Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pelastustoimeen kaivataan valtakunnallisia toimintatapoja yli alueellisten rajojen

inrikesministeriet
Julkaisuajankohta 2.1.2018 11.30
Uutinen

Pelastustoimen toimintakyvyn säilyttäminen ja palvelujen turvaaminen muuttuvassa toimintaympäristössä vaativat toimialalta mukautumista ja kehittymistä. Alalla kaivataan tuoreen toimintaympäristökatsauksen mukaan vahvempaa alueellisten pelastuslaitosten rajat ylittävää ohjausta prosessien ja toimintatapojen yhtenäistämiseen.

Toimintaympäristökatsaus toteutettiin loka-marraskuussa 2017 haastattelemalla asiantuntijoita pelastustoimeen liittyvistä organisaatioista sekä perehtymällä aiheeseen liittyvään taustamateriaaliin. Katsauksen teki sisäministeriön toimeksiannosta Deloitte Consulting Oy.

Toimintaympäristökatsauksessa pelastustoimen haasteiksi nousivat muun muassa sään ääri-ilmiöiden yleistyminen, väestön ikääntyminen, kaupungistuminen, sopimuspalokuntien vahvuuden ylläpito ja pelastushenkilöstön turvallisuuden takaaminen. Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan pelastustoimessa on hyödynnettävä uuden teknologian, kuten robotiikan, mahdollisuudet nykyistä paremmin.

Pelastustoimen roolin säilyttävä maakunnissa

Maakuntauudistus on pelastustoimelle suuri hallinnollinen uudistus, joka muuttaa pelastustoimen ohjauksen ja resurssijaon. Haastatellut asiantuntijat pitivät tärkeänä, että pelastustoimi saisi riittävän vahvan roolin tulevissa maakunnissa. Parhaiten tämän nähtiin toteutuvan niin, että pelastuslaitokset olisivat omia liikelaitoksia. Yhtenäistä valtakunnallista ohjausta kaivataan yhteisen suunnan löytämiseen, koko pelastustoimen kehittämiseen, edunvalvontaan sekä pelastustoimen profiilin nostoon sisäisen turvallisuuden kentässä.

Haastateltavat korostivat, että pelastustoimi ei ole vain maakunnan palvelu vaan osa valtakunnallista varautumisen ketjua. Myös kansainvälisessä politiikassa epävarmuus on kasvanut, mikä haastaa pelastustoimen varautumisen kriisitilanteisiin.

Pelastustoimen toimintaympäristö muuttuu merkittävästi ympäröivän yhteiskunnan muutoksen myötä. Sisäministeriö pitää sen vuoksi tarpeellisena päivittää pelastustoimen toimintaympäristön kuvausta säännöllisesti. Taustalla on pelastustoimen vuoteen 2025 ulottuva strategia Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi. Toimintaympäristökatsaus toimii taustamateriaalina erilaisille pelastustoimen kehittämishankkeille.

Tutustu toimintaympäristökatsaukseen
Tutustu pelastustoimen strategiaan Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Jouni Pousi, p. 0295 488 453, [email protected]

 
Sivun alkuun