Valtioneuvoston Viikko 52, 19.12. - 25.12.2009

TASAVALLAN PRESIDENTTI

Hallituksen esitykset

 

Tasavallan presidentti antoi 22.12.2009 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

 

Esitys (HE 267/2009 vp) laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 §:n ja puoluelain muuttamisesta. Yhdistyslakiin lisätään säännökset etäosallistumisesta yhdistyksen ja valtuutettujen kokoukseen ja liittoäänestykseen. Puoluepoliittisessa yhdistyksessä etäosallistuminen sallitaan vain kokouksen aikana. Lisäksi maallikkotilintarkastus korvataan toiminnantarkastuksella ja KHT- ja HTM-tilintarkastajan käyttövelvollisuutta laajennetaan. Yhdistyslakiin otetaan selvyyden vuoksi myös nykyistä oikeustilaa vastaavia nimenomaisia säännöksiä yhdistyksen jäsenten yksimielisestä päätöksestä sekä hallituksen tehtävistä kirjanpidon ja varainhoidon osalta. Puoluepoliittisen yhdistyksen hallituksen jäsenen asuinpaikkavaatimusta helpotetaan siten, että puolueen jäsenjärjestön ja -yhdistyksen hallituksen jäsenen asuinpaikka voivat olla toisessa valtiossa. Puolueen hallituksen jäsenten asuinpaikan pitää edelleen olla Suomessa. (OM lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen 160 67664)

 

Esitys (HE 268/2009 vp) laeiksi eurooppalaisesta todisteiden luovuttamismääräyksestä esineiden, asiakirjojen ja tietojen hankkimiseksi rikosasian käsittelyä varten tehdyn puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja puitepäätöksen soveltamisesta sekä pakkokeinolain 4 luvun 15 a §:n muuttamisesta. Laki eurooppalaisesta todisteiden luovuttamismääräyksestä esineiden, asiakirjojen ja tietojen hankkimiseksi rikosasian käsittelyä varten tehdyn puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja puitepäätöksen soveltamisesta säädetään. Lisäksi muutetaan pakkokeinolakia. Laeilla pannaan täytäntöön eurooppalaisesta todisteiden luovuttamismääräyksestä esineiden, asiakirjojen ja tietojen hankkimiseksi rikosasian käsittelyä varten tehty puitepäätös. Euroopan unionin neuvosto hyväksyi puitepäätöksen 18.12.2008. (OM lainsäädäntöneuvos Katariina Jahkola 160 67705)

 

Esitys (HE 269/2009 vp) laeiksi ulkomaalaislain ja ulkomaalaisrekisteristä annetun lain 3 §:n muuttamisesta. Ulkomaalaislakia muutetaan työntekijän oleskelulupajärjestelmää koskevilta osin. Työntekijän oleskelulupajärjestelmä saatetaan vastaamaan paremmin tarpeeseen kehittää ulkomaisen työvoiman maahanmuuttoa ja Suomen vetovoimaisuutta yksinkertaistamalla ja selkeyttämällä voimassa olevaa työntekijän oleskelulupajärjestelmää. Kaikkiin myönnettyihin oleskelulupiin sisältyy työnteko-oikeus. Jatkossakin eräissä tapauksissa säilyy mahdollisuus tehdä työtä ilman oleskelulupaa. Oleskelun päätarkoituksen ollessa työnteko, tarvitaan aina työntekijän oleskelulupa. Lupahakemusmenettelyn kehittämisen ohella kokonaisuuteen liittyy luopuminen työvoiman saatavuusharkinnasta. Yhteisön kansalaisten suosituimmuusasema edellyttää, että Euroopan unionin jäsenvaltioiden ja Euroopan talousalueeseen liittyneiden valtioiden sekä Sveitsin kansalaisilla ja alueella laillisesti oleskelevilla, työntekoon oikeutetuilla kolmansien maiden kansalaisilla on etuoikeus hakeutua avoimiin työpaikkoihin. Tämän johdosta työntekijän oleskeluluvan myöntäminen edellyttää, että työnantaja on ensin yrittänyt rekrytoida työvoimaa Euroopan unionin alueelta ja Euroopan talousalueelta sekä Sveitsistä ja esittää tästä tarvittavan selvityksen. Työntekijän oleskeluluvat myöntää Maahanmuuttovirasto. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2011 aikana. Lain voimaantulon edellytyksenä on, että ulkomaalaisasioiden sähköinen asiankäsittelyjärjestelmä on ennen voimaantuloa otettu Maahanmuuttovirastossa käyttöön. (SM ylitarkastaja Mirkka Mykkänen 160 43417)

 

Esitys (HE 270/2009 vp) laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 19 §:n väliaikaisesta muuttamisesta. Elinkeinotulon verottamisesta annettua laki väliaikaisesti muutetaan siten, että luottolaitosten niin sanottujen järjestämättömien saamisten tiettyjä maksamatta olevia korkoja ei lueta veronalaiseksi tuloksi verovuosina 2009 ja 2010. Tällaisia korkoja ovat korot, joita ei saanut merkitä tilinpäätöksessä tuotoksi arvonalentumistappioiden määrittämisessä olleen siirtymäkauden aikana. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan ensi tilassa ja sitä sovellettaisiin verovuosilta 2009 ja 2010 toimitettavissa verotuksissa. (VM neuvotteleva virkamies Terhi Järvikare 160 34933)

 

Esitys (HE 271/2009 vp) laiksi lannoitevalmistelain 5 ja 7 §:n muuttamisesta. Ammoniumnitraattia sisältäviä lannoitevalmisteita koskevien vaatimusten osalta ei viitata ainoastaan Euroopan yhteisön lannoiteasetukseen vaan myös kemikaaleja koskevaan niin sanottuun REACH-asetukseen. Lisäksi täsmennetään Elintarviketurvallisuusviraston tehtäviä lannoitevalmisteiden tyyppinimen hakemisen vaatimuksia koskevissa asioissa ja siirretään maa- ja metsätalousministeriöllä olevia tehtäviä Elintarviketurvallisuusvirastolle. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 27.6.2010. (MMM maatalousneuvos Kirsi Heinonen 160 54221)

 

Esitys (HE 272/2009 vp) laeiksi viestintämarkkinalain, televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain 7 a §:n, radiotaajuuksista ja telelaitteista annetun lain 6 §:n sekä viestintämarkkinalain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta. Viestintämarkkinalain kuluttajansuojasäännöksiä muutetaan siten, että viestintäpalvelun viivästys- ja virhetilanteissa maksettavan vakiokorvauksen ja -hyvityksen määrää korotetaan. Virheen oikaisua koskevaa säännöstä muutetaan siten, että oikaisusta teleyritykselle aiheutuvien kustannuksien kohtuuttomuutta arvioitaessa otetaan huomioon virheen merkitys, suorituksen arvo ja se, voidaanko oikaisu suorittaa muulla tavalla aiheuttamatta käyttäjälle huomattavaa haittaa. Viestintäpalvelusopimusta koskevaa säännöstä muutetaan siten, että sopimuksessa on jatkossa mainittava aina myös laajakaistayhteyden tiedonsiirtonopeuden vaihteluväli. Viestintämarkkinalakia muutetaan myös siten, että teleyrityksellä on velvollisuus ilmoittaa merkittävistä vioista ja häiriöistä viestintäverkossa ja -palvelussa suoraan palvelun käyttäjälle. Verkkotoimiluvan haltijan velvoite kustannussuuntautuneeseen hinnoitteluun poistetaan. Lisäksi tehdään lainsäädäntöteknisiä muutoksia, joiden tarkoituksena ei ole muuttaa voimassa olevaa oikeustilaa. (LVM viestintäneuvos Juhapekka Ristola 160 28348)

 

Esitys (HE 273/2009 vp) kaivoslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Uudella kaivoslailla kumotaan nykyinen kaivoslaki (503/1965). Lisäksi muutetaan ydinenergialain uraanikaivostoimintaa koskevia säännöksiä sekä tehdään eräisiin muihin lakeihin lähinnä teknisiä muutoksia. Uusi kaivoslaki turvaa kaivostoiminnan ja malminetsinnän edellytykset yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. Laki turvaa myös kuntien vaikuttamismahdollisuudet, varmistaa asianosaisten oikeusturvan toteutumisen sekä ottaa huomioon kansalaisvaikuttamista ja osallistumista koskevat vaatimukset. Uuden kaivoslain ohjausjärjestelmä muodostuu edelleen toisiaan seuraavia toiminnan harjoittamisvaiheita vastaavista oikeuttamisperusteista. Lupaharkinta perustuu kokonaisvaltaiseen tarkasteluun. Lupa käyttää toiselle kuuluvaa aluetta kaivostoimintaan edellyttää kaivoshankkeen täyttävän yleisen tarpeen vaatimuksen. Luvanhaltijan velvollisuudesta maksaa korvauksia maanomistajille säädetään nykyistä yksityiskohtaisemmin. Toiminnan lopettamiseen ja jälkihoitoon liittyvät velvoitteet ovat nykyistä laajemmat. Turvatekniikan keskus toimii laissa tarkoitettuna kaivosviranomaisena. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2011. (TEM hallitusneuvos Anja Liukko 010 60 62078)

 

Esitys (HE 274/2009 vp) laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Julkisesta työvoimapalvelusta annettua lakia, työttömyysturvalakia, kuntouttavasta työtoiminnasta annettua lakia sekä maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annettua lakia muutetaan. Julkisesta työvoimapalvelusta annettua lakia muutetaan siten, että työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työnhakijan palvelutarpeen ja laatii hänen kanssaan työllistymissuunnitelman kahden viikon kuluessa työnhaun alkamisesta. Työllistymissuunnitelmalla korvataan nykyiset työnhakusuunnitelma, yksilöity työnhakusuunnitelma, uudistettu yksilöity työnhakusuunnitelma ja työllistymisohjelma. Lisäksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain ja työttömyysturvalain säännöksiä koskien velvollisuutta osallistua suunnitelman laatimiseen ja toteuttamiseen muutetaan. Työnhakijaksi rekisteröitymistä koskevia säännöksiä muutetaan siten, että sähköinen verkkopalvelun kautta tapahtuva työnhakijaksi rekisteröityminen on ensisijainen tapa. Ulkomaalaisen mahdollisuuksia rekisteröityä työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimistoon laajennetaan. Palkkatukea ja starttirahaa koskevissa säännöksissä otetaan nykyistä paremmin huomioon kilpailuneutraliteetti ja EY:n valtiontukisäännökset. Palkkatuki myönnetään elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle joko yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen säännösten mukaisena tukena tai de minimis-tukena. Starttiraha myönnetään de minimis –tukena. Yksityinen työvoimapalvelua harjoittava yritys voi edelleensijoittaa palkkatuetussa työssä olevia työntekijöitään muille työnantajille. Nuorten työttömyyden pitkittymisen ehkäisemiseksi palkkatuen ehtoja lievennetään määräaikaisesti alle 25-vuotiailla. Työmarkkinatoimenpiteisiin sovelletaan yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain tietosuojaa koskevia säännöksiä soveltuvin osin. Työharjoittelun ja työelämävalmennuksen enimmäiskestoa koskevia säännöksiä muutetaan. Työttömyysturvalaissa säädettyä työssäkäyntialueen määrittelyä muutetaan siten, että työssäkäyntialueet määräytyvät kilometripohjaisesti. Henkilön työssäkäyntialue on hänen asuinpaikastaan 80 kilometrin etäisyydelle ulottuva alue. Tosiasialliset kulkuvaikeudet ja työmatkaan käytettävä aika huomioidaan laissa säädetyin edellytyksin pätevänä syynä kieltäytyä työssäkäyntialueen sisällä tarjotusta työstä. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.5.2010. (TEM ylitarkastaja Tiina Korhonen 010 60 49048)

 

Eduskunnan vastaukset

 

Tasavallan presidentti vahvisti 22.12.2009 seuraavat lait:

 

Laki korkeimmasta oikeudesta annetun lain 13 §:n muuttamisesta (HE 132/2009 vp). Korkeimmasta oikeudesta annettua lakia muutetaan siten, että enintään kolmasosa kaikista esittelijän viroista voi olla määräajaksi täytettäviä esittelijäneuvoksen virkoja. Määräaikaisuuden tarvetta ei ole tarpeen perusteella. Määräajaksi täytettävään esittelijäneuvoksen virkaan voidaan nimittää enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Viittä vuotta lyhyemmäksi määräajaksi voidaan nimittää vain erityisestä syystä. Laki tulee voimaan 1.3.2010. (OM hallitusneuvos Heikki Liljeroos 160 67608)

 

Asunto-osakeyhtiölaki, laki asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosta, laki osakeyhtiölain voimaanpanosta annetun lain 1 §:n muuttamisesta, laki kaupparekisterilain 9 ja 19 a §:n muuttamisesta, laki yritys- ja yhteisötietolain 14 §:n muuttamisesta, laki tilintarkastuslain 57 §:n muuttamisesta, laki kirjanpitolain 3 luvun 11 §:n muuttamisesta, laki asuntokauppalain 2 luvun 19 b §:n muuttamisesta, laki asumisoikeusyhdistyksistä annetun lain muuttamisesta, laki asumisoikeusasunnoista annetun lain 26 b §:n muuttamisesta, laki asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 38 ja 39 §:n muuttamisesta, laki liikehuoneiston vuokrauksesta annetun lain 31 ja 32 §:n muuttamisesta, laki asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista annetun lain 10 §:n muuttamisesta, laki yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 18 §:n muuttamisesta, lain yrityksen saneerauksesta annetun lain 21 §:n muuttamisesta, laki ulosottokaaren 5 luvun 7 §:n muuttamisesta, laki kiinnitysluottopankkilain 2 §:n muuttamisesta ja laki arvopaperimarkkinalain 5 luvun 4 ja 5 a §:n muuttamisesta (HE 24/2009 vp). Yhteisen päätöksenteon ja osakkeenomistajan itsemääräämisoikeuden sekä yhtiön ja osakkeenomistajan vastuun rajoja selvennetään erityisesti kunnossapitovastuun, osakkeenomistajan muutostöiden sekä kunnossapitoa ja muutostyötä koskevan yhtiön päätöksenteon osalta. Lisäksi selvennetään yhdenvertaisuusperiaatteen sisältöä ja periaatteen huomioon ottamista yhtiön päätöksenteossa. Osakkeenomistajan ja yhtiön suhdetta selvennetään myös siten, että tarkistetaan yhtiön päätösten moittimista ja vahingonkorvausvastuuta koskevaa sääntelyä. Lait tulevat voimaan 1.7.2010. Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää, että hallitus huolehtii siitä, että yhtiöiden ja niiden osakkeenomistajien käytettävissä on internetpohjainen palvelu, jonka avulla yksittäinen yhtiö ja sen osakkaat voivat helposti selvittää, miten hissin jälkiasennuksen kustannukset jakautuvat rahamääräisesti kyseisessä yhtiössä. (OM lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen 160 67664)

