Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeri Risikko: Tutkittua tietoa tarvitaan päätöksenteossa

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 11.1.2017 17.00
Tiedote

"Tutkittua tietoa tarvitaan päätöksenteon perustaksi kaikilla hallinnonaloilla. Se on välttämätöntä, jotta päättäjät voivat tehdä päätöksiä", totesi sisäministeri Paula Risikko Tieteen päivillä Helsingissä 11.tammikuuta puhuessaan tutkitun tiedon yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta.

Ministeri Risikon mukaan sisäinen turvallisuus on hyvä esimerkki sellaisesta alueesta, jossa pitää hyödyntää monien eri tieteenalojen tuloksia.

"Aivan arkinen rikostutkintakin hyödyntää tieteen tuoreimpia tuloksia. DNA-tunnistus on oiva esimerkki. Menetelmien käyttäminen ja kehittäminen ja niiden epävarmuustekijöiden hallitseminen edellyttää tutkimusosaamista. Kaikkialla Euroopassa rikostutkinnan tarvitsemat DNA-tutkimukset tehdään viranomaisten omissa laboratorioissa - meillä Suomessa Keskusrikospoliisissa. Tällöin tiedeperusteinen tutkimus on myös toiminnan kehittämistä.

Tutkimuksella on viranomaisten toiminnassa myös koulutuksellinen merkitys: sen avulla tutkijat pysyvät ajan tasalla oman alansa kehityksessä, paneutuvat pitkäjänteiseen ongelmanratkaisuun ja omaksuvat alansa parhaat tieteelliset käytännöt.

"Sisäistä turvallisuutta ei tämän päivän monimutkaistuvassa, nopeiden muutosten maailmassa ole mahdollista ylläpitää ilman tutkittua tietoa. Hyödynnettävän tutkimuksen kenttä yltää yhteiskuntatieteistä juridiikan kautta teknologiaan ja luonnontieteisiin", ministeri Risikko painotti.

Lisätietoja

Erityisavustaja Emma Hannonen, p. 050 574 0736

Paula Risikko
 
Sivun alkuun