Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeri Niinistö kantoi puheessaan huolta puolustusvoimien toimintakyvystä ja maanpuolustustahdosta

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 29.8.2015 16.00
Tiedote

Puolustusministeri Jussi Niinistö puhui Uudenmaan 33. Maanpuolustuspäivässä Keravalla 29.8.2015. Ministeri Niinistö korosti puheessaan puolustusvoimien toimintakyvyn ylläpitämisen tärkeyttä ja suomalaisten maanpuolustustahdon merkitystä. Vapaaehtoinen maanpuolustustyö sai ministeriltä kiitosta.

Ministeri Niinistö valitteli puheessaan puolustusvoimauudistuksen ja budjettileikkausten samanaikaisuutta: "On valitettavaa, että viime vuosina toteutettu puolustusvoimauudistus jouduttiin toteuttamaan samanaikaisesti edellisen hallituksen tekemien mittavien budjettileikkausten kanssa. Nyt meidän on kriittisesti arvioitava näitä kovien säästöpaineiden alla tehtyjä ratkaisuja. Esimerkiksi varuskuntien määrä ja sijainti ovat sellaisia kysymyksiä, joita joudumme tulevaisuutta silmällä pitäen tarkastelemaan. Onko nykyinen varuskuntien määrä jatkossa riittävä?"

Ministeri Niinistö ei myöskään pitänyt hyvänä asiana sitä, että Suomessa on kokonaisia maakuntia ilman omaa varuskuntaa. Varuskuntaverkostolla on ministerin mukaan vaikutus myös maanpuolustustahtoon: "Karsimisen seurauksena olemme nyt päätyneet tilanteeseen, jossa meillä on kokonaisia maakuntia ilman omaa varuskuntaa. Mielestäni se ei ole hyvä asia. Jokainen ymmärtää, ettei Suomea puolusteta varuskunnista käsin, mutta ei pidä aliarvioida niiden merkitystä maanpuolustustahdon ylläpitämisessä."

"Tällä vaalikaudella varuskuntaverkkoon tuskin tulee muutoksia, mutta jatkossa pidän täysin mahdollisena, että joudumme korjaamaan edellisten hallitusten tässä asiassa tekemiä virheitä", jatkoi Niinistö.

Ministeri Niinistö kuitenkin painotti, että säästöistä ja materiaalipuutteista huolimatta Suomen puolustus on vankalla pohjalla. Koulutettuun reserviin ja aluepuolustukseen perustuva järjestelmämme on hyväksi havaittu. Reservin osaamisesta on kuitenkin huolehdittava: "Meidän on kehitettävä kykyämme vastata nopeasti kehittyviin tilanteisiin. Keskeinen osa tätä työtä on reservimme osaamisesta huolehtiminen. Siksi onkin hyvä, että muutaman laihan vuoden jälkeen olemme saaneet palautettua kertausharjoitusten määrän vuoden 2010 tasolle. Kertausharjoitukset ovat tärkeitä paitsi joukkojemme osaamisen ja suorituskyvyn myös maanpuolustustahdon ylläpidon näkökulmasta", Niinistö sanoi.

Lopuksi ministeri Niinistö nosti esille vapaaehtoisen maanpuolustustyön tärkeyden, kiitti ja kannusti vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön osallistuvia: "Toimintaympäristön muutos ja tiukka taloudellinen tilanne korostavat reserviläisjärjestöjen tekemän työn merkitystä. Maanpuolustuskoulutusyhdistys onkin viime vuosina vahvistanut asemaansa puolustusvoimien strategisena, kokonaisturvallisuutta edistävänä kumppanina."

 
Sivun alkuun