Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Toimialaraportti: Ohjelmistoala kasvaa vauhdilla, mutta mistä löytyvät tekijät?

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 25.10.2017 13.05
Tiedote
Kuva: Opa Latvala

Ohjelmistoala ja tekninen konsultointi kasvavat vauhdilla. Erityisesti vienti on nopeassa kasvussa. Alojen yritysten liikevaihto kasvoi vuosina 2013–2015 lähes kolmanneksen ja kasvu jatkuu edelleen voimakkaana. Suurin osa alojen henkilöstöstä on korkeasti koulutettua. Huolena on osaavan työvoiman riittävyys korkeaa osaamista vaativilla aloilla.

Tiedot käyvät ilmi työ- ja elinkeinoministeriön toimialapalvelun 25.10.2017 Helsingissä julkaisemasta ohjelmistoalan ja teknisen konsultoinnin syksyn 2017 toimialaraportista. Samalla julkaistiin myös liike-elämän palveluiden toimialabarometri.

– Ohjelmistoala ja tekninen konsultointi nojaavat kumpikin vankasti korkeaan osaamiseen, tutkimustyöhön ja laajaan verkostojen hyödyntämiseen. Jotta korkeaa osaamista vaativat työt ja organisaatiot voivat menestyä Suomessa jatkossakin, on meillä panostettava vahvasti näiden alojen tutkimus- ja koulutustoimintaan, kertoo toimialapäällikkö Timo Metsä-Tokila.

Ohjelmistoalan ja teknisen konsultoinnin kasvuvauhti on henkilöstön osalta ollut erittäin nopeaa. Henkilöstön määrä on kasvanut viimeisten vuosien aikana lähes kuusi prosenttia. Aloista on tullut merkittäviä työllistäjiä. Niiden palveluksessa työskenteli vuoden 2015 lopussa jo yli 80 000 henkeä. Suurimpia työllistäjiä alojen sisällä ovat ohjelmistosuunnittelu sekä kone- ja prosessisuunnittelu.

Yritykset raportoivat entistä enemmän ongelmista osaavan työvoiman löytämisessä. Molemmat alat vaativat korkeasti koulutettua työvoimaa, jota on haettava myös ulkomailta.

Ohjelmistoalan yrityksistä ja henkilöstöstä jo yli puolet on keskittynyt Uudellemaalle ja pääkaupunkiseudulle, koska sieltä löytyy parhaiten osaavaa työvoimaa. Teknisen konsultoinnin yritysten keskittymiä on myös Pirkanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Varsinkin ohjelmistoalalla pelätään, että osaajapula nykyisestä kasvaessaan muodostuu kasvun esteeksi yksittäisissä yrityksissä. Erityisesti Varsinais-Suomessa, jossa auto- ja meriteollisuus rekrytoivat voimakkaasti, osaavien tekijöiden löytämiseksi tulee löytää uusia keinoja. 

Toimialaraportit -julkaisusarja kokoaa ja yhdistää eri lähteiden aineistoja toimialakohtaisiksi perustietopaketeiksi, jotka tarjoavat asiantuntijoiden näkemyksen pk-yritysten päätöksenteon apuvälineeksi.

Nyt julkaistu ohjelmistoalan ja teknisen konsultoinnin raportti on ensimmäinen viidestä TEM Toimialapalvelun lähikuukausina julkistettavista toimialaraporteista. Kaivosalan toimialaraportti julkaistaan 31.10., sosiaali- ja terveysalan raportti 16.11., uusiutuvan energian raportti 23.11. ja matkailun toimialaraportti alkuvuodesta 2018.

Tilaisuuden webcastingiä voi seurata suorana klo 13.00–15.00. 

Ohjelmistoalan ja teknisen konsultoinnin toimialaraportti
Liike-elämän palveluiden pk-toimialabarometri

Lisätiedot:
toimialapäällikkö Timo Metsä-Tokila, Varsinais-Suomen ELY-keskus, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi, puh. 040 750 2442
kehittämispäällikkö Esa Tikkanen, TEM, etunimi.sukunimi(at)tem.fi, puh. 029 506 3681

 
Sivun alkuun