Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeri Lindström: Olen pettynyt, ettei työaikalakityöryhmä ollut yksimielinen

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 7.7.2017 12.07
Tiedote

Työryhmien esitykset työaikalaista ja nollatuntisopimuksista lähtivät tänään 7.7.2017 lausunnoille. Huolimatta työryhmää johtaneiden työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesten yrityksestä rakentaa kaikille sopiva kompromissi, jättivät työryhmän jäseninä toimineet työmarkkinajärjestöjen edustajat mietintöön eriäviä mielipiteitä.

-Hallitus oli sopinut työmarkkinajärjestöjen kanssa kunnioittavansa kolmikantaisen työryhmän yksimielistä mietintöä. Olen pettynyt, ettei työryhmä tällaista saanut aikaan. Hallituksen tehtäväksi jää nyt ratkoa ne kohdat, joista työryhmä ei päässyt yksimielisyyteen, sillä työaikalaki on uudistettava paremmin nykyisen työelämän tarpeita vastaavaksi, toteaa työministeri Jari Lindström.

-Hallitus noudattaa edelleen alkuperäistä lupaustaan, ja tavoitteena on aina kuin vain mahdollista jättää ennalleen ne kohdat, joista työryhmä pääsi yksimielisyyteen. Riitaiseksi jääneet kohdat taas pyritään ratkomaan pääasiassa.

TEM:n tiedote: Esitykset työaikalaista ja nollatuntisopimuksista lausunnoille

Lisätiedot:
työministerin erityisavustaja Juha Halttunen, p. 050 574 0236

 
Sivun alkuun