 

Laki osakeyhtiölain 5 luvun 19 §:n ja 8 luvun 9 §:n, laki osuuskuntalain muuttamisesta ja laki vakuutusyhtiölain 5 luvun 15 §:n muuttamisesta (HE 238/2009 vp). Osakeyhtiölakia ja osuuskuntalakia muutetaan siten, että alemman tason konsernin emoyrityksen ei tarvitse laatia konsernitilinpäätöstä varojenjakoa varten, jos sillä ei ole tätä velvollisuutta kirjanpitolain tietyn poikkeussäännöksen nojalla. Lisäksi muutetaan osuuskuntalain varojenjakosääntelyä osakeyhtiölain muutosta vastaavasti. Pörssiyhtiön kokouskutsuaikaa koskevia osakeyhtiölain ja vakuutusyhtiölain säännöksiä tarkistetaan osakkaan oikeudet -direktiivin (2007/36/EY) täytäntöön panemiseksi. Lait tulevat voimaan 31.12.2009. (OM lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen 160 67664)

 

Laki Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja 39 §:n muuttamisesta (HE 69/2009 vp). Ahvenanmaan itsehallintolakia muutetaan siten, että otetaan huomioon kuluttajaneuvontaa koskevien tehtävien siirtyminen kunnilta valtiolle sekä valtion aluehallintouudistus, jolla Ahvenanmaan lääninhallituksen tilalle perustetaan Ahvenanmaan valtionvirasto -niminen viranomainen. Laki tulee voimaan 1.1.2010. (OM lainsäädäntöneuvos Sten Palmgren 160 67745)

 

Laki syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain muuttamisesta (HE 228/2009 vp). Korvausmenettelyä muutetaan siten, että korvausta on jatkossa haettava ensi vaiheessa Valtiokonttorilta. Laki tulee voimaan 1.1.2010. (OM lainsäädäntöneuvos Kirsi M. Pulkkinen 160 67722)

 

Laki maahanmuuttovirastosta annetun lain 2 §:n muuttamisesta, laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain muuttamisesta ja laki säilöönotettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetun lain muuttamisesta (HE 78/2009 vp). Maahanmuuttovirastolle annetaan toimivalta turvapaikanhakijoiden ja tilapäistä suojelua saavien vastaanoton käytännön toiminnan ohjauksesta ja suunnittelusta, ulkomaalaisten säilöönottoyksikön käytännön toiminnan ohjauksesta sekä ihmiskaupan uhrien auttamisen toimeenpanon ohjauksesta. Lait tulevat voimaan 1.1.2010. (SM lainsäädäntöneuvos Henri Helo 160 42977)

 

Laki puolustusvoimista annetun lain muuttamisesta ja laki Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain 13 ja 34 §:n muuttamisesta (HE 196/2009 vp). Alueelliset sotilasläänit lakkautetaan ja niiden tehtävät siirretään operatiivisten sotilasläänien esikunnille ja eräille aluetoimistoille. Kiinteistön omistajan tai haltijan kanssa sopiminen säädetään laissa ensisijaiseksi menettelytavaksi, kun puolustusvoimat tarvitsee kiinteistön tilapäistä käyttöoikeutta. Jos sopimukseen ei päästä tai jos puolustusvoimat tarvitsee samalla kertaa käyttöönsä laajan alueen, jolla on huomattava määrä kiinteistöjä tai kiinteistöillä on huomattava määrä omistajia tai haltijoita, puolustusvoimat voi päättää kiinteistön tilapäisestä käyttämisestä ilman sopimista. Päätös annetaan tällöin tiedoksi hallintolain mukaisella yleistiedoksiannolla. Kiinteistön tilapäistä käyttöä koskevaa päätöstä voidaan noudattaa muutoksenhausta huolimatta, jollei hallinto-oikeus kiellä täytäntöönpanoa. Lisäksi lakiin lisätään uudet säännökset professorin ja sotilasprofessorin tehtävistä ja viran täyttämisestä sekä sotilasprofessorin eroamisiästä. Maanpuolustuskorkeakoulusta annettuun lakiin lisätään johtosääntöä koskevat muutokset ja tarvittavat viittaussäännökset puolustusvoimista annettuun lakiin. Lait tulevat voimaan 1.1.2010. (PLM hallitusneuvos Seppo Kipinoinen 160 88109)

 

Laki arvonlisäverolain muuttamisesta (HE 171/2009 vp). Arvonlisäverolakiin tehdään toisiin Euroopan unionin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden elinkeinonharjoittajien Suomessa tekemiin hankintoihin sisältyvien arvonlisäverojen palautuksia koskevasta Euroopan yhteisön direktiivistä johtuvat muutokset. Direktiivillä on luotu sähköinen yhden yhteyspisteen järjestelmä nykyisen palautusmenettelyn nopeuttamiseksi ja yksinkertaistamiseksi. Yhteisön alueelle sijoittautumattomille verovelvollisille suoritettavien arvonlisäverojen palautusmenettelyä koskevaa direktiiviä ei ole muutettu. Uusi sähköinen yhden yhteyspisteen palautusjärjestelmä ei koske yhteisön ulkopuolelle sijoittautuneita yrityksiä, mutta niille maksettavien palautusten menettelyä koskevia arvonlisäverolain säännöksiä muutetaan muutoin tarpeellisilta osin vastaamaan ehdotettuja yhteisön alueelle sijoittautuneiden yritysten palautusmenettelyä. Samalla tehdään pieniä tarkistuksia arvonlisäverolain ulkomaalaisten yritysten veronpalautusoikeutta koskeviin säännöksiin. Arvonlisäverolakia muutetaan lisäksi siten, että ammattimaiseen kansainväliseen liikenteeseen käytettäviin ilma-aluksiin liittyvien tavaroiden ja palvelujen myynnin verottomuuden edellytyksiä tarkistetaan vastaamaan paremmin arvonlisäverodirektiivin säännöksiä. Laki tulee voimaan 1.1.2010. (VM lainsäädäntöneuvos Suvi Anttila 160 33171)

 

Laki valtion pääomasijoituksista talletuspankkeihin (HE 4/2009 vp). Lain nojalla valtio voi tehdä toimintakykyisiin ja vakavaraisuusvaatimukset täyttäviin talletuspankkeihin pääomasijoituksia merkitsemällä suomalaisen talletuspankin liikkeeseen laskeman pääomalainan. Valtio voi merkitä pääomalainoja enintään neljän miljardin euron määrään asti taikka valtion talousarviossa myönnettyjen määrärahojen tai valtuuksien puitteissa. Valtio saa merkitä vain sellaisen pääomalainan, jonka määrä vastaa enintään kahta prosenttia liikkeeseenlaskijan luottolaitostoiminnasta annetussa laissa säädetyillä riskikertoimilla painotettujen erien tai konsolidoitujen erien kokonaismäärästä. Laissa säädetään ehdoista, jotka pääomalainan on täytettävä, jotta valtio saa sen lain nojalla merkitä. Laki tulee voimaan 1.1.2010. (VM lainsäädäntöneuvos Markku Sorvari 160 33040)

 

Laki sidotusta pitkäaikaissäästämisestä, laki vakuutussopimuslain muuttamisesta ja laki luottolaitostoiminnasta annetun lain 20 §:n muuttamisesta (HE 159/2009 vp). Lailla sidotusta pitkäaikaissäästämisestä säädetään oikeudesta tarjota laissa tarkoitettuja pitkäaikaissäästämissopimuksia, sopimusten sisällöstä, asiakkaan ja palveluntarjoajan oikeuksista ja velvollisuuksista säästämissopimusta tehtäessä ja sen voimassaoloaikana sekä säästövarojen sijoittamisesta ja niiden oikeudellisesta asemasta. Lisäksi vakuutussopimuslain säännöksiä vakuutuksenottajan oikeudesta vaihtaa palveluntarjoajaa kesken vakuutussopimuksen voimassaoloajan muutetaan vastaamaan pääosin lain vastaavia säännöksiä. Lisäksi luottolaitostoiminnasta annettuun lakiin ja sijoituspalveluyrityksistä annettuun lakiin tehdään vähäisiä teknisiä muutoksia. Lait tulevat voimaan 1.1.2010. (VM lainsäädäntöneuvos Markku Sorvari 160 33040)

 

Laki tuloverolain 48 §:n muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta (HE 118/2009 vp). Tuloverolakiin lisätään väliaikaisesti säännös, jonka perusteella pellon luovuttamisesta syntyvät luovutusvoitot ovat verovapaita. Verovapaus koskee luonnollisen henkilön ja kuolinpesän vuosina 2009 ja 2010 tekemiä pellon luovutuksia ammattimaista maataloutta harjoittaville maatalousyrittäjille. Lisäksi tuloverolain sukulaisille tapahtuvan luovutuksen verovapautta koskevaa säännöstä tarkennetaan. Lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. Lain 48 §:n 8 momentti on voimassa 31.12.2010 saakka. (VM neuvotteleva virkamies Jari Salokoski 160 33166)

 

Laki tonnistoverolain muuttamisesta (HE 231/2009 vp). Lippuvaatimuksia lievennetään siten, että kaikista varustamon aluksista 60 prosenttia edellytetään olevan EU-jäsenmaiden lipun alle rekisteröityjä. Itse omistettujen sekä miehistöineen vuokralle otettujen alusten osalta edellytetään, että niistä 25 prosenttia on Suomen lipun alla olevia aluksia. Tonnistoverokelpoiseen käyttöön pysyvästi tulevien alusten ja eräiden ympäristöinvestointien hankintamenojen perusteella tehtävän vähennyksen johdosta varustamoyrityksen tuloverotuksessa kertynyt verovelka pienenee puolella investoinnin määrästä. Tonnistoverotukseen hyväksymisen peruuttamisen edellytyksiä ja peruuttamisen yhteydessä määrättäviä sanktioita lievennetään. Tonnistoverotuksen piirissä olevan yhtiön jakamaan osinkoon sovelletaan, mitä muualla verolainsäädännössä säädetään osingonsaajan verotuksesta. Tonnistoverotukseen hakeutuminen on jo toiminnassa olevien tonnistoverokelpoisten yritysten osalta mahdollista 48 kuukauden ajan lain voimaantulosta. Lakeja sovelletaan ensimmäisen kerran kalenterivuoden 2010 aikana alkavalta verovuodelta toimitettavassa verotuksessa. Lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. (VM neuvotteleva virkamies Jari Salokoski 160 33166)

 

Laki kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain muuttamisesta ja laki ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta annetun lain 6 §:n muuttamisesta (HE 197/2009 vp). Ulkomaisen lopullisen veron sijasta tietyissä tilanteissa ulkomainen lopullista veroa vastaava ennakkovero voidaan vähentää Suomessa määrättävästä verosta. Ulkomaisen veron hyvityksen enimmäismäärän maakohtaisuus poistetaan ja pidennetään nykyisestä yhdestä vuodesta viiteen vuoteen ajanjakso, jona ulkomailla maksettu vero voidaan vähentää samasta tulosta Suomessa määrättävästä verosta. Vastaava määräajan pidennys tehdään väliyhteisölakiin siten, että ulkomaisen väliyhteisön suorittama vähentämättä oleva ulkomainen vero, voidaan verovelvollisen vaatimuksesta vähentää viitenä seuraavana verovuotena verotettavasta väliyhteisötulosta. Käyttämättömien ulkomaisten verojen hyvitysten käyttämisjärjestystä muutetaan siten, että hyvitykset käytetään syntymisjärjestyksessä ja verovuoden ulkomainen vero hyvitetään vasta aikaisempien vuosien käyttämättömien ulkomaisten verojen hyvitysten vähentämisen jälkeen. Muutokset koskevat sekä yhteisöjen että luonnollisten henkilöiden verotusta. Lakeja sovelletaan ensimmäisen kerran verovuodelta 2010 toimitettavassa verotuksessa. Lait tulevat voimaan 1.1.2010. (VM ylitarkastaja Harri Joiniemi 160 33158)

 

Vuoden 2010 tuloveroasteikkolaki, laki tuloverolain muuttamisesta, laki verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta ja 22 a §:n väliaikaisesta muuttamisesta, laki verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain 6 §:n muuttamisesta, laki valmisteverotuslain 39 §:n muuttamisesta, laki maataloudessa käytettyjen eräiden energiatuotteiden valmisteveron palautuksesta annetun lain 10 ja 11 §:n muuttamisesta, laki rataverolain 20 §:n muuttamisesta, laki väylämaksulain 28 §:n muuttamisesta, laki tullilain 39 §:n muuttamisesta, laki veronkantolain 22 §:n muuttamisesta, laki verotililain 31 §:n muuttamisesta ja 32 §:n väliaikaisesta muuttamisesta ja laki veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain 2 ja 4 §:n väliaikaisesta muuttamisesta (HE 133/2009 vp). Tuloverolakiin tehdään muutoksia, joiden mukaan työtulovähennystä ja perusvähennystä kasvatetaan, valtionverotuksen eläketulovähennyksen laskentakerrointa korotetaan ja kunnallisverotuksen eläketulovähennyksen poistumaprosenttia alennetaan. Verovelvollinen voi vaatia jaettavan yritystulon ja verotusyhtymän maatalouden tulo-osuuden verotettavaksi kokonaan ansiotulona. Kiinteän omaisuuden luovutuksesta saatu voitto säädetään verovapaaksi, jos alue luovutetaan luonnonsuojelualueeksi valtiolle tai valtion liikelaitokselle. Työsuhdematkalipun verovapaa määrä määritellään euromääräisesti ja verovapaan edun suuruutta kasvatetaan. Työsuhdelainan verovapaa määrä sidotaan peruskoron sijasta yleisesti käytössä oleviin lainan viitekorkoihin. Lisäksi muutetaan useita verolakeja, joissa säädetään verotuksessa perittävien eräiden korkojen vähimmäismäärästä. Veronlisäyksen, viivekoron ja viivästyskoron määrää alennetaan väliaikaisesti vuonna 2010 yhdellä prosenttiyksiköllä. Verohallinnon vahvistama julkisesti noteeraamattoman osakkeen vertailuarvo sekä maatalouteen kuuluvan osuuskunnan osuuden verotusarvo säädetään julkiseksi verotustiedoksi. Väliaikaisesti voimassa olevaa säännöstä veronlisäyksestä, viivekorosta sekä viivästyskorosta sovelletaan veronlisäykseen ja korkoon, jotka lasketaan 1.1.-31.12.2010. Lait tulevat voimaan 1.1.2010. Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää, että yrittäjien matkakustannusten vähentämiseen liittyvät ongelmat selvitetään kokonaisvaltaisesti vuoden 2010 loppuun mennessä. Selvitys on tehtävä ottaen huomioon kaikki eri yritysmuodot ja myös tilapäisistä työmatkoista aiheutuvien matkakustannusten vähennysoikeus. (VM erityisasiantuntija Ilkka Lahti 160 32199)

