Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvoston yleisistunto 22.1.2015

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 22.1.2015 13.48
Tiedote 30/2015

Hallitus antoi eduskunnalle esityksen laeiksi toimeentulotuesta annetun lain ja kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta. Esityksen mukaan perustoimeentulotuen myöntäminen ja maksaminen siirrettäisiin kunnilta Kansaneläkelaitoksen hoidettavaksi. Tuki säilyisi hakemuksen perusteella myönnettävänä tarveharkintaisena etuutena.

Luettelossa ovat valtioneuvoston julkiset päätökset ja ratkaisuehdotukset tasavallan presidentille.

HALLITUKSEN ESITYKSET

Valtioneuvosto antoi 22.1.2015 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

Hallituksen esitys (HE 355/2014 vp) eduskunnalle Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Ukrainan, Moldovan tasavallan ja Georgian välillä tehtyjen assosiaatiosopimusten hyväksymisestä sekä laeiksi sopimusten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisen assosiaatiosopimuksen poliittiset osuudet allekirjoitettiin Brysselissä maaliskuussa 2014 ja jäljelle jääneet oikeus- ja sisäasioita, vapaakauppaa sekä talous- ja rahoitusyhteistyötä koskevat osuudet allekirjoitettiin Brysselissä kesäkuussa 2014. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä toisaalta Moldovan ja toisaalta Georgian välillä tehdyt assosiaatiosopimukset allekirjoitettiin Brysselissä kesäkuussa 2014. Assosiaatiosopimukset Ukrainan, Moldovan ja Georgian kanssa syventävät maiden poliittista ja taloudellista yhteistyötä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden kanssa. Esitykseen sisältyy kolme lakiehdotusta sopimusten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin kukin sopimus tulee voimaan. (UM osastopäällikkö Terhi Hakala 0295 351 300)

Hallituksen esitys (HE 356/2014 vp) eduskunnalle laiksi kaupallisten sopimusten maksuehdoista annetun lain 5 §:n muuttamisesta. Kaupallisten sopimusten maksuehdoista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että elinkeinonharjoittajien välisissä sopimuksissa maksuaika saa ylittää 30 päivää vain, jos siitä on nimenomaisesti sovittu. Nykyisin vastaava aikaraja on 60 päivää. Ehdotetulla muutoksella yritykset saadaan kiinnittämään keskinäisissä sopimusneuvotteluissaan nykyistä enemmän huomiota pitkiin, 30 päivää ylittäviin maksuaikoihin. Ehdotettava 30 päivän aikaraja myös kuvastaa voimassa olevaa lakia paremmin sitä, millaista maksuaikaa voidaan yleensä pitää yritysten välillä epätavallisen pitkänä. Muutos on siten omiaan vaikuttamaan yritysten välisiä maksuaikoja lyhentävästi ja parantamaan erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten asemaa. (OM lainsäädäntöneuvos Pekka Pulkkinen 0295 150 224)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 357/2014 vp) eduskunnalle ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 11 §:n, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 25 §:n ja opintotukilain 7 §:n muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 211/2014 vp) täydentämisestä. Esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi hallituksen esitystä laeiksi ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 11 §:n, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 25 §:n ja opintotukilain 7 §:n muuttamisesta. Esitystä ehdotetaan täydennettäväksi siten, että ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annettuun lakiin lisättäisiin opiskeluvalmiuksia parantavia opintoja koskevat säännökset. Osana näyttötutkintoon valmistavaa koulutusta voitaisiin järjestää opintoja, joiden tarkoituksena on mahdollistaa näyttötutkinnon tai sen osan suorittaminen ja näyttötutkintoon valmistavaan koulutukseen osallistuminen niissä tapauksissa, joissa opiskelijalla ei ole riittäviä opiskeluvalmiuksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samaan aikaan ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaa koulutusta koskevien säännösten kanssa 1.8.2015. (OKM hallitusneuvos Virpi Korhonen 0295 330 391)

