Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Järjestöt turvallisuustoimijoina ovat tärkeä osa kokonaisturvallisuutta

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 13.9.2017 16.03
Tiedote

Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot turvataan viranomaisten, elinkeinoelämän sekä järjestöjen ja kansalaisten yhteistoimintana. Järjestöjen ammatillinen osaaminen ja koordinoitu vapaaehtoistoiminta ovat merkittävässä roolissa yhteiskunnan varautumisessa.

Turvallisuuskomitea järjestää yhdessä järjestöjen kanssa kokonaisturvallisuus-aiheisen seminaarin 19.9.2017 Säätytalolla. Seminaari esittelee Suomen tämän hetkistä turvallisuusympäristöä ja sen muutosta järjestökentän näkökulmasta. Lisäksi seminaarissa tuodaan esiin järjestöjen rooli osana yhteiskunnan varautumista ja kokonaisturvallisuutta nyt ja tulevaisuudessa. Seminaariin on tulossa 150 osallistujaa.

Järjestöt ovat Suomessa tärkeässä asemassa. Järjestöjen ammatillinen osaaminen, koulutetut vapaaehtoiset, vapaaehtoisten koulutus ja koordinaatio sekä palveluntuotanto ovat merkittävässä roolissa uhkiin varautumisessa, häiriötilanteiden ja poikkeusolojen hallinnassa sekä niistä toipumisessa. Turvallisuuskomitean pääsihteeri Vesa Valtonen sanoo, että tuleva seminaari on osoitus järjestöjen aktiivisuudesta kehittää osaamistaan sekä tuoda esiin rooliaan turvallisuustoimijana ja jatkaa, että syksyllä julkaistava uusi yhteiskunnan turvallisuusstrategia tulee tukemaan tässä järjestöjä.

Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa (YTS) esitetään yhteiskunnan varautumisen yleiset periaatteet, kokonaisturvallisuuden yhteistoimintamalli, jossa viranomaiset, elinkeinoelämä, järjestöt ja kansalaiset huolehtivat yhdessä yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista. YTS 2017 on parhaillaan päivittymässä, uusi strategia julkaistaan loppusyksystä.

Seminaarin ohjelma

Lisätietoja:

Toivotamme median edustajat tervetulleiksi seuraamaan tilaisuutta! Pyydämme median edustajia ilmoittautumaan perjantaihin 15.9 kello 14.00 mennessä Nadja Nevasteelle sähköpostitse.

Asiantuntija Nadja Nevaste
Turvallisuuskomitean sihteeristö
[email protected]
p. 0295 140 141

 
Sivun alkuun