 

Laki verontilityslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ja laki tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta (HE 245/2009 vp). Yhteisöveron jako-osuuksia koskevia verontilityslain ja tuloverolain säännöksiä muutetaan. Kuntien jako-osuutta yhteisveroista alennetaan 0,04 prosenttiyksiköllä ja valtion osuutta korotetaan vastaavalla määrällä verovuodesta 2010 alkaen. Muutokset tehdään myös väliaikaisesti muutettuihin prosenttimääriin, joita sovelletaan vuosina 2010 ja 2011. Lait tulevat voimaan 1.1.2010. (VM ylitarkastaja Minna Upola 160 33168)

 

Laki tilatukijärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta (HE 206/2009 vp). Tilatukijärjestelmän täytäntöönpanosta annettua lakia muutetaan siten, että laissa otetaan huomioon Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan välitarkastuksesta aiheutuvat muutokset tilatukijärjestelmään. Lakiin lisätään säännös pienimmästä maksettavasta tuen tai palkkion määrästä sekä viljelijän velvollisuudesta säilyttää tietyt asiakirjat. Lisäksi laissa otetaan huomioon kansallisessa ja Euroopan yhteisön lainsäädännössä tapahtuneet muutokset. Viimeksi mainitut muutokset ovat luonteeltaan teknisiä. Laki tulee voimaan 1.1.2010. (MMM hallitusneuvos Esko Laurila 160 53341)

 

Laki kasvinjalostajanoikeudesta, laki siemenkauppalain muuttamisesta ja laki rikoslain 49 luvun 2 §:n muuttamisesta (HE 98/2009 vp). Laki kasvinjalostajanoikeudesta sisältää säännökset kansallisten kasvinjalostajanoikeuksien myöntämisestä. Laki kasvinjalostajanoikeudesta täsmentää sääntelyä ja saattaa sääntelyn sopusointuun perustuslain kanssa. Organisaatiouudistusten johdosta uutena rekisteriviranomaisena toimii Elintarviketurvallisuusvirasto. Laki vastaa sisällöltään uusia kasvilajikkeita suojaavan kansainvälisen yleissopimuksen (UPOV) vaatimuksia ja toteuttaa EY:n kasvinjalostajanoikeuksia koskevan neuvoston asetuksen edellyttämät kansalliset toimenpiteet. Lait tulevat voimaan 1.1.2010. (MMM maatalousneuvos Kirsi Heinonen 160 54221)

 

Laki yksityisistä teistä annetun lain muuttamisesta, laki tieliikennelain muuttamisesta, laki alusrekisterilain muuttamisesta, laki alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain muuttamisesta, laki vesiliikennelain muuttamisesta, laki kuljettajantutkintotoiminnan järjestämisestä annetun lain muuttamisesta, laki konttilain 6 §:n muuttamisesta, laki ajoneuvojen rekisteröintitoiminnasta annetun lain muuttamisesta, laki tie- ja maastoliikenneonnettomuuksien tutkinnasta annetun lain 4 §:n muuttamisesta, laki radiotaajuuksista ja telelaitteista annetun lain muuttamisesta, laki viestintämarkkinalain 104 §:n muuttamisesta, laki ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain muuttamisesta, laki tie- ja katuverkon tietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta, laki eräiden alusten ja niitä palvelevien satamien turvatoimista ja turvatoimien valvonnasta annetun lain muuttamisesta, laki ajopiirturikorttien myöntämisen järjestämisestä annetun lain muuttamisesta, laki eräiden irtolastialusten turvallisesta lastaamisesta ja lastin purkamisesta annetun lain muuttamisesta, laki eräiden huviveneiden turvallisuudesta ja päästövaatimuksista annetun lain muuttamisesta, laki alusliikennepalvelulain muuttamisesta, laki alusten jääluokista ja jäänmurtaja-avustuksesta annetun lain muuttamisesta, laki väylämaksulain muuttamisesta, laki lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain muuttamisesta, laki kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain muuttamisesta, laki maantieliikenteen liikenneyrittäjäkoulutuksesta annetun lain muuttamisesta, laki vesikulkuneuvorekisteristä annetun lain muuttamisesta, laki taksiliikennelain muuttamisesta, laki kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta, laki liikenneväylien ja yleisten alueiden rakennustuotteiden hyväksynnästä annetun lain 4 §:n muuttamisesta, laki meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain 3 ja 17 §:n muuttamisesta, laki alkolukolla valvotusta ajo-oikeudesta annetun lain 8 §:n muuttamisesta, laki ajoneuvojen siirtämisestä annetun lain 14 §:n muuttamisesta, laki taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta, laki tuloverolain 74 §:n muuttamisesta, laki valtion virkamieslain 7 §:n muuttamisesta, laki nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 12 a §:n muuttamisesta, laki autoverolain muuttamisesta, laki rataverolain muuttamisesta, laki polttoainemaksusta annetun lain muuttamisesta, laki ajoneuvoverolain muuttamisesta, laki eräiden ennakkopäätösten maksuperusteista annetun lain muuttamisesta, laki hätäkeskuslain 8 §:n muuttamisesta, laki aluevalvontalain 23 ja 24 a §:n muuttamisesta, laki pelastuslain 6 §:n muuttamisesta, laki merimieslain muuttamisesta, laki painelaitelain 2 §:n muuttamisesta, laki laivaväen luetteloinnista annetun lain muuttamisesta, laki liikennevakuutuslain 15 §:n muuttamisesta, laki merimiehen lääkärintarkastuksista pidettävästä rekisteristä annetun lain 3 §:n muuttamisesta, laki merimieseläkelain 139 §:n muuttamisesta, laki autokiinnityslain muuttamisesta, laki pakkokeinolain 6 luvun 3 §:n muuttamisesta, laki Euroopan yhteisön yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta annetun lain 8 §:n muuttamisesta, laki eläinten kuljetuksesta annetun lain 20 ja 46 §:n muuttamisesta, laki ympäristönsuojelulain 24 ja 25 b §:n muuttamisesta ja laki meriliikennetietojen keräämisestä ja meriliikenteen tilastojen laatimisesta (HE 208/2009 vp). Liikennehallinnon nykyisten väylä- ja turvallisuusvirastojen nimet muutetaan vastaamaan perustettavia uusia virastoja tai aluehallinnon uudistushankkeen mukaisia uusia viranomaisia. Lisäksi säädetään laki meriliikennetietojen keräämisestä ja meriliikenteen tilastojen laatimisesta. Lait tulevat voimaan 1.1.2010. (LVM hallitusneuvos Hannu Pennanen 160 28470)

 

Laki maantielain muuttamisesta ja laki ratalain muuttamisesta (HE 189/2009 vp). Maantielakia muutetaan yksinkertaistamalla hallinnollisia menettelyjä ja yhdenmukaistamalla maantielain säännöksiä ratalain kanssa. Näkemäalueita koskevien ohjeiden antamista koskeva säännös muutetaan asetuksenantovaltuudeksi. Rautatien ylittämistä koskevia säännöksiä tarkistetaan. Molempiin lakeihin tehdään lisäksi aluehallintouudistuksesta ja liikennehallinnon virastouudistuksesta johtuvat viittausmuutokset. Lait tulevat voimaan 1.1.2010. Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa lain tienvarsimainontaa koskevien säännösten toimivuutta ja vaikutuksia laajasti ottaen huomioon eri toimijoiden näkemykset ja käytännön kokemukset. (LVM hallitusneuvos Kaisa Leena Välipirtti 160 28483)

 

Laki joukkoliikennelain muuttamisesta (HE 254/2009 vp). Toimivaltaisten viranomaisten nimet muutetaan vastaamaan liikennehallinnon virastouudistuksesta ja valtion aluehallinnon uudistuksesta johtuvia muutoksia. Ajoneuvohallintokeskukselle säädetty toimivalta ja tehtävät siirretään Liikenteen turvallisuusvirastolle. Lääninhallituksille säädetty toimivalta ja tehtävät siirretään toimivaltaisille elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille. Laki tulee voimaan 1.1.2010. (LVM hallitusneuvos Minna Kivimäki 160 28013)

 

Laki laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla ja laki maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista annetun lain muuttamisesta (HE 176/2009 vp). Laki laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla mahdollistaa laajakaistarakentamisen tukemisen valtion varoista. Laki sisältää säännökset tuen saannin edellytyksistä sekä toimivaltaisista tukiviranomaisista ja näiden tehtävistä. Myös maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista annettua lakia muutetaan siten, että laajakaistahankkeita voidaan jatkossa tukea myös Euroopan yhteisöjen varoista pääosin samoin edellytyksin. Lait tulevat voimaan 1.1.2010. Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää ja arvioi kaikki käytettävissä olevat eri lisärahoitusmahdollisuudet laajakaistahankkeilla rakennettaviin viestintäverkkoihin liittyvien tilaajayhteyksien turvaamiseksi niille kotitalouksille, jotka katsovat tarvitsevansa laajakaistayhteyden, mutta joilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia tilaajayhteyden rakentamisesta mahdollisesti aiheutuvien kohtuuttomien kustannusten maksamiseen. Hallituksen tulee antaa asiasta selvitys liikenne- ja viestintävaliokunnalle viimeistään elokuun 2010 loppuun mennessä. (LVM viestintäneuvos Juhapekka Ristola 160 28348)

 

Ilmailulaki ja laki rajavartiolain 75 §:n muuttamisesta (HE 211/2009 vp). Liikennehallinnon virastouudistuksesta johtuen Ilmailuhallinnolle säädetyt toimivalta ja tehtävät siirretään uudessa laissa Liikenteen turvallisuusvirastolle. Lisäksi siirretään velvoite kuulla asianomaista lääninhallitusta lentopaikkojen käytön rajoituksista sekä alueellista ympäristökeskusta lentopaikan rakentamislupaa koskevasta hakemuksesta ja melua koskevista lentoliikenteen rajoituksista koskemaan valtion aluehallintouudistuksen mukaisesti asianomaista elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta. Eräiden muiden muutosten taustalla on ilmailulakia sovellettaessa havaitut korjaus- ja täydennystarpeet. Lisäksi lakiin sisällytetään muun muassa säännökset valtion ilma-aluksia ja sotilasilma-aluksia varten tarjottavista palveluista ja niiden hinnoitteluperusteista. Lait tulevat voimaan 1.1.2010. (LVM hallitussihteeri Topi Sirén 160 28457)

 

Laki työnantajan sosiaaliturvamaksusta vapauttamisesta Kainuun maakunnassa vuosina 2005-2009 annetun lain muuttamisesta ja laki työnantajan sosiaaliturvamaksusta vapauttamisesta eräissä kunnissa vuosina 2003-2009 annetun lain muuttamisesta (HE 233/2009 vp). Työnantajan sosiaaliturvamaksusta vapauttamisesta Kainuun maakunnassa vuosina 2005–2009 sekä eräissä kunnissa vuosina 2003–2009 annettujen lakien voimassaoloa jatketaan vuoteen 2011. Lisäksi lakeihin tehdään elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten perustamisesta aiheutuvat tekniset muutokset. Lait tulevat voimaan 1.1.2010. (TEM hallitusneuvos Pekka Järviö 010 60 64924)

 

Laki eräiden riskin aiheuttavien tuotteiden markkinavalvontaan liittyvien tietojen ilmoittamisesta Euroopan yhteisöjen komissiolle (HE 214/2009 vp). Lailla pannaan täytäntöön yleisestä tuoteturvallisuudesta annetun direktiivin sekä akkreditointia ja markkinavalvontaa koskevan EY:n asetuksen säännökset yhteisön nopeasta tietojenvaihtojärjestelmästä sekä mainitun asetuksen jäsenvaltioille asettamat velvoitteet yleisen tiedottamisen tukijärjestelmästä. Laki tulee voimaan 1.1.2010. (TEM kaupallinen neuvos Ilkka Cantell 010 60 63531)

 

Laki kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetun lain muuttamisesta, laki turvatekniikan keskuksesta annetun lain 1 §:n muuttamisesta, laki Kuluttajavirastosta annetun lain muuttamisesta, laki kosmeettisista valmisteista annetun lain muuttamisesta, laki lelujen turvallisuudesta annetun lain muuttamisesta ja laki kemikaalilain 8 a §:n muuttamisesta (HE 218/2009 vp). Kuluttajaviraston tuoteturvallisuusvalvontaan liittyvät tehtävät siirretään Turvatekniikan keskuksen (Tukes) hoidettaviksi. Turvatekniikan keskuksesta ja Kuluttajavirastosta annettuihin lakeihin sekä kosmeettisista valmisteista samoin kuin kemikaalilakiin tehdään tästä johtuvat muutokset. Tukesiin siirtyy Kuluttajavirastosta myös yleisestä tuoteturvallisuudesta annettuun direktiiviin perustuva yhteisön nopean tietojenvaihtojärjestelmän (Rapex) Suomen kansallinen yhteyspiste. Valtion aluehallinnon uudistuksen johdosta muutetaan kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annettuun lakiin, kosmeettisista valmisteista annettuun lakiin ja lelujen turvallisuudesta annettuun lakiin sanan lääninhallitus sijaan sana aluehallintovirasto. Laeissa olevat viittaukset kauppa- ja teollisuusministeriöön muutetaan viittauksiksi työ- ja elinkeinoministeriöön. Lait tulevat voimaan 1.1.2010. (TEM kaupallinen neuvos Tomi Lounema 010 60 62697)

