Raha-asiainvaliokunnan istunto 7.9.2011
Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi istunnossaan 7.9.2011 seuraavia asioita:
Vuoden 2011 talousarvion momentin 25.01.51 (Eräät valtion maksamat korvaukset) 14 150 000 euron arviomäärärahan ylittäminen 3 850 000 eurolla. Rikosvahinkoasioissa on kuluvana vuonna 31.7.2011 mennessä annettu noin 4 200 päätöstä. Tämän vuoden tavoitteena on 7 000 päätöksen antaminen. Kun keskimääräinen korvaus vuodelle 2011 on noin 2 260 euroa, arvioitu kokonaismeno rikosvahinkokorvauksissa on noin 16 000 000 euroa. Syyttömästi vangitulle tai tuomitulle maksettavia korvauksia koskevien päätösten määrän vuonna 2011 arvioidaan nousevan noin 500 kappaleeseen ja korvausmenon lähes 2 000 000 euroon. (OM talousjohtaja Harri Mäkinen 09 160 67600)
Vuoden 2011 talousarvion momentin 33.10.60 (Vaikeavammaisten tulkkauspalvelut) 17 400 000 euron määrärahan ylittäminen 9 600 000 eurolla. Ylitystarve aiheutuu arvioidun palvelun käyttäjämäärän ja käytettyjen tulkkaustuntien lisääntymisestä sekä palvelun käyttäjien lisääntyneistä ulkomaanmatkoista. Myös palvelun kilpailutuksen arvioidaan vaikuttaneen korottavasti tulkkauspalvelun hintoihin. Vaikeavammaisten tulkkauspalvelujen järjestäminen siirrettiin kunnilta Kansaneläkelaitoksen tehtäväksi 1.9.2010 lukien. Määrärahan ylitys on sisällytetty myös sosiaali- ja terveysministeriön ehdotukseen III lisätalousarvioksi. (STM hallitussihteeri Jaana Huhta 09 160 74132)