Valtioneuvoston Viikko 23, 3.6. - 10.6.2011

TASAVALLAN PRESIDENTTI

Hallituksen esitykset

 

Tasavallan presidentti antoi 10.6.2011 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

 

Hallituksen esitys (HE 9/2011 vp) eduskunnalle Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Serbian tasavallan välisen vakautus- ja assosiaatiosopimuksen hyväksymisestä sekä laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Vakautus- ja assosiaatiosopimus käsittelee Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Serbian välistä assosiaatiota eli poliittisten ja taloudellisten suhteiden kehittämistä sekä alueellisen yhteistyön edistämistä sopimuksen soveltamisalaan kuuluvilla aloilla. Johtavana periaatteena on pyrkimys Serbian lainsäädännön lähentämiseen ja lopulta yhdenmukaistamiseen yhteisön säännösten mukaiseksi ja parantaa asteittain Serbian valmiuksia liittyä Euroopan unioniin. (UM lähetystöneuvos Elina Grönholm 09 160 55784)

 

Hallituksen esitys (HE 10/2011 vp) eduskunnalle tuomittujen siirtoa Euroopan unionissa koskevan puitepäätöksen sekä valvontatoimenpiteiden ja vaihtoehtoisten seuraamusten siirtoa Euroopan unionissa koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskeviksi ja eräiksi niihin liittyviksi laeiksi. Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta rikosasioissa annettuihin tuomioihin, joissa määrätään vapausrangaistus tai vapauden menetyksen käsittävä toimenpide, niiden täytäntöön panemiseksi Euroopan unionissa tehty neuvoston puitepäätös sekä vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta tuomioihin ja valvontapäätöksiin valvontatoimenpiteiden ja vaihtoehtoisten seuraamusten valvomiseksi tehty neuvoston puitepäätös pannaan täytäntöön. Puitepäätökset hyväksyttiin marraskuussa 2008. Lisäksi säädetään puitepäätöksistä johtuvat muutokset kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa annettuun lakiin ja oikeudenkäymiskaareen. Esitys sisältää myös ehdotukset rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain muuttamisesta, rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä annetun lain muuttamisesta, sekä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain muuttamisesta. (OM lainsäädäntöneuvos Katariina Jahkola 09 160 67705)

 

Eduskunnan vastaukset

 

Tasavallan presidentti vahvisti 10.6.2011 seuraavat lait:

 

Laki käräjäoikeuslain muuttamisesta, laki hovioikeuslain muuttamisesta, laki hallinto-oikeuslain muuttamisesta, laki avioliittolain 17 a §:n muuttamisesta ja laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 8 §:n muuttamisesta (HE 278/2010 vp). Tuomioistuinharjoittelijoiden toimivaltaa laajennetaan ja sitä koskevia säännöksiä selkiytetään. Tuomioistuinharjoittelua suorittavan henkilön virkanimike on käräjänotaari. Lisäksi toimivalta käräjänotaarin nimittämiseen siirretään hovioikeudelta käräjäoikeuden laamannille. Tuomioistuinharjoittelu laajennetaan hovi- ja hallinto-oikeuksiin. Lait tulevat voimaan 1.10.2011. (OM hallitusneuvos Heikki Liljeroos 09 160 67608)

 

Laki tuomareiden nimittämisestä annetun lain muuttamisesta, laki hovioikeuslain 8 §:n muuttamisesta, laki hallinto-oikeuslain muuttamisesta, laki käräjäoikeuslain muuttamisesta, laki vakuutusoikeuslain 8 ja 14 §:n muuttamisesta ja laki markkinaoikeuslain muuttamisesta (HE 280/2010 vp). Enintään vuoden määräajaksi tuomarin nimittää hovioikeudessa, hallinto-oikeudessa, vakuutusoikeudessa, työtuomioistuimessa ja markkinaoikeudessa täysistunnon tai vastaavan monijäsenisen toimielimen asemasta asianomaisen tuomioistuimen päällikkötuomari. Päällikkötuomari nimittää myös esittelijät. Käräjäoikeuslakiin ja hallinto-oikeuslakiin otetaan säännökset käräjäoikeuden osaston puheenjohtajan ja hallinto-oikeuden jaoston puheenjohtajan tehtävään määräämisestä. Lisäksi tehdään eräitä tuomioistuinten kokoonpanoa koskevia muutoksia. Lait tulevat voimaan 1.7.2011. (OM hallitusneuvos Anne Hallavainio 09 160 67535)

