Vastaus välikysymykseen maatalouden tukiratkaisuista 3/2003 vp (Toimi Kankaanniemi/kd. ym.) 16.12.2003
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Arvoisa puhemies,
On myönteistä, että maatalouspolitiikasta käydään keskustelua eduskunnan täysistunnossa. Edessämme on ensi vuoden alkupuolella päätöksenteko EU:n erittäin merkittävän maatalousuudistuksen kansallisesta täytäntöönpanosta. Kun samassa yhteydessä kaikkien tukijärjestelmien toiminta sovitetaan yhteen on edessä todella merkittävä haaste. Hallitus aikookin tuoda tämän kokonaisuudistuksen suuntaviivat selontekona eduskunnan käsittelyyn. Tähän verrattuna parhaillaan menossa olevissa tukineuvotteluissa hallituksen ja tuottajajärjestöjen välillä ei ole kysymys samaa suuruusluokkaa olevasta asiasta. Tilanne ei poikkea normaalista vuosittaisesta tarkastelusta. Katseet tulisikin pikimmiten suunnata vuoden 2005 uudistuksen eri vaihtoehtojen analysointiin.
Parhaillaan käydään siis maataloustuloneuvotteluja hallituksen ja tuottajajärjestöjen kesken koskien vuoden 2004 kansallisia tukia. Neuvotteluja on käyty rakentavassa ilmapiirissä ja neuvottelut jatkuvat.
Tukijärjestelmien eroista huolimatta lähtökohtana on mahdollisimman yhtenäisen maatalouspolitiikan harjoittaminen koko maassa. Kansallisten tukien vuosittaisen valmistelun tavoitteena on, että tukiratkaisu olisi eri tuotantosuuntien ja alueiden kannalta tasapuolinen ottaen huomion maa- ja puutarhatalouden kansallisen tuen momentin määrärahan ja komission kansallista tukea koskevien päätösten asettamat rajoitteet. Kansallisen tuen ensi vuoden määräraha säilyy tämänvuotisella tasolla 608,62 miljoonassa eurossa.
Artiklaa 141 koskeva sopimus edellyttää, että vuodesta 2004 alkaen ryhdytään 141 alueella soveltamaan täysimääräisiä investointitukia ja nuorten viljelijöiden aloitustukia. Nämä tuet nousevat siis merkittävästi. Myös ympäristötuen lisäosan saattaminen EU lainsäädännön edellyttämään muotoon toteutetaan vuodesta 2004 alkaen koko maassa. C-alueilla tämä voidaan toteuttaa vaihtoehtoisilla tavoilla.
Vuoden 2004 tukiratkaisua on valmisteltu ja neuvotteluja käyty samojen periaatteiden mukaisesti kuin aikaisempinakin vuosina. Tavoitteena on maatalouspolitiikan toimivuuden ja tasapuolisen kokonaisuuden säilyttäminen. Kansallisen tuen neuvotteluissa lähtökohtana on hallituksen ja MTK:n 4.11.2003 sopima periaate alueiden ja tuotantosuuntien tasapuolisesta kohtelusta, niin että euromääräisesti tukitasojen erot pysyvät entisellään, ja lisäksi myös 142 alueella toteutetaan korotetut nuorten viljelijöiden sekä investointituet. Tämä ei tarkoittaisi kolmen prosentin leikkausta Pohjois-Suomessa, kuten välikysymyksessä väitetään, vaan samantyyppistä tarkastelua kuin joka vuosi tähänkin asti.
Ensi vuoden osalta neuvotteluissa päätettävänä on, toteutetaanko 141 ratkaisuun liittyvät toimet eli investointitukien ja nuorten viljelijöiden aloitustukien korotus ja sen vastapainona tulotukien alennus myös C-alueilla. Toisena vaihtoehtona on, ettei tukimuutoksia tehdä C-alueilla. Näiden vaihtoehtojen pohjalta etsitään ratkaisua parhaillaan käytävissä neuvotteluissa. Tässä yhteydessä ei missään vaihtoehdossa ole tarpeen puuttua artiklan 142 myöntövaltuuksiin. Tarkoituksena ei myöskään ole siirtää tukia eri alueiden välillä.
