Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Syyskuussa 329 500 työtöntä työnhakijaa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 25.10.2016 9.41
Tiedote

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun lopussa yhteensä 329 500 työtöntä työnhakijaa. Se on 7 900 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 13 100:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 125 400, mikä on 12 400 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 124 400 eli 900 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 2 700 vähemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa eli yhteensä 42 300. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-syyskuussa keskimäärin 62,1 prosenttia, mikä on 0,1 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Uusien avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin syyskuun aikana 46 900 eli 9 200 enemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli syyskuussa avoinna 82 300 työpaikkaa, mikä on 15 900 enemmän kuin vuosi sitten.

Koko maassa oli lomautettuna syyskuun lopussa 27 500 henkilöä, mikä on 2 000 vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 17 300 henkilöä, mikä on 3 100 vähemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa.

Työnantajien ennakkoilmoitukset tulevista lomautuksista ovat vähentyneet. Ennakkoilmoitusten mukaan on mahdollista, että 4 300 henkilöä lomautetaan lähitulevaisuudessa, mikä on 1 700 vähemmän kuin vuosi sitten. Tulevien lomautusten määrä lisääntyi elokuusta syyskuuhun 800:lla.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli syyskuun lopussa 124 100 henkilöä, mikä on 5 700 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.

Tilastokeskus: Työttömyysaste 7,7 prosenttia

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli syyskuussa 7 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 69,2 prosenttia, mikä on 0,4 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden syyskuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 204 000, mikä on 21 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 7,7 prosenttia eli 0,8 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin.

Työnvälitystilaston ja työvoimatutkimuksen keskeiset erot:

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon ja tulevien lomautusten erillisseurantaan, sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus.

TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut.

Lisätietoja tilastojen eroista

Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Petri Syvänen, TEM, puh. 029 504 8050

Linkit:

TEM:n Työllisyyskatsaus

Tulevien lomautusten erillisseurannan tiedot

Työnvälitystilaston keskeiset määritelmät

Yksityiskohtaisemmat Työnvälitystilaston tiedot TEM:n ToimialaOnline -tilastokannasta: www.toimialaonline.fi/ polkua Tilastokanta – Työmarkkinat – Työnvälitystilastot

Tilastokeskuksen ja TEM:n yhteisjulkistus

 
Sivun alkuun