Arkistomateriaali
Hallitusohjelman seuranta vaalikaudella 2007-2011
Pääministeri Mari Kiviniemen hallitus jatkoi Matti Vanhasen II hallituksen hallitusohjelman ja vaalikauden puolivälin ns. politiikkariihen päätösten toteuttamista hallitusta muodostettaessa sovituin, lähinnä talouspolitiikan linjauksiin liittyvin täsmennyksin. Hallitusohjelman toteutumista seurattiin valtioneuvoston periaatepäätöksenä 5. joulukuuta 2007 vahvistetussa strategia-asiakirjassa määriteltyjen indikaattoreiden perusteella.
Hallituksen strategia-asiakirja sisälsi kolme hallituksen poikkihallinnollista politiikkaohjelmaa eli työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelman, terveyden edistämisen politiikkaohjelman sekä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman sekä hallituksen erityisseurannassa olleet kahdeksan muuta poikkihallinnollista politiikkateemaa. Näiden aihealueet olivat ilmasto- ja energia, osaaminen ja innovaatiot, hallinnon uudistaminen, kunta- ja palvelurakenneuudistus, sosiaaliturva, syrjäytyminen ja sosiaaliturvauudistus, varautuminen ikääntymiseen, turvallisuus ja Suomen kansainvälinen asema.
Hallituksen strategia-asiakirja sisälsi myös sektoritutkimuksen painotukset, hallituksen lainsäädäntösuunnitelman sekä suunnitelman eduskunnalle annettavista selonteoista ja hallituksen periaatepäätöksistä.
Vaalikauden puolivälissä Matti Vanhasen II hallitus tarkasteli politiikkariihessään 23.–24.2.2009 yhteiskunnan kehitystä hallitusohjelman ja hallituksen strategia-asiakirjan keskeisillä alueilla. Politiikkariihen kannanotossa hallitus määritteli alueita, joilla vauhditettiin toimenpiteitä hallitusohjelman keskeisten tavoitteiden saavuttamiseksi vaalikauden loppuun mennessä.
Valtioneuvoston kanslia on vastannut hallitusohjelman seuranta-aineiston tuottamisesta sekä edistänyt hallitusohjelman tehokasta toimeenpanoa.