Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ulkoministeri Soini ulkoasiainneuvostoon Luxemburgiin

Utrikesministeriet
Julkaisuajankohta 19.6.2017 11.58
Tiedote

Tiedote 115/2017
19.6.2017

EU:n ulkoasiainneuvosto järjestetään Luxemburgissa 19. kesäkuuta. Suomea kokouksessa edustaa ulkoministeri Timo Soini. Kokouksen aiheita ovat EU:n ulko- ja turvallisuus­poliittisen globaalistrategian toimeenpano, EU-NATO-yhteistyö, terrorismin vastainen toiminta ja Irakin sekä Persianlahden tilanne.

Ulkoministerit keskustelevat EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen globaalistrategian toimeenpanosta vuosi sen hyväksynnän jälkeen. Toimeenpanon lisäksi keskusteluun nousee tulevan vuoden painopisteet. EU-NATO –yhteistyön osalta on tarkoitus vahvistaa yhteistyön käytännön toimeenpanoa aikaisempien linjausten pohjalta. Terrorismin vastaista toimintaa koskien keskustellaan yhteistyöstä EU:n ja kolmansien maiden kanssa.

Irakin tilannetta tarkastellaan valmistautuen jo ISIL:n jälkeiseen aikaan ja EU:n aktiiviseen rooliin maassa. Persianlahden ajankohtaisen tilanteen osalta EU keskustelee puolestaan keinoista osoittaa tukea kriisin eskaloitumisen välttämiseksi. Irakin tilanteesta, EU-NATO –yhteistyöstä ja terrorismin vastaisesta yhteistyöstä hyväksytään kaikista myös neuvoston päätelmät, joiden lisäksi hyväksytään myös muita neuvoston päätelmiä muun muassa merellisestä turvallisuudesta ja koskien Yhdysvaltain irtaantumista Pariisin ilmastosopimuksesta.

Epävirallisella lounaalla keskustellaan muuttoliikkeen ulkosuhdeulottuvuudesta huomioiden komission tuore arvio muuttoliikeyhteistyöstä kuluvan vuoden aikana.

Lisäksi ulkoasiainneuvoston jälkeen järjestetään EU:n ja itäisen kumppanuuden maiden (Armenia, Azerbaidzhan, Georgia, Moldova, Ukraina ja Valko-Venäjä) välinen ulkoministerikokous.Ministerit keskustelevat valmistautumisesta EU:n ja itäisen kumppanuuden maiden väliseen huippukokoukseen, joka järjestetään kuluvan vuoden marraskuussa Brysselissä.

Lisätietoja: ulkoministeri Soinin diplomaattinen virkamiessihteeri Matti Nissinen, puh. +358 295 351 780 sekä eurooppakirjeenvaihtaja Sari Rautio, puh. +358 295 351 534.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]

Timo Soini
 
Sivun alkuun