Valtioneuvoston viestintäyksikkö
29.2.2012 16.30

Valtioneuvoston yleisistunto 29.2.2012

 

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

 

Valtioneuvosto teki yleisistunnossa 29.2.2012 seuraavat päätökset:

 

Päätös Euroopan rahoitusvakausvälineen varainhankinnalle myönnettävästä valtiontakauksesta. Euroopan rahoitusvakausvälineelle annettavista valtiontakauksista annetun lain mukaan valtioneuvosto voi antaa omavelkaisia valtiontakauksia Euroopan rahoitusvakausvälineen varainhankinnalle siten kuin laissa säädetään. Valtioneuvosto voi antaa vastavakuuksia vaatimatta omavelkaisia valtiontakauksia Euroopan rahoitusvakausvälineen liikkeeseen laskemien joukkovelkakirjalainojen ja muiden velkasitoumusten, muiden Euroopan rahoitusvakausvälineen ottamien velkojen sekä niihin liittyvien koronvaihto-, valuutanvaihto- ja muiden sopimusten sekä niissä sovittujen ehtojen täyttämisen vakuudeksi. Takauksia saa olla voimassa nimellisarvoltaan enintään 13 974,03 miljoonan euron määräisten velkojen ja niihin liittyvien sopimusten vakuutena. Päätöksellä valtioneuvosto antaa valtiontakauksen Euroopan rahoitusvakausvälineen pääomaltaan yhteensä enintään 241 miljardin euron varainhankinnalle. Tästä määrästä 55 miljardin euron varainhankinnalle on annettu takaukset jo aikaisemmin, viimeksi 21.10.2011. Päätöksessä uusi takausosuus koskee Kreikan toisen sopeutusohjelman takia suoritettavaa ERVV:n varainhankintaohjelman 186 miljardin euron pääoman korotusta. Tästä määrästä 141 miljardia euroa on varainhankintaa varsinaista rahoitustukea varten ja 35 miljardia euroa lyhytaikaiseksi tarkoitettua EKP:n vakuusjärjestelyä varten. Suomen takausosuus on 1,9248 prosenttia. Takaus annetaan varainhankinnan pääomalle ja sille maksettavalle koroille ja muille kuluille. Takaus annetaan enintään 65 prosentilla korotettuna. Takaus on voimassa enintään vuoden 2060 loppuun. Valtiovarainministeriö antaa ja allekirjoittaa takausta koskevat tarvittavat asiakirjat. Valtiokonttori hoitaa takauksen perusteella mahdollisesti tulevat maksusuoritukset valtiovarainministeriön ohjeiden mukaisesti. (VM osastopäällikkö Pentti Pikkarainen 09 160 33055)