 

Laki palvelujen tarjoamisesta, laki rajat ylittävästä kieltomenettelystä annetun lain 1 §:n muuttamisesta ja laki Kuluttajavirastosta annetun lain 1 §:n muuttamisesta (HE 216/2009 vp). Laki palvelujen tarjoamisesta edistää palvelujen tarjoamisen vapautta. Laki koskee sekä sellaisia palveluntarjoajia, jotka sijoittautuvat Suomeen että sellaisia palveluntarjoajia, joilla on asuin- tai kotipaikka toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa ja jotka sijoittautumatta Suomeen tarjoavat täällä tilapäisesti palveluja. Kuluttajien oikeuksien vahvistamiseksi ja palvelujen laadun parantamiseksi lakiin otetaan säännökset, joiden mukaan palveluntarjoajien on pidettävä palvelujen vastaanottajien saatavilla määrätyt tiedot itsestään ja toiminnastaan. Laissa säädetään myös uusista hallinnollisista menettelyistä, jotka koskevat viranomaisten käsittelemiä lupa-asioita. Rajat ylittävästä kieltomenettelystä annettuun lakiin ja Kuluttajavirastosta annettuun lakiin lisätään viittaukset palveludirektiiviin. Lait tulevat voimaan 28.12.2009. (TEM vanhempi hallitussihteeri Tuomo Knuuti 010 60 63537)

 

Laki eräitä yrityksiä koskevasta taloudellisen toiminnan avoimuus- ja tiedonantovelvollisuudesta annetun lain muuttamisesta (HE 217/2009 vp). Yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottavia yrityksiä koskeva tilien eriyttämisvelvollisuus laajennetaan koskemaan myös yrityksiä, joiden liikevaihto on alle 40 miljoonaa euroa. Euroopan yhteisön valtiontukisäännöissä edellytetään yrityksen pitävän erillistä kirjanpitoa yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien ja muiden palvelujen osalta. Lailla yhdenmukaistetaan tällaisille yrityksille maksettavien korvausten valvontaa 40 miljoonan euron liikevaihtorajan alittavien yritysten kohdalla. Laki tulee voimaan 1.1.2010. (TEM ylitarkastaja Sami Hartikainen 010 60 63627)

 

Laki julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain muuttamisesta, laki työttömyysturvalain muuttamisesta, laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain muuttamisesta, laki sairausvakuutuslain muuttamisesta, laki tapaturmavakuutuslain 61 a §:n muuttamisesta, laki työntekijän eläkelain muuttamisesta, laki kansaneläkelain 34 ja 70 §:n muuttamisesta, laki merimieseläkelain muuttamisesta, laki yrittäjän eläkelain 2 ja 70 §:n muuttamisesta, laki kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 28 §:n muuttamisesta, laki tuloverolain 93 §:n muuttamisesta, laki valtion eläkelain muuttamisesta ja laki kunnallisen eläkelain muuttamisesta (HE 178/2009 vp). Julkisesta työvoimapalvelusta annetusta laista kumotaan työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen ajalta maksettavaa koulutustukea koskevat säännökset. Työnhakijan mahdollisuuksia parantaa opiskelemalla työllistymisvalmiuksiaan parannetaan säätämällä julkisesta työvoimapalvelusta annetussa laissa työttömyysetuudella tuettavasta työnhakijan omaehtoisesta opiskelusta. Sekä työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen että työnhakijan omaehtoisen opiskelun ajalta maksetaan työttömyysetuutta ja ylläpitokorvausta. Työvoimapoliittisten toimenpiteiden ja työttömyysetuudella tuetun työnhakijan omaehtoisen opiskelun ajalta maksettavaa ylläpitokorvausta korotetaan yhdellä eurolla ja työssäkäyntialueen ulkopuolella järjestettävien toimenpiteiden ja opiskelun ajalta maksettavaa korotettua ylläpitokorvausta kahdella eurolla. Työllistämistuen myöntämisestä työttömyyspäivärahaan oikeutetulle työelämävalmennuksen ajalta luovutaan. Työllistämistuen sijasta työelämävalmennuksen ajalta maksetaan työttömyyspäivärahaa ja ylläpitokorvausta. Lait tulevat voimaan 1.1.2010. (TEM ylitarkastaja Timo Meling 010 60 49084)

 

Laki energiamarkkinoilla toimivien yritysten energiatehokkuuspalveluista (HE 111/2009 vp). Lailla säädetään energiayhtiöille velvollisuus tarjota energian mittaamiseen ja laskutukseen liittyviä palveluja, joilla on vaikutusta energiatehokkuuden parantumiseen. Energian vähittäismyyjän on toimitettava energian loppukäyttäjälle myös vuotuinen raportti tämän energiankäytöstä. Lisäksi energiayhtiöille säädetään velvollisuus toimittaa pyynnöstä viranomaisille energiankulutusta koskevia tietoja. Lailla pannaan täytäntöön energian loppukäytön tehokkuudesta ja energiapalveluista sekä neuvoston direktiivin 93/76/ETY kumoamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2006/32/ETY). Laki tulee voimaan 1.1.2010. (TEM yli-insinööri Pentti Puhakka 010 60 64813)

 

Laki työttömyysturvalain muuttamisesta, laki työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta, laki työttömyyskassalain muuttamisesta ja laki vuorotteluvapaalain 15 §:n muuttamisesta (HE 179/2009 vp). Työttömyysturvalakia, työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia, työttömyyskassalakia ja vuorotteluvapaalakia muutetaan. Muutokset ovat osa sosiaaliturvan uudistamiskomitean sosiaaliturvan keskeisistä linjauksista. Lait tulevat voimaan 1.1.2010. (STM hallitusneuvos Esko Salo 160 73180)

 

Laki työttömyysturvalain 4 ja 6 luvun väliaikaisesta muuttamisesta (HE 222/2009 vp). Työttömyysturvalain väliaikaiset muutokset koskevat työttömyyspäivärahan maksamista työntekijälle, jonka työaikaa on lyhennetty lomautuksen johdosta yhdellä tai useammalla päivällä viikossa tai jonka palkkaa on alennettu tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Lomautusajalta maksettavaa työttömyysetuutta koskevia säännöksiä sovelletaan vuonna 2010 toteutettaviin lomautuksiin. Palkanalennusta koskevia säännöksiä sovelletaan määriteltäessä ansiopäivärahan perusteena olevaa palkkaa vuosina 2010-2011 ansaittujen palkkojen perusteella. Laki tulee voimaan 1.1.2010. Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää, että työmarkkinatilannetta taantuman kuluessa seurataan ja tarvittaessa toteutetaan työttömyysturvaan muutoksia, jotka turvaavat myös palvelualoilla ja muilla naisvaltaisilla matalapalkka-aloilla työskentelevien aseman, jos lomautukset alalla merkittävästi lisääntyvät. (STM hallitusneuvos Esko Salo 160 73180)

 

Laki työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 4 §:n väliaikaisesta muuttamisesta (HE 234/2009 vp). Valtio osallistuu lomautusajalta maksettavien ansiopäivärahojen rahoitukseen. Valtio maksaa lomautuksen, lomautukseen rinnastettavan syyn ja sääesteen ajalta maksetuista ansiopäivärahoista valtionosuutena työttömyyskassalle peruspäivärahaa vastaavan määrän. Valtionosuus vähentää vastaavasti työttömyysvakuutusrahaston rahoitusosuutta. Valtionosuus maksetaan vuonna 2010 maksetuista ansiopäivärahoista. Laki tulee voimaan 1.1.2010. (STM hallitusneuvos Esko Salo 160 73180)

 

Laki kansaneläkelain muuttamisesta, laki kansaneläkelain voimaanpanosta annetun lain muuttamisesta, laki eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain muuttamisesta, laki maahanmuuttajan erityistuesta annetun lain 7 ja 38 §:n muuttamisesta, laki asumistukilain 3 §:n muuttamisesta ja laki vammaisetuuksista annetun lain muuttamisesta (HE 235/2009 vp). Pääosin teknisellä uudistuksella selkeytetään ja tarkennetaan Kansaneläkelaitoksen myöntämien etuuksien toimeenpanoa koskevia säännöksiä. Muutoksia tehdään muun muassa etuuden väliaikaista myöntämistä, tarkistamista, maksamisen keskeyttämistä, etuuden lakkaamista ja perimistä koskeviin säännöksiin. Myös etuudensaajan tiedonantovelvollisuutta ja Kansaneläkelaitoksen oikeutta saada etuuksia myönnettäessä tarvittavia tietoja Verohallinnolta tarkennetaan. Lisäksi lievennetään Suomessa asumista koskevaa asumisaikavaatimusta silloin, kun työkyvyttömyyseläkettä tai eläkettä saavan hoitotukea myönnetään ulkomailla lapsena vammautuneelle henkilölle. Oikeuteen saada eläkettä saavan hoitotukea tehdään myös muita vähäisiä tarkennuksia. Kansaneläkkeessä, eläkkeensaajan asumistuessa, yleisessä asumistuessa ja maahanmuuttajan erityistuessa huomioon otettavia tuloja koskevia säännöksiä täsmennetään. Lait tulevat voimaan 1.1.2010. (STM vanhempi hallitussihteeri Juha Rossi 160 73866)

 

Laki työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta (HE 149/2009 vp). Työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annettua lakia muutetaan siten, että määräaikaisina voimassa olevien työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen rahoitusta koskevien säännösten voimassaoloa jatketaan 31.12.2013 saakka. Laki tulee voimaan 1.1.2010. (STM hallitussihteeri Liisa Katajamäki 160 73854)

 

Laki työterveyshuoltolain 7 §:n muuttamisesta (HE 260/2009 vp). Työterveyshuoltolakia muutetaan siten, että työterveyshuollon palvelujen tuottaja voi hankkia työterveyshuoltoon kuuluvat laboratorio- ja kuvantamispalvelut, kliinisfysiologiset tutkimukset sekä kliiniset neurofysiologiset tutkimukset myös sairaanhoitopiirin toimintayksiköltä ja ne tulevat sairausvakuutuslain perusteella korvattaviksi osana työterveyshuollon kustannuksia. Laki tulee voimaan 1.1.2010. (STM hallitussihteeri Liisa Katajamäki 160 73854)

 

Laki kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 2 ja 10 §:n muuttamisesta, laki työttömyysturvalain 8 luvun 6 §:n muuttamisesta ja laki toimeentulotuesta annetun lain 10 ja 10 a §:n muuttamisesta (HE 194/2009 vp). Kuntouttavan työtoiminnan velvoittavuuden ikäraja poistetaan. Muutos toteutetaan muuttamalla kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain viittaussäännöstä sekä työttömyysturvalain ja toimeentulotuesta annetun lain seuraamuksia koskevia säännöksiä niin, että kieltäytymisen seuraamukset säädetään 25 vuotta täyttäneiden osalta vastaamaan alle 25-vuotiaiden seuraamuksia. Muutoksen seurauksena myös 25 vuotta täyttäneet kuntouttavaan työtoimintaan osallistumasta kieltäytyvät tai sen keskeyttävät henkilöt menettävät oikeuden työmarkkinatukeen 60 päivän ajalta kieltäytymisestä lukien tai heidän toimeentulotuen perusosaansa voidaan alentaa enintään 20 prosentilla. Lait tulevat voimaan 1.1.2010. (STM ylitarkastaja Virpi Vuorinen 160 73759)

 

Laki maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamisesta, laki turkistuottajien lomituspalveluista, laki poronhoitajien sijaisapukokeilusta ja laki maatalousyrittäjän eläkelain 114 §:n muuttamisesta (HE 221/2009 vp). Maatalousyrittäjien lomituspalvelulakia muutetaan siten, että kotieläintalousyrittäjän oikeus saada lomituspalveluja vuosiloman ajaksi lisääntyy yhdellä päivällä, jolloin vuosiloman pituus on 26 päivää kalenterivuodessa. Lisäksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulakiin tehdään eräitä lähinnä teknisluonteisia tarkennuksia. Turkistuottajille järjestetään lomituspalveluja vuosilomaa varten maksutta ja lisävapaata varten maksullisena valtion talousarviossa tähän tarkoitukseen osoitetun määrärahan rajoissa. Turkistuottaja valitsee, käyttääkö hän paikallisyksikön järjestämiä palveluja vai järjestääkö hän lomituksensa itse, jolloin paikallisyksikkö korvaa hänelle siitä aiheutuneita kustannuksia. Poronhoitajien sijaisapukokeilu alkaa vuoden 2010 alusta ja kestää kolme vuotta. Poronhoitaja järjestää itselleen sijaisen tarvitessaan poronhoitotöihin sijaisapua sairauden tai tapaturman aiheuttaman työkyvyttömyyden johdosta. Tästä hänelle aiheutuneita kustannuksia korvataan laissa säädetyin edellytyksin valtion talousarviossa tähän tarkoitukseen osoitetun määrärahan rajoissa. Maatalousyrittäjän eläkelaissa säädettyihin Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen tehtäviin lisätään ne tehtävät, joita eläkelaitokselle tulee uusien lomitukseen liittyvien lakien myötä. Lait tulevat voimaan 1.1.2010. (STM hallitussihteeri Jaana Huhta 160 74132)

 