 

Laki ulkomaalaislain muuttamisesta, laki ulkomaalaisrekisteristä annetun lain muuttamisesta ja laki löytötavaralain 22 ja 24 §:n muuttamisesta (HE 104/2010 vp). Ulkomaalaislakiin, ulkomaalaisrekisteristä annettuun lakiin ja löytötavaralakiin tehdään biometristen tunnisteiden käyttöönotosta oleskeluluvissa edellyttämät muutokset. Ulkomaalaislakiin lisätään säännökset sormenjälkien ottamisesta ja tallentamisesta oleskelulupakortin sirulle sekä sormenjälkien käyttötarkoituksesta ja käyttöoikeuksista. Ulkomaalaislaissa säädetään myös biometristen tunnisteiden tietoturvasta. Ulkomaalaisrekisteristä annettuun lakiin lisätään säännökset sormenjälkien tallettamisesta tietokantaan sekä tietojen käyttötarkoituksesta ja käyttöoikeuksista. Oleskeluluvan hakijan sormenjäljet talletetaan ulkomaalaisrekisteriin. Tietokantaan talletettuja sormenjälkitietoja voi käyttää oleskeluluvan aitouden toteamiseksi ja oleskeluluvan haltijan henkilöllisyyden todentamiseksi. Lait tulevat voimaan 1.1.2012. (SM lainsäädäntöneuvos Jutta Gras 071 878 8658)

 

Laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta ja laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 18 ja 36 §:n muuttamisesta (HE 246/2010 vp). Julkisen hallinnon tietohallinnon yleisestä ohjauksesta huolehtii valtiovarainministeriö. Yhteentoimivuuteen pyritään ottamalla käyttöön yhtenäiset julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurien suunnittelu- ja kuvaamisjärjestelmät, yhteentoimivuuden edellyttämät kuvaukset ja määritykset sekä julkisen hallinnon tietohallinnon yhteiset palvelut sekä yhtenäisen toiminnan kannalta tarpeelliset muut toimenpiteet. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia muutetaan siten, että laista poistetaan valtion hallinto- ja lainkäyttöviranomaisten tietojärjestelmien yhteensopivuutta koskevat velvoitteet sekä velvoitteet osallistua yhteiseen asiakaspalvelujärjestelmään. Lait tulevat voimaan 1.9.2011. Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää hallituksen seuraavan lainsäädännön tavoitteiden, kuten tietojärjestelmien yhteentoimivuuden ja kustannustehokkuuden, toteutumista sekä ryhtyvän tarvittaviin toimenpiteisiin, mikäli ilmenee, etteivät lainsäädännön tavoitteet toteudu. Eduskunta edellyttää lisäksi, että hallintovaliokunnalle annetaan perustuslain 47 §:n 2 momentissa tarkoitettu kirjallinen selvitys saavutetuista tuloksista mukaan lukien vapaaehtoisen yhteistyön eteneminen seuraavan vaalikauden aikana. (VM lainsäädäntöneuvos Markus Siltanen 09 160 33212)

 