Hallituksen esitys (HE 358/2014 vp) eduskunnalle laeiksi toimeentulotuesta annetun lain ja kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi toimeentulotuesta annettua lakia ja kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annettua lakia. Esityksen mukaan perustoimeentulotuen myöntäminen ja maksaminen siirrettäisiin kunnilta Kansaneläkelaitoksen hoidettavaksi. Tuki säilyisi hakemuksen perusteella myönnettävänä tarveharkintaisena etuutena. Esityksen tavoitteena ei ole muuttaa toimeentulotuen tasoa eikä tuen myöntämisperusteita. Kuitenkin nykyisin täydentävänä toimeentulotukena huomioituja, pääosin vähäisempää harkintaa edellyttäviä ja usein toistuvia menoja ehdotetaan siirrettäväksi perustoimeentulotuessa huomioitaviksi. Kunnat osallistuisivat perustoimeentulotuen rahoitukseen edelleen siten, että kuntien rahoitusosuus kustannuksista olisi 50 prosenttia. Kuntien osuus otettaisiin jatkossa huomioon vähentämällä se kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta. Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki jäisivät edelleen kuntien hoidettaviksi. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2017. Valtioneuvoston lausuma; Valmistelun kuluessa on noussut esiin kysymys siitä, tulisiko Kansaneläkelaitoksen hoidettavaksi siirtää tässä esityksessä linjattua laajemmin toimeentulotukeen liittyvää teknistä laskentaa ja maksatusta, vaikka itse päätöksenteko jäisi kunnille. Toiminnallisesti on järkevää, ettei saman lain perusteella myönnetyn etuuden maksatusta tapahtuisi useasta paikasta. Tämän vuoksi sosiaali- ja terveysministeriö käynnistää jatkovalmistelun, jonka aikana suunnitellaan voidaanko koko tekninen maksatustoiminta siirtää kunnista Kansaneläkelaitokselle. Valtioneuvosto pitää tärkeänä, että arviointityössä kiinnitetään erityisesti huomioita mahdollisuuteen uudistaa toimeentulotukeen liittyvää maksatusta kustannustehokkaaksi ja asiakkaan tarpeita paremmin vastaavaksi. Valtioneuvosto seuraa perustoimeentulotuen myöntämisen ja maksatuksen siirron toteutumista, jotta voidaan varmistua siitä, että asiakkaan oikeus toimeentulotukilain mukaisiin ja sen määräajat huomioiviin palveluihin pystytään takaamaan Kansaneläkelaitoksen toimipaikkojen sijainnista riippumatta. (STM johtaja Kari Ilmonen 0295 163 299)
Tiedote

VALTIONEUVOSTON ASETUKSET

Valtioneuvosto antoi 22.1.2015 seuraavat asetukset:

Valtioneuvoston asetus vuonna 2015 toimitettavissa eduskuntavaaleissa ennakkoäänestyspaikkoina olevista Suomen edustustoista ja niiden toimipaikoista. Ennakkoäänestyspaikkoja on 89 valtiossa yhteensä 233. Asetus tulee voimaan 9.2.2015 ja on voimassa 30.4.2015 saakka. (OM neuvotteleva virkamies Jussi Aaltonen 0295 150 560)

Valtioneuvoston asetus vuodelta 2015 maksettavasta pohjoisesta tuesta. Pohjoista tukea maksetaan kasvintuotannon tukena, kotieläintalouden tuotantosidonnaisena tukena, sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettuna tukena ja kasvihuonetuotannon tukena ja varastointitukena. Tukeen arvioidaan tarvittavan 290,19 miljoonaa euroa kansallisen tuen momentilta. Lisäksi pohjoista tukea maksetaan maatalouden toimintaedellytysten turvaamiseen tarkoitetulta momentilta 4,9 miljoonaa euroa. Asetus tulee voimaan 28.1.2015. (MMM neuvotteleva virkamies Martti Patjas 0295 162 474)
Tiedote

Valtioneuvoston asetus eläinyksiköistä eräissä maatalouden tuissa. Asetuksella säädetään eräistä ohjelmaperusteisista viljelijäkorvauksista annetun lain ja maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain perusteella maksettavien eläinmääriin perustuvien tukimuotojen myöntämisperusteiden määräytymisessä käytettävistä eläinyksikkökertoimista, jos mainittujen lakien perusteella säädetyissä eri eläinryhmiä koskevien tukimuotojen valtioneuvoston asetuksissa ei toisin säädetä. Asetus tulee voimaan 28.1.2015. (MMM vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo 0295 162 347)
Tiedote

Valtioneuvoston asetus sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotetusta tuesta ja rakennemuutoskorvauksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Muutoksella huomioidaan maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muutokset 1.1.2015 lukien. Asetus tulee voimaan 28.1.2015. (MMM vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo 0295 162 347)
Tiedote

