Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

2020-luvun turvallinen arki edellyttää tulevaisuuden ennakointia nyt

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 24.1.2018 10.30
Tiedote 7/2018

Sisäministeriö ja Järvenpään kaupunki tiedottavat

– Suomen asema yhtenä maailman turvallisimmista maista on perustunut siihen, että koko yhteiskunta on mukana turvallisuuden tekemisessä. Yhteiskunta muuttuu yhä nopeammin ja turvallisuus siinä samalla. Tehokas turvallisuusongelmiin varautuminen ja niiden ennalta ehkäiseminen edellyttää aiempaa parempaa ymmärrystä siitä, mitä on odotettavissa. Tämän vuoksi ennakointi on syksyllä hyväksytyn sisäisen turvallisuuden strategian ytimessä. Tämä ajattelutapa täytyy saada osaksi kaikkea turvalliseen Suomeen tähtäävää toimintaa koko yhteiskunnassa, sisäministeri Paula Risikko sanoi avatessaan kansallisen turvallisuusseminaarin Hyvä elämä - Turvallinen arki 24. tammikuuta Järvenpäässä.

Suomi on monella mittarilla mitattuna turvallisempi kuin koskaan. Toisaalta maailman nopea muutos on tuonut uudenlaisia turvallisuusuhkia. Henkirikosten määrä on tasaisesti laskenut pitkän aikaa ja esimerkiksi liikennekuolemien määrä on viimeisen kymmenen vuoden aikana puolittunut. Jotta hyvä kehitys jatkuu, on pystyttävä näkemään tulevat muutokset. Esimerkiksi väestön ikääntyminen tarkoittaa todennäköisesti rikosten määrän laskua, koska rikollisuus ja uhriksi joutumisen todennäköisyys vähenee iän myötä. Kuitenkin taas ikääntyneillä on suuremmat riskit muissa turvallisuusuhkissa. Teknologian kehitys muuttaa turvallisuuspalvelujen tarvetta, samoin kaupungistuminen.

– Alueellisella ja paikallisella turvallisuussuunnittelulla on Suomessa pitkä perinne. On tärkeää, että maakuntauudistuksessa varmistamme sellaiset puitteet, että olemassa oleva osaaminen ja yhteistyö voivat syventyä entisestään, ministeri Risikko painotti.

– Järvenpäässä arjen turvallisuussuunnittelun painopiste on juuri ennakoivassa vaaran paikkojen tunnistamisessa ja riskien vähentämisessä. Esimerkiksi uusien asuinalueiden suunnittelussa turvallisuusnäkökulma otetaan huomioon alusta lähtien kaavoitusta ja maankäyttöä suunniteltaessa, tiiviissä yhteistyössä eri osallisten kesken. Meillä on myös hyvät kokemukset muun muassa eri toimipaikkojen turvallisuuskävelyistä, joissa yhdessä tilan käyttäjien, eri asiantuntijoiden ja muiden kiinnostuneiden kanssa kävellään ja havainnoidaan tärkeitä kehittämiskohteita sisätiloissa ja niiden lähiympäristössä, kertoi kaupunginjohtaja Erkki Kukkonen.

Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Hyvä elämä – Turvallinen arki järjestetään 24.–25.1.2018 Järvenpäässä. Seminaarin toteuttaa sisäministeriö yhteistyössä Järvenpään kaupungin kanssa. Seminaarin teemoja ovat turvallisuuden ennakointi, nuorten ja syrjäytymiseen liittyvien turvallisuusongelmien ehkäisy sekä median ja viranomaisten viestinnän rooli turvallisuuden tunteen muodostumisessa.

Seminaari liittyy sisäisen turvallisuuden strategian toimeenpanoon. Osallistujat edustavat viranomaisia, tutkijoita, järjestöjä ja elinkeinoelämää. Tarkoitus on etsiä yhdessä keinoja parantaa turvallisuutta niin, että Suomesta tulee maailman turvallisin maa. Valtakunnallisia turvallisuusseminaareja on järjestetty vuosittain vuodesta 2006 lähtien, ja niiden tavoitteena on edistää yhdessä tekemistä sekä levittää tietoa, hyviä käytäntöjä ja kokemuksia.

Lue lisää sisäisen turvallisuuden strategiasta

Lisätietoja

Strategiapäällikkö Ari Evwaraye, sisäministeriö, p. 0295 488 373, [email protected]
Erikoissuunnittelija Tero Seitsonen, Järvenpään kaupunki, p. 040 315 3451, [email protected]

 
Sivun alkuun