Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Maahanmuuttajien työllistymistä nopeuttava kokeilu kiinnostaa kansainvälisesti

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 19.3.2018 14.57
Uutinen

Työministeri Jari Lindström, kansliapäällikkö Jari Gustafsson ja Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen tutustuivat 19.3.2018 Kotouttamisen SIB-hankkeen toteuttamiseen Fazerilla yhdessä kansainvälisen mediaryhmän kanssa.

Kotouttamisen SIB -hankkeen tavoitteena on työllistää 2 500 maahanmuuttajaa Suomessa vuosien 2016–2019 aikana. Kokeilussa yhdistetään maahanmuuttajille suunnattu koulutus ja työ joustavalla tavalla sekä lisätään työssä oppimisen mahdollisuuksia.

– Vuoden 2015 maahanmuuttoaalto osoitti, että kotouttamispolitiikkaamme kaipasi päivitystä. Yksi tavoitteistamme oli nopeuttaa siirtymistä työelämään. Nopea työllistyminen on avainasemassa maahanmuuttajien kotoutumisessa, työministeri Jari Lindström sanoo.

– Kotouttamisen SIB-hanke on erittäin tärkeä kokeilu etsiessämme tulevaisuuden ratkaisuja maahanmuuttajien työllistymiseen. Parhaimmillaan SIB-malli on väline, jonka avulla kaikki osapuolet voittavat: maahanmuuttajat löytävät työtä ja yritykset työntekijöitä, jotka on koulutettu niiden tarpeisiin, kansliapäällikkö Jari Gustafsson jatkaa.

Kokeiluun osallistuu yrityksiä aloilta, joilla on vaikeuksia löytää työvoimaa, esimerkiksi teollisuudesta, rakennus-, logistiikka- ja palvelualoilta. Yksi mukana olevista yrityksistä on Fazer. Kokeilua toteutetaan tällä hetkellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa, mutta sitä ollaan laajentamassa myös muualle Suomeen.

Kokeilu on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta erityisesti rahoitusmallinsa takia. Vaikuttavuusinvestoimisen SIB-mallissa (Social Impact Bond) sijoittajat rahoittavat toiminnan ja kantavat taloudellisen riskin. Kotouttamisen SIB -rahastolle on kerätty nyt yhteensä 14,2 miljoonaa euroa. Se on Euroopan suurin SIB-rahasto sijoitetun pääoman määrässä.

Euroopan investointirahasto on sijoittanut kokeiluun 10 miljoonaa euroa. Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen ja kansainvälinen mediaryhmä tutustuivat hankkeeseen osana InvestEU-kampanjaa.

Lue lisää kokeilusta

Lisätiedot:

Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen, TEM, p. 029 50 47112

 
Sivun alkuun