Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ulkoministeriö mukana Porin SuomiAreenassa

Ulkoasiainministeriö
Julkaisuajankohta 4.7.2017 14.01
Tiedote

Tiedote 126/2017
4.7.2017

Ulkoministeriö on perinteiseen tapaan mukana kesä-Suomen merkittävimmässä yhteiskunnallisen keskustelun ulkoilmatapahtumassa, Porin SuomiAreenassa, sen avajaispäivänä maanantaina 10. heinäkuuta. Tänä vuonna Areenalla juhlitaan satavuotista Suomea pääyhteistyökumppaneiden, Suomi 100-sihteeristön ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa.

Ulkoministeri Timo Soini on mukana Bepop-lavalla (Kauppakeskus Bepop, Yrjönkatu 22) arktisten aiheiden keskustelutilaisuudessa "Arktis – näkökulmia pohjoisiin alueisiin" klo 11.45–13.00. Ministeri Soinin ohella lavalle nousevat Arctian toimitusjohtaja Tero Vauraste, World Wildlife Fundin Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder, saamelaiskäräjien hallituksen I varapuheenjohtaja Heikki Paltto sekä Lapin yliopiston arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikkö Markku Heikkilä. Tilaisuuden juontaa MTV:n Mirja Sipinen.

Ulkoministeri Soini, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen ja pohjoismaisen yhteistyön ministeri Anne Berner osallistuvat "Kolme ministeriä estradilla – katsaus ajankohtaisiin ulkopoliittisiin aiheisiin" -keskustelutilaisuuteen Antinkatu 5 -lavalla klo 17.00–18.15. Keskustelun juontaa Suomen Pietarin-pääkonsulaatin lehdistösihteeri Susanna Niinivaara. Tilaisuudessa kuullaan ministereiden näkemyksiä Suomen kannalta keskeisistä ajankohtaisista ulkopoliittisista aiheista.

Ulkoministeriön ministerit osallistuvat SuomiAreenan aikana myös muiden järjestäjien tilaisuuksiin. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen osallistuu muun muassa "Yritykset maailmalle – Näin se tehdään yhdessä" -keskustelutilaisuuteen Eetunaukion lavalla keskiviikkona 12. heinäkuuta klo 11.45–13.00 ja pohjoismaisen yhteistyön ministeri Anne Berner on mukana muun muassa samaan aikaan järjestettävässä tilaisuudessa "Digitalouden isojako – voiko kaikkien kakku kasvaa?" Puuvillan kauppakeskuksessa (Siltapuistonkatu 14).

Kattava lista tilaisuuksista, joissa ulkoministeriön ministerit ovat mukana, löytyy SuomiAreenan kotisivuilta (http://suomiareena.fi/ohjelmapuhujat#/).

Maanantain tilaisuuksia voi seurata sosiaalisessa mediassa ulkoministeriön Facebook- ja Twitter-päivitysten kautta aihetunnisteella #UMPori.

Lisätiedot: Pasi-Heikki Vaaranmaa, vastuuvirkamies Suomi100, puh. +358 295 351 700 ja Reetta Palojoensuu, tiedottaja, puh. +358 295 351 047.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]

Anne Berner Kai Mykkänen Timo Soini
 
Sivun alkuun