Valtioneuvoston viestintäosasto
20.7.2012 12.00

Valtioneuvoston yleisistunto 20.7.2012

HALLITUKSEN ESITYKSET

 

Valtioneuvosto antoi 20.7.2012 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

 

Hallituksen esitys (HE 71/2012) eduskunnalle suuronnettomuuksien torjunnasta teollisuudessa tehdyn yleissopimuksen hyväksymisestä sekä laiksi yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleiskokouksen eli Kansainvälisen työkonferenssin hyväksymän suuronnettomuuksien torjunnasta annetun yleissopimuksen siltä osin kuin se kuuluu Suomen toimivaltaan. Yleissopimuksen avulla pyritään varautumaan vaarallisten aineiden käytöstä johtuviin suuronnettomuuksiin ja torjumaan onnettomuudesta johtuvia seurauksia. Yleissopimuksessa määrätään suuronnettomuuksien torjunnan yleisistä periaatteista, työnantajien, viranomaisten ja työntekijöiden velvollisuuksista ja oikeuksista sekä viejämaiden vastuusta. Yleissopimus tulee Suomen osalta voimaan kahdentoista kuukauden kuluttua siitä päivästä, jolloin sen ratifiointi on rekisteröity. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samana ajankohtana, kun yleissopimus tulee Suomen osalta voimaan. (STM ylitarkastaja Reetta Orsila 160 72418)

Tiedote

 

VALTIONEUVOSTON ASETUKSET

 

Valtioneuvosto antoi 20.7.2012 seuraavat asetukset:

 

Valtioneuvoston asetus yhteistyön tehostamisesta rikollisuuden estämiseksi ja torjumiseksi Suomen tasavallan hallituksen ja Amerikan yhdysvaltojen hallituksen välillä tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta sekä sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta. Sopimus, laki (312/2012) ja asetus tulevat voimaan 1.8.2012. (SM ylitarkastaja Tiina Nuutinen 071 878 8563)

Tiedote

 

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

 

Valtioneuvosto teki yleisistunnossa 20.7.2012 seuraavat päätökset:

 

Päätös merkitä eduskunnan kirjelmä valtioneuvoston tiedonannosta Euroopan rahoitusvakausvälineen varainhankinnalle myönnettävästä valtiontakauksesta Espanjan pankkisektorin vakauttamiseksi annettavaa lainoitusta varten pöytäkirjaan. (VM finanssineuvos Pekka Morén 0295 530 290)

 

Päätös antaa Euroopan rahoitusvakausvälineen varainhankinnalle vastavakuuksia vaatimatta päätösehdotuksen mukaisesti valtion omavelkaisen takauksen ja määrää valtiovarainministeriön antamaan takausta koskevat tarvittavat asiakirjat, määrää valtiokonttorin hoitamaan takauksen perusteella mahdollisesti tulevat maksusuoritukset sekä valtuuttaa valtiovarainministeriön antamaan Valtiokonttorille maksusuoritusten hoitamista koskevia tarkempia ohjeita. Päätöksellä valtioneuvosto antaa valtiontakauksen Euroopan rahoitusvakausvälineen pääomaltaan yhteensä enintään 241 miljardin euron varainhankinnalle. Päätöstä sovelletaan ERVV:n 21.10.2011 lukien tekemään varainhankintaan. Espanjan pankkisektorin vakauttamista varten annettavaa lainoitusta varten suoritettavaan varainhankintaan päätöstä sovelletaan kuitenkin 23.7.2012 lukien. Tämän varainhankinnan enimmäismäärä on 100 miljardia euroa, mutta sitä varten ei ERVV:n helmikuussa 2012 hyväksyttyä varainhankintaohjelmaa koroteta. Suomen takausosuus on 1,9248 %. Takaus annetaan varainhankinnan pääomalle ja sille maksettavalle koroille ja muille kuluille. Takaus annetaan enintään 65 %:lla korotettuna.  (VM lainsäädäntöneuvos Seppo Tanninen 0295 530 224)

 

Päätös myöntää budjettineuvos Tuomas Sukselaiselle ero Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen jäsenyydestä ja määrätä hänen tilalleen hallitusneuvos Raine Vairimaa hallituksen jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Toimikausi päättyy 31.12.2012. (STM hallintoylijohtaja Jaana Koski 09 160 73786)

 

