Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Korkeakouluopiskelijoiden opintotukiasiat hoidetaan jatkossa Kelassa

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 10.8.2017 13.27
Tiedote

Vuoden 2018 alusta kaikki korkeakouluopiskelijoiden opintotukiasiat ratkaistaan ja hoidetaan keskitetysti Kelassa. Aiemmin opintotukitehtäviä on hoidettu myös korkeakouluissa. Valtioneuvosto esitti istunnossaan 10.8., että Tasavallan presidentti vahvistaisi asiaa koskevan lain.

Korkeakoulujen ja Kansaneläkelaitoksen työnjako opintotukiasioissa muuttuu, kun opintotukilautakuntien tehtävät siirtyvät vuoden vaihteessa Kansaneläkelaitokselle. Opiskelijan henkilökohtaisesta palvelusta opintotukiasioissa vastaa jatkossa Kela. Oppilaitosten tehtävänä on antaa yleisneuvontaa ja opintotukiasioiden käsittelyssä tarvittavia tietoja. Suurin osa opintotukilautakuntien tehtävistä on liittynyt opintojen edistymisen seurantaan.

Eduskunnan hyväksymään lakiin sisältyy lausuma, jossa se edellyttää, että Kansaneläkelaitoksen toiminnassa varmistetaan, että opiskelijoilla on saatavissa henkilökohtaisesti tarvitsemansa asiantunteva opintotukineuvonta riittävän helposti ja ilman ylimääräisiä kuluja. Kansaneläkelaitoksen toiminnassa on varauduttava nykyisen opintotukilautakuntajärjestelmän vaatimaan työmäärään ja asiantuntemukseen.

Yliopistojen ja Kansaeläkelaitoksen sopimustenvaraisten tehtävien osalta opintotuen toimeenpano on sovittu jo aiemmin siirrettäväksi Kansaneläkelaitokselle, mikä vähentää korkeakoulujen opintotukityötä olennaisesti. Toimeenpanon keskittämistä Kelalle edesauttavat myös opintojen edistymisen seurannan yksinkertaistaminen, digitaalisten palvelujen kehittäminen sekä mahdollisuus hyödyntää korkeakoulujen valtakunnallisen VIRTA-opintotietopalvelun tietoja opintotuen toimeenpanossa.

Lisätietoja:

- neuvotteleva virkamies Virpi Hiltunen, p. 0295330110

Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi opintotukilain muuttamisesta (HE 36/2017 vp; EV 77/2017 vp) on luettavissa  Ministeriön asiat valtioneuvostossa -sivulla, jossa julkaistaan julkiset päätökset liitteineen aina valtioneuvoston yleisistunnon ja tasavallan presidentin esittelyn jälkeen.

Kelan palvelut opiskelijalle (Kela)

 
Tillbaka till toppen