Kaivoslaki, laki ydinenergialain muuttamisesta, laki maastoliikennelain 4 §:n muuttamisesta, laki säteilylain 3 ja 5 §:n muuttamisesta, laki erämaalain 6 §:n muuttamisesta, laki saamelaiskäräjistä annetun lain 9 §:n muuttamisesta, laki luonnonsuojelulain 53 §:n muuttamisesta, laki ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 12 §:n muuttamisesta ja laki Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain muuttamisesta (HE 273/2009 vp). Kaivoslaki turvaa kaivostoiminnan ja malminetsinnän edellytykset yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. Laki turvaa myös kuntien vaikuttamismahdollisuudet, varmistaa asianosaisten oikeusturvan toteutumisen sekä ottaa huomioon kansalaisvaikuttamista ja osallistumista koskevat vaatimukset. Lupaharkinta perustuu kokonaisvaltaiseen tarkasteluun. Lupa käyttää toiselle kuuluvaa aluetta kaivostoimintaan edellyttää kaivoshankkeen täyttävän yleisen tarpeen vaatimuksen. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto toimii laissa tarkoitettuna kaivosviranomaisena. Lait tulevat voimaan 1.7.2011. (TEM hallitusneuvos Anja Liukko 010 60 62078)

 

Laki yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä annetun lain muuttamisesta (HE 1/2011 vp). Lailla pannaan täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston uudistettu direktiivi eurooppalaisen yritysneuvoston perustamisesta tai työntekijöiden tiedottamis- ja kuulemismenettelyn käyttöönottamisesta yhteisönlaajuisissa yrityksissä tai yritysryhmissä. Yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä annettua lakia muutetaan siten, että siihen otetaan direktiivin edellyttämät säännökset kansainvälisestä konserniyhteistoiminnasta Euroopan talousalueella. Laki tulee voimaan 15.6.2011. (TEM neuvotteleva virkamies Jouni Lemola 010 60 48934)

 

Tasavallan presidentti hyväksyi Strasbourgissa 15.5.2003 tehdyn lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen lisäpöytäkirjan (ETS 191) ja hyväksyi Strasbourgissa 4.11.1998 tehdyn lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen (SopS 108/2002) 17 artiklan 1 kappaleen b kohtaan tehdyn 17 artiklan 2 kappaleessa ja 37 artiklan 2 kappaleessa tarkoitetun varauman peruuttamisen ja vahvisti lain lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen lisäpöytäkirjan ja yleissopimukseen lisäpöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja lain rikoslain muuttamisesta (HE 79/2010 vp). Lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen lisäpöytäkirjan ja yleissopimukseen lisäpöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella. Laki rikoslain muuttamisesta tulee voimaan 1.10.2011. Eduskunnan lausuma; Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy kiireellisesti valmistelemaan lainsäädäntöehdotuksen vaikutusvallan väärinkäytön kriminalisoimiseksi. (OM apulaisosastopäällikkö Asko Välimaa 09 160 67700)

 

Kansainväliset asiat

 

Tasavallan presidentti päätti 10.6.2011 seuraavat kansainväliset asiat:

 

Suurlähettiläs Antti Kuosmasen tai hänen estyneenä ollessaan sijaisensa valtuuttaminen allekirjoittamaan sopimus Suomen tasavallan hallituksen ja Costa Rican tasavallan hallituksen välillä tiedoista veroasioissa. Sopimus allekirjoitetaan 29.6.2011. (VM ylitarkastaja Minna Upola 09 160 34735)

 

Liikenneministeri Anu Vehviläisen tai hänen estyneenä ollessaan suurlähettiläs Marja Rislakin valtuuttaminen allekirjoittamaan Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Brasilian välinen lentoliikennesopimus. Sopimuksella varmistetaan EU:n ja Brasilian lentoliikennemarkkinoiden asteittainen avaaminen sekä sääntelyn läheneminen. Sopimuksen osapuolina ovat Euroopan unioni ja jäsenvaltiot. Sopimus allekirjoitetaan 16.6.2011. (LVM neuvotteleva virkamies Susan Hindström 09 160 28556)

 

