Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministerit ja työmarkkinakeskusjärjestöjen johtajat vetoavat työpaikkojen vaikuttajiin seksuaalisen häirinnän kitkemiseksi

sosiaali- ja terveysministeriötyö- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 8.3.2018 9.01
Tiedote

Ministeri Lindströmin, Saarikon ja Mattilan sekä työmarkkinakeskusjärjestöjen johtajien yhteisessä viestissä kehotetaan työpaikkoja varmistamaan, että käytännöt seksuaaliseen häirintään puuttumiseksi ovat ajan tasalla ja kaikkien työntekijöiden tiedossa.

Työpaikkojen tueksi on laadittu opas, jossa on ohjeita muun muassa seksuaalisen häirinnän tunnistamiseen sekä tietoa lainsäädännöstä ja työnantajan ja työntekijän vastuista.

– Monella toimialalla ja työpaikalla on tehty hyvää työtä ja luotu käytännöt mahdollisten ongelmien varalle. Viime kuukausina esiin nousseet tapaukset kuitenkin osoittavat, että työmme häirinnästä vapaan työelämän edistämiseksi on jatkuttava, sanoo työministeri Jari Lindström.

– Asenteiden on muututtava, ja tässä erityisesti yritysten ja julkisten työpaikkojen johdolla on iso vastuu. Johdon täytyy joka käänteessä viestiä, että seksuaalinen häirintä ei ole hyväksyttävää, sanoo tasa-arvoasioista vastaava perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko.

– Myös hiljaisen hyväksynnän on loputtava. Työpaikoille on luotava ilmapiiri, jossa jokaisen on helppo puuttua näkemäänsä häirintään. Nollatoleranssi ei saa olla vain sanahelinää, vaan sen pitää olla oikea arvo jokaisella suomalaisella työpaikalla, lisää sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila.

Viestin ovat allekirjoittaneet ministerien lisäksi Akavan, Elinkeinoelämän keskusliiton, Kirkon työmarkkinalaitoksen, KT Kuntatyönantajien, SAK:n, STTK:n, Suomen Yrittäjien sekä Valtion työmarkkinalaitoksen johtajat.

Ministeriöiden ja keskusjärjestöjen yhteistyö käynnistyi 18.12.2017 järjestetyssä pyöreän pöydän keskustelussa. Keskustelun jälkeen perustettua työryhmää ja työpaikoille suunnatun oppaan valmistelua on johtanut työ- ja elinkeinoministeriön Työelämä 2020 -hanke. Työryhmä jatkaa yhteistyötään ja arvioi mahdollisia uusia toimenpiteitä.

Viesti työpaikkojen vaikuttajille

Lisätiedot:

erityisasiantuntija Heidi Hiltunen, Työelämä 2020 -hanke, TEM, p. 0295 047 713
työministerin erityisavustaja Jami N. Arvola, p. 050 4471 255
perhe- ja peruspalveluministerin erityisavustaja Riikka Pirkkalainen, p. 040 539 5090
sosiaali- ja terveysministerin erityisavustaja Niina Perälä, p. 0295 163 107

 
Sivun alkuun