Eräissä tuotantosuunnissa, kuten siipikarjataloudessa ja kasvihuonetuotannossa, tukitaso on ollut yhtäläinen keskeisillä tuotantoalueilla, mikä vastaa myös näiden sektoreiden omaa näkemystä. Osalla tuotteista tukiporras Etelä-Suomen ja pohjoisen tuen alueen välillä on ollut viime vuosina kiinteä, osalla taas se on jossain määrin vuosittain vaihdellut.
Arvoisa Puhemies,
Opposition välikysymyksessä esitetään huoli kotimaisen elintarviketalouden tulevaisuudesta, maatalouden riittävästä kannattavuudesta ja maaseudun elinvoimaisuudesta. Kun poliittiset päättäjät osaltaan etsivät keinoja näihin vastaamiseksi, on syytä todeta maatalouspolitiikan nykyinen toimintaympäristö. Nimittäin se, että Suomi on Euroopan unionin ja WTO:n jäsenvaltio. Suomen liittymisestä unioniin seurasi se keskeinen muutos, että kansallinen maatalouspolitiikka korvautui EU:n yhteisellä maatalouspolitiikalla. Tämä luo perustan sille, minkälainen maatalouspolitiikka on mahdollista ja tavoiteltavaa.
EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaiset tukimuodot muodostavat maatalouden tukijärjestelmän perustan. Näistä tuista tärkeimmät ovat EU:n kokonaan rahoittamat EU-tulotuet (ns. CAP -tuet) sekä osarahoitteiset luonnonhaittakorvaus (LFA) ja maatalouden ympäristötuki. Yhteisen maatalouspolitiikan tukimuotoja täydennetään kansallisilla tuilla, joista keskeisimmät ovat Etelä-Suomen kansallinen tuki (artikla 141), pohjoinen tuki (artikla 142) ja maatalouden ympäristötuen kansallinen lisäosa.
Vuoden 2003 aikana on tehty monia päätöksiä, jotka muuttavat maatalouden tukijärjestelmää lähivuosina. EU:n maatalousministerit sopivatkesäkuussa yhteisen maatalouspolitiikan pitkän aikavälin uudistuksesta. EU:n maatalouspolitiikan ennakoitua syvällisempi ja laajempi uudistus oli tarpeen EU:n laajentumisen ja maailmankaupan vapautumisesta käytävien WTO-neuvottelujen vuoksi. Lokakuussa saavutettiin neuvottelutulos Etelä-Suomen kansallisten eli 141-tukien jatkosta. Sekä unionin reformipäätöksessä että 141-ratkaisussa tuet muuttuvat paremmin WTO-paineita kestäviksi.
Suurimmat muutokset tukijärjestelmissä tapahtuvat vuodesta 2005 alkaen, jolloin luonnonhaittakorvaus- ja ympäristötukijärjestelmät uudistuvat. EU:n kokonaan rahoittamaan uuteen tilatukijärjestelmään voidaan siirtyä jo vuonna 2005, mutta siihen on siirryttävä joka tapauksessa viimeistään vuonna 2007. Vuotta 2004 voidaan pitää siten eräällä tavalla välivuotena, jolloin pääosa tukimuodoista jatkuu nykymuotoisena ja muutokset vuoteen 2003 ovat suhteellisen vähäisiä. Merkittävimmät yksittäiset muutokset ovat maidon EU-tukijärjestelmän ja maatalouden ympäristötuen kansallisen lisäosan käyttöönotto.
Arvoisa puhemies,
Artiklan 141 mukainen tukiratkaisu mahdollistaa maatalouden kannattavuuden ja kehitysedellytysten säilymisen. Etelä-Suomen tulotukien, maatalouden ympäristötuen kansallisen lisäosan ja luonnonhaittakorvauksen korotuksen yhteisvaikutuksena maatalouden saamien tulotukien kokonaismäärä säilyy vuoteen 2007 nykytasolla. Lisäksi investointitukien ja nuoren viljelijän aloitustuen korotukset alentavat merkittävästi investoivien ja aloittavien tilojen kiinteitä kustannuksia ja mahdollistavat maatalouden rakenteen myönteisen kehittymisen.
Pohjaa 141-ratkaisulle luotiin komission kanssa jo osittain edellisten hallitusten aikana. Mm. LFA-tuen korotus saatiin tätä ajatellen mukaan jo komission reformi-esitykseen, mikä jatkossa parantaa Etelä-Suomen kansallisen tuen tasoa.Neuvottelutavoitteeksi asetettiin syksyllä 2002 tukien maksuvaltuuksien korottaminen, tukitason vakaus ja pitkäaikaisuus. Tavoitteeksi tuli siis aikaisemmista ratkaisuista oleellisilta osin poikkeava ratkaisumalli.
