Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suomelta yli 46 miljoonaa euroa apua maailman humanitaarisiin kriiseihin

Ulkoasiainministeriö
Julkaisuajankohta 16.3.2015 11.56
Tiedote 83/2015

Suomi antaa 46,4 miljoonaa euroa humanitaarista apua maailman pahimpiin kriisikohteisiin. Kehitysministeri Sirpa Paateron 13. maaliskuuta tekemällä päätöksellä myönnetään apua kiireellisiin hätätilanteisiin Syyriaan ja sen lähialueille, Etelä-Sudaniin, Keski-Afrikan tasavaltaan sekä Ukrainaan. Inhimillistä kärsimystä pyritään lievittämään myös maissa, joissa on pitkittyneitä kriisitilanteita, kuten Kongon demokraattisessa tasavallassa, Afganistanissa ja Jemenissä. Suomen tuki annetaan YK-järjestöjen ja suomalaisten järjestöjen kautta.

"Humanitaariset tarpeet ovat ennätyskorkeat, ja humanitaarisen avun työntekijät joutuvat työskentelemään paineiden alaisena entistä vaativimmissa olosuhteissa. Suomi pitää tärkeänä, että sekä akuutteihin että pitkittyneisiin tarpeisiin niin ihmisten suojelun, terveyden, koulutuksen kuin ruoan osalta vastataan. Humanitaarisen avun järjestöt toimittavat avun perille tehokkaasti konfliktien keskelle myös vaikeimpiin olosuhteisiin kuten Syyriaan, Etelä-Sudaniin, Irakiin ja Keski-Afrikan tasavaltaan", toteaa ministeri Sirpa Paatero.

Eniten apua annetaan Syyriaan ja sen pakolaiskriisistä kärsiviin naapurimaihin, joihin annetaan 10 miljoonaa euroa eri järjestöjen kautta. Hätäavun tarpeessa on Syyriassa yli12 miljoonaa ihmistä, ja yli 3,7 miljoonaa syyrialaista on paennut naapurimaihin.

Etelä-Sudanissa puhjenneen konfliktin aiheuttama humanitaarinen kriisi jatkuu vakavana. Puhjenneet väkivaltaisuudet sekä ruoan puute ovat pakottaneet lähes kaksi miljoonaa ihmistä siirtymään maan sisällä tai lähtemään pakolaisiksi naapurimaihin Sudaniin, Etiopiaan, Keniaan ja Ugandaan. Suomen 6,4 miljoonan euron tuella toimitetaan ruokaa, terveyspalveluita ja suojaa äärimmäisessä hädässä oleville.

Jemenissä maan epävakaa turvallisuustilanne ja poliittinen sekasorto ovat lisänneet humanitaarisen avun tarvetta. Yli puolet väestöstä eli lähes 16 miljoonaa ihmistä on humanitaarisen avun tarpeessa.  Yli 10 miljoonaa heistä on ruoan puutteessa. Suomen 3 miljoonan euron tuella annetaan terveyspalveluita sekä toimitetaan ruokaa avun tarpeessa oleville.

Suomen antama apu perustuu laajalti YK:n keskitettyyn hätäapuvetoomukseen, joka on tänä vuonna suuruudeltaan 14,6 miljardia euroa. Hätäapuvetoomus koskee 12 maata, mutta kriisien alueelliset vaikutukset mukaan luettuna, se kattaa yhteensä jopa 22 maata. Syyrian kriisi muodostaa summasta miltei puolet. Sahelin alueen vetoomus on 1,8 miljardia euroa kattaen yhdeksän maata. Humanitaarista apua maailmassa tarvitsee tällä hetkellä lähes 80 miljoonaa ihmistä. Tuet myönnetään Suomen kehitysyhteistyöhön kuuluvista humanitaarisen avun määrärahoista.

Suomalaisista järjestöistä apua annetaan Suomen Punaisen Ristin, Kirkon ulkomaanavun, Fida Internationalin, Suomen World Visionin ja Pelastakaa Lasten kautta. Kahdenvälisen toiminnan lisäksi Suomen Punainen Risti kanavoi tukea Punaisen Ristin kansainväliselle komitealle ICRC:lle ja Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainväliselle liitolle IFRC:lle.