Valtioneuvoston asetus ympäristövahinkovakuutuksesta. Voimassaolevan asetuksen vakuuttamisvelvollista toimintaa koskevat säädösviittaukset päivitetään vastaamaan voimassaolevaa lainsäädäntöä. Tämä muuttaa vähäisissä määrin vakuuttamisvelvollisten piiriä. Lisäksi asetuksella muutetaan korvauksen enimmäismääriä yleisen hintatason muutoksesta johtuen. Yhdestä vakuutustapahtumasta maksettavia korvauksia korotetaan viidestä miljoonasta eurosta kuuteen miljoonaan euroon. Korvauksia kahdesta tai useammasta saman vakuutuskauden aikana ilmoitetusta vakuutustapahtumasta korotetaan 8,5 miljoonasta eurosta kymmeneen miljoonaan euroon. Asetus tulee voimaan 1.2.2015 kuitenkin siten, että korvauksen enimmäismäärä kahdesta tai useammasta saman vakuutuskauden aikana ilmoitetusta vakuutustapahtumasta maksettavan korvauksen osalta tulee voimaan 1.1.2016. (YM hallitussihteeri Mari-Linda Harju-Oksanen 0295 250 355)

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 22.1.2015 seuraavat päätökset:

Päätös myöntää puolueille ja Ahvenanmaan maakuntahallitukselle valtionavustukset poliittiseen toimintaan sekä tiedotustoimintaan ja viestintään ajalle 1.1.-30.4.2015 seuraavasti: Kansallinen Kokoomus r.p. (44 edustajaa): poliittinen toiminta: 1 246 667 euroa sekä tiedotustoiminta ja viestintä: 1 100 000 euroa, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue-Finlands Socialdemokratiska Parti r.p. (42 edustajaa): poliittinen toiminta: 1 190 000 euroa sekä tiedotustoiminta ja viestintä: 1 050 000 euroa, Perussuomalaiset-Sannfinländarna r.p. (39 edustajaa): poliittinen toiminta: 1 105 000 euroa sekä tiedotustoiminta ja viestintä: 975 000 euroa, Suomen Keskusta r.p. (35 edustajaa) poliittinen toiminta: 991 667 euroa sekä tiedotustoiminta ja viestintä: 875 000 euroa, Vasemmistoliitto r.p. (14 edustajaa): poliittinen toiminta: 396 667 euroa sekä tiedotustoiminta ja viestintä: 350 000 euroa, Vihreä Liitto r.p. (10 edustajaa): poliittinen toiminta: 283 333 euroa sekä tiedotustoiminta ja viestintä: 250 000 euroa, Svenska Folkpartiet i Finland r.p. (9 edustajaa): poliittinen toiminta: 255 000 euroa sekä tiedotustoiminta ja viestintä: 225 000 euroa, Suomen Kristillisdemokraatit (KD)-Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p. (6 edustajaa): poliittinen toiminta: 170 000 euroa sekä tiedotustoiminta ja viestintä: 150 000 euroa ja Ahvenanmaa: poliittinen toiminta: 28 333 euroa sekä tiedotustoiminnan tukeminen: 25 000 euroa eli yhteensä 10 666 667 euroa. (VNK osastopäällikkö Auni-Marja Vilavaara 0295 160 370)
Tiedote

Päätös asettaa turvallisuusverkkotoiminnan neuvottelukunta toimikaudeksi 22.1.2015-31.12.2016. Kokoonpano: puheenjohtaja, ICT-johtaja Anna-Maija Karjalainen valtiovarainministeriö; varapuheenjohtaja, yksikön päällikkö Aku Hilve valtiovarainministeriö; jäsenet: kansliapäällikkö Päivi Nerg (tietohallintojohtaja Tapio Aaltonen) sisäministeriö, osastopäällikkö, ylijohtaja Jukka Juusti (yksikön johtaja, neuvotteleva virkamies Timo Nuutinen) puolustusministeriö, prikaatinkenraali Ilkka Korkiamäki (komentaja Olli Peltonen) puolustusvoimat, hallintojohtaja Ari Rouhe (tietohallintojohtaja Ari Uusikartano) ulkoasiainministeriö, alivaltiosihteeri Timo Lankinen (osastopäällikkö Auni-Marja Vilavaara) valtioneuvoston kanslia, liikenneneuvos, yksikön päällikkö Juhani Damski (hallitusneuvos Rita Linna) liikenne- ja viestintäministeriö, tietojohtaja Tiina Pesonen (erityisasiantuntija Teemupekka Virtanen) sosiaali- ja terveysministeriö, johtaja Sauli Savisalo (varautumispäällikkö Christian Fjäder) Huoltovarmuuskeskus ja kehittämispäällikkö Jussi Rahikainen (erityisasiantuntija Karri Vainio) Suomen Kuntaliitto ry. Neuvottelukunnan sihteeri on neuvotteleva virkamies, pääsihteeri Timo Saastamoinen valtiovarainministeriöstä. (VM lainsäädäntöneuvos Eeva Lantto 0295 530 515)