Liikenneministeri Anu Vehviläisen tai hänen estyneenä ollessaan suurlähettiläs Marja Rislakin valtuuttaminen allekirjoittamaan Amerikan yhdysvaltojen, Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden, Islannin sekä Norjan kuningaskunnan välillä tehty lentoliikennesopimus sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden, Islannin ja Norjan kuningaskunnan välillä lentoliikennesopimuksen soveltamisesta tehty lisäsopimus. Lisäsopimuksella varmistetaan vuonna 2008 solmitun EU:n ja Yhdysvaltojen lentoliikennesopimuksen kahdenvälisen luonteen säilyminen. Komissio edustaa Norjaa ja Islantia EU:n ja Yhdysvaltojen välisen lentoliikennesopimuksen sekakomiteassa kaikilla aloilla, jotka eivät kuulu jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan. Lisäksi sopimuksessa annetaan säännöt tietojenvaihdosta, neuvotteluihin osallistumisesta ja edustuksesta välimiesmenettelyssä. Sopimus allekirjoitetaan 16.6.2011. (LVM neuvotteleva virkamies Susan Hindström 09 160 28556)

 

Muuta

 

Tasavallan presidentti päätti 10.6.2011 seuraavat asiat:

 

Tasavallan presidentti päätti olla käyttämättä veto-oikeuttaan seuraavien maakuntalakien osalta: maakuntalaki puhtaanapidosta annetun maakuntalain muuttamisesta, maakuntalaki ympäristönsuojelusta annetun maakuntalain muuttamisesta ja maakuntalaki muinaismuistoista annetun maakuntalain 2 12 §:n muuttamisesta. (OM neuvotteleva virkamies Janina Groop-Bondestam 09 160 67686)

 

Nimitysasiat

 

Tasavallan presidentti päätti 10.6.2011 seuraavat nimitysasiat:

 

Majuri Jouni Petri Juutilaiselle puolustusasiamieheksi Syyriassa ja apulaispuolustusasiamieheksi Turkissa annettujen määräysten peruuttaminen 1.7.2011 lukien asemapaikkana Ankara. (PLM hallitusneuvos Jari Kajavirta 09 160 88121)

 

Everstiluutnantti Vesa Valtonen puolustusministeriön vanhemman osastoesiupseerin virkaan 1.7.2011 lukien kolmen vuoden määräajaksi. (PLM hallintojohtaja Hannu Antikainen 09 160 88119)

 

VALTIONEUVOSTO

Valtioneuvoston asetukset

 

Valtioneuvosto antoi 9.6.2011 seuraavat asetukset:

 

Valtioneuvoston asetus valtion virkaehtosopimusasetuksen 10 §:n muuttamisesta. Asetuksen 10 §:n 4 momenttia täsmennetään ja muutetaan eräiden ministeriöiden ja virastojen työnantajavirkojen määritelmien osalta. Asetus tulee voimaan 1.7.2011. (VM neuvotteleva virkamies Riitta Bäck 09 160 34931)

 

Valtioneuvoston päätökset

 

Valtioneuvosto teki yleisistunnossa 9.6.2011 seuraavat päätökset:

 

Päätös määrätä valtiovarainministeriön finanssisihteeri Jussi Lindgren valtioneuvoston esittelijäksi. (VM henkilöstöpäällikkö Ulla Vilhu 09 160 34708)

 

Päätös asettaa valtuuskunta Euroopan kuudenteen metsäministerikonferenssiin Oslossa 14.-16.6.2011 sekä oikeuttaa maa- ja metsätalousministeriö määräämään valtuuskunnalle tarvittavat asiantuntijat. Valtuuskunnan puheenjohtaja on maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila, varapuheenjohtajat ovat suurlähettiläs Maimo Henriksson Suomen Oslon suurlähetystöstä ja ylijohtaja Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriöstä ja jäsenet neuvotteleva virkamies Marjukka Mähönen maa- ja metsätalousministeriöstä, lähetystöneuvos Markku Aho ulkoasiainministeriöstä, strateginen johtaja Sixten Sunabacka työ- ja elinkeinoministeriöstä, neuvotteleva virkamies Harri Karjalainen ympäristöministeriöstä, johtaja Mikko Ohela Metsäliitto osuuskunnasta, asiantuntija Janne Näräkkä Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK r.y:stä ja metsäasiantuntija Sini Eräjää Suomen luonnonsuojeluliitosta. (MMM vanhempi hallitussihteeri Kirsi Taipale 09 160 53354)

