Rekrytointikilpailut ja valmennus
Kilpailut
Vakituisiin EU-virkoihin voi päästä ainoastaan osallistumalla rekrytointikilpailuihin. Euroopan henkilöstövalintatoimisto EPSO hoitaa uusien virkamiesten palkkaamisen toimielinten puolesta.
EPSO järjestää kaikille EU-kansalaisille avoimia virkakilpailuja vuosittain. Kilpailuilmoituksia julkaistaan kaikilla virallisilla kielillä ja hakijoita kannustetaan arviomaan omaa soveltuvuuttaan vapaaehtoisilla vuorovaikutteisilla testeillä jo ennen hakemuksen tekemistä. Vuodesta 2010 alkaen rekrytointiprosessissa painottuu aiempaa enemmän hakijoiden ammattiosaaminen EU-tietouden sijaan. Prosessi myös nopeutuu.
Kilpailut ovat pääsääntöisesti kaksivaiheisia. Ensimmäinen osio järjestetään kussakin jäsenmaassa. Tietokoneella tehtävässä testissä arvioidaan hakijoiden soveltuvuutta, ei niinkään EU-tiedon hallintaa. Toiseen vaiheeseen mukaan päässeet osallistuvat valintaan arviointikeskuksessa Brysselissä. Tässä vaiheessa kilpailutehtäviä voi olla useita suullisista esityksistä haastatteluihin ja erilaisiin ryhmäharjoituksiin.
Kilpailun läpäisevät hakijat valitaan niin sanotuille varallaololistoille, jotka ovat voimassa vuoden. Varallaololistalle pääseminen ei takaa työpaikkaa. Omalla aktiivisuudellaan voi vaikuttaa siihen, miten nopeasti listalta pääsee töihin. Listalle päässeiden kannattaa lähettää ansioluettelo ja saatekirje niille yksiköiden päälliköille, joiden yksikössä haluaisi työskennellä sekä ottaa yhteyttä valtioneuvoston EU-sihteeristöön.
Kilpailuista tiedotetaan kaikissa jäsenvaltioissa sekä Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Virallisessa lehden kilpailuilmoituksessa on järjestettävästä kilpailusta yksityiskohtaista tietoa kuten työtehtävät, vaadittava pätevyys ja kokemus. Lisätietoja saa myös henkilöstövalintatoimisto EPSOn verkkosivuilta. Rekisteröityminen hakijaksi tapahtuu niin ikään EPSOn verkkosivulla.
Kilpailuihin valmistautuminen
EU:n virkakilpailuihin voi valmentautua syventämällä omaa ammattiosaamistaan, EU-tietämystä ja kielitaitoa. Myös vastaustekniikkaa voi harjoitella etukäteen ja siten valmistautua muuten varsin tiukkatahtisiin kokeisiin.
Suomi järjestää valmennusta vuosittaisiin kaikkien jäsenmaiden kansalaisille avoimiin AD-tason hallintovirkamieskilpailuihin. Valmennus kattaa kilpailun jälkimmäisen ns. arviointikeskusvaiheen. Ensimmäiseen vaiheeseen eli kirjalliseen kokeeseen voi valmistautua itsenäisesti EPSO:n verkkosivujen esimerkkitehtävien avulla. Toisen vaiheen valmennuksessa on pieni omavastuu. Kulloinkin ajankohtaisesta valmennuksesta tiedotetaan näillä sivuilla. Ensimmäisen vaiheen läpäisseitä suomalaisia kehotetaan olemaan yhteydessä valtioneuvoston kanslian EU-asioiden osastolle Jaana Jokelaiseen.
Mistä valmennusmateriaalia
Valtioneuvoston EU-asioiden osasto on valmistanut oppaan kilpailuihin valmistautuville suomalaisille hakijoille. Opas kertoo, kuinka EU rekrytoi virkamiehiä pysyviin työsuhteisiin ja kuinka EU-urasta kiinnostunut hakija voi tehokkaasti valmentautumalla parantaa mahdollisuuksiaan kilpailussa.
EU-asioiden osaston opas kilpailuihin valmistautuville 
Koska haut vaihtelevat vuosittain ja koetyyppejä kehitetään koko ajan, ovat henkilöstövalintatoimisto EPSOn verkkosivut kilpailuihin valmistautuvalle tärkein ja ainoa virallinen tiedonlähde.
EPSO on julkaissut EU:n virallisessa lehdessä Avoimet kilpailut -oppaan, joka kertoo yleisellä tasolla, mitä kilpailut ovat ja miten ne toimivat.
Myös yksityiset tahot tuottavat valmennusmateriaalia kilpailuihin. Saadun palautteen perusteella oheinen kirja on auttanut joitain suomalaisia hakijoita ja antanut realistisen kuvan kokeiden kulusta. EPSOn sivut ovat kuitenkin ainoa virallinen lähde.
Lisätietoja valmennuksesta: EU-erityisasiantuntija Jaana Jokelainen, EU-asioiden osasto, valtioneuvoston kanslia, p. 0295 160 329