Päätös myöntää oikeustieteen lisensiaatti Martti Virtaselle ero tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan varajäsenen tehtävästä 23.7.2012 lukien ja nimittää sanotusta päivästä hänen tilalleen hallintotieteiden maisteri Vesa Rantahalvari tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Toimikausi päättyy 31.12.2015. (STM johtaja Heli Backman 09 160 73918)

 

NIMITYSASIAT

 

Valtioneuvosto päätti 20.7.2012 seuraavat nimitysasiat:

 

Kauppatieteiden tohtori Nina Pautola-Molin valtioneuvoston kanslian neuvottelevan virkamiehen määräaikaiseen virkaan 20.8.2012-19.8.2017. (VNK osastopäällikkö Auni-Marja Vilavaara 09 160 22026)

 

Ekonomi, lehdistöneuvos Jouni Mölsä ulkoasiainministeriön viestintäjohtajan määräaikaiseen virkaan 15.9.2012 - 14.9.2017. (UM Riitta Swan 09 160 55263)

Tiedote

 

Diplomi-insinööri Juho Anton Korteniemi työ- ja elinkeinoministeriön neuvottelevan virkamiehen määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.9.2012 - 30.9.2015, kuitenkin enintään ympäristöliiketoiminnan strategisen ohjelman toimikauden ajaksi. (TEM hallitusneuvos Kari Mäkinen 0106 063 523)

 

VALTIONEUVOSTON RATKAISUEHDOTUKSET TASAVALLAN PRESIDENTILLE

 

EDUSKUNNAN VASTAUKSET

 

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti vahvistaisi seuraavat lait:

 

Laki ulkomaalaislain, työsopimuslain, lähetetyistä työntekijöistä annetun lain sekä sakon täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta (HE 3/2012 vp). Ulkomaalaislakia, työsopimuslakia, lähetetyistä työntekijöistä annettua lakia ja sakon täytäntöönpanosta annettua lakia muutetaan siten, että lakeihin tehdään työnantajasanktiodirektiivin täytäntöönpanon edellyttämät välttämättömät muutokset. Työnantajasanktiodirektiivin tavoitteena on kieltää Euroopan unionin alueella laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten työhönotto laittoman maahanmuuton torjumiseksi. Työsopimuslakiin lisätään erityinen seuraamusmaksu sellaiselle työnantajalle, joka on ottanut työhön laittomasti maassa oleskelevan kolmannen maan kansalaisen. Ulkomaalaislakiin lisätään säännökset oleskeluluvan myöntämiseksi ja harkinta-ajan antamiseksi sellaiselle laittomasti maassa oleskelleelle ja työskennelleelle kolmannen maan kansalaiselle, jonka tapaukseen liittyy erityistä hyväksikäyttöä osoittavat työolot tai joka on ollut alaikäinen laittomasti työskennellessään. Lait tulevat voimaan 1.8.2012. (SM lainsäädäntöneuvos Tiina Sinkkanen 071 878 8617)

 

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti hyväksyisi tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi Uruguayn kanssa tehdyn sopimuksen ja pöytäkirjan sekä vahvistaisi lain tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi Uruguayn kanssa tehdyn sopimuksen ja pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 40/2012 vp). Tuloverosopimus ja sen pöytäkirja tehtiin Montevideossa 13.12.2011. Niiden tarkoituksena on maiden välisen kansainvälisen kaksinkertaisen tulo- ja varallisuusverotuksen poistaminen. Sopimus ja pöytäkirja rakentuvat eräin poikkeuksin Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) laatimalle malliverosopimukselle. Sopimuksen ja pöytäkirjan muiden määräysten voimaansaattamisesta ja lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. (VM neuvotteleva virkamies Anders Colliander 0295 530 289)

 

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti hyväksyisi veroasioita koskevasta tiedonvaihdosta Guatemalan kanssa tehdyn sopimuksen ja vahvistaisi lain veroasioita koskevasta tiedonvaihdosta Guatemalan kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 51/2012 vp). Sopimus Guatemalan kanssa tehtiin Pariisissa 15.5.2012. Sopimuksen tarkoituksena on mahdollistaa verotustietojen vaihtaminen maiden välillä. Sopimus rakentuu Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) laatimalle verotietojenvaihtoa koskevalle malliverosopimukselle. Sopimuksen muiden määräysten voimaansaattamisesta ja lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. (VM neuvotteleva virkamies Anders Colliander 0295 530 289)

 

