Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ulkoministeri Soini ulkoasiainneuvostoon Brysseliin

Ulkoasiainministeriö
Julkaisuajankohta 8.12.2017 13.57
Tiedote

Tiedote 216/2017
8.12.2017

EU:n ulkoasiainneuvosto kokoontuu Brysselissä 11. joulukuuta. Suomea kokouksessa edustaa ulkoministeri Timo Soini. Kokouksen aiheita ovat Irak, Lähi-itä ja Sahelin alue. Lisäksi ulko- ja kehitysministerit käsittelevät yhteisistunnossaan Norsunluurannikolla järjestetyn Afrikan Unionin ja EU:n huippukokouksen seurantaa.

Ulkoministerit käyvät keskustelun Irakista ja Lähi-idän ajankohtaisesta tilanteesta. EU:n pyrkimyksenä on välttää jännitteiden kasvaminen alueella entisestään. Lisäksi Irakin osalta keskustellaan myös ensi vuoden alkupuolella hyväksyttävästä EU:n Irak-strategiasta ja unionin tuesta Irakin vakaudelle ja turvallisuudelle. Suomi painottaa erityisesti muuttoliikkeen mukaan lukien sujuvien palautusten huomioimisen tärkeyttä EU:n ja Irakin välisessä yhteistyössä.

Yhteisistunnossa Sahelin alueen G5-maiden (Burkina Faso, Tšad, Mali, Mauritania, Niger) ulkoministereiden kanssa ulkoasiainneuvosto käsittelee alueen tilannetta ja EU:n tukea G5-maiden turvallisuusaloitteelle.

Kehitysministereiden kanssa ulkoministerit keskustelevat puolestaan vastikään järjestetyn, Afrikan unionin ja EU:n yhteisen huippukokouksen tuloksista ja jatkotoimista. Huippukokoukseen osallistui myös Suomen nuorisodelegaatti, mikä sai myönteistä huomiota.

Ulkoasiainneuvostossa hyväksytään päätelmät Thaimaan ja Kongon demokraattisen tasavallan tilanteesta sekä EU:n tasa-arvotoimintaohjelmasta. Lisäksi on määrä hyväksyä päätös pysyvän rakenteellisen yhteistyön (PRY) käynnistämisestä ja siihen osallistuvien jäsenvaltioiden luettelon vahvistamisesta.

Korkea edustaja Federica Mogherini on kutsunut lisäksi Israelin pää-/ulkoministerin Benjamin Netanjahun epäviralliseen aamiaistapaamiseen ulkoministereiden kanssa.

Lisätietoja: ulkoministeri Soinin erityisavustaja Riikka Taivassalo, puh. +358 295 351 960 ja Eurooppa-kirjeenvaihtaja Sari Rautio, puh. +358 295 351 534

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].

Timo Soini
 
Sivun alkuun