Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeri Leppä osallistuu Berliinissä maatalousministereiden huippukokoukseen ja vierailee Grüne Woche -messuilla

Julkaisuajankohta 18.1.2018 8.52
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä osallistuu maatalousministereiden huippukokoukseen Berliinissä tammikuun 19. päivänä. Berliinissä ministeri vierailee myös Grüne Woche -messujen Suomen osastolla.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä osallistuu Berliinissä Grüne Woche -messujen yhteydessä järjestettävään maailman maatalousministereiden huippukokoukseen, jonka teemana tänä vuonna on kotieläintuotannon tulevaisuus kestävällä, vastuullisella ja tehokkaalla tavalla. Ministeri tapaa lisäksi kahden kesken useita eurooppalaisia maatalousministereitä

Ministeri avaa Grüne Woche -messuilla Suomen maaosaston. Osastolla esitellään sekä suomalaisia elintarvikkeita että saariston, Salon, Kuopion ja Mikkelin alueiden ruokamatkailukohteita. Lisäksi osastolla on suomalaisten tislaamojen Finnbar ja panimoiden Pienet panimot, suuret oluet -myyntipiste. Yrityksiä osastolla on lähes 30.

– Saksa on yksi elintarvikevientimme pääkohdemaita. Food from Finland-kasvuohjelmamme avulla olemme kehittäneet tätä vientiä merkittävällä tavalla. Vuonna 2017 yli sata suomalaista elintarviketta listattiin vuodeksi saksalaisen CITTI-kauppaketjun valikoimiin. Tavoitteemme elintarvikeviennin kasvun suhteen ovat kunnianhimoiset ja nyt kun suunta on oikea, myös vauhtia on saatava lisää. Siinä työssä olemme kaikki mukana. Suomen elintarvikevienti kasvoi vuonna 2017 13 prosenttia eli 130 miljoonaa euroa. Sen eteen on tehty paljon työtä, kertoo ministeri Leppä.

CITTI-kauppaketjun tuotelistaus on osa Business Finlandin Food from Finland-kasvuohjelman ja Visit Finlandin yhteistyönä lanseeraamaa Enjoy Finland -reinste Natur -kampanjaa. Uusia suomalaisia elintarvikkeita on saatavilla myös CITTI-ketjun Lieferello-verkkokaupassa, jonka toimitukset kattavat koko Saksan.

Maailman suurimmat maatalous-, elintarvike- ja puutarhamessut Grüne Woche järjestetään vuosittain tammikuussa Berliinissä. Tammikuussa 2018 järjestettävät messut ovat järjestykseltään 83. ja paikalle odotetaan 1600 näytteilleasettajaa ja 400 000 kävijää. Suomen maaosaston rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö ja sen organisoinnista vastaavat Business Finlandin Visit Finland -yksikkö ja Food from Finland -kasvuohjelma yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriön ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n kanssa.

– Pidän tärkeänä että Suomi on täällä näkyvillä myös tulevina vuosina. Suomen ensisijainen tavoite on kuitenkin ennen kaikkea turvata elintarvikeviennin pitkäjänteinen kehittäminen. Yhteiskunnan tehtävänä tässä on huolehtia, että lainsäädäntö on kunnossa ja toisaalta Business Finlandin Food from Finland ohjelman kautta auttaa suomalaisia yrityksiä maailmalle ja varmistaa Eviran vientiviranomaisten riittävät resurssit, toteaa ministeri.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

yksikön päällikkö Anna-Leena Miettinen, p. 040 033 0812, risto.lahti(at)mmm.fi
ministerin erityisavustaja Risto Lahti, p. 050 565 0424, anna-leena.miettinen(at)mmm.fi

Eläimet ja kasvit Jari Leppä Tutkimus ja kehittäminen
 
Sivun alkuun