Päätös myöntää ero kehittämisjohtaja Markku Liljeströmille Opetushallituksen johtokunnan jäsenen tehtävistä ja määrätä hänen tilalle koulutuspäällikkö Mikko Heinikoski 22.1.2015 lukien johtokunnan 31.8.2015 päättyväksi toimikaudeksi. (OKM opetusneuvos Aki Tornberg 0295 330 316)

Päätös myöntää pääjohtaja Esa Härmälälle ero Geologian tutkimuskeskuksen johtokunnan varapuheenjohtajan tehtävästä ja määrätä hänen tilalleen osastopäällikkö, ylijohtaja Riku Huttunen työ- ja elinkeinoministeriöstä johtokunnan 28.2.2017 päättyväksi toimikaudeksi. (TEM neuvotteleva virkamies Anne Rothovius 0295 063 532)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto päätti 22.1.2015 seuraavat nimitysasiat:

Oikeustieteen kandidaatti Essi Rentola sosiaali- ja terveysministeriön johtajan virkaan 1.3.2015 lukien. (STM hallitusneuvos Liisa Perttula 0295 163 521)

Valtioneuvosto myönsi Jukka Uosukaiselle virkavapautta ympäristöministeriön kansainvälisten asiain johtajan virasta 1.2.2015-13.2.2017. (YM ylitarkastaja Kaisa-Juulia Raita 0295 250 260)

Valtioneuvosto myönsi Ismo Tiaiselle virkavapautta ympäristöministeriön kansainvälisten asiain neuvoksen virasta 1.1.2016-13.2.2017. (YM ylitarkastaja Kaisa-Juulia Raita 0295 250 260)

Diplomi-insinööri Ismo Tiainen ympäristöministeriön kansainvälisten asiain johtajan määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.2.2015-13.2.2017, kuitenkin enintään viran vakinaisen haltijan Jukka Uosukaisen virkavapauden ajaksi. (YM ylitarkastaja Kaisa-Juulia Raita 0295 250 260)

Filosofian maisteri Tuulia Toikka ympäristöministeriön neuvottelevan virkamiehen määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.2.2015-13.2.2017, kuitenkin enintään viran vakinaisen haltijan Ismo Tiaisen virkavapauden ajaksi. (YM ylitarkastaja Kaisa-Juulia Raita 0295 250 260)

VALTIONEUVOSTON RATKAISUEHDOTUKSET TASAVALLAN PRESIDENTILLE

EDUSKUNNAN VASTAUKSET

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti vahvistaisi seuraavat lait:

Laki vankeuslain muuttamisesta (HE 110/2014 vp). Vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon aloittamiseen liittyvät tehtävät keskitetään Rikosseuraamuslaitokselle. Samalla täytäntöönpanon lykkäämistä koskevia säännöksiä täsmennetään ja päätösvaltaa siirretään Rikosseuraamuslaitokselle. Laki tulee voimaan 1.5.2015. Vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa ja sen valmistelua koskevissa asioissa sovelletaan päätöstä tai muuta täytäntöönpanotoimenpidettä tehtäessä voimassa olevia säännöksiä. Tämän lain säännöksiä sovelletaan kuitenkin, jos asia tulee edellytysten muuttumisen tai muun vastaavan syyn vuoksi uudelleen käsiteltäväksi tämän lain tultua voimaan. Ennen lain voimaantuloa vireille tulleeseen täytäntöönpanon lykkäämistä koskevaan asiaan sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. (OM hallitussihteeri Matti Vartia 050 591 1897)

