FI SV EN

Hallituksen neuvottelut ja ministerityöryhmät

Iltakoulu

Monet hallituksen keskeiset päätökset käsitellään hallituksen iltakoulussa ennen viemistä valtioneuvoston yleisistuntoon. Iltakoulu on ministereiden epävirallinen kokous, jonka kutsuu koolle pääministeri.

Iltakoulu pidetään yleensä keskiviikkoisin. Se sai alkunsa 1930-luvulla, kun silloinen pääministeri A.K. Cajander kutsui hallituksen jäsenet keskiviikkoisin luokseen keskustelemaan torstain yleisistunnon asioista.

Iltakoulussa ei tehdä muodollisia ratkaisuja. Siihen osallistuvat ministereiden lisäksi hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat, oikeuskansleri, pääministerin valtiosihteeri ja valtioneuvoston viestintäjohtaja.

Iltakoulun sihteerinä toimii valtioneuvoston istuntoyksikön päällikkö tai muu pääministerin määräämä henkilö. Muistiinpanot ja pöytäkirjat eivät ole julkisia asiakirjoja.

Hallituksen neuvottelu

Hallituksen neuvottelu on ministereiden epävirallinen kokous, jonka kutsuu koolle pääministeri.

Neuvottelussa ei tehdä muodollisia ratkaisuja. Siihen osallistuvat ministereiden lisäksi oikeuskansleri, pääministerin valtiosihteeri ja valtioneuvoston viestintäjohtaja.

Neuvottelussa asian esittelee ministeri, jonka toimialaan asia kuuluu. Neuvottelun sihteerinä toimii valtioneuvoston istuntoyksikön päällikkö tai muu pääministerin määräämä henkilö. Muistiinpanot ja pöytäkirjat eivät ole julkisia asiakirjoja.

Ministerityöryhmät

Asiakokonaisuuden tai asian valmistelu voidaan antaa tehtäväksi ministerityöryhmälle. Ministerityöryhmistä päätetään hallituksen neuvottelussa.