Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallinnollinen taakka vähennee työsopimuksissa ja yrityskaupoissa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 8.12.2016 13.58
Tiedote

Valtioneuvoston istunnossa käsiteltiin tänään 8.12.2016 työ- ja elinkeinoministeriön alaan liittyviä hallituksen esityksiä, joissa ehdotetaan purettavaksi normeja ja vähennettäväksi hallinnollista taakkaa.

Työsopimuslaki ja merityösopimuslaki

Voimassa olevien työsopimuslain ja merityösopimuslain säännökset velvoittavat työnantajaa ilmoittamaan TE-toimistolle vähintään 10 työntekijän irtisanomisesta tai lomauttamisesta. Lisäksi työnantaja on velvollinen selvittämään irtisanotuille työntekijöille tarjolla olevat julkiset työvoimapalvelut sekä tiedottamaan oikeudesta työllistymissuunnitelmaan. Työsopimuslain ja merityösopimuslain mukainen ilmoitusvelvollisuus lomautuksista ja irtisanomisista koskee työnantajia, joiden palveluksessa on säännöllisesti alle 20 työntekijää ja jotka jäävät yhteistoimintalain soveltamisalan ulkopuolelle. Nyt ehdotetaan, että näistä velvoitteista luovuttaisiin.

Yhteistoimintalakiin perustuviin työnantajan ilmoitusvelvollisuuksiin ei ehdoteta muutoksia. Jos siis vähintään 20 työntekijää säännöllisesti työllistävä työnantaja esittää yhteistoimintamenettelyssä käsiteltäväksi toimenpiteitä, jotka voivat johtaa työntekijän irtisanomiseen tai lomauttamiseen, on neuvotteluesitys tai siitä ilmenevät tiedot jatkossakin toimitettava kirjallisesti TE-toimistolle. Esityksessä ei myöskään puututa työnantajan velvollisuuksiin laatia työllistymissuunnitelma tai työllistymistä edistävät periaatteet yhteistyössä TE-toimiston kanssa.

Työsopimuslain muutosten kanssa yhdenmukaisesti ehdotetaan, että myös kuntatyönantajan osalta luovuttaisiin irtisanomisten ja lomautusten yhteydessä tehtävistä ilmoituksista TE-toimistolle sekä velvollisuudesta tiedottaa työntekijöille näiden oikeudesta työllistymissuunnitelmaan. Valtiotyönantajalla ei työsopimuslakia vastaavaa velvollisuutta ilmoittaa irtisanomisesta TE-toimistolle olekaan. Valtiotyönantajankin osalta ehdotetaan luovuttavaksi lomauttamiseen liittyvistä ilmoitusvelvollisuuksista. Kuntia ja valtiota velvoittaviin yhteistoimintalakeihin ei ehdoteta tehtäväksi sisällöllisiä muutoksia. Näin ollen yhteistoimintalain mukaiset velvoitteet säilyisivät muuttamattomina.

Lisätiedot:
hallitusneuvos Susanna Siitonen, TEM, puh. 029 504 8932

Yrityskauppavalvonta sähkömarkkinoilla

Esityksen mukaan kilpailulain yrityskauppavalvontaa koskevista säännöksistä poistettaisiin sähkömarkkinoilla tapahtuvien yrityskauppojen kieltämistä koskeva erityissäännös. Nykyisen säännöksen mukaan voidaan kieltää sellainen sähkömarkkinoilla tapahtuva yrityskauppa, jonka seurauksena saadaan valtakunnallisesti yli 25 prosentin osuus jakeluverkkotoiminnasta. Erityissäännöstä ei ole käytännössä koskaan sovellettu.

Yrityskauppavalvonnan arviointitestinä sovelletaan nykyisin kilpailulain mukaista SIEC-testiä, jossa huomio kiinnitetään kilpailun olennaiseen estymiseen markkinoilla. Sähkömarkkinoilla koskevalle erityisäännökselle ei ole nykyisin tarvetta, sillä SIEC-arviointitestin avulla voidaan puuttua kaikkiin sellaisiin järjestelyihin, joiden seurauksena tehokas kilpailu olennaisesti estyy markkinoilla. Sähkömarkkinoita koskeva erityissäännös on siten tarpeeton. Esityksellä puretaan tarpeetonta sääntelyä.

Lisätiedot: hallitusneuvos Tuomo Knuuti, TEM, puh. 029 506 3537

 
Sivun alkuun