Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työministeri Lindström tutustui Vantaan työllisyyspalveluihin

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 20.10.2017 9.13
Uutinen

Työministeri Jari Lindström vieraili Valmennustalo Vantaan Koutsissa 19.10.2017. Vantaalla koko työllisyydenhoito on keskitetty yhden katon alle.

Vantaan työttömyysaste on laskenut 2,2 prosenttiyksikköä elokuusta 2016 elokuuhun 2017. Näin matalalla se on ollut viimeksi keväällä 2014.

– Kaupunki kasvaa nyt todella nopeasti, ja myös työllisyyden ja työpaikkojen määrän kehitys on erittäin myönteinen. Vantaan tulevaisuus näyttää todella hyvältä, kaupunginjohtaja Kari Nenonen tiivisti.

Pitkäaikaistyöttömyydessä on tapahtunut 24,8 prosentin lasku vuoden takaiseen.

– Pitkäaikaistyöttömyyden laskun taustalla ei ole mitään temppuja, vaan systemaattinen panostus työttömien palveluihin ja henkilöstöresursseihin. Asiantuntijamme voivat keskittyä työllistämisen edistämisessä olennaiseen eli asiakkaiden tapaamiseen, palveluesimies Ulla Hautamäki kertoi.

Ministeri Lindström otti keskustelussa esiin palvelun ja erityisesti kasvokkain tapahtuvan palvelun merkityksen.

– Olen ilokseni huomannut, että työllisyyspalveluissa painottuu täällä Vantaalla ja myös muualla nimenomaan palvelu. Asiakkaita pyritään auttamaan, kyse ei ole kyttäyksestä tai kuulustelusta, ministeri Lindström totesi.

– Esimerkiksi TE-toimistojen tekemät työttömien haastattelut, joihin moni suhtautui alun perin nihkeästi, ovat saaneet asiakkailta pääosin hyvää palautetta. Niillä ei yritetä kaunistella tilastoja vaan tukea työtöntä työnhaussa. Laatu on määrää tärkeämpää, ministeri korosti.

 
Sivun alkuun