 

Päätös asettaa ympäristövakuutuslautakunta toimikaudelle 15.6.2011-14.6.2014. Kokoonpano (varajäsenet suluissa): puheenjohtaja: oikeustieteen tohtori, varatuomari Pauli Ståhlberg; jäsenet: lainsäädäntöneuvos Tuomo Antila (lainsäädäntöneuvos Katri Kummoinen) oikeusministeriö, hallitussihteeri Merja Huhtala (lainsäädäntöneuvos Tuire Taina) ympäristöministeriö, jaostopäällikkö Riitta Haapasaari (jaostopäällikkö Ville Raulos) Vakuutus- ja rahoitusneuvonta, vastuuvakuutuksen underwriter Timo Kirves Pohjola Vakuutus Oy (johtaja Rami Urho If Vahinkovakuutus Oy) ja asiantuntija Satu Räsänen (asiantuntija Anna-Kaisa Auvinen) Elinkeinoelämän keskusliitto. Lautakunnan jäsenistä varapuheenjohtajiksi määrätään lainsäädäntöneuvos Tuomo Antila ja hallitussihteeri Merja Huhtala. (STM neuvotteleva virkamies Virva Walo 09 160 73879)

 

Nimitysasiat

 

Valtioneuvosto päätti 9.6.2011 seuraavat nimitysasiat:

 

Valtioneuvosto myönsi kenraalimajuri Juha Osmo Kilpiälle virkavapautta puolustusvoimien kenraalin virasta 1.5.2011-30.4.2012. (PLM hallitusneuvos Jari Kajavirta 09 160 88121)

 

Hallintotieteiden maisteri Antti Korkala puolustusministeriön neuvottelevan virkamiehen virkaan 1.7.2011 lukien. (PLM hallintojohtaja Hannu Antikainen 09 160 88119)

 

Raha-asiat

 

Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi istunnossaan 9.6.2011 seuraavia asioita:

 

Vuoden 2011 talousarvion momentin 33.40.52 (Valtion osuus yrittäjän eläkelaista johtuvista menoista) valtion osuuden ennakon tarkistaminen 103 600 000 euroksi. Tarkistettava ennakko alittaa 15.11.2010 vahvistetun ennakon 13 500 000 eurolla. (STM ylitarkastaja Niina Kiviaho 09 160 73869)

 

Vuoden 2011 talousarvion momentin 33.40.50 (Valtion osuus merimieseläkekassan menoista) arviomäärärahan ylittäminen 1 200 000 eurolla. Sosiaali- ja terveysministeriö on 15.11.2010 vahvistanut merimieseläkelain mukaisen valtion osuuden ennakon 50 900 000 euroksi vuodelta 2011. Ministeriö on saanut Merimieseläkekassalta 20.5.2011 selvityksen, jonka mukaan ennakko pitää tarkistaa 51 600 000 euroksi. Määrärahan tarpeen lisäys 700 000 eurolla aiheutuu eläkemenon arvioitua suuremmasta kasvusta. (STM ylitarkastaja Niina Kiviaho 09 160 73869)

 

LUOVUTETUT MIETINNÖT

 

