Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Hallitus: Suomeen toimivat työmarkkinat ja hyvä työelämä

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 16.5.2012 15.24
Tiedote 154/2012

Hallitus käsitteli iltakoulussaan keskiviikkona 16. toukokuuta periaatelinjauksia työmarkkinoiden toimivuuden ja työvoiman tarjonnan turvaamiseksi sekä ehdotusta työelämän kehittämisstrategiaksi. Tavoitteena on turvata osaavan työvoiman riittävyys ja vastata jatkuvan elinkeinorakenteen muutoksen asettamiin haasteisiin. Työelämän kehittämisstrategian visiona on tehdä suomalaisesta työelämästä Euroopan paras vuoteen 2020 mennessä.

Hallituksen tavoitteiden mukaisesti valmistellut linjaukset on tehty laajassa yhteistyössä eri ministeriöiden ja keskeisten työelämätoimijoiden kanssa työ- ja elinkeinoministeriön johdolla. Linjausten valmistelussa on otettu huomioon myös työministerin aloitteesta tehty kansainvälinen vertailu eri maiden työmarkkinauudistuksista.

- Työpolitiikassa on kaksi toisiaan tukevaa päätavoitetta: työelämän laadun ja työn tuottavuuden nostaminen sekä työmarkkinoiden toimivuuden parantaminen. Lähtökohta on, että työssä syntyy tulosta ja että tuottavuuden ja työelämän laadun parantaminen voidaan yhdistää. Toimivilla työmarkkinoilla työ ja tekijät kohtaavat. Työelämän kehittäminen on osa työpolitiikkaa, toteaa työministeri Lauri Ihalainen.

Työvoiman tarjonnan lisäämiseksi on saatava koko työvoimapotentiaali käyttöön. Hallituksen linjaukset sisältävät toimenpiteitä, joilla nuoret, osatyökykyiset, ikääntyneet ja maahanmuuttajat voivat osallistua nykyistä enemmän työmarkkinoille. Tavoitteena on myös lisätä alueellista liikkuvuutta, helpottaa uuden työn löytymistä ja tukea elinkeinoelämän ja työmarkkinoiden rakennemuutoksen hallintaa. Hallituksen linjauksien taustalla on työministerin aloitteesta tehty selvitystyö.

Työelämän kehittämisstrategian toimeenpanossa keskeinen osa on laajalla kansallisella yhteistyöhankkeella työpaikoille. Tätä tukevat muun muassa Tekesissä käynnistettävä työorganisaatioiden kehittämisohjelma sekä sosiaali- ja terveysministeriön johtamat ja Työterveyslaitoksen organisoimat johtamisen kehittämisverkosto ja Työhyvinvointifoorumi.

- Koko hallitus on vahvasti sitoutunut aktiiviseen työpolitiikkaan ja työelämän kehittämisstrategiaan ja niiden toimeenpanoon. Hallitus odottaa, että kaikki tahot ja toimijat ovat jatkossa mukana yhteistyöhankkeiden toimeenpanossa samalla sitoutuneisuudella kuin ne ovat osallistuneet linjausten valmisteluun. Hallitus haastaa nyt kaikki työpaikat ja muut työelämätoimijat mukaan työelämän talkoisiin, sanoo ministeri Ihalainen.

Syksyllä käynnistyvän yhteistyöhankkeen tavoitteena on laajeneva prosessi, johon yritykset, työpaikat ja muut toimijat voivat tulla mukaan. Alueellisten ja paikallisten verkostojen rooli on keskeistä, sillä kehittämisen on lähdettävä työpaikkojen omista tarpeista.

Hallituksen työpolitiikan linjausten taustalla on huoli Suomen kilpailukyvyn haasteista sekä väestön ikärakenteen ja tuotantotapojen muuttumisesta. Kansantalouden kilpailukyvylle on tärkeää saada kaikki voimavarat käyttöön lisäämällä työhön osallistumista sekä parantamalla työn tuottavuutta. Samalla on huolehdittava työelämän laadusta ja työhyvinvoinnista.

Hyvän työelämän ja Suomen kilpailukyvyn edellytyksenä ovat hyvin toimivat, tulokselliset ja uutta työtä luovat työpaikat. Työelämää on kehitettävä joustavasti niin, että ihmisten halu ja kyky jatkaa työelämässä riittävän kauan motivoituneina vahvistuu. Tämä edellyttää luottamuksen ja yhteistyön syventämistä sekä innovoinnin ja tuloksellisuuden vahvistamista. Osaava työvoima sekä ihmisten ja työyhteisöjen terveys ja hyvinvointi on varmistettava. Näiden toimien myötä suomalaisen työelämän laadun tavoite on asetettava korkealle, Euroopan parhaaksi vuonna 2020.

Lisätiedot: työmarkkinaneuvos Pirjo Harjunen, p. 050 396 0008 (työelämän kehittämisstrategia) ja työmarkkinaneuvos Jussi Toppila, p. 050 396 0099 (periaatelinjaukset), työ- ja elinkeinoministeriö

 
Tillbaka till toppen