Lisätietoja: ministeri Paateron lehdistöavustaja Juha Peltonen, puh. 050 554 6426, ja humanitaarisen avun yksikön päällikkö Anna Gebremedhin, puh. 040 583 0149, [email protected]

Humanitaarisen avun varainmyöntö keväällä 2015

  • Maa- ja aluekohtaisiin operaatioihin yhteensä 46,4 MEUR, josta 26,3 MEUR Afrikkaan, 15,8 MEUR Lähi-itään, 3,3 MEUR Aasiaan ja Eurooppaan 1 MEUR.
  • Lähi-itä yhteensä 15,8 MEUR

Syyrian kriisi 10 MEUR: UNHCR 3 MEUR alueellinen,

WFP 1 MEUR

UNICEF 1 MEUR

WHO 1 MEUR

SPR/ICRC 2 MEUR

SPR 1 MEUR Jordania

Kirkon Ulkomaanapu 500 000 EUR Jordania

Pelastakaa Lapset 500 000 EUR Irak

Jemen 3 MEUR

WFP 2 MEUR

WHO 1 MEUR

Irak 1,8 MEUR

UNICEF 1 MEUR

SPR/IFRC 800 000 EUR

Palestiinalaisalueet 1 MEUR UNRWA

  • Länsi-Afrikka yhteensä 3,75 MEUR  

Sahel 2 MEUR (Mali, Niger, Burkina Faso, Mauritania, Nigeria, Tsad, Kamerun, Senegal, Gambia)

FAO 1 MEUR

WFP 1 MEUR

Tsad 400 000 EUR SPR/IFRC

Ebola 1,35 MEUR

SPR/IFRC 1 MEUR (tuki myönnetty 26.1.2015) Sierra Leone, Liberia ja Guinea

Kirkon Ulkomaanapu 350 000 EUR Sierra Leone ja Liberia

  • Afrikan sarvi yhteensä 7,15 MEUR

Somalia 4,65 MEUR

WFP 2 MEUR

SPR/ICRC 1,5 MEUR

Kirkon Ulkomaanapu 650 000 EUR

Pelastakaa Lapset 500 000 EUR

Kenia 1,5 MEUR

UNHCR 1 MEUR

Suomen World Vision 500 000 EUR

Etiopia 1 MEUR UNHCR

  • Sudan ja Etelä-Sudan yhteensä 8,4 MEUR

Sudan 2 MEUR UNICEF

Etelä-Sudan 6,4 MEUR

UNHCR 2 MEUR alueellinen

WFP 2 MEUR

SPR/ICRC 2 MEUR

Kirkon Ulkomaanapu 400 000 EUR

  • Keski-Afrikka ja suuret järvet, DRC yhteensä 7 MEUR

Uganda 1,2 MEUR

Suomen World Vision 500 000 EUR

KUA 400 000 EUR

FIDA 300 000 EUR

Keski-Afrikan tasavalta 3,1 MEUR

UNHCR 1 MEUR (alueellinen)

WFP 1 MEUR

Kirkon Ulkomaanapu 700 000 EUR

SPR/ICRC 400 000 EUR

Kongon demokraattinen tasavalta 2,7 MEUR

SPR/ ICRC 1,5 MEUR

FIDA 700 000 EUR

Kirkon Ulkomaanapu 500 000 EUR

  • Aasia yhteensä 3,3 MEUR

Etelä-Aasia (Afganistan, Pakistan, Iran) 1,5 MEUR UNHCR

Afganistan 800 000 EUR SPR/ICRC

Myanmar 1 MEUR

Kirkon Ulkomaanapu 500 000 EUR

SPR/IFRC 500 000 EUR

  • Eurooppa yhteensä 1 MEUR

Ukraina 1 MEUR

UNHCR 500 000 EUR

WHO 500 000 EUR

 

WFP                Maailman Ruokaohjelma (World Food Programme)

UNHCR          YK:n pakolaisjärjestö (United Nations High Commissioner for Refugees)

WHO               Maailman terveysjärjestö (World Health Organization)

UNRWA          YK:n järjestö, jonka vastuulla ovat palestiinalaiset pakolaiset (United Nations Relief and Works Agency for Palestine Refugees in the Near East)

UNICEF          YK:n lastenrahasto (Children's Rights & Emergency Relief Organization)

FAO                YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestö (Food and Agriculture Organization of the United Nations)

ICRC               Punaisen Ristin kansainvälinen komitea (International Committee of the Red Cross)

IFRC               Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto (International Federation of Red Cross and Red Crescent Societies

SPR                Suomen Punainen Risti

Sirpa Paatero
 
Sivun alkuun