Tuen maksuvaltuuden suhteen ajatuksena oli, että korotus antaisi pelivaraa useiksi vuosiksi ja mahdollistaisi mm. inflaatiokehityksen mukaisen soveltamisvaran maatalouden tuloratkaisujen yhteydessä. Komission mukaan ratkaisun tekeminen tämän periaatteen mukaan ei tullut kysymykseen, sillä valtiontukien soveltamisessa ei voi olla samanlaista väljyyttä kuin maaseudun kehittämisen säädöstössä, johon mm. artikla 142 kuuluu. Komission kanta oli ehdoton ja samansisältöinen kuin vuosien 1996 ja 1999 neuvottelukierroksilla. Lisäksi viime aikoina komissio ja jäsenmaat ovat tiukentaneet suhtautumistaan valtion tukiin.
Etelä-Suomen kansallisen tuen jatkosta käytiin tällä kertaa hyvin perusteelliset neuvottelut, jossa ministeri- ja komissaaritasolla oli toistakymmentä tapaamista. Artiklan 141 sanamuoto on tulkinnanvarainen ja jättää komissiolle harkintavallan tukien myöntämisessä.
Etelä-Suomen kansallisista tuista saavutettiin poliittinen neuvottelutulos komission kanssa 13.10.2003. Neuvottelujen kuluessa kyettiin merkittävästi lähentämään komission ja Suomen tulkintaerimielisyyttä tuen jatkuvuudesta. Tuen jatkamisen periaatteista v. 2007 jälkeen päästiin sopimukseen. Ratkaisuun sisältyvät Etelä-Suomen kotieläintalouden, kasvihuonetuotannon ja puutarhatuotteiden varastoinnin tulotuet, maatalouden ympäristötuen kansallinen lisäosa sekä korotetut investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki.
Lähtökohtana on yhteisen maatalouspolitiikan suomien keinojen täysimääräinen hyödyntäminen. Artikla 141 sananmukaisesti edellyttää tätä, eikä kohdan tulkinnasta ole ollut erimielisyyttä missään vaiheessa. Tähän liittyen Suomi sitoutuu maksamaan investointituet sekä nuoren viljelijän aloitustuen täysimääräisenä 141-tulotukea saavissa tuotantosuunnissa. Maito-, naudanliha-, lammas- ja vuohisektoreilla investointituki nousee enimmillään 70 prosenttiin ja muilla 141-tukea saavilla tuotannonaloilla 60 prosenttiin.
Toisena osana yhteisen maatalouspolitiikan täysimääräistä hyödyntämistä Suomi ottaa käyttöön vuodesta 2005 lähtien yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen yhteydessä Suomen saaman mahdollisuuden luonnonhaittakorvauksen (LFA) maksimikeskiarvon korottamisesta 200 eurosta 250 euroon hehtaarilta. Korotus on tarkoitus toteuttaa luonnonhaittakorvauksen kansallisena lisäosana koko maassa. Neuvotteluissa sovittiin, että lisäosan määrä Etelä-Suomessa on 48-50 miljoonaa euroa, mistä noin puolet eli 25 miljoonaa euroa otetaan huomioon Etelä-Suomen kansallisen tuen 2005 maksuvaltuutta alentavana tekijänä. Koko maassa luonnonhaittakorvauksen korotuksen arvioidaan olevan yhteensä 116 miljoonaa euroa.
Välikysymyksen esittäjät väittävät, että Etelä-Suomen tuotantotukiin olisi tulossa 30 prosentin leikkaus. Tämä väite on kyllä tuulesta temmattu; LFA-korotuksen myötä kansallisen tuen taso on Etelä-Suomessa kauden lopussa vuonna 2007 jopa hieman nykyistä tasoa korkeammalla. Sen sijaan 141-tulotukeen alusta pitäen sisältynyt alenema saatiin nyt vakautettua aiempaa alemmalle tasolle, 3 prosenttiin vuodessa. EU.n maksamaan tukeen tulee Suomen kannalta onnistuneen, kesällä reformista saavutetun neuvotteluratkaisun myötä jo vuodelle 2004 noin 46 miljoonan euron korotus, joka muodostuu hallinnollisten hintojen alenemisen kompensaatiosta, sekä uudesta kuivaustuen korotuksesta.
