Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka: Suomi on edelleen vahvasti sitoutunut parantamaan köyhimpien ihmisten elinolosuhteita ja oikeuksia

Ulkoasiainministeriö
Julkaisuajankohta 30.6.2015 16.00
Tiedote 165/2015

Ministeri Toivakka osallistui 29. kesäkuuta OECD-maiden kehitysministerien sekä kansainvälisten järjestöjen ja kehityspankkien epäviralliseen Tidewater-kokoukseen. Kehitysrahoitusta käsitelleissä puheenvuoroissaan ministeri toi myös esille Suomen uuden hallituksen kehityspoliittisia painopisteitä.

”Panostamme neljään avainteemaan: naisten ja tyttöjen aseman parantamiseen; vakaisiin ja toimiviin yhteiskuntiin; energian, veden ja ruoan kestävään tuotantoon ja käyttöön sekä yksityisen sektorin, työllisyyden ja verotuskyvyn vahvistamiseen kehitysmaissa”, ministeri Toivakka kertoi.

Suomi tukee YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toimeenpanoa kohdentamalla vuosittain 100 miljoonaa euroa pääoma- ja muiden sijoitusten muodossa etenkin köyhimpiin maihin. ”Haluamme investoida toimintaan, joka tuottaa myönteisiä, pitkän aikavälin kehitysvaikutuksia ja vahvistaa kaikkien ihmisten ihmisoikeuksia”, ministeri Toivakka korosti.

”Meidän tulisi nähdä, että yksityinen sektori tarjoaa kehitystä edistäviä ratkaisuja, osaamista ja innovaatioita”, ministeri Toivakka totesi. Suomen uuden aloitteen, BEAM – Business with Impact -ohjelman avulla tuetaan kehitystä edistäviä innovaatioita 50 miljoonalla eurolla. Ohjelmaa rahoittavat ulkoministeriö ja Tekes.

Ministeri Toivakka kertoi, että Suomi liittyy Addis Abeban kehitysrahoituskonferenssin veroaloitteeseen ja sitoutuu kaksinkertaistamaan tukensa kehitysmaiden veropohjan vahvistamiseen vuoteen 2020 mennessä. ”Tällä hetkellä edistämme verotusosaamista rahoituksen, teknisen avun ja tutkimuksen kautta sekä tuemme kehitysmaiden kansalaisyhteiskuntaa – kansanedustajia, mediaa ja kansalaisjärjestöjä – tekemään vaikuttamistyötä”, ministeri Toivakka muistutti.

”Suomen sisäisestä taloustilanteesta johtuen hallitus joutui valitettavasti tekemään suuria leikkauksia julkisiin menoihin kaikilla sektoreilla, kuten koulutus, sosiaaliturva ja kehitysyhteistyö. Korostan, että tämä ei ollut arvovalinta”, ministeri Toivakka painotti. Kehitysyhteistyömäärärahoja leikataan noin 25 prosentilla vuonna 2016, mutta Suomi pyrkii edelleen pitkällä aikavälillä saavuttamaan 0,7 prosentin BKTL-tavoitteen. 

Toivakka korosti, että leikkaustenkin keskellä Suomen kehitysyhteistyön laadusta ja tuloksellisuudesta pidetään kiinni ja niitä vahvistetaan. Tämä edellyttää myös rakenteellisia uudistuksia. ”Me priorisoimme ja rakennamme tulevaa toimintaamme asioille, jotka toimivat ja joissa olemme hyviä, kuten osaamisen jakaminen ja instituutioiden rakentaminen”, ministeri Toivakka totesi.

Lisätietoja: Marja Koskela, diplomaattiavustaja, puh. 040 352 0463, Hanna Rinkineva, lähetystöneuvos, puh. 0295 350 591.

Lenita Toivakka
 
Sivun alkuun