Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

EU:n komissio on julkaissut laajan aloitteen julkisten hankintojen vaikuttavuuden lisäämiseksi

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 17.11.2017 13.17
Tiedote

EU:n komissio on julkaissut julkisiin hankintoihin liittyen aloitteen, jonka mukaan julkisten investointien vaikutuksia lisätään tehokkailla ja ammattimaisilla hankinnoilla. Osana aloitetta komissio on julkaissut luonnoksen oppaaksi innovatiivisten hankintojen edistämisestä, ja avannut sen osalta julkisen kuulemisen, joka jatkuu 31.12.2017 saakka.

Komissio pyrkii aloitteella tukemaan jäsenmaita, jotta niiden tekemät hankinnat olisivat laadukkaita ja verovaroille saataisiin mahdollisimman suuri hyöty. Aloite on komission verkkosivuilla

Aloite koostuu neljästä osasta:

Jäsenvaltioita kannustetaan laatimaan hankintoja varten strateginen lähestymistapa, jossa:

  • yleistetään innovatiivisten, ympäristöä säästävien ja sosiaalisten perusteiden käyttöä julkisten hankintasopimusten myöntämisessä,
  • ammatillistetaan julkiset ostajat,
  • parannetaan pk-yritysten pääsyä julkisten hankintojen markkinoille EU:ssa ja EU:n yritysten mahdollisuuksia julkisissa hankinnoissa kolmansissa maissa,
  • parannetaan hankintoja koskevien tietojen avoimuutta, luotettavuutta ja laatua,
  • digitalisoidaan hankintamenettelyt ja
  • lisätään yhteistyötä julkisten hankkijoiden välillä EU:ssa.

Suurten infrastruktuurihankkeiden vapaaehtoinen ennakkoarviointimekanismi
Komissio perustaa neuvontapalvelun hankkeille, joiden ennakoitu kokonaisarvo on yli 250 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi yli 500 miljoonan euron hankkeissa jäsenvaltiot voivat halutessaan pyytää komissiota tarkastamaan, onko hankintasuunnitelma hankintoja koskevan EU:n lainsäädännön mukainen.

Suositus julkisten ostajien ammatillistamisesta
Komissio suosittelee toimia, joita jäsenvaltioiden olisi toteutettava sen varmistamiseksi, että julkisilla ostajilla on tarvittavat taidot, tekninen osaaminen ja menettelyjen ymmärtäminen.

Kuuleminen innovoinnin vauhdittamisesta julkisten hankintojen avulla
Komissio on käynnistänyt kuulemisen, jonka avulla kerätään sidosryhmiltä palautetta siitä, miten innovointia vauhditetaan tavaroiden ja palvelujen hankintojen kautta. Innovaatiohankinnat voivat liittyä innovoinnin tuloksiin sekä innovatiivisiin hankintatapoihin.
Komission sivulta löytyy luonnos oppaaksi innovatiivisten hankintojen edistämisestä sekä lomake kuulemiseen vastaamista varten:

Lisätiedot
erityisasiantuntija Tarja Sinivuori-Boldt, TEM, puh. 050 396 3277 tai etunimi.sukunimi(at)tem.fi

 
Sivun alkuun