Arvoisa Puhemies,
Neuvottelujen kuluessa ilmeni, että Suomessa sovellettu kasvinviljelyn kansallinen tuki ei vuodesta 2000 alkaen ole perustunut unionin voimassa olevaan maatalouden ympäristötuen säädöksiin. Tämän johdosta ja oikeudellisten toimien välttämiseksi oli välttämätöntä saattaa kansallinen tuki voimassa olevan lainsäädännön mukaiseksi. Ympäristötuen kansallista lisäosaa koskevat määräykset edellyttävät sen määräytymistä kiinteänä prosenttiosuutena suhteessa maksettavaan ympäristötukeen. Lisäosan määrä säilyy siten samana koko sitoumuskauden ajan.
EU-osarahoitteisen maatalouden ympäristötuen kannustinosa voi olla enintään 20 prosenttia. Säädösten mukaan tämä taso voidaan erityisen perustelluista syistä ylittää. Neuvottelutuloksen mukaan Suomi voi maksaa kansallisena tukena ympäristötuen lisäosaa siten, että kannustinlisä on enintään 130 prosenttia, mutta ne eivät voi keskimäärin nousta 100 prosenttia suuremmiksi. Tuen enimmäismäärä alenee nykyiseltä 65 miljoonan euron tasolta 60 miljoonaan euroon vuonna 2004 ja 55 miljoonaan euroon vuodesta 2005 lähtien. Tuen määrä oli asetettava nykyisen sitoumuskauden keskimääräiselle tasolle; koska tukitason olisi tullut olla kiinteä koko sitoumuskauden ajan. Tuen enimmäismäärää voidaan korottaa, jos maatalouden ympäristötuen tukitasot nousevat tulevalla ohjelmakaudella.
Hallituksen tavoitteena on korjata näitä järjestelmän muutoksesta johtuvia ongelmia erikoiskasvien tuottajille mm. unionin yhteisen maatalouspolitiikan toimeenpanon yhteydessä.
Arvoisa puhemies,
Elintarviketalouden tulevaisuuden sekä maatalouden kannattavuuden varmistamiseksi on tärkeää kiinnittää huomiota tuotteiden kysyntään ja tuottajan markkinoilta saaman tulon muodostukseen. Hallitus seuraakin aktiivisesti EU:n laajentumista ja erityisesti lähialueiden kehittymisnäkymiä tässä suhteessa.
Maatalousratkaisut tukevat maaseudun elinvoimaisuutta, sillä sekä kansalliset että EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaiset ratkaisut vakiinnuttavat tukien tason ja tukijärjestelmän rakenteen aiempaa pidemmällä aikavälillä. Hallituksen veroratkaisut ja muut toimet tukevat niin ikään maaseudun elinvoimaisuutta. Laajemmin maaseutupolitiikkaa tarkastellaan vuoden 2004 aikana neljännen maaseutupoliittisen kokonaisohjelman päivittämisessä.
Kuluneen puolen vuoden aikana tehtyjen merkittävien päätösten kansallinen toimeenpano on lähikuukausien suuri urakka maataloushallinnolle ja sidosryhmille Samanaikaisesti CAP-reformin toimeenpanon kanssa valmistellaan tulevaa luonnonhaittakorvausjärjestelmää sekä maatalouden ympäristötukiohjelmaan tehtäviä muutoksia. Muutosten valmistelu ja tukijärjestelmien yhteensovitus on haasteellinen tehtävä, jossa koko maatalous- ja elintarvikesektorin asiantuntemusta ja rakentavaa panosta tarvitaan. Alkuvuodesta 2004 tehtävillä päätöksillä linjataan yhteisen maatalouspolitiikan mukaisten tukimuotojen soveltaminen Suomessa lähivuosiksi.
Uudistusten jälkeen viljelijöillä on tiedossa lähivuosien tukijärjestelmä useaksi vuodeksi tulevaisuuteen, mikä maatalouspolitiikassa on ollut harvinaista. Hallitus myös varaa riittävät resurssit EU-tukien ja kansallisten tukien maksamiseen. Voimaan tulevien uusien EU-säädösten, komission kanssa neuvoteltujen kansallista tukea koskevien päätösten ja talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa on luotavissa kokonaisuus, joka turvaa kannattavan maataloustuotannon edellytykset ja mahdollistaa yhtenäisen maatalouspolitiikan harjoittamisen koko maassa.