Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Oikeusministeri Antti Häkkänen: Tiedon sääntely ratkaisee taloudessa, turvallisuudessa ja demokratiassa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 25.5.2018 17.06
Tiedote

Tieto on uuden ajan öljyä. Tieto ja sen hyödyntäminen nousevat ratkaisevan tärkeään rooliin tulevina vuosina uuden liiketoiminnan ja talouskasvun, turvallisuuden, demokratian ja arkisten palvelujen kannalta, oikeusministeri Antti Häkkänen kirjoittaa oikeusministeriön blogissa.

EU:ssa hyväksyttiin yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) kaksi vuotta sitten, ja tänään perjantaina alkoi sen soveltaminen. Julkisessa keskustelussa nousi ensin huoli asetuksesta seuraavista uusista velvoitteista, mutta viime aikoina keskustelu on saanut uusia sävyjä tietosuojaskandaalien seurauksena.

- Oikeusvaltion tulee kyetä samaan aikaan mahdollistamaan tiedon laaja käyttö ja uudet innovaatiot sekä kansalaisten yksityisyyden suoja. Olemme Euroopassa ottamassa datapolitiikassa johtajuuden. USA:ssa ja Aasiassa tätä tasapainoa ei ole vielä edes yritetty hakea, Häkkänen kirjoittaa.

Selvä muutos kansalaisen kannalta on se, että uudistuksen seurauksena tietosuoja yhtenäistyy Euroopassa.

- Kansalaisella on samat oikeudet riippumatta siitä, missä rekisterinpitäjä sijaitsee. Hän voi jatkossa asioida oman jäsenvaltionsa tietosuojaviranomaisen kanssa, vaikka väitetty rikkomus olisi tapahtunut jossain muualla.

Lue ministeri Häkkäsen blogikirjoitus täältä.

Lisätiedot: erityisavustaja Lauri Koskentausta, puh. 02951 50131

 
Sivun alkuun