Laki rakennuksen ilmastointijärjestelmän kylmälaitteiden energiatehokkuuden tarkastamisesta annetun lain 4 §:n muuttamisesta (HE 253/2009 vp). Lainmuutos koskee ilmastointijärjestelmän kylmälaitteiden energiatehokkuuden tarkastuksen suorittajien pätevyyttä ja sen osoittamista, toiminnan vastuuhenkilöitä ja laitteita, ilmoitusta todentamisesta ja pätevyyden todentamista. Muutoksella otetaan huomioon sekä EU:n lainsäädännössä että kotimaisessa lainsäädännössä tapahtunut kehitys, jolla on kiristetty vaatimuksia ja nostettu säädöstasoa. Laki tulee voimaan 1.1.2010. (YM asuntoneuvos Riitta Kimari 040 014 3866)

 

Tasavallan presidentti määräsi eduskunnan kirjelmän vahvistamatta jääneenä palautuneesta laista Ahvenanmaan itsehallintolain 30 §:n muuttamisesta merkittäväksi pöytäkirjaan (HE 54/2008 vp). Eduskunta on 10.11.2009 päättänyt, että vahvistamatta jääneenä palautunut laki hylätään. (OM lainsäädäntöneuvos Sten Palmgren 160 67745)

 

Tasavallan presidentti määräsi eduskunnan vastauksen talletuspankkien ja kiinnitysluottopankkien varainhankinnalle annettavista valtiontakauksista merkittäväksi pöytäkirjaan (HE 255/2009 vp). Valtioneuvosto voi antaa määräämillään ehdoilla vastavakuuksia vaatimatta valtiontakauksen suomalaisten talletuspankkien tai kiinnitysluottopankkien taikka näiden suomalaisten emoyritysten liikkeeseen laskemille rahoitusmarkkinoiden ja rahoitushuollon toiminnan turvaamiseksi tarvittaville joukkovelkakirjalainoille. Takauksia saa olla voimassa yhteenlasketulta nimellisarvoltaan enintään 17 miljardin euron määräisten velkojen vakuutena. Takausvaltuudet ovat voimassa vuoden 2010 loppuun. (VM lainsäädäntöneuvos Markku Sorvari 160 33040)

 

Tasavallan presidentti vahvisti yhteensä 219 lakia, jotka liittyvät aluehallintouudistukseen (HE 161/2009 vp). Lakien muutokset ovat keskeiseltä asiasisällöltään lainsäädäntöteknisiä. Muutoksia tehdään aluehallintouudistuksen piiriin kuuluvien viranomaisten tehtäviä koskeviin erityislakeihin siten, että niissä mainittu nykyinen aluehallinnon viranomainen (lääninhallitus, työ- ja elinkeinokeskus, alueellinen ympäristökeskus, ympäristölupavirasto, tiepiiri ja työsuojelupiirin työsuojelutoimisto) muutetaan aluehallintouudistuksen johdosta joko aluehallintovirastoksi tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseksi riippuen siitä, kumman viranomaisen toimialaan säännöksessä tarkoitettu tehtävä kuuluu näitä viranomaisia koskevien lakiehdotusten mukaan. Lakeihin sisältyy myös eräitä erityissäädöksiä koskevia muita muutoksia. Myös nämä muutokset ovat sisällöltään pääasiassa teknisiä ja niiden keskeisenä tavoitteena on täsmentää ja ajanmukaistaa sääntelyä. Lisäksi tehdään eräiden keskushallinnon tehtävien siirtämistä aluehallintoon koskevat lainsäädännön muutokset. Lait tulevat voimaan 1.1.2010. Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää hallituksen huolehtivan siitä, että 1) välittömästi ryhdytään selvittämään niitä kysymyksiä, jotka mahdollisesti liittyvät sisäisiin oikeudellisiin jännitteisiin päätösvallan ja muun puhevallan käyttämisessä uusissa aluehallinnon viranomaisissa ja että 2) samalla ryhdytään selvittämään uudistuksesta mahdollisesti johtuvia hallinto-oikeuksien alueellisen toimivallan sääntelyn epäselvyyksiä sekä että 3) ensitilassa ryhdytään selvitystyön tai muutoin ilmenevien seikkojen edellyttämiin toimenpiteisiin. (VM lainsäädäntöneuvos Ilkka Turunen 160 32242)

 

Tasavallan presidentin asetukset

 

Tasavallan presidentti antoi 22.12.2009 seuraavat asetukset:

 

Tasavallan presidentin asetus poliisihallinnosta Ahvenanmaan maakunnassa. Asetuksella muutetaan asetus poliisihallinnosta Ahvenanmaan maakunnassa (828/1998) siten, että otetaan huomioon valtion poliisihallintouudistuksesta ja valtion aluehallintouudistuksesta johtuvat muutokset. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (OM lainsäädäntöneuvos Sten Palmgren 160 67745)

 

Tasavallan presidentin asetus rajavartiolaitoksen tehtävistä Ahvenanmaan maakunnassa annetun asetuksen muuttamisesta. Asetusta muutetaan, koska asetuksen antamisen jälkeen rajavartiolaitokselle on valtakunnassa annettu luonnonsuojelualueiden sekä laivalöytöjen ja niitä koskevien säännösten noudattamisen valvontaan kuuluvia tehtäviä. Maakunnassa nämä tehtävät kuuluvat maakunnan hallitukselle, mutta myös ne on tarkoituksenmukaista siirtää rajavartiolaitokselle. Lisäksi rajavartiolaitokselle siirretään öljypäästömaksun hallinnoimiseen maakunnassa liittyvät hallintotehtävät, siltä osin kuin nämä kuuluvat maakunnan lainsäädäntövaltaan. Asetukseen tulee myös joitakin teknisluonteisia muutoksia, jotka johtuvat rajavartiolain antamisesta. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (OM lainsäädäntöneuvos Sten Palmgren 160 67745)

 

Tasavallan presidentin asetus eräiden terveyden- ja sairaanhoidon tehtävien hallinnosta Ahvenanmaan maakunnassa. Asetuksella Ahvenanmaan maakunnan hallitukselle on siirretty ne terveyden- ja sairaanhoidon alaan kuuluvat tehtävät, jotka maakunnassa voimassa olevan valtakunnan lainsäädännön mukaan kuuluvat lääninhallitukselle. Uudella asetuksella huomioidaan uusien aluehallintovirastojen terveyden- ja sairaanhoitoon kuuluvat tehtävät sekä Ahvenanmaan valtionviraston perustaminen Ahvenanmaan maakuntaan. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (OM lainsäädäntöneuvos Sten Palmgren 160 67745)

 

Tasavallan presidentin asetus kuluttajaneuvontaa koskevien tehtävien hoitamisesta Ahvenanmaan maakunnassa. Kuluttajaneuvontaa koskevat tehtävät ovat siirtyneet valtiolle. Ahvenanmaan itsehallintolakia on muutettu siten, että näistä tehtävistä huolehtivat maakunnassa maakunnan viranomaiset. Asetuksen mukaan maakunnan hallitus vastaa tehtävien hoitamisesta. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (OM lainsäädäntöneuvos Sten Palmgren 160 67745)

 

Tasavallan presidentin asetus rajavartiolaitoksen sotilaskäskyasioista, sotilas- ja palvelusarvoista sekä tunnuskuvasta, ansiorististä ja ansiomitalista annetun tasavallan presidentin asetuksen 9 §:n muuttamisesta. Valtioneuvosto antoi 17.12.2009 asetuksen rajavartiolaitoksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetuksella muutettiin muun muassa rajavartijan ja merivartijan erityisiä kelpoisuusvaatimuksia koskevaa 29 §:ää siten, että virkajaottelusta nuorempiin ja vanhempiin rajavartijoihin luovuttiin. Muutos edellyttää muutosta myös tasavallan presidentin asetuksen 9 §:ään, jossa säädetään raja- ja merivartijan palvelusarvoista. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (SM ylitarkastaja Anne Ihanus 071 872 1607)

 

Tasavallan presidentin asetus toimivallan jaosta sotilaskäskyasioissa annetun tasavallan presidentin asetuksen muuttamisesta. Asetusta muutetaan siten, että siinä ei enää mainita operatiivista sotilaslääniä ja sen komentajaa, koska organisaatio on jatkossa nimeltään sotilaslääni ja sen komentajan tehtävänimike on sotilasläänin komentaja. Maininta alueellisesta sotilasläänistä ja alueellisen sotilasläänin komentajasta poistetaan, koska alueelliset sotilasläänit lakkautetaan. Muutokset johtuvat puolustusvoimista annetun lain muuttamisesta, joka tulee voimaan 1.1.2010. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (PLM hallitusneuvos Seppo Kipinoinen 160 88109)

 

Tasavallan presidentin asetus sotilas- ja palvelusarvoista sekä puolustusvoimien tunnuskuvasta annetun tasavallan presidentin asetuksen 16 §:n muuttamisesta. Asetuksessa ei enää mainita operatiivisen sotilasläänin komentajaa, koska organisaatio on jatkossa nimeltään sotilaslääni ja sen komentajan tehtävänimike on sotilasläänin komentaja. Muutokset johtuvat puolustusvoimista annetun lain muuttamisesta, joka tulee voimaan 1.1.2010. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (PLM hallitusneuvos Seppo Kipinoinen 160 88109)

 

Tasavallan presidentin asetus ohjelmistoradioteknologiaa koskevasta COALWNW-ohjelmasta Suomen, Amerikan yhdysvaltojen, Australian, Espanjan, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin, Italian, Ranskan, Ruotsin ja Saksan välillä tehdyn pöytäkirjan voimaansaattamisesta sekä pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja pöytäkirjan soveltamisesta annetun lain voimaantulosta. Pöytäkirja ja laki (904/2009) tulevat voimaan 27.12.2009. Asetus tulee voimaan 27.12.2009. (PLM vanhempi hallitussihteeri Minnamaria Nurminen 160 88202)

 

Tasavallan presidentin asetus eräiden Guernseyn alueen kanssa tehtyjen tuloverotusta koskevien sopimusten voimaansaattamisesta ja sopimusten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta annetun tasavallan presidentin asetuksen muuttamisesta. Asetuksella muutetaan tasavallan presidentin asetusta (204/2009) sen huomioon ottamiseksi, että sopimukset ovat tulleet voimaan kahdessa vaiheessa: 5.4. ja 11.11.2009. Asetus tulee voimaan 31.12.2009. (VM neuvotteleva virkamies Anders Colliander 160 33163)

 

Tasavallan presidentin asetus eräiden Bermudan kanssa tehtyjen tuloverotusta koskevien sopimusten voimaansaattamisesta ja sopimusten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta. Laki (914/2009) tulee voimaan 31.12.2009. Asetus tulee voimaan 31.12.2009. (VM neuvotteleva virkamies Anders Colliander 160 33163)

 

Tasavallan presidentin asetus alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan liitteeseen tehtyjen muutosten voimaansaattamisesta. Asetuksella saatetaan voimaan pöytäkirjan (MARPOL 73/78 –yleissopimus) liitteeseen Kansainvälisen merenkulkujärjestön meriympäristön suojelukomitean päätöslauselman MEPC.156(55) tehdyt muutokset. Muutokset koskevat meriympäristölle haitallisten, pakattujen vaarallisten aineiden luokittelua. Muutokset tulevat kansainvälisesti voimaan 1.1.2010. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (LVM hallitusneuvos Minna Kivimäki 160 28013)

 

Tasavallan presidentin asetus ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen VII luvun vaarallisten aineiden kuljetusta kappaletavarana aluksessa koskevan säännöstön (IMDG-säännöstö) muutosten voimaansaattamisesta ja säännöstön 1.3 luvun lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta. Laki (438/2009) tulee voimaan 1.1.2010. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (LVM liikenneneuvos Seija Miettinen-Bellevergue 160 28563)

 

Kansainväliset asiat

 

Tasavallan presidentti päätti 22.12.2009 seuraavat kansainväliset asiat:

 

Suurlähettiläs Pilvi-Sisko Vierros-Villeneuven tai hänen estyneenä ollessaan sijaisensa valtuuttaminen allekirjoittamaan Suomen tasavallan ja Andorran ruhtinaskunnan hallituksen välinen sopimus veroasioita koskevista tiedoista. (VM ylitarkastaja Harri Joiniemi 160 33158)

 

Suurlähettiläs Pilvi-Sisko Vierros-Villeneuven tai hänen estyneenä ollessaan sijaisensa valtuuttaminen allekirjoittamaan Suomen tasavallan ja San Marinon tasavallan hallituksen välinen sopimus veroasioita koskevista tiedoista. (VM ylitarkastaja Harri Joiniemi 160 33158)

 

Euroopan neuvoston dopingin vastaisen yleissopimuksen ja Yhdistyneiden Kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön (Unesco) kansainvälisen dopingin vastaisen yleissopimuksen liitteiden muutosten hyväksyminen vuodelle 2010. (OPM liikunta-asiainneuvos Timo Haukilahti 160 77273)

 

Ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän LSA-koodin muutosten hyväksyminen. Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) meriturvallisuuskomitean (MSC) päätöslauselmalla 207(81) muutetaan pääasiassa LSA-koodin määräyksiä pelastusliiveistä. Muutokset koskevat muun muassa pelastusliivien kokoluokittelua, niiden toiminnallisia vaatimuksia, merkintöjä, valoja ja paukkuliivejä. (LVM hallitusneuvos Minna Kivimäki 160 28013)

 

Ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän FSS-koodin muutosten hyväksyminen. Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) meriturvallisuuskomitean (MSC) päätöslauselmalla 206(81) muutetaan FSS-koodin kiinteitä kaasusammutuslaitoksia koskevaa lukua ja päätöslauselmalla 217(82) FSS-koodin kiinteiden hälytysjärjestelmien toiminnallisia vaatimuksia ja sijoittelua koskevia määräyksiä. (LVM hallitusneuvos Minna Kivimäki 160 28013)

 

Muuta

 

Tasavallan presidentti päätti 22.12.2009 seuraavat asiat:

 

