Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

EU:lta 3,5 miljoonaa euroa Microsoftilta irtisanottujen tukemiseen

arbets- och näringsministeriet
Julkaisuajankohta 13.9.2017 15.58
Tiedote

Euroopan globalisaatiorahasto myöntää Suomelle 3,5 miljoonaa euroa Microsoftilta irtisanottujen tukemiseen. Rahoituksella edistetään 1 000 irtisanotun uudelleentyöllistymistä.

Euroopan parlamentti hyväksyi 13.9.2017 Suomen helmikuussa Euroopan globalisaatiorahastoon (EGR) jättämän hakemuksen.

– EU:lta saatu tuki irtisanottujen uudelleentyöllistämiseksi on ollut hyvin tärkeä suomalaisen ICT-alan murroksessa. Toivottavasti uusia tukihakemuksia ei kuitenkaan enää tarvita, vaan suuret, koko sektoria järisyttäneet irtisanomiset ovat ohi, sanoo työministeri Jari Lindström.

– Luottamuksemme Microsoftilta irtisanottujen nopeaan työllistymiseen on kova. Suomen talouden elpyminen on lisännyt merkittävästi osaavan työvoiman kysyntää, ja suomalainen ICT-osaaminen pärjää globaalissa vertailussa, ministeri Lindström jatkaa.

Irtisanottujen työllistymistä ja uuden yritystoiminnan käynnistymistä tukevat toimenpiteet ovat jo käynnistyneet irtisanomispaikkakunnilla. EU-rahoitteiset toimenpiteet toteutetaan alueilla koordinoidusti Microsoftin omien irtisanottujen uudelleentyöllistymistä tukevien toimenpiteiden kanssa.

EU-tukea haettu myös kaupan alan irtisanomisiin

Euroopan unionin toimielimet käsittelevät parhaillaan Suomen kesäkuussa 2017 jättämää hakemusta kaupan alalta irtisanottujen tukemiseksi. Rahoituksella tuettaisiin yli 1 500 kaupan alalta irtisanottua työntekijää.

Euroopan globalisaatiorahaston tuessa EU:n rahoitusosuus on 60 prosenttia ja kansallinen osuus 40 prosenttia. Rahastosta myönnetään suurissa rakennemuutostilanteissa tukea aktiivisen työvoimapolitiikan toimiin, kuten erilaisiin valmennuksiin, koulutuksiin, liikkuvuuden edistämiseen, palkkatukeen ja starttirahaan.

Lisätietoja rahastosta osoitteessa www.egr.fi   

Lisätiedot:
Erityisasiantuntija Tapani Kojonsaari, TEM, p. 050 456 2547
työministerin erityisavustaja Juha Halttunen, p. 050 574 0236

 
Sivun alkuun