FI SV

Lokakuun 1. päivä juhlaliputus Miina Sillanpäälle ja kansalaisvaikuttamiselle

Sisäministeriö 23.5.2016 11.52
Tiedote

Miina Sillanpää 150 vuotta -juhlavuoden ja kansalaisvaikuttamisen kunniaksi liputetaan 1. lokakuuta 2016. Sisäministeriö on antanut asiassa valtion virastoja ja laitoksia koskevan määräyksen. Samalla ministeriö suosittaa vastaavaa yleistä liputusta. Juhlaliputus on kertaluonteinen eikä päivästä tule pysyvää liputuspäivää.

Miina Sillanpään syntymästä tulee 4.6.2016 kuluneeksi 150 vuotta. Sillanpää oli aikansa merkittävämpiä yhteiskunnallisia vaikuttajia. Hänet valittiin ensimmäisten naisten joukossa uuteen yksikamariseen eduskuntaan vuonna 1907, ja hän oli kansanedustajana 38 valtiopäivien ajan. Vuonna 1926 hänet nimitettiin ministeriksi ensimmäisenä naisena Suomessa ja toisena Euroopassa.

Koska Sillanpään syntymäpäivä, 4.6. on jo liputuspäivä (puolustusvoimien lippujuhla), juhlaliputuksen ajankohdaksi on valikoitunut 1.10.2016. Juuri 1.10.1906 tulivat voimaan valtiopäiväjärjestys ja vaalilaki, jotka antoivat kansalaisille täydet poliittiset oikeudet.

Miina Sillanpään Seura teki sisäministeriölle esityksen juhlaliputuksen järjestämisestä.

Lisätietoja

ylitarkastaja Hanne Huvila, p. 0295 488 313, etunimi.sukunimi@intermin.fi