Työtuomioistuimen sivutoimisten jäsenten ja varajäsenten nimittäminen toimikaudeksi 1.1.2010–31.12.2012 seuraavasti: 1) Jäseniksi, jotka eivät edusta työnantaja- tai työntekijäetuja, hovioikeudenneuvos Risto Jalanko ja lainsäädäntöneuvos Tarja Kröger sekä varajäseniksi työoikeuden professori Matti Mikkola ja hallinto-oikeuden professori Outi Suviranta, hovioikeudenneuvos Pekka Pärnänen ja vanhempi hallitussihteeri Susanna Siitonen. 2a) Työsuhteisiin perehtyneiksi, työnantajaetuja edustaviksi jäseniksi oikeustieteen lisensiaatti Martti Virtanen, varatuomari Juha Sutela, varatuomari Markus Äimälä ja varatuomari Mikko Nyyssölä sekä varajäseniksi varatuomari Rauno Lindahl, varatuomari Kauko Rautiainen, varatuomari Tapio Kari, oikeustieteen kandidaatti, LL.M. Merru Tuliara, varatuomari Risto Alanko, oikeustieteen kandidaatti Nina Pärssinen, oikeustieteen kandidaatti Pekka Hotti ja toimitusjohtaja Veli-Matti Rekola. 2b) Työsuhteisiin perehtyneiksi, työntekijäetuja edustaviksi jäseniksi lakimies Heli Ahokas, lakimies Anu-Tuija Lehto, ensimmäinen varapuheenjohtaja Anssi Vuorio ja päälakimies Timo Koskinen sekä varajäseniksi neuvottelupäällikkö Pia Zaerens, toinen varapuheenjohtaja Kyösti Suokas, vastaava lakimies Pekka Puranen, neuvottelupäällikkö Pekka Reinamo, varatuomari ja yksikön johtaja Ralf Forsén, lakimies Tuula Sillanpää, sektoripäällikkö Annemarje Salonen ja lakiasianpäällikkö Else-Mai Kirvesniemi. 2c) Virkasuhteisiin perehtyneiksi, työnantajaetuja edustaviksi jäseniksi hallitusneuvos Tuomo Vainio ja neuvottelupäällikkö Ulla-Riitta Parikka sekä varajäseniksi hallitusneuvos Tuija Wilska, johtava työmarkkinalakimies Lauri Niittylä, varatuomari Risto Voipio ja lakiasiainpäällikkö, varatuomari Arno Lindgren. 2d) Virkasuhteisiin perehtyneiksi, työntekijäetuja edustaviksi jäseniksi lakimies Niina Nurminen ja lakimies Ari Komulainen sekä varajäseniksi osastopäällikkö Mika Hämäläinen, neuvottelujohtaja Jukka Kauppala, edunvalvontajohtaja Markku Kojo ja lakimies Anne-Mari Mäkinen. (OM hallitusneuvos Heikki Liljeroos 160 67608)

 

Tasavallan presidentti päätti olla käyttämättä veto-oikeuttaan seuraavan maakuntalain osalta: Maakuntalaki Ahvenanmaan maakunnan hallituksesta annetun maakuntalain 1 §:n muuttamisesta. Ahvenanmaan maakuntapäivät on hyväksynyt mainitun maakuntalain. (OM lainsäädäntöneuvos Sten Palmgren 160 67745)

 

Ahvenanmaan maakuntapäivien suostumuksen hankkiminen seuraavien kansainvälisten sopimusten voimaansaattamiseksi: 1) Hallituksen esitys Eduskunnalle Gibraltarin kanssa veroasioita koskevista tiedoista tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 256/2009 vp); 2) Hallituksen esitys Eduskunnalle Singaporen kanssa tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi tehdyn sopimuksen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan hyväksymisestä ja laiksi pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 257/2009 vp) ja 3) Ehdotus tasavallan presidentin asetukseksi Pohjoismaiden välillä pääsystä korkeampaan koulutukseen tehdyn sopimuksen muuttamisesta tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta. (OM lainsäädäntöneuvos Sten Palmgren 160 67745)

 

Nimitysasiat

 

Tasavallan presidentti päätti 22.12.2009 seuraavat nimitysasiat:

 

Neuvonantaja Aleksi Härkönen tasavallan presidentin kanslian kansliapäällikön sijaiseksi toistaiseksi, kuitenkin enintään 29.2.2012 saakka. (VNK valtiosihteeri Risto Volanen 160 22006)

 

Pretorian suurlähetystön päällikön, suurlähettiläs Tiina Myllyntaustan sivuakkreditointi Botswanaan ja Namibiaan. (UM henkilöstöjohtaja Pirkko Hämäläinen 160 55401)

 

Käräjätuomari, määräaikainen laamanni Jyrki Samuli Kiviniemi Kemi-Tornion käräjäoikeuden laamannin virkaan, kihlakunnansyyttäjä Anne Kristiina Åstedt Kouvolan hovioikeuden hovioikeudenneuvoksen virkaan 1.1.2010 lukien ja määräaikainen käräjätuomari, asessori Aki Petteri Rasilainen Päijät-Hämeen käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.2.2010 lukien. (OM hallitusneuvos Heikki Liljeroos 160 67608)

 

VALTIONEUVOSTO

Valtioneuvoston asetukset

 

Valtioneuvosto antoi 22.12.2009 seuraavat asetukset:

 

Valtioneuvoston asetus tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Voimassa olevaan asetukseen tehdään kiinteistöjen kirjaamisasioiden käräjäoikeuksista maanmittauslaitokselle siirtymisen huomioon ottavat muutokset poistamalla suoritteiden maksuja koskevat kohdat. Ote- ja jäljennösmaksuja koskevaa säännöstä täydennetään. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (OM hallitusneuvos Ahti Penttinen 160 67547)

 

Valtioneuvoston asetus oikeushallinnon tietotekniikkakeskuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n muuttamisesta. Asetuksen 2 § lisätään teksti ”sekä muille valtion virastoille”, jolloin oikeushallinnon tietotekniikkakeskus voi tehtävämäärittelynsä perusteella tuottaa palveluita oikeusministeriön ja hallinnonalan muiden virastojen lisäksi myös muille valtion virastoille. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (OM hallitusneuvos Markku Kuusela 160 67571)

 

Valtioneuvoston asetus rajavyöhykkeestä ja rajavyöhykkeen takarajasta annetun valtioneuvoston asetuksen 6 §:n muuttamisesta. Rajavyöhykkeen takarajan kulkua tarkistetaan ja rajavyöhykettä kavennetaan niillä alueilla, joilla se on rajavalvonnan kannalta mahdollista. Rajavyöhykkeen kaventaminen helpottaa sekä kansalaisten liikkumista raja-alueilla että rajavartiolaitoksen hallinnollista työtä. Rajavyöhykkeen takarajan kulun siirtäminen yleisesti käytössä oleville kulkureiteille vähentää tahattomia rajavyöhykerikkomuksia. Samoin eräillä suosituilla matkailu- ja harrastealueilla rajavyöhykkeen takarajan siirtäminen vähentää rajavyöhykelupien myöntämisestä aiheutuvaa hallinnollista työtä. Muutoksilla ei ole merkittävää vaikutusta rajaturvallisuuden ylläpidolle. Muutosten perusteena ovat muuttuneet olosuhteet raja-alueilla. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (SM ylitarkastaja Anne Ihanus 071 872 1607)

 

Valtioneuvoston asetus rakennusurakkasopimuksissa käytettävistä indeksiehdoista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetuksen voimassaoloaikaa jatketaan vuoden 2012 loppuun. Samalla tehdään maarakennuskustannusindeksin muutoksesta aiheutuvat muutokset. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (VM budjettineuvos Petri Syrjänen 160 33043)

 

Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakoulujen toiminnasta perittävistä maksuista. Asetus ei olennaisesti muuta maksujen määräytymisen periaatteita. Uutena säädetään mahdollisuus periä maksu tutkintoon kuuluvista opinnoista, joita suoritetaan ammattikorkeakoulun myöntämän opinto-oikeuden perusteella sekä hakemuksen käsittelymaksu menetetyn opiskeluoikeuden palauttamista koskevissa asioissa. Asetukseen otettaan uutena myös säännös ammattikorkeakoulujen kirjastopalvelumaksuista. Asetuksella säädettävät maksut liittyvät ammattikorkeakoulujen julkisoikeudellisen tehtävän hoitamiseen. Asetus tulee voimaan 1.1.2010 siirtymäsäännöksin. (OPM hallitusneuvos Marjatta Lindqvist 160 77219)

 

Valtioneuvoston asetus maatilan energiasuunnitelmatuesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetus muutetaan vastaamaan 1.1.2010 voimaan tulevaa valtion aluehallinnon uudistamista koskevaa lainsäädäntöä. Asetuksessa olevat viittaukset työ- ja elinkeinokeskuksiin muutetaan viittauksiksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksiin. Muutokset ovat luonteeltaan teknisiä. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (MMM hallitusneuvos Esko Laurila 160 53341)

 

Valtioneuvoston asetus maa- ja metsätalousministeriöstä annetun valtioneuvoston asetuksen 1 ja 2 §:n muuttamisesta. Asetuksen 1 §:ään lisätään kiinteistöjä koskevat kirjaamisasiat. Samassa yhteydessä tarkistetaan aluehallintouudistuksen johdosta teknisesti asetuksen 2 §:ää, jossa säädetään ministeriön toimialan virastoista, laitoksista ja muista toimielimistä. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (MMM hallitusneuvos Riitta Itkonen 160 53331)

 

Valtioneuvoston asetus paikkatietoinfrastruktuurista annetun asetuksen 1 §:n muuttamisesta. Muutoksilla asetus saatetaan vastaamaan 1.1.2010 voimaan tulevia valtion aluehallintoa koskevia säädöksiä eli erityisesti lakia elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista (897/2009) sekä lakia Liikennevirastosta (862/2009) ja lakia Liikenteen turvallisuusvirastosta (863/2009). Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (MMM lainsäädäntöneuvos Tuire Taina 160 53285)

 

Valtioneuvoston asetus liikenne- ja viestintäministeriöstä annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n muuttamisesta. Asetusta muutetaan siten, että ministeriön tehtävät vastaavat liikenne- ja viestintäministeriön virastouudistukseen ja liikelaitosuudistukseen liittyviä uudelleenjärjestelyjä. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (LVM kansliapäällikkö Harri Pursiainen 160 28389)

 

Valtioneuvoston asetus yksityisistä teistä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetukseen tehdään aluehallinnon uudistuksesta sekä liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistuksesta johtuvat nimien muutokset. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (LVM hallitusneuvos Kaisa Leena Välipirtti 160 28483)

 

Valtioneuvoston asetus maanteistä annetun valtioneuvoston asetuksen 2 ja 5 §:n muuttamisesta. Asetuksen 2 ja 5 §:ään tehdään liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistuksesta johtuva nimen muutos niin, että Tiehallinnon nimi muutetaan Liikennevirastoksi. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (LVM hallitusneuvos Kaisa Leena Välipirtti 160 28483)

 

Valtioneuvoston asetus radoista annetun valtioneuvoston asetuksen 3 ja 4 §:n muuttamisesta. Asetuksen 3 ja 4 §:ään tehdään liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistuksesta johtuva nimen muutos niin, että Ratahallintokeskuksen nimi muutetaan Liikennevirastoksi. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (LVM hallitusneuvos Kaisa Leena Välipirtti 160 28483)

 

Valtioneuvoston asetus saaristoliikenteen tukemiseksi myönnettävistä avustuksista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Liikennehallinnon uudistuessa vuoden 2010 alusta asetusta muutetaan siten, että saariston yhteysalusliikenteen hankintaan ja avustuksiin sekä palvelutason määrittelyyn liittyvät tehtävät siirtyvät Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtäväksi. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (LVM hallitusneuvos Pekka Kouhia 160 28612)

 

Valtioneuvoston asetus radiotaajuuksien käytöstä ja taajuussuunnitelmasta. Asetuksella säädetään taajuuksien käytön yleisistä periaatteista. Asetus sisältää säännökset televisio-, radio- ja matkaviestinverkkojen lukumäärästä ja toimintaan käytettävistä taajuusalueista. Asetuksessa on myös säännökset siinä säädettyjen taajuusalueiden käytöstä matkaviestinjärjestelmien tuotekehitys-, testaus- ja opetuskäyttöön. Asetus tulee voimaan 1.1.2010 ja sen 5 §:n 2 momentti on voimassa 30.6.2010 saakka. Asetuksen 5 §:n 1 momenttia sovelletaan kuitenkin 1.7.2010 alkaen. (LVM neuvotteleva virkamies Maaret Suomi 160 28150)

 

Valtioneuvoston asetus työmarkkina-alueista. Työministeriötä koskevat maininnat korvataan työ- ja elinkeinoministeriöllä, työvoima- ja elinkeinokeskuksia tai työ- ja elinkeinokeskuksia koskevat maininnat korvataan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla. Työvoimatoimistoja koskevat maininnat korvataan työ- ja elinkeinotoimistoilla. Asetuksessa huomioidaan myös vuodenvaihteessa tapahtuvat muutokset kuntajaotukseen. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (TEM ylitarkastaja Nico Steiner 010 60 49001)

 

Valtioneuvoston asetus palkkaturvasta. Työministeriötä koskevat maininnat korvataan työ- ja elinkeinoministeriöllä, työvoima- ja elinkeinokeskuksia tai työ- ja elinkeinokeskuksia koskevat maininnat korvataan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla. Työvoimatoimistoja koskevat maininnat korvataan työ- ja elinkeinotoimistoilla. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (TEM ylitarkastaja Nico Steiner 010 60 49001)

 

Valtioneuvoston asetus merimiesten palkkaturvasta. Työministeriötä koskevat maininnat korvataan työ- ja elinkeinoministeriöllä, työvoima- ja elinkeinokeskuksia tai työ- ja elinkeinokeskuksia koskevat maininnat korvataan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla. Työvoimatoimistoja koskevat maininnat korvataan työ- ja elinkeinotoimistoilla. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (TEM ylitarkastaja Nico Steiner 010 60 49001)

 

Valtioneuvoston asetus alueellisesta kuljetustuesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Työministeriötä koskevat maininnat korvataan työ- ja elinkeinoministeriöllä, työvoima- ja elinkeinokeskuksia tai työ- ja elinkeinokeskuksia koskevat maininnat korvataan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla. Työvoimatoimistoja koskevat maininnat korvataan työ- ja elinkeinotoimistoilla. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (TEM ylitarkastaja Nico Steiner 010 60 49001)

 

