Valtioneuvoston Viikko 6, 4.2. - 10.2.2012
TASAVALLAN PRESIDENTTI
Hallituksen esitykset
Tasavallan presidentti antoi 9.2.2012 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:
Hallituksen esitys (HE 1/2012 vp) eduskunnalle laeiksi rikosrekisteritietojen säilyttämisestä ja luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä sekä rikosrekisterilain ja kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain muuttamisesta. Laeilla pannaan täytäntöön jäsenvaltioiden välisen rikosrekisteritietojen vaihdon järjestämisestä ja sisällöstä Euroopan unionissa tehty neuvoston puitepäätös. Laki rikosrekisteritietojen säilyttämisestä ja luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä sisältää puitepäätöksessä edellytetyt säännökset rikosrekisteritietojen vaihdosta. Laissa säädetään sekä rikosrekisteritietojen säilyttämisestä että luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä. Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan huhtikuussa 2012, jolloin puitepäätös on viimeistään pantava jäsenvaltioissa täytäntöön. (OM lainsäädäntöneuvos Tanja Innanen 09 160 67675)
Hallituksen esitys (HE 2/2012 vp) eduskunnalle henkilötietojen käsittelyä Rikosseuraamuslaitoksessa koskevaksi lainsäädännöksi. Esityksessä ehdotetaan annettavaksi uusi laki henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa. Lailla kumotaan nykyinen henkilötietojen käsittelystä rangaistusten täytäntöönpanossa annettu laki. Lakiin tehdään rikosseuraamusalan organisaatiouudistusten edellyttämät muutokset viranomaisnimissä ja eräissä käsitteissä. Lisäksi toteutetaan rekistereiden sisältöä ja käsittelyä koskevat muutokset, jotka on havaittu aiheellisiksi alan toiminnallisten muutosten vuoksi sekä käytännön tehtävien sujuvuuden lisäämiseksi. Samassa yhteydessä muutetaan vankeuslain, tutkintavankeuslain sekä henkilötietojen käsittelystä rajavartiolaitoksessa annetun lain viittaussäännökset. Lisäksi muutetaan henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain tietojen saamista ja luovuttamista koskevat säännökset nyt ehdotettavan lain mukaisiksi. Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1.11.2012. (OM hallitussihteeri Anne Hartoneva 09 160 67578)
Hallituksen esitys (HE 3/2012 vp) eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain ja työsopimuslain muuttamisesta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi. Esityksellä muutetaan ulkomaalaislakia, työsopimuslakia, lähetetyistä työntekijöistä annettua lakia ja sakon täytäntöönpanosta annettua lakia. Lakeihin tehdään työnantajasanktiodirektiivin täytäntöönpanon edellyttämät välttämättömät muutokset. Työnantajasanktiodirektiivin tavoitteena on kieltää Euroopan unionin alueella laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten työhönotto laittoman maahanmuuton torjumiseksi. Ulkomaalaislakiin lisätään säännökset oleskeluluvan myöntämiseksi ja harkinta-ajan antamiseksi sellaiselle laittomasti maassa oleskelleelle ja työskennelleelle kolmannen maan kansalaiselle, jonka tapaukseen liittyy erityistä hyväksikäyttöä osoittavat työolot tai joka on ollut alaikäinen laittomasti työskennellessään. Työsopimuslakiin lisätään uusi 11 a luku, jossa säädetään työnantajasanktiodirektiivin soveltamisalaan liittyvistä erityiskysymyksistä. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan keväällä 2012. (SM ylitarkastaja Tero Mikkola 071 878 8617)
Hallituksen esitys (HE 4/2012 vp) eduskunnalle turvallisuusluokitellun tiedon vastavuoroisesta suojaamisesta Suomen ja Israelin välillä tehdyn sopimuksen hyväksymisestä sekä laiksi mainitun sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Suomen tasavallan hallitus ja Israelin puolustusministeriön edustama Israelin valtion hallitus ovat 5.5.2011 allekirjoittaneet sopimuksen turvallisuusluokitellun tiedon vastavuoroisesta suojaamisesta puolustus- tai turvallisuushallintojen kesken tai niitä varten puolustus- tai turvallisuusalan tutkimuksen, hankintojen tai tuotannon yhteydessä taikka puolustus- tai turvallisuusalan asioiden tai hankkeiden yhteydessä. Sopimuksen tarkoituksena on mahdollistaa Suomen ja Israelin välisessä puolustus- tai turvallisuusalan yhteistyössä tarpeellisten arkaluonteisten tietojen suojaaminen. Sopimusteksti pohjautuu pitkälti Suomen mallisopimukseen. (PLM hallitussihteeri Jenni Herrala 09 160 88110)
Tasavallan presidentin asetukset
Tasavallan presidentti antoi 9.2.2012 seuraavat asetukset:
Tasavallan presidentin asetus Pohjoiskalotin koulutussäätiöstä Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta. Pohjoiskalotin koulutussäätiö järjestää työvoimapoliittista aikuiskoulutusta pääasiassa Suomen, Norjan ja Ruotsin pohjoiskalottialueita varten. Sopimusvaltiot rahoittavat säätiötä ostamalla siltä koulutuspalveluja säännöllisin välein uudistettavan sopimuksen mukaisesti. Sopimus tuli Suomen osalta voimaan 3.2.2012. Asetus tulee voimaan 13.2.2012. (TEM ylitarkastaja Timo Meling 010 60 49084)
Kansainväliset asiat
Tasavallan presidentti päätti 9.2.2012 seuraavat kansainväliset asiat:
Tasavallan presidentti hyväksyi Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) perustamisesta tehdyn sopimuksen muutokset, joilla laajennetaan pankin toiminta-aluetta eteläisen ja itäisen Välimeren alueelle ja mahdollistetaan lainanannon aloittaminen eritysrahastojen turvin mahdollisille lainansaajavaltioille. (UM osastopäällikkö Nina Vaskunlahti 09 160 55038)
Muuta
Tasavallan presidentti päätti 9.2.2012 seuraavat asiat:
Ahvenanmaan maakuntapäivien suostumuksen hankkiminen seuraavan kansainvälisen sopimuksen voimaansaattamiseksi: Hallituksen esitys Eduskunnalle yksilöiden suojelusta henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä tehdyn yleissopimuksen lisäpöytäkirjan ja yleissopimukseen annettavien selitysten hyväksymisestä sekä laiksi lisäpöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 149/2011 vp). (OM lainsäädäntöneuvos Sten Palmgren 09 160 67745)
Nimitysasiat
Tasavallan presidentti päätti 9.2.2012 seuraavat nimitysasiat:
Islamabadin suurlähetystön päällikön, ulkoasiainneuvos Osmo Lipposen edustuston päällikön tehtävän päättyminen 31.7.2012 ja Vilnan suurlähetystön päällikön, ulkoasiainneuvos Marja-Liisa Kiljusen edustuston päällikön tehtävän päättyminen 31.12.2012. (UM henkilöstöjohtaja Pirkko Hämäläinen 09 160 55401)
Ulkoasiainneuvos Harri Mäki-Reinikka Vilnassa olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.1.2013 lukien, ulkoasiainneuvos Kari Kahiluoto Damaskoksessa olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.1.2013 lukien ja ulkoasiainneuvos Jukka Siukosaari Buenos Airesissa olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.9.2012 lukien. (UM henkilöstöjohtaja Pirkko Hämäläinen 09 160 55401)
Everstiluutnantti Kimmo Tuomas Tarvainen puolustusasiamieheksi Slovakiaan 10.2.2012 lukien asemapaikkana Berliini. (PLM ylitarkastaja Aila Helenius 09 160 88180)
VALTIONEUVOSTO
Valtioneuvoston asetukset
Valtioneuvosto antoi 9.2.2012 seuraavat asetukset:
Valtioneuvoston asetus julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunnasta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 §:n muuttamisesta. Julkisen hallinnon tietoyhteiskuntakehityksen edistämiseksi on ministeriöiden ja kunnallishallinnon pysyvänä yhteistyö- ja neuvotteluelimenä valtiovarainministeriön yhteydessä julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta (JUHTA). Asetusmuutos perustuu hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmän 8.12.2011 kokouksessaan tekemiin linjauksiin valtiovarainministeriön asettaman Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelman (SADe-ohjelma) toimeenpanosta. Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta on toiminut vuoden 2010 alusta lähtien SADe-ohjelman johtoryhmänä. Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmän linjausten mukaisesti ohjelmalle asetetaan erillinen johtoryhmä, joka koostuu ministeriöiden ja kuntasektorin toimijoista. Asetukseen tehdään hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmän linjauksia vastaavat muutokset siten, että neuvottelukunnan tehtävistä poistetaan SADe-ohjelman johtoryhmänä toimiminen. Asetus tulee voimaan 1.3.2012. (VM neuvotteleva virkamies Sami Kivivasara 050 344 3104)
Valtioneuvoston asetus luonnonhaittakorvauksista ja maatalouden ympäristötuista vuosina 2007-2013 annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetukseen tehdään Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan 2007-2013 tehtyjä muutoksia vastaavat muutokset. Lisäksi asetusta muutetaan siten, että viherlannoitusalaksi voidaan hyväksyä myös öljyretikka- ja valkosinappilajikealat. Lannan levitys kasvukaudella -lisätoimenpiteen valintaa rajoitetaan. Lisäksi asetukseen tehdään teknisluonteisia täsmennyksiä. Asetus tulee voimaan 15.2.2012. (MMM vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska 09 160 52229)
Valtioneuvoston asetus tilatukijärjestelmästä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetuksella vahvistetaan tilatukioikeuksien alueellisen tasatuen arvo tukialueittain sekä sokerijuurikkaan lisäosan arvo vuonna 2012. Tilatukioikeuksien alueellinen tasatuki on vuonna 2012 A-tukialueella 249,26 euroa, B-C1-tukialueella 203,04 euroa ja C2-C4 tukialueella 168,43 euroa. Sokerijuurikkaan lisäosan arvo on 92,82 euroa perustoimitusoikeuden tonnia kohti