FI SV EN

Suomi hakee kärkipaikkaa Euroopan akkumarkkinoilla

Työ- ja elinkeinoministeriö 4.4.2018 13.00 | Julkaistu suomeksi 4.4.2018 klo 13.02
Tiedote
Suomi hakee kärkipaikkaa Euroopan akkumarkkinoilla

Akkujen tarve yli kymmenkertaistuu maailmassa vuosina 2015–2020. Tarvetta lisää erityisesti sähköisen liikenteen ja uusiutuvan energian käytön lisääntyminen. Business Finland on käynnistänyt akkutoimialalle kaksivuotisen Batteries from Finland -aktivointikokonaisuuden, jolla Suomi pääsee mukaan eurooppalaiseen ja globaaliin akkuverkostoon.

Maailman akuista 80 prosenttia valmistetaan Aasiassa, missä tuotetaan paljon perusakkuja. Myös Euroopassa on monipuolista akkuteknologista osaamista, ja Euroopan komission energiaunionista vastaavana varapuheenjohtaja Maroš Šefčovič kannustaa kehittämään akuista pitkäkestoisempia ja turvallisempia. Hän korostaa, että tätä akkuosaamista pitää kehittää edelleen Euroopassa.

Suomessa on akkuihin tarvittavia raaka-aineita ja kemikaaleja. Nyt tavoitteena on saada tulevina vuosina haltuun myös akkuihin liittyvä korkeamman lisäarvon osuus eli tekeminen kennojen kehittämiseen asti. Suomi panostaa myös kierrätysosaamiseen.

– Suomella on kaikki edellytykset merkittävän akkuklusterin luomiseen, jonka avulla voimme nostaa jalostusarvoa Suomessa. Meiltä löytyy ainutlaatuinen yhdistelmä raaka-aineista, jalostukseen ja energia-alan osaamiseen järkevän kokoiselta maantieteelliseltä alueelta, sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä.

– Suomi ei halua olla ainoastaan akkujen raaka-ainetuottaja. Yrityksiltämme löytyy kilpailukykyisiä konsepteja ja tietotaitoa useassa arvoketjun osassa. Markkina kasvaa voimakkaasti, joten lähdemme ensisijaisesti hakemaan siivua uudesta markkinasta, emme niinkään kilpailemaan olemassa olevan toiminnan kanssa. Business Finland näkee tässä suuren mahdollisuuden Suomelle, sanoo Business Finlandin pääjohtaja Pekka Soini.

Suomi houkutteleva investointikohde kaivostoiminnalle

Kasvava akkutuotanto tarvitsee uutta kaivostoimintaa, koska jo käytössä olevat mineraalit eivät kierrätettynäkään riitä teollisuuden nopeasti kasvaviin tarpeisiin. Suomi on kansainvälisesti vertaillen houkutteleva investointikohde kaivosteollisuudelle.

– Suomessa on ainutlaatuiset raaka-ainevarannot sekä vahvaa geologista ja kaivosalan osaamista. Suomi houkuttelee kaivosalan toimijoita maailman kattavimmilla geotietoaineistoilla ja hyvällä toimintaympäristöllä. Meillä on erittäin hyvää kemian alan ja materiaalitutkimusta, ja osaamisemme yltää globaalien raaka-ainevirtojen analysointiin. Suomella on näin hyvät edellytykset nousta akkumarkkinoiden eurooppalaiseksi kärkimaaksi, toteaa Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtaja Mika Nykänen.

Liikenne ja uusiutuva energia kasvattavat akkumarkkinaa

Erityisesti sähköinen liikenne kasvattaa akkumarkkinaa. Päästövähennystavoitteet ohjaavat sähköautojen, -bussien, -polkupyörien ja -skoottereiden käyttöön ja niistä on tullut hinnaltaan kilpailukykyisempiä. Moni suurkaupunki on jo ilmoittanut suunnitelmista rajoittaa aikaa, jolloin polttomoottoriautoilla voi ajaa keskustassa. Myös lauttaliikenne sähköistyy, samoin kaivos- ja metsätyökoneet.

Toinen akkumarkkinaa kasvattava tekijä ovat sähköverkkoon liitettävät akut. Uusiutuvien tuuli- ja aurinkovoiman haaste on, että energiaa tulee silloin, kun tuulee tai aurinko paistaa, ei välttämättä silloin, kun energiaa tarvitaan.

– Akkuja käytetään enenevässä määrin huippuvoimalaitosten korvaamiseksi. Kulutushuippuja varten on jouduttu rakentamaan voimalaitoksia, joiden rakentamista voidaan tulevaisuudessa ainakin osittain korvata sähkövarastoinnilla. Vastaavasti kuluttajatasolla myös kotitaloudet voivat käyttää akkuja ja kerätä talteen esimerkiksi aurinkoenergiaa”, Business Finlandin toimialajohtaja Vesa Koivisto sanoo.

– Kestävän kehityksen näkökulmasta akkujen kierrätys tulee jatkossa olemaan keskeinen kehitysalue. Kierrätys voi myös tarkoittaa tuotekehitystä akkujen uudelleen käytössä: esimerkiksi sähköauton akkua voitaisiin käyttää uudestaan kodin sähköverkossa, muistuttaa Business Finlandin toimialajohtaja Vesa Koivisto.

Batteries from Finland

Business Finland vauhdittaa kansallisen akkuekosysteemin rakentamista.  Aktiviteeteilla myötävaikutetaan osaamispohjan ja kansainvälisen kilpailukyvyn kasvattamiseen koko arvoketjussa niin akkujen raaka-aineiden tuottamisesta kennojen valmistukseen kuin akkuihin liittyviin sovelluskohteisiin ja palveluihin.

– Business Finlandin aikaisemmat innovaatio-ohjelmat, kuten EVE – Sähköiset ajoneuvot ja Green Mining, ovat luoneet kansallisesti osaamispohjaa. Siitä saa hyvän perustan uuteen akkuekosysteemiin, sanoo Business Finlandin pääjohtaja Pekka Soini.

– Liikkumisen sähköistymiseen sekä energian varastoimiseen liittyvät tuotteet, palvelut ja liiketoimintakonseptit kehittyvät nopeasti, ja kasvava markkina on luonnollisesti erittäin kiinnostava.

Business Finland rakentaa verkostoja, joilla päästään mukaan eurooppalaiseen akkuverkostoon ja sen kautta globaaliin verkostoon. Samalla Suomeen houkutellaan alan ulkomaisia investointeja. Business Finland kutsui helmikuussa 70 teollisuuden edustajaa kehittämään akkuteknologian tulevaisuutta. Tilaisuus sai erittäin innostuneen vastaanoton.  Seuraavaksi Business Finland ja yritykset suunnittelevat toimenpiteitä markkinan kehittämiseksi.

Lisätiedot verkossa:
Batteries from Finland -verkkosivu

Lisätiedot:
elinkeinoministerin erityisavustaja Jukka Ihanus, puh. 050 463 9929
toimialajohtaja Vesa Koivisto, Business Finland, p. 050 453 6322
pääjohtaja Mika Nykänen, Geologian tutkimuskeskus, p. 029 503 2200