Valtioneuvoston asetus valtakunnallisesta romaniasiain neuvottelukunnasta ja alueellisista romaniasiain neuvottelukunnista annetun valtioneuvoston asetuksen 7 §:n muuttamisesta. Muutokset ovat tarpeen valtion aluehallintouudistuksen johdosta. Alueellinen romaniasiain neuvottelukunta asetetaan Etelä-Suomen, Lounais-Suomen, Itä-Suomen ja Pohjois-Suomen aluehallintovirastojen toimialueille. Pohjois-Suomen alueelle asetettu neuvottelukunta toimii jatkossakin Pohjois-Suomen ja Lapin aluehallintovirastojen toimialueilla. Lisäksi Lounais-Suomen alueelle asetettu neuvottelukunta toimii Lounais-Suomen ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastojen toimialueilla. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (STM hallitusneuvos Maini Kosonen 160 73246)

 

Valtioneuvoston asetus kansaneläkelain mukaisten etuuksien ja valtion osuuden maksamisesta. Työnantajan kansaneläkemaksu poistuu vuoden 2010 alusta ja valtio vastaa yksin kansaneläkkeiden rahoituksesta. Annettava asetus korvaa voimassa olevan vastaavan asetuksen. Valtion osuuden ennakon maksamista aiennetaan kahdella pankkipäivällä. Samalla ajankohtaa, jolloin Kansaneläkelaitos ilmoittaa maksuun menevistä etuuksista, aiennetaan kuuteen pankkipäivään ennen etuuden maksupäivää. Asetuksella säädetään myös valtion lopullisen rahoitusosuuden vahvistamisesta ja maksamisesta. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (STM vanhempi hallitussihteeri Juha Rossi 160 73866)

 

Valtioneuvoston asetus valtion osuuden maksamisesta eläkkeensaajan asumistuen perusteella. Valtion osuuden ennakon maksamista eläkkeensaajan asumistukeen, vammaisetuuksiin ja rintamalisiin aiennetaan kahdella pankkipäivällä. Samalla ajankohtaa, jolloin Kansaneläkelaitos ilmoittaa maksuun menevistä etuuksista, aiennetaan kuuteen pankkipäivään ennen etuuden maksupäivää. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (STM vanhempi hallitussihteeri Juha Rossi 160 73866)

 

Valtioneuvoston asetus vammaisetuuksista annetun lain mukaisten etuuksien ja valtion osuuden maksamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n muuttamisesta. Valtion osuuden ennakon maksamista eläkkeensaajan asumistukeen, vammaisetuuksiin ja rintamalisiin aiennetaan kahdella pankkipäivällä. Samalla ajankohtaa, jolloin Kansaneläkelaitos ilmoittaa maksuun menevistä etuuksista, aiennetaan kuuteen pankkipäivään ennen etuuden maksupäivää. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (STM vanhempi hallitussihteeri Juha Rossi 160 73866)

 

Valtioneuvoston asetus rintamasotilaseläkeasetuksen 8 §:n muuttamisesta. Valtion osuuden ennakon maksamista eläkkeensaajan asumistukeen, vammaisetuuksiin ja rintamalisiin aiennetaan kahdella pankkipäivällä. Samalla ajankohtaa, jolloin Kansaneläkelaitos ilmoittaa maksuun menevistä etuuksista, aiennetaan kuuteen pankkipäivään ennen etuuden maksupäivää. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (STM vanhempi hallitussihteeri Juha Rossi 160 73866)

 

Valtioneuvoston asetus ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun asetuksen 8 §:n muuttamisesta. Valtion osuuden ennakon maksamista eläkkeensaajan asumistukeen, vammaisetuuksiin ja rintamalisiin aiennetaan kahdella pankkipäivällä. Samalla ajankohtaa, jolloin Kansaneläkelaitos ilmoittaa maksuun menevistä etuuksista, aiennetaan kuuteen pankkipäivään ennen etuuden maksupäivää. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (STM vanhempi hallitussihteeri Juha Rossi 160 73866)

 

Valtioneuvoston asetus lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksen sekä yliopistotasoisen terveystieteellisen tutkimustoiminnan kustannuksiin suoritettavaan korvaukseen oikeutetuista palvelujen tuottajista. Korvaukseen oikeutettu Invalidisäätiön ylläpitämä ortopedinen sairaala Orton muuttuu vuoden 2010 alusta Sairaala Orton Oy:ksi. Sairaalan ydintoiminnat säilyvät samanlaisina yhtiöittämisestä huolimatta ja sen vuoksi Sairaala Orton Oy on jatkossa oikeutettu korvaukseen. Muilta osin asetus vastaa nykyistä asetusta. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (STM hallitusneuvos Anne Koskela 160 74340)

 

Valtioneuvoston asetus sotainvalidien puolisoiden, leskien ja sotaleskien kuntoutustoiminnasta. Asetus on asiallisesti samansisältöinen kuin asetus vuodelta 2009. Määrärahan käytön perusteet säilytetään ennallaan. Avokuntoutuksena annettavan 15 hoitokerran sarjan enimmäishinta korotetaan 652 eurosta 666 euroon kuntoutettavaa kohti ja kotikuntoutuksena annettavan avokuntoutuksen enimmäishinta 978 eurosta 999 euroon kuntoutettavaa kohti. Asetus tulee voimaan 1.1.2010 ja on voimassa 31.12.2010 saakka. (STM hallitussihteeri Jaana Huhta 160 74132)

 

Valtioneuvoston asetus eräille ulkomaalaisille vapaaehtoisille rintamasotilaille maksettavasta rintama-avustuksesta. Asetus on asiallisesti samansisältöinen kuin asetus vuodelta 2009. Määrärahan käytön perusteet säilytetään ennallaan. Kertasuorituksena myönnettävän rintama-avustuksen määrä korotetaan 455 eurosta 540 euroon avustuksensaajaa kohti. Asetus tulee voimaan 1.1.2010 ja se on voimassa 31.12.2010 saakka. (STM hallitussihteeri Jaana Huhta 160 74132)

 

Valtioneuvoston päätökset

 

Valtioneuvosto teki yleisistunnossa 22.12.2009 seuraavat päätökset:

 

Päätös nimetä tuomari Heikki Kanninen Suomen ehdokkaaksi unionin yleisen tuomioistuimen tuomariksi 1.9.2010 alkavalle kuuden vuoden toimikaudelle. (VNK EU-sihteeristön apulaispäällikkö Jukka Salovaara 160 22181)

 

Päätös myöntää sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan neuvottelukunnan jäsenen tehtävästä Maarit Jalavalle ja Harri Martikaiselle sekä varajäsenen tehtävästä Tiina Lundgrenille ja Lauri Aaltoselle ero 22.12.2009 lukien. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan neuvottelukunnan jäseniksi määrättiin 22.12.2009 lukien laskentapäällikkö Kati Korpi varajäsenenään kehittämisneuvos Harri Martikainen, hallintojohtaja Ari Rouhe varajäsenenään henkilöstöjohtaja Pirkko Hämäläinen ja suunnittelupäällikkö Heli Hokkinen varajäsenenään erikoissuunnittelija Marja Vasara. (VM valtioneuvoston controller Soili Vasikainen 160 33025)

 

Päätös valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen 1993 inventoinnin korvaamisesta sen vuonna 2009 valmistuneella tarkistuksella valtakunnallisten alueidenkäyttö-tavoitteiden tarkoittamana inventointina. Valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita koskevassa valtioneuvoston päätöksessä 30.11.2000 ja sen tarkistuksessa 13.11.2008 todetaan, että alueidenkäytössä on varmistettava, että valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöjen ja luonnon-perinnön arvot säilyvät. Viranomaisten laatimat valtakunnalliset inventoinnit otetaan huomioon alueidenkäytön suunnittelun lähtökohtina. Näillä alueilla alueidenkäytön on sovelluttava niiden historialliseen kehitykseen. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaan viranomaisten laatimia riittävän laaja-alaiseen valmisteluun perustuvia inventointeja on muun muassa ympäristöministeriön ja Museoviraston vuonna 1993 julkaisema Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt. (YM rakennusneuvos Matti Vatilo 040 506 1168)

 

Päätös myöntää asuntotoimen johtaja Teija Ojankoskelle ero Valtion asuntorahaston/Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen johtokunnan jäsenyydestä ja määrätä hänen tilalleen arkkitehti Kirsti Sivén sekä määrätä luottopäällikkö Anneli Nieminen johtokunnan varapuheenjohtajaksi 1.1.2010 lukien 31.12.2012 päättyväksi toimikaudeksi. (YM ylitarkastaja Jorma Pietiläinen 040 014 3870)

 

Valtioneuvosto lähetti eduskunnalle 22.12.2009 seuraavat Euroopan unionin säädösehdotuksia koskevat valtioneuvoston kirjelmät:

 

Valtioneuvoston kirjelmä (U 87/2009) eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista (turvapaikkamenettelydirektiivi). Ehdotuksen päätavoitteena on varmistaa entistä yhdenmukaisemmat normit jäsenvaltioiden menettelyissä kansainvälisen suojelun myöntämisessä ja peruuttamisessa. Tarkoituksena on parantaa päätöksenteon tehokkuutta ja laatua sekä nostaa kansainvälisen suojelun tasoa Euroopan unionissa. Yhdenmukaisuuden lisääminen valtioiden välillä vähentäisi myös kansainvälistä suojelua hakevien liikkumista jäsenvaltioiden välillä. (SM ylitarkastaja Sanna Sutter 160 42881)

 

Valtioneuvoston kirjelmä (U 88/2009) eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi vähimmäisvaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi sekä myönnetyn suojelun sisällöstä (määritelmädirektiivi). Komissio ehdottaa direktiivin säännösten täsmentämistä ja entistä suurempaa yhdenmukaisuutta eteenkin suojelua saavien oikeuksien ja etuuksien osalta. Ehdotuksen päätavoitteena on varmistaa entistä korkeampitasoiset suojelunormit, jotka koskevat sekä suojelun perusteita että sisältöä. Tavoitteena on myös edistää suojelunormien yhdenmukaisuutta henkilöiden edelleen liikkumisen vähentämiseksi. Ehdotuksella pyritään erityisesti lähentämään kahta suojeluasemaa, ”pakolaisasemaa” ja ”toissijaista suojeluasemaa” ja kehittämään suojelun yhdenmukaisuutta. (SM ylitarkastaja Sanna Sutter 160 42881)

 

Nimitysasiat

 

Valtioneuvosto päätti 22.12.2009 seuraavat nimitysasiat:

 

Valtiosihteeri, hallintotieteen maisteri Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajan virkaan 1.1.2010-31.12.2014. (VM alivaltiosihteeri Juhani Turunen 160 33007)

 

Maaherra, yhteiskuntatieteiden kandidaatti Anneli Taina Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajan virkaan 1.1.2010-31.12.2014. (VM alivaltiosihteeri Juhani Turunen 160 33007)

 

Maaherra, valtiotieteen kandidaatti Timo E. Korva Lapin aluehallintoviraston ylijohtajan virkaan 1.1.2010-31.12.2014. (VM alivaltiosihteeri Juhani Turunen 160 33007)

 

Maaherra, valtiotieteen kandidaatti Rauno Saari Lounais-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajan virkaan 1.1.2010-31.10.2014. (VM alivaltiosihteeri Juhani Turunen 160 33007)

 

Osastopäällikkö, yhteiskuntatieteiden tohtori Elli Aaltonen Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajan virkaan 1.1.2010-31.12.2014. (VM alivaltiosihteeri Juhani Turunen 160 33007)

 

Kehitysjohtaja, kauppatieteiden maisteri Jorma Pitkämäki Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajan virkaan 1.1.2010-31.12.2014. (VM alivaltiosihteeri Juhani Turunen 160 33007)

 

Filosofian kandidaatti, kehittämispäällikkö Merja Lehtonen opetusministeriön opetusneuvoksen virkaan 1.1.2010 lukien. (OPM hallitusneuvos Pia Nyblom 160 77099)

 

Osastopäällikkö, diplomi-insinööri Markku Juhani Tervala Liikenneviraston pääjohtajan virkaan määräajaksi 1.1.2010-31.12.2014. Samalla valtioneuvosto myönsi Tervalalle vastaavaksi ajaksi palkatonta virkavapautta hänen rakennusneuvoksen virastaan liikenne- ja viestintäministeriössä. (LVM kansliapäällikkö Harri Pursiainen 160 28389)

 

Ajoneuvohallintokeskuksen ylijohtaja, oikeustieteen kandidaatti, varatuomari Kari Wihlman Liikenteen turvallisuusviraston pääjohtajan virkaan määräajaksi 1.1.2010-31.12.2014. (LVM kansliapäällikkö Harri Pursiainen 160 28389)

 

Johtaja Rita Piirainen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajan tehtävään, johtaja Pekka Sundman Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajan tehtävään, johtaja Markku Tapio Gardin Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajan tehtävään, johtaja Pekka Savolainen Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajan tehtävään, johtaja Riitta Varpe Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajan tehtävään, johtaja Leena Gunnar Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajan tehtävään, johtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajan tehtävään, johtaja Kari Virranta Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajan tehtävään, johtaja Ari Niiranen Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajan tehtävään, johtaja Juha S. Niemelä Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajan tehtävään, johtaja Antti-Jussi Oikarinen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajan tehtävään, johtaja Kaj Jonni Suomela Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajan tehtävään, johtaja Matti Räinä Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajan tehtävään, johtaja Kari Pääkkönen Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajan tehtävään ja johtaja Tapani Pöyry Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajan tehtävään 1.1.2010-31.12.2014 oman toimensa ohella. (TEM hallitusneuvos Matti Ilonen 010 60 49003)

 

Hallintotieteiden maisteri Vesa Rantahalvari ministerin toimikaudeksi nimitettävän valtiosihteerin virkaan 1.2.2010 lukien toistaiseksi, kuitenkin enintään peruspalveluministeri Paula Risikon toimikauden ajaksi. (STM kansliapäällikkö Kari Välimäki 160 73763)

 

Varatuomari Outi Antila sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston osastopäällikön virkaan 1.2.2010 lukien. (STM kansliapäällikkö Kari Välimäki 160 73763)

 

Raha-asiat

 

Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi istunnossaan 22.12.2009 seuraavia asioita:

 

