Ulkoministeri Soinin puhe uskontodialogista
Ulkoministeri Timo Soinin puhe, YK:n 70. yleiskokouksen korkean tason viikko. Sivutapahtuma uskontodialogista, 2.10.2015, New York.
(muutosvarauksin)
On suuri kunnia saada avata tämä tilaisuus ja olen hyvin mielissäni siitä, että niin monet voivat osallistua keskusteluun.
Haluaisin kiittää Yhdysvaltain ja Espanjan hallituksia ja Islamilaisten maiden yhteistyöjärjestöä, jotka ovat yhdessä meidän kanssamme järjestäneet tämän tilaisuuden.
Aluksi haluan korostaa, että uskonto pitäisi nähdä laajempien yhteiskunnallisten ja poliittisten yhteiskunnissa vaikuttavien voimien yhteydessä. Meidän täytyy ymmärtää uskontoja ja niiden merkitystä yhteiskunnissa paremmin kyetäksemme analysoimaan myös ääriliikkeitä ja sektaarisia ryhmiä uskontojen sisällä.
Uskontoon on kiinnitettävä huomiota myös silloin, kun etsitään ratkaisuja joihinkin tämän hetken erittäin hankaliin ja monitahoisiin konflikteihin. Tässä yhteydessä sektarianismin teema on hyvin ajankohtainen.
Tämän päivän keskustelussa keskitytään siihen, miten uskontoa käytetään tai väärinkäytetään sektaarisiin tarkoitusperiin. Saamme kuulla enemmän metodeista, joilla estetään, hillitään tai vähennetään uskonnollista sektarianismia. Tämä on meille kaikille hyödyllistä tietää.
Uskontoja tulisi käyttää siltojen rakentamiseen – ei niiden tuhoamiseen. Uskontojen todellisiin opetuksiin kuuluvat anteeksianto, oikeudenmukaisuus, myötätunto – lyhyesti sanottuna niiden auttaminen, jotka apua tarvitsevat. Emme saa kohdella toisiamme erilaisina tai huonompina. Olemme kaikki ihmisiä ja sellaisina tasa-arvoisia tämän maailman kansalaisia.
Etniset ja poliittiset näkökohdat sekoitetaan liian usein uskonnollisiin sanomiin. Vihapuhe ja vihollisten leimaaminen ovat tunkeutuneet keskusteluun.
Uskonnon väärinkäyttö on demokraattisten prosessien kannalta varsin kyseenalaista. Pahimmassa tapauksessa se ilmenee väkivaltana tai terrorismina. Syvemmät ongelmat liittyvät epätasa-arvoon ja epädemokraattisiin toimintatapoihin.
Ihmisoikeudet ovat yleismaailmallisia ja kuuluvat kaikille. Ihmisoikeudet suojelevat monia arkisia vapauksiamme. Mutta näihin oikeuksiin liittyy myös vastuu muiden ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Tämä edellyttää yksilöiden taholta suvaitsevaisuutta.
Uskonnon ja mielipiteen vapaus on yksi perusihmisoikeuksista. Tämä vahvistetaan yleismaailmallisessa ihmisoikeuksien julistuksessa.
Uskontoa ei voi sivuuttaa rauhanvälityspyrkimyksissä, koska se on juurtunut syvälle monien kansojen identiteettiin ja koskemattomuuteen.
Uskonnolliset johtajat voivat oman esimerkkinsä kautta toimia merkittävässä roolissa suvaitsevaisuuden edistämisessä. Uskonnolliset johtajat ovat todellisia arvojohtajia. Heillä on usein pääsy sisälle ihmisten ajatuksiin ja pohdintoihin ja siten myös vaikuttamaan niihin.
Tätä vaikutusvaltaista asemaa tulisi käyttää paremmin rauhan edistämiseen. Uskonnolliset ja perinteiset johtajat voivat toimia ratkaisevassa roolissa rauhanvälityksessä, kun etsitään kestäviä ratkaisuja. Tätä mahdollisuutta tulisi käyttää paljon enemmän.
Rauhanvälitys ja eri kulttuurien ja uskontojen välisten dialogien tukeminen on yksi omista ulkopolitiikan prioriteeteistani.
Luja yhteenkuuluvuus voidaan rakentaa vain ottamalla yhteiskunnan jokainen jäsen mukaan. Tämä tarkoittaa ensinnäkin sitä, että meidän täytyy ottaa naiset aktiivisesti mukaan rauhanvälityspyrkimyksiin. On tärkeää, että myös eri sukupolvet saadaan osallistumaan niin, että nuoret ja vanhemmat ihmiset rakentavat yhteiskuntaa yhdessä.
Monissa yhteiskunnissa kansalaisjärjestöt ovat ainoita luotettavia toimijoita, jotka voivat tuoda konfliktien eri osapuolia saman pöydän ääreen. Suomi haluaa työskennellä aktiivisesti näiden järjestöjen kautta, mukaan lukien niiden, joissa on uskonnollisia ja perinteisiä johtajia. Tässä suhteessa pidän uskonnollisten ja perinteisten johtajien rauhanvälitysverkoston perustamista merkittävänä edistysaskeleena. Suomalainen kansalaisjärjestö, Kirkon ulkomaanapu, toimii nyt verkoston sihteeristönä ja Suomen hallitus rahoittaa tätä järjestön toimintaa.