Pelastustoimen kehittämishanke

Pelastustoimen kehittämishanke

SM061:00/2015 Kehittäminen

Pelastustoimen järjestelmän uudistaminen niin, että pelastustoimen järjestäminen siirtyy kunnilta perustettaville maakunnille.

Hankkeen perustiedot Käynnissä

Hankenumero SM061:00/2015

Asianumerot SMDno-2015-2070

Asettaja sisäministeriö

Toimikausi/aikataulu 15.12.2015 – 31.3.2019

Asettamispäivä 15.12.2015

Tavoitteet ja tuotokset

Hankkeen tavoitteena on uusi pelastustoimen palvelujärjestelmä, joka on organisoitu saman oikeushenkilön toimesta kuin sosiaali- ja terveyspalvelut ja jonka kyky vastata tulipalojen ja muiden onnettomuuksien ehkäisystä ja pelastustoiminnasta on nykyistä parempi. Hankkeen tavoitteena on myös valtakunnallisesti yhtenäisesti ohjattu ja entistä tehokkaampi pelastustoimi, jossa toimijoiden ohjaussuhteet ja roolit on määritelty selkeästi ja jossa tutkimus- ja kehittämistoiminta tukee innovaatioita ja niiden soveltamista käytäntöön.

Tiivistelmä

Pelastustoimen järjestelmän uudistaminen niin, että pelastustoimen järjestäminen siirtyy kunnilta perustettaville maakunnille.

Lähtökohdat

Hanke on käynnistetty osana sote- ja maakuntauudistusta ja perustuu Sipilän hallituksen hallitusohjelmaan.