Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ylimääräistä valtionavustusta taiteen perusopetuksen saatavuuteen haettavissa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 20.2.2018 9.42
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriön taiteen perusopetukseen suuntautuvan valtionavustuksen haku on nyt auki. Hakuaika päättyy 29.3.2018 klo 16:15. Kyseessä on kohdennettu yleisavustus.

Taiteen perusopetuksen ylimääräistä valtionavustusta voivat hakea taiteen perusopetuksen opetustuntikohtaisen valtionosuuden piiriin kuuluvat yksityiset koulutuksen järjestäjät vuodelle 2018 kohdentuviin toiminnan käyttökustannuksiin.

Avustus on tarkoitettu taloudellisten vaikeuksien helpottamiseen tilanteessa, jossa koulutuksen järjestäjällä on vaikeuksia käyttökustannusten kattamisessa.

Taiteen perusopetuksen saatavuutta hankaloittavat, yllättävät ja koulutuksen järjestäjän ennakoimattomissa olevat toiminnan käyttökustannukset asetetaan hakemusten keskinäisessä vertailussa etusijalle.

Opetus- ja kulttuuriministeriö käyttää avustuksiin yhteensä enintään 600 000 euroa.

Tarkempia tietoja hausta

Lisätietoja: ylitarkastaja Hanna Koskimies, OKM, p. 02953 30048

Muualla verkossa

 
Sivun alkuun