Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Tukea työttömille yritystoiminnan aloittamiseen ja alueelliseen liikkuvuuteen

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 19.9.2017 11.40
Tiedote

Hallitus esittää eduskunnalle työttömyysturvalain muuttamista siten, että työtön voisi aloittaa yritystoiminnan ja saada työttömyysetuutta neljältä kuukaudelta yritystoiminnan estämättä.

– Tarkoituksenamme on madaltaa yrittämisen kynnystä ja kannustaa työttömiä yritystoiminnan aloittamiseen. Työttömyysturvajärjestelmän pitää tukea työttömän mahdollisuuksia työllistyä joko työsuhteessa tai yrittäjänä, työministeri Jari Lindström sanoo.

Nykyisin päätoiminen, yli kaksi viikkoa kestävä työttömänä aloitettu yritystoiminta estää työttömyysetuuden saamisen, joten nyt esitetty muutos helpottaisi yritystoiminnan aloittamista. Jos työtön saa yritystoiminnasta tuloa, se otettaisiin huomioon maksettavan työttömyysetuuden määrässä.

Tukea työn perässä liikkumiseen

Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta laajentaisi myös liikkuvuusavustuksen soveltamisalaa.

Työttömien alueellista liikkuvuutta tuettaisiin maksamalla liikkuvuusavustusta myös osa-aikatyöhön, jonka työaika on keskimäärin alle 18 tuntia viikossa. Lisäksi liikkuvuusavustusta voitaisiin muiden edellytysten täyttyessä maksaa, jos työn aloittaminen edellyttää osallistumista työhön liittyvään koulutukseen. Liikkuvuusavustusta voitaisiin maksaa korotettuna huoltovelvollisuuden ja erityisen pitkien työmatkojen perusteella.

– Muutoksilla pyritään helpottamaan työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmia. Tavoitteena on lisätä ihmisten liikkuvuutta työpaikan saamiseksi ja parantaa siten samalla yritysten työvoiman saatavuutta, ministeri Lindström summaa.

Hallituksen esitys liittyy valtion vuoden 2018 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallitus esittää, että laki tulisi voimaan 1. tammikuuta 2018.

Lisätiedot:
työministerin erityisavustaja Juha Halttunen, p. 050 5740 236
vanhempi hallitussihteeri Timo Meling, p. 029 50 49084

 
Sivun alkuun