Laki aluehallintovirastoista annetun lain muuttamisesta ja laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain muuttamisesta (HE 209/2014 vp). Aluehallintovirastoista annetun lain sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain viranomaisten ohjausta koskevia säännöksiä muutetaan. Tavoitteena on muuttaa viranomaisten ohjausjärjestelmät nykyistä selkeämmiksi ja yksinkertaisemmiksi. Nykyinen kolmiportainen ohjausjärjestelmä muutetaan kaksiportaiseksi. Aluehallintovirastoille ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille laaditaan yhteinen strategia-asiakirja sekä lisäksi kullekin aluehallintovirastolle ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle yksi tulossopimus. Aluehallintovirastojen työsuojelun tehtäviä hoitavat vastuualueet tekevät kuitenkin edelleen omat tulossopimuksensa vain sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosaston kanssa ja strategia-asiakirjassa on oma osuus työsuojelun tehtävien suunnittelua ja ohjausta varten. Lait tulevat voimaan 1.3.2015. (VM lainsäädäntöneuvos Sami Kouki 0295 530 129)

Kestävän metsätalouden määräaikainen rahoituslaki, laki kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain ja kiinteistön yhteisomistajien osallistumisesta metsätalouden rahoituslainsäädännössä tarkoitettuun toimenpiteeseen annetun lain kumoamisesta sekä laki kestävän metsätalouden rahoituslain kumoamisesta (HE 138/2014 vp). Lait, lukuun ottamatta kestävän metsätalouden määräaikaista rahoituslakia, tulevat voimaan 1.2.2015. Eduskunnan lausuma: Eduskunta edellyttää, että tuki Pohjois-Suomen vajaatuottoisten ja vajaapuustoisten metsien uudistamiselle otetaan erillisen valmistelun jälkeen mahdollisimman pikaisesti käyttöön ja että samassa yhteydessä luodaan eri viranomaiset kattava vähämerkityksisen tuen myöntämistä koskeva rekisteri. (MMM metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen 0295 162 447)
Tiedote

Laki lentoliikenteen päästökaupasta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta (HE 238/2014 vp). Lentoliikenteen päästökaupasta annettua lakia muutetaan sen yhdenmukaistamiseksi Euroopan unionin lainsäädännön kanssa. Nykymuodossaan laki koskee Euroopan unionin jäsenvaltiosta lähteviä tai sinne jäsenvaltiosta tai kolmannesta maasta saapuvia lentoja. Lain voimaantulon jälkeen lentoliikenteen päästökauppaan ovat liittyneet Euroopan talousalueeseen kuuluvat Islanti, Liechtenstein ja Norja. Lain soveltamisala muutetaan siten, että laki koskee Euroopan talousalueen jäsenvaltiosta lähteviä tai sinne jäsenvaltiosta tai kolmannesta maasta saapuvia lentoja. Euroopan parlamentin ja neuvoston huhtikuussa 2014 voimaan tullut asetus muutti lentoliikenteen päästökaupan soveltamisalaa väliaikaisesti siten, että vuoden 2016 loppuun saakka Euroopan talousalueen jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden väliset lennot poistettiin päästökaupan piiristä. Vuoden 2016 loppuun saakka päästökauppa koskee siten ainoastaan Euroopan talousalueen jäsenvaltioiden välisiä lentoja. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella lykättiin myös vuonna 2013 aiheutuneiden päästöjen raportointia ja päästöoikeuksien palauttamista koskevia velvoitteita. Näitä velvoitteita koskevat lain säännökset muutetaan linjaan asetuksen kanssa. Lakia muutetaan sen valitusmenettelyä koskevien säännösten osalta. Lakiin tehdään myös teknisiä muutoksia. Laki tulee voimaan 1.3.2015. (LVM hallitusneuvos Anna Sotaniemi 0295 342 491)
Tiedote

Laki tiettyjen uusiutuvaa energiaa käyttävien energiajärjestelmien asentajien kouluttajan hyväksymisestä (HE 282/2014 vp). Lailla pannaan kansallisesti täytäntöön uusituvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämistä koskevan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin säännöksiä. Laissa säädetään Energiaviraston tehtäväksi hyväksyä hakemuksesta asentajille lisäkoulutusta järjestävä kouluttaja. Tässä yhteydessä asentajilla tarkoitetaan biomassa-, lämpöpumppu-, aurinkosähkö- ja aurinkolämpöjärjestelmien sekä matalalta geotermistä lämpöä ottavien järjestelmien asentajia. Koulutus on luonteeltaan vapaaehtoista ammatillista lisäkoulutusta. Laki tulee voimaan 1.10.2015. (YM hallitussihteeri Erja Werdi 040 173 2831)

