Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeri Niinistö keskusteli pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä Norjan Leangkollen-konferenssissa

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 13.2.2017 14.30
Tiedote

Puolustusministeri Jussi Niinistö osallistui maanantaina 13. helmikuuta Leangkollen-turvallisuuskonferenssiin Norjassa. Arvostetun, yli 50 vuotta vanhan vuosittaisen tapahtuman pääteema oli tänä vuonna Pohjois-Euroopan muuttuva turvallisuusympäristö. Paikalla olivat muun muassa Norjan ja Ruotsin puolustusministerit.

Omassa alustuksessaan ministeri Niinistö korosti, että Pohjoismaiden samankaltaisen, mutta muuttuneen turvallisuusympäristön takia puolustukseen pitäisi investoida enemmän kansallisesti. Lisäksi pohjoismaista puolustusyhteistyötä tulee edelleen kehittää. Hän muistutti, että pohjoismainen yhteistyö on Suomelle tärkeä osa kansainvälistä puolustusyhteistyötä, joka taas osaltaan kehittää Suomen kansallista puolustusta.

Yhteistyöstä huolimatta kansalliset puolustusratkaisut ovat kaiken perusta, jota pitäisi Niinistön mielestä vahvistaa. Hän kertoi pitävänsä ensiarvoisen tärkeänä sitä, että Suomi on ylläpitänyt kansallisia asevoimiaan. Hyväkuntoiset puolustusvoimat on myös edellytys toimivalle kansainväliselle yhteistyölle.

Konferenssin jälkeen puolustusministerit kokoontuivat työlounaalle. Lounaan agendalla olivat Pohjoismainen puolustusyhteistyö Nordefco, jonka puheenjohtajamaa Suomi on tänä vuonna, sekä Suomen ja Ruotsin kahdenvälinen puolustusyhteistyö.

Lisätietoja antavat puolustusministerin adjutantti Sami Jaakkola, puh. 0295 140 102 ja viestintään liittyvistä asioista erityisasiantuntija Eemeli Peltonen, puh. +358 295 140125.

 
Sivun alkuun