Oikeusministeriö julkisti 8.6.2011 ns. itsepesun kriminalisointia pohtineen työryhmän muistion. Työryhmän mukaan rahanpesurikosten rangaistavuutta tulisi eräissä tilanteissa laajentaa kriminalisoimalla niin sanottu itsepesu vakavimmissa tapauksissa. Itsepesulla tarkoitetaan menettelyä, jossa rahanpesua edeltävän rikoksen tekijä pesee omalla rikoksellaan saamaansa omaisuutta. Työryhmän ehdotuksen tarkoituksena on korjata lain nykyisiä epäkohtia ja ottaa huomioon rahanpesun liittyminen kansainväliseen järjestäytyneeseen huumausaine- ja talousrikollisuuteen. Eräänä ongelmana nykytilanteessa on se, että vähäinenkin osallisuus esirikokseen johtaa vastuuvapauteen myös törkeästä rahanpesusta, josta säädetty ankarin rangaistus on kuusi vuotta vankeutta. Epäkohdan poistamiseksi työryhmä laajentaisi rahanpesun kriminalisointia tilanteissa, joissa on kyse törkeästä rahanpesusta. Ehdotuksen mukaan henkilö voitaisiin jatkossa tuomita esirikoksen lisäksi törkeästä rahanpesusta, jos rahanpesurikos on suunnitelmallisen rikoskokonaisuuden olennainen ja moitittavin osa. Lisätietoja antavat lainsäädäntöjohtaja Asko Välimaa, p. 09 160 67700, oikeusministeriö ja valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen, p. 010 362 0801, Valtakunnansyyttäjänvirasto.
Muistio

 

Työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti 3.6.2011 Ikäpolitiikasta elämänkulkupolitiikkaan -raportista. Ikääntyneisiin kohdistuvien vaikutusten arviointia pohtineen työryhmän mukaan yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on nykyistä vahvemmin otettava esille aktiivinen ikäpolitiikka. Suomella on juuri nyt ikärakenteestaan johtuen ainutlaatuinen mahdollisuus toimia edelläkävijänä. Työryhmän mukaan Suomeen tulee mahdollisimman pian luoda ikäohjelma, jossa otetaan huomioon väestön ikääntyminen ja käsillä oleva kestävyysvaje. Työryhmä katsoo, että osana ikäohjelmaa tulee kehittää arviointityökalu eli ikäaparaatti, jolla analysoidaan senioreiden, ikääntymisen ja alueiden kehittämisen vaikutusta toisiinsa. Ikäaparaatin avulla ikääntymisen alueellisia vaikutuksia voidaan arvioida ikärakenteen muutoksen pohjalta. Työryhmä esittää, että arviointityökalu kehitetään työ- ja elinkeinoministeriön johdolla. Raportti on osoitteessa http://www.tem.fi/files/29991/ikatyoryhma.pdf. Lisätietoja antaa aluekehitysjohtaja Janne Antikainen, p. 010 60 64915, työ- ja elinkeinoministeriö.

 

Alkuperäiskansojen perinnetietoa käsittelevän artikla 8j:n kansallinen asiantuntijaryhmä luovutti 7.6.2011 loppuraporttinsa ympäristöministeriölle. Työryhmän mukaan Suomen on terästäydyttävä saamelaisten luonnon monimuotoisuuteen liittyvän perinteisen tiedon turvaamisessa. Saamelaisten perinteisellä tiedolla ja perinteisellä luonnonkäytöllä on ratkaiseva merkitys etenkin pohjoisen luonnon monimuotoisuudelle. Perinteinen tieto on vaarassa heikentyä yhteiskunnallisten muutosten seurauksena. Työryhmän ehdottamissa toimenpiteissä ja suosituksissa esitetään luonnon monimuotoisuuteen liittyvän perinteisen tiedon huomioimista lainsäädännön ja hallinnon kehittämishankkeissa sekä koulutuksessa. Työryhmä esittää muun muassa, että saamelaisten kotiseutualueen maankäytön suunnittelussa ja ohjauksessa sovelletaan biodiversiteettisopimuksen Akwé: Kon -ohjeita kansallisen lainsäädännön puitteissa. Raportti on osoitteessa http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=127689&lan=fi. Lisätietoja antavat puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi, p. 050 524 2109, Saamelaiskäräjät ja luonnonsuojelujohtaja Ilkka Heikkinen, p. 040 506 1172, ympäristöministeriö.