Yhteisten toimitilojen vuokraus Suomen EU-edustustolle ja suurlähetystölle Brysselissä. Vuokrasopimus alkaa 1.8.2010 ja vuokra-aika on 21 vuotta. Sopimuskauden vuokrakustannus on noin 29 miljoonaa euroa. Vuokraus merkitsee Suomen valtion omistuksessa olevan toimitilakiinteistön, Rue de Treves 100 myyntiä arviolta 3,7-7,3 miljoonan euron hintaan. (UM kiinteistöjohtaja Mikko Paaso 160 55910)

 

Vuoden 2009 talousarvion momentilta 24.30.66 (Varsinainen kehitysyhteistyö) 15 miljoonan euron myöntäminen HIPC-velkahelpotusaloitteen rahoittamiseen vuosina 2010-2012. HIPC (Heavily Indebted Poor Countries) –velkahelpotusaloite käynnistyi vuonna 1996. Aloitteen tarkoituksena on myöntää velkahelpotuksia raskaasti velkaantuneille köyhille maille velkatason vakauden varmistamiseksi ja resurssien vapauttamiseksi köyhyyden vähentämiseen tähtäävään toimintaan. (UM lähetystöneuvos Satu Santala 160 56323)

 

Sisäasiainministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta. Nykyinen asetus on voimassa vuoden 2009 loppuun. Ensimmäisen oleskeluluvan käsittelymaksu nostetaan 200 eurosta 225 euroon, opiskelijan ensimmäisen oleskeluluvan käsittelymaksu 100 eurosta 125 euroon ja alaikäisen hakijan ensimmäisen oleskeluluvan käsittelymaksu 55 eurosta 80 euroon. Työntekijän ensimmäisen oleskeluluvan käsittelymaksu nostetaan 200 eurosta 250 euroon. Tavoitteena on asteittain siirtyä maksuihin, jotka vastaavat suoritteiden omakustannushintoja. Asetus tulee voimaan 1.1.2010 ja on voimassa vuoden 2010 loppuun. (SM lainsäädäntöneuvos Henri Helo 160 42977)

 

Palkkaussopimuksen tekeminen Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostetin kanssa. Sopimuspalkka on 8 700 euroa kuukaudessa 1.1.2010 lukien. (OPM neuvotteleva virkamies Erkki Norbäck 160 77444) 

 

Maatilatalouden kehittämisrahaston vuoden 2010 väliaikaisen käyttösuunnitelman ja lainamäärän, jolle uusia valtiontakauksia voidaan vuonna 2010 myöntää, vahvistaminen. Vuoden 2010 väliaikaisessa käyttösuunnitelmassa on käytettävissä olevien varojen määräksi arvioitu 168,40 miljoonaa euroa. Sijoitusmenoja on käyttösuunnitelmaan esitetty 3,70 miljoonaa euroa ja kulutusmenoja 87,61 miljoonaa euroa eli yhteensä 91,31 miljoonaa euroa. Lainamäärä, jolle uusia valtiontakauksia voidaan vuonna 2010 myöntää, rajataan 7 miljoonaan euroon. (MMM maatalousneuvos Esko Juvonen 160 53345)

 

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Elintarviketurvallisuusviraston maksullisista suoritteista annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta. Asetukseen lisätään uusi 2 a § sekä muutetaan asetuksen liitteenä oleva maksutaulukko. Elintarviketurvallisuusviraston maksutaulukon hintoja korotetaan lähes kaikkien suoritteiden osalta ves:n mukaisesti. Uusi 2 a § koskee julkisoikeudellisia suoritteita, joiden maksut poikkeavat omakustannusarvosta. Kyse on nautaeläinrekisterijärjestelmän hallinnasta, jota siirtyy vuoden 2010 alusta maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta Elintarviketurvallisuusvirastolle. Nautaeläinten rekisteröinti ostetaan Maatalouden laskentakeskukselta ministeriön laskentakeskuksen kanssa tekemän sopimuksen perusteella. Asetus tulee voimaan 1.1.2010. (MMM hallitusneuvos Timo Rämänen 160 53406)

 

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenteen turvallisuusviraston maksullisista suoritteista. Liikenteen turvallisuusvirasto, johon yhdistetään Ajoneuvohallintokeskus, Ilmailuhallinto, Rautatievirasto ja Merenkulkulaitoksen meriturvallisuustoiminto, aloittaa toimintansa 1.1.2010. Mainittujen virastojen voimassa olevat maksuasetukset ovat voimassa vuoden 2009 loppuun. Asetus Liikenteen turvallisuusviraston maksullisista suoritteista käsittää pääosin suoritteita, jotka ovat aikaisemmin kuuluneet Ajoneuvohallintokeskuksen, Ilmailuhallinnon, Rautatieviraston sekä osittain Merenkulkulaitoksen maksusta annettuihin asetuksiin. Maksuasetukseen sisältyy liiketaloudellisia suoritteita ja julkisoikeudellisia suoritteita yhteensä noin 600 kappaletta sekä yksi erillislain mukainen suorite katsastustoiminnan maksusta. Asetukseen sisältyy muutamia uusia suoritteita ja nykyisten suoritteiden maksujen muutoksia. Asetus tulee voimaan 1.1.2010 ja on voimassa vuoden 2010 loppuun. (LVM neuvotteleva virkamies Sabina Lindström 160 28576)

 

LUOVUTETUT MIETINNÖT

 

VR-yhtymä Oy:n ja Ratahallintokeskuksen kiinteistövarallisuutta selvittänyt työryhmä luovutti 21.12.2009 muistionsa valtion omistajaohjauksesta vastaavalle ministeri Jyri Häkämiehelle. Työryhmä ehdottaa, että VR:n ydinliiketoimintaan kuulumattomista kiinteistöistä siirrettäisiin valtiovarainministeriön osoittamalle Senaatti-kiinteistöille ne kiinteistöt, jotka sopivat Senaatti-kiinteistöjen kiinteistöjen omistusta ja kehittämistä määrittelevien periaatteiden piiriin. Siirrettävillä kohteilla ei ole VR:n tulonmuodostuksen, taseen eikä omavaraisuusasteen kannalta merkittäviä vaikutuksia. Kiinteistöjen luovutus tulisi työryhmän mukaan toteuttaa kaupallisin ehdoin. Työryhmä katsoo, ettei laajamittaiseen VR:n kiinteistöjen omistuksen muuttamiseen ole kilpailun avautumisen näkökulmasta välitöntä tarvetta. Lisätietoja antaa finanssineuvos Jarmo Väisänen, p. 09 160 23015, valtioneuvoston kanslia.
Raportti

 

Yhdenvertaisuustoimikunta luovutti 21.12.2009 mietintönsä oikeusministeri Tuija Braxille. Toimikunta ehdottaa syrjintää kokevan oikeussuojan merkittävää parantamista. Toimikunta korostaa sitä, että viranomaistoiminnassa, koulutuksessa ja työelämässä tulee aktiivisesti edistää yhdenvertaisten mahdollisuuksien toteutumista sekä erityisesti ehkäistä häirintää. Vähemmistövaltuutetusta tehtäisiin toimikunnan ehdotuksen mukaan syrjintä-asioita laajasti käsittelevä yhdenvertaisuusvaltuutettu. Toimikunnan mukaan viranomaisten tulisi laatia erityinen yhdenvertaisuussuunnitelma, jonka perusteella voitaisiin toteuttaa toimenpiteet kaikkien ihmisten yhdenvertaisen kohtelun edistämiseksi. Mietintö on osoitteessa http://www.om.fi/1247668106175. Lisätietoja antavat erityisasiantuntija Timo Makkonen, p. 09 160 67687, oikeusministeriö ja professori Matti Niemivuo, etunimi.sukunimi@ulapland.fi.

 

Valtiovarainministeriö julkisti 22.12.2009 Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan raportin Talousnäkymät ja palkanmuodostus. Raportissa seurataan ansioiden, hintojen, ostovoiman ja hintakilpailukyvyn kehitystä vuosina 2009 ja 2010. Raportin mukaan maailmantalouden syvin vaihe on jo ohitettu ja taloudellinen aktiviteetti on elpymässä. Maailmankaupan oletetaan kuitenkin jäävän maltilliseksi. Suomen taloudellisen toimeliaisuuden aleneminen oli vuoden 2008 lopulla ja vuoden 2009 alussa vielä jyrkempää kuin toimikunnan kesäkuussa ilmestyneessä raportissa ennakoitiin. Lisätietoja antaa ylijohtaja Jukka Pekkarinen, p. 09 160 33191, valtiovarainministeriö.
Raportti

 

Opetusministeriö julkisti 18.12.2009 työryhmän muistion eri opintoalojen koulutustarpeesta. Työryhmän mukaan koulutustarpeessa ei ole viime vuosina tapahtunut suuria muutoksia, eikä se esitä muutoksia koulutustarjonnan tavoitteisiin. Työryhmä arvioi myös koulutustarjonnan kehittymistä suhteessa kehittämissuunnitelman tavoitteisiin ja toteaa, ettei kehitys ole ollut kaikilta osin tavoitteiden mukaista. Työryhmä esittää, että eräiden opintoalojen määrällistä kehitystä seurataan erityisen tarkasti ja tarvittaessa ryhdytään toimenpiteisiin kysynnän ja tarjonnan kohtaannon parantamiseksi. Väliarviointi koski nuorten ammatillista peruskoulutusta, ammattikorkeakoulutusta ja yliopistokoulutusta sekä aikuiskoulutusta. Arvio tehtiin myös ruotsinkielisestä koulutuksesta. Lisätietoja antavat neuvotteleva virkamies Ville Heinonen, p. 09 160 77098 ja suunnittelupäällikkö Kirsi Kangaspunta, p. 09 160 77252, opetusministeriö.
Raportti

 

Maa- ja metsätalousministeriö julkisti 18.12.2009 Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishankkeen loppuraportin. Hanke ehdottaa yksimielisesti metsäkeskusten ja metsänhoitoyhdistysten laajaa uudistusta, joka edistäisi kilpailua ja tehostaisi palveluja metsänomistajille ja metsäelinkeinolle. Ehdotuksen mukaan alueellisista metsäkeskuksista (13) ja osasta Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiota muodostettaisiin yksi valtakunnallinen valtionapuorganisaatio. Alueellista toimintaa toteuttaisivat asiakaslähtöiset alueyksiköt. Mahdollisuudet Tapion muiden osien yhdistämiseen Metsäntutkimuslaitoksen kanssa selvitettäisiin. Kilpailun lisäämiseksi metsäkeskusten liiketoiminta eriytettäisiin julkisista hallintotehtävistä. Myös metsänhoitoyhdistysten liiketoiminta ja metsänhoitomaksulla rahoitettava toiminta eriytettäisiin entistä selkeämmin. Hankkeessa esitetään lisäksi muun muassa tutkimusresurssien painopisteen siirtoa tutkimustiedon välittämiseen ja metsäorganisaatioiden metsäosaamisen viennin kehittämistä. Lisätietoja antaa osastopäällikkö Aarne Reunala, p. 0400 437 2322, maa- ja metsätalousministeriö.
Raportti

 

Selvityshenkilö Simo Pokki luovutti 22.12.2009 selvityksensä Päivähoitopalvelun valinnanvapauden lisääminen kuntarajat ylittämällä peruspalveluministeri Paula Risikolle. Selvityshenkilön mukaan päivähoidon valinnanvapautta tulisi laajentaa mahdollistamalla kunnallisen päivähoitopalvelun hakeminen toisesta kunnasta. Lähtökohtana olisi, että päivähoitopalvelua voisi kaikissa tilanteissa hakea toisesta kunnasta, mutta palvelua tarjottaisiin vain, jos toisen kunnan päivähoidossa olisi tilaa. Selvityshenkilö esittää, että laissa määriteltäisiin kuntien välisten kustannusten korvaamiselle vuosihinta, jota kunnat käyttävät laskennallisena pohjahintana, elleivät ne keskenään tee muunlaista sopimusta. Selvityshenkilö suosittelee myös menettelytapoja asiakasmaksujen laskutukseen ja erityisen tuen järjestämiseen. Lisätietoja antaa kuntapalvelujen asiantuntija Simo Pokki, p. 044 088 5599.
Raportti

 

Sata-komitea luovutti 18.12.2009 loppumietintönsä sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälälle. Sata-komitean loppumietinnön ehdotukset liittyvät perusturvan ja ansioturvan parantamiseen, työllisyyden edistämiseen, sosiaaliturvan selkeyttämiseen ja byrokratialoukkujen vähentämiseen. Komitean loppumietinnössä on yli 50 ehdotusta sosiaaliturvan riittävyyden, kannustavuuden, selkeyttämisen ja kestävyyden parantamiseksi. Komitea ehdottaa muun muassa omaishoidon tuen siirtämistä Kelalle, yleisen asumistuen yksinkertaistamista ja työttömyysturvan tarveharkinnasta luopumista. Mietintö on osoitteessa http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=39502&name=DLFE-10659.pdf. Lisätietoja antavat Sata-komitean puheenjohtaja Markku Lehto, p. 09 160 73881 ja Sata-komitean pääsihteeri Lauri Pelkonen, p. 09 160 74202, sosiaali- ja terveysministeriö.

 

Valtion asuntorakentamisen elvytystoimien vaikutusta asuntorakentamisen kustannustasoon selvittänyt työryhmä luovutti 17.12.2009 loppuraporttinsa asuntoministeri Jan Vapaavuorelle. Työryhmän mukaan hallituksen elvytystoimien ansiosta uusien asuntojen rakentaminen on pysynyt vuonna 2009 lähes vuoden 2008 tasolla. Valtion tukema asuntorakentaminen on määrällisesti korvannut vapaarahoitteisen asuntorakentamisen romahduksen lähes kokonaan. Valtion tuella rakennettavat asunnot sijoittuivat pääosin suurimpiin kasvukeskuksiin, etenkin Helsingin seudulle. Asuntorakentamisen kustannustaso pysyi myös hyvin kurissa. Suurimman haasteen kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon toteuttamiselle asettaa työryhmän raportin mukaan tonttien saatavuus. Raportti on osoitteessa http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=113511&lan=fi. Lisätietoja antavat johtaja Jarmo Lindén, p. 040 517 3379, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ja rahoitusylitarkastaja Timo Tähtinen, p. 0400 143 875, ympäristöministeriö.