Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Internetin toimintaa koordinoiva ICANN kokoontuu Helsingissä

Ulkoasiainministeriöliikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 27.6.2016 8.33
Tiedote

Tiedote 126/2016

27.6.2016

ICANN (Internet Corporation for Assigned Names and Numbers), eli internetin verkkotunnuksia ja nimipalvelua koordinoiva organisaatio järjestää 56. kokouksensa Helsingissä 27. - 30.6.2016. Tapahtumaan odotetaan yli tuhatta osallistujaa yli sadasta eri maasta.

Helsingissä järjestettävä kokoontuminen on ensimmäinen niin kutsuttu Policy Forum, jonka päätavoitteena on jatkaa internetpolitiikan kehittämistyötä ja levittää tietoisuutta internetin hallinnosta. ICANNin kokoukset ovat avoimia kaikille internetistä kiinnostuneille.

Syyskuun lopussa ICANNille odotetaan siirtyvän päävastuu internetin toimintavarmuuden kannalta kriittisen tärkeiden toimintojen valvonnasta. Valvonnasta on vastannut tähän asti Yhdysvaltojen Kansallinen telekommunikaatio- ja informaatiovirasto NTIA, joka on ilmoittanut luopuvansa tehtävästään ja pyytänyt globaalia monitoimijayhteisöä laatimaan esityksen tulevasta järjestelystä. Esitys on tällä hetkellä Yhdysvaltojen hallituksen arvioitavana.

ICANN on voittoa tavoittelematon yhteisö, joka pyrkii ylläpitämään turvallista, vakaata ja yhteentoimivaa internetiä. Internetin ylätason verkkotunnusten (Top Level Domain), eli esimerkiksi maatunnusten ja geneeristen päätteiden hallinnoinnin lisäksi ICANN vastaa globaalilla tasolla internetin verkkotunnusten (DNS-nimipalvelujärjestelmä) ja muiden tunnisteiden, kuten esimerkiksi IP-osoitteet, teknisestä koordinaatiosta ja hallinnoinnista.

ICANNin 56. kokouksen isäntinä Helsingissä toimivat liikenne- ja viestintäministeriö, ulkoministeriö ja Viestintävirasto.

Lisätietoja:
Pauli Pullinen, ylitarkastaja, liikenne- ja viestintäministeriö, p. 0295 342 680
Juuso Moisander, kaupallinen sihteeri, ulkoministeriö, p. 295 351 128
Juhani Juselius, päällikkö, Viestintävirasto, p. 0295 390 492

Twitter: #ICANN56

 
Sivun alkuun