Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työryhmä valmistelemaan kansallista avaruuslainsäädäntöä

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 18.1.2017 10.45
Tiedote

Elinkeinoministeri Mika Lintilä on 16.1.2017 asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella kansallista avaruuslainsäädäntöä. Työryhmän toimeksiantona on lisäksi tehdä ehdotukset avaruusesineiden rekisteröinti- ja lupamenettelyiden järjestämisestä. Työryhmän toimikausi on 1.2.–29.12.2017.

Suomesta on tulossa ns. avaruusvaltio, kun Aalto-yliopiston ensimmäinen piensatelliitti laukaistaan avaruuteen todennäköisesti keväällä 2017. Myös useita muita satelliittihankkeita on vireillä. Tieteellisen tutkimuksen ja korkeakoulujen opinnäytetöiden lisäksi pienet kaupalliset satelliitit tulevat yleistymään.

Suomessa ei ole tällä hetkellä avaruustoimintaa koskevaa lainsäädäntöä. Kansainvälisesti toimintaa ulkoavaruudessa säätelevät YK:n avaruussopimukset. EU:ssa avaruusalan säännöksiä on ainakin Tanskassa, Ruotsissa, Itävallassa, Belgiassa, Alankomaissa, Yhdistyneissä kuningaskunnissa ja Ranskassa.

Alan kehittyessä myös Suomessa on tärkeää määritellä laissa avaruustoiminnan edellytykset, mukaan lukien satelliittien rekisteröinti- ja lupamenettelyt, tarve mahdollisille lisävakuutuksille ja etukäteen tehtävien riskianalyysien vaatimukset.

Työryhmän puheenjohtajana toimii kaupallinen neuvos Marjaana Aarnikka työ- ja elinkeinoministeriöstä, sekä jäseninä:

neuvotteleva virkamies Tuija Ypyä (työ- ja elinkeinoministeriö),
lähetystöneuvos Tarja Långström (ulkoasiainministeriö),
apulaisturvallisuusjohtaja Kai Knape (puolustusministeriö),
opetusneuvos Petteri Kauppinen (opetus- ja kulttuuriministeriö),
liikenneneuvos Seija Miettinen-Bellevergue (liikenne- ja viestintäministeriö),
yksikön päällikkö Ari-Matti Harri (Ilmatieteen laitos),
tutkimusjohtaja Tiina Sarjakoski (Maanmittauslaitos),
asiantuntija Pauli Stigell (Tekes),
lakiasiainjohtaja Juha Ilola (PIA ry/Reaktor Innovations Oy) ja
professori Jaan Praks (Aalto yliopisto).

Työryhmän pysyvä asiantuntijana toimii professori Minna Palmroth Helsingin yliopistosta. Sihteerinä toimii lakimies Maija Lönnqvist työ- ja elinkeinoministeriöstä. Työryhmä raportoi työstään työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimivalle avaruusasiain neuvottelukunnalle.

Lisätiedot:
Kaupallinen neuvos Marjaana Aarnikka, TEM, puh. 050 338 4350
Lakimies Maija Lönnqvist, TEM, puh. 050 331 3791

 
Sivun alkuun