Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

TIN:n roolia halutaan vahvistaa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 21.3.2014 8.36
Tiedote -

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Tutkimus- ja innovaationeuvoston (TIN) toiminnasta on valmistunut arviointi. Sen mukaan neuvoston kaltaista koordinoijaa ja neuvonantajaa tarvitaan edelleen Suomessa. Toimintaympäristö muuttuu kuitenkin nopeasti ja siksi neuvoston on aktiivisesti kehitettävä omaa toimintaansa. Arvioitsijat toivovat neuvostolta nykyistä strategisempaa ja aktiivisempaa keskustelun herättelemistä tutkimus- ja innovaatiopoliittisista asioista. Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön VTT:ltä tilaama arviointi julkistettiin perjantaina Helsingissä.

 

TIN:n nykyinen malli, joka kytkee yhteen poliittiset päätöksentekijät ja tutkimus- ja innovaatiopolitiikan asiantuntijat on toimiva ja suomalaiseen poliittis-hallinnolliseen traditioon sopiva. TIN:n keskeiset tehtävät – kuten tutkimus- ja innovaatiopolitiikan suuntaaminen ja linjaaminen, strategisen keskustelun mahdollistaminen ja asiantuntijatuen tuottaminen päätöksenteolle – ovat edelleen tärkeitä.

Kansainvälistyminen, talouden globalisaatio ja yhteiskunnan lisääntyvä kompleksisuus asettavat kuitenkin haasteita neuvoston toiminnalle. Sen asema ja vaikuttavuus tutkimus- ja innovaatiojärjestelmässä ovat arvioinnin mukaan heikentyneet. Neuvoston toiminnan proaktiivisuutta voidaan tehostaa hyödyntämällä valmistelussa nykyistä enemmän kansallisia ja kansainvälisiä asiantuntijoita ja sidosryhmiä.

Poikkihallinnollisuutta vahvistaisi sektoriministeriöiden tiiviimpi sitoutuminen TIN:n toimintaan. Arvioinnissa todetaan myös, että vuorovaikutusta, läpinäkyvyyttä ja viestintää tulisi vahvistaa. TIN:n olisi mahdollista olla aktiivisempi myös tutkimus- ja innovaatiopoliittisen keskustelun herättäjänä. Näitä tehtäviä varten TIN-sihteeristöä tulisi laajentaa.

Tutkimus- ja innovaationeuvostolle kaivataan nykyistä strategisempaa ja tulevaisuussuuntautuneempaa roolia. TIN:n tulisi myös toimia hallinnosta itsenäisemmin ja sen toiminnassa näkyä selkeämmin kansainvälinen ulottuvuus.

Arvioinnin valmistumisen jälkeen suomalaisen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän keskeiset toimijat on arvioitu.
_ _ _

Tutkimus- ja innovaationeuvosto on valtioneuvostolle ja ministeriöille neuvoa-antava elin tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan kysymyksissä. TIN:n puheenjohtajana toimii pääministeri. Arviointi kohdistui TIN:n toimintaan vuosina 2005–2012. Kansainvälisinä vertailumaina olivat Tanska, Hollanti ja Itävalta. Arvioinnin toteutti tarjouskilpailun perusteella VTT:n tutkijaryhmä.

Lisätietoja:
- opetusneuvos Erja Heikkinen (OKM), puh. 02953 30101
- neuvotteleva virkamies Kirsti Vilén (TEM), puh. 02950 64008

Tutkimus- ja innovaationeuvoston toiminnan ja vaikuttavuuden arviointi on luettavissa OKM:n sivuilla.

Tutkimus- ja innovaationeuvosto
 
Sivun alkuun