Laki eläkelaitosten vakavaraisuutta koskevien säännösten muuttamisesta (HE 9/2012 vp). Työeläkelaitosten vakavaraisuuden määrittelyä koskevia säännöksiä muutetaan. Eläkelaitosten tuottava sijoitustoiminta mahdollistetaan tehostamalla eläkelaitosten nykyisten sijoitus- ja vakuutusriskejä varten varattujen puskurien käyttöä. Nykyiset puskurit, toimintapääoma ja tasoitusmäärä, yhdistetään uudeksi vakavaraisuuspääomaksi, jota voidaan käyttää sekä sijoitus- että vakuutusriskeihin varautumiseen. Eläkesäätiöiden ja -kassojen riskinkantokykyä vahvistetaan erillisellä työnantajan lisämaksuvelvollisuuteen perustuvalla erällä. Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Eteralle säädetään muista yhtiöistä poikkeava vakavaraisuuspääoman määrittely muista poikkeavasta vakuutuskannasta johtuen. Lisäksi säädetään, että Finanssivalvonta tekee ilmoituksen sosiaali- ja terveysministeriölle, jos se seurannassaan huomaisi, että finanssimarkkinoiden poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi eläkelaitosten keskimääräinen vakavaraisuus on laskenut tai uhkaa nopeasti laskea. Lait tulevat voimaan 1.1.2013. (STM johtaja Heli Backman 09 160 73918)

 

Laki työttömyysturvalain 14 luvun 3 d §:n muuttamisesta (HE 54/2012). Työttömyysturvalain muutoksella säädetään työttömyysetuuksien kustannusten korvaamisen rahoituksesta niissä tilanteissa, joissa Kansaneläkelaitos maksaa korvauksia Suomessa työskentelyn perusteella työttömän työnhakijan asuinvaltiolle. Korvauksia maksetaan sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskevan asetuksen 65 artiklan perusteella. Korvaukset rahoitetaan valtion varoista. Laki tulee voimaan 1.8.2012. (STM hallitussihteeri Sanna Pekkarinen 09 160 73174)

 

KANSAINVÄLISET ASIAT

 

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti päättäisi seuraavat kansainväliset asiat:

 

Päätös, että Suomi tekee varauman "Sopimuksen X artiklan 5 kohdan mukaisesti Suomi tekee varauman sopimuksen liitteen 3 taigametsähanhen luokituksen muuttamiseen, jonka mukaan Suomi noudattaa edelleen aiempaa luokitusta sarakkeen B laji 1." Afrikan ja Euraasian muuttavien vesilintujen suojelemisesta tehdyn sopimuksen liitteen muuttamisen johdosta. Afrikan ja Euraasian muuttavien vesilintujen suojelusta tehdyn sopimuksen (AEWA-sopimus) VI artiklan mukaisessa viidennessä sopimuspuolikokouksessa päätettiin sopimuksen liitteen 3 muuttamisesta siten, että metsähanhen alalajin taigametsähanhen luokitus muutettiin sarakkeen A lajiksi 3c*. Luokituksen mukaan lajin metsästys voidaan sallia ainoastaan luokitukseen liitetyn poikkeuksen nojalla, kun se tapahtuu kestävästi kansainvälisen hoitosuunnitelman puitteissa, joka toteuttaa adaptiivista metsästyksen säätelyä. Varauma on tarpeen siirtymäaikana kunnes kansainvälinen hoitosuunnitelma on saatu valmiiksi. (MMM ylitarkastaja Rami Sampalahti 0295 162 419)

 

NIMITYSASIAT

 

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti päättäisi seuraavat nimitysasiat:

 

Pretorian suurlähetystön päällikön, ulkoasiainneuvos Tiina Myllyntaustan edustuston päällikön tehtävän päättyminen 31.8.2012. (UM lähetystöneuvos Riitta Swan 09 160 55263)

 

Damaskoksen suurlähetystön päälliköksi 1.1.2013 lukien määrätyn suurlähettiläs Kari Kahiluodon sivuakkreditointi Libanoniin, Sofian suurlähetystön päälliköksi 1.9.2012 lukien määrätyn suurlähettiläs Harri Salmen sivuakkreditointi Kosovoon ja Canberran suurlähetystön päällikön, suurlähettiläs Maija Lähteenmäen sivuakkreditointi Salomonsaarille. (UM lähetystöneuvos Riitta Swan 09 160 55263)