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti hyväksyisi kokonaisvaltaisesta kumppanuudesta ja yhteistyöstä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Vietnamin sosialistisen tasavallan välillä tehdyn puitesopimuksen sekä vahvistaisi lain sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 68/2014 vp). Vietnamin sosialistisen tasavallan kanssa tehty puitesopimus on luonteeltaan sekasopimus, joka sisältää sekä jäsenvaltioiden että Euroopan unionin toimivaltaan kuuluvia määräyksiä. Sopimus on ensimmäinen Vietnamin kanssa tehtävä kahdenvälinen sopimus, jolla korvataan Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Kaakkois-Aasian maiden välinen yhteistyösopimus vuodelta 1980, joka laajennettiin koskemaan Vietnamia vuonna 1999. Sopimus on laaja-alainen yhteistyösopimus, joka sisältää määräykset poliittisen, taloudellisen ja sektorikohtaisen yhteistyön sekä vuoropuhelun muodoista. Sopimuksessa sovitaan yhteistyöstä muun muassa ympäristön ja ilmastonmuutoksen, energian, tieteen ja teknologian sekä meri- ja lentoliikenteen aloilla. Sopimus sisältää Euroopan unionin ulkopolitiikan kannalta keskeisiä sitovia oikeudellisia velvoitteita, muun muassa määräyksiä ihmisoikeuksista, asesulusta, terrorismin torjunnasta, kansainvälisestä rikostuomioistuimesta, muuttoliikkeestä ja verotuksesta. Sopimus sisältää kehitysyhteistyöosion, sekä kaupallista yhteistyötä koskevan osion. (UM lähetystöneuvos Sami Leino 0295 351 764)

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti määräisi eduskunnan vastauksen hallituksen esitykseen laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 §:n muuttamisesta (HE 217/2014 vp) merkittäväksi pöytäkirjaan. Eduskunta on perustuslain 73 §:ssä säädetyllä tavalla hyväksynyt eduskunnan vastaukseen sisältyvän lakiehdotuksen jätettäväksi lepäämään ensimmäisiin eduskuntavaalien jälkeisiin valtiopäiviin. (OM neuvotteleva virkamies Janina Groop-Bondestam 0295 150 334)

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti hyväksyisi ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen II-2, VI ja VII lukuun tehdyt muutokset ja mainittuun yleissopimukseen liittyvän kiinteiden irtolastien aluskuljetuksia koskevan kansainvälisen säännöstön (IMSBC-säännöstö) pakottavan osan sekä vahvistaisi lain ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteeseen tehtyjen muutosten sekä yleissopimukseen liittyvän kiinteiden irtolastien aluskuljetuksia koskevan kansainvälisen säännöstön (IMSBC-säännöstö) pakottavan osan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja IMSBC-säännöstön soveltamisesta. Säännöstön tarkoituksena on taata kiinteiden irtolastien turvallinen käsittely ja kuljetus aluksilla (HE 273/2014 vp). SOLAS-yleissopimuksen liitteeseen tehtyjen muutosten ja IMSBC-säännöstön muiden määräysten voimaansaattamisesta ja lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. (LVM hallitussihteeri Veera Kojo 0295 342 382)

TASAVALLAN PRESIDENTIN ASETUKSET

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti antaisi seuraavat asetukset:

Tasavallan presidentin asetus Suomen ulkomaanedustustojen sijaintipaikoista annetun tasavallan presidentin asetuksen 1 ja 3 §:n muuttamisesta. Beirutissa, Libanonissa sijaitseva yhteystoimisto muutetaan suurlähetystöksi 1.3.2015 lukien. Asetus tulee voimaan 1.3.2015. (UM hallintojohtaja Ari Rouhe 0295 350 679)
Tiedote

KANSAINVÄLISET ASIAT

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti päättäisi seuraavat kansainväliset asiat:

Ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen ja vuoden 1966 kansainväliseen lastiviivayleissopimukseen liittyvään vuoden 1988 pöytäkirjaan liittyvän vuoden 2008 IS-säännöstön pakottavan osan, ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen II-1 ja II-2 lukuun tehtyjen muutosten sekä vuoden 1966 kansainväliseen lastiviivayleissopimukseen liittyvään vuoden 1988 pöytäkirjaan tehtyjen muutosten hyväksyminen. (LVM hallitussihteeri Veera Kojo 0295 342 382)

Ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän IMSBC-säännöstön pakottavaan osaan tehtyjen muutosten hyväksyminen. (LVM hallitussihteeri Veera Kojo 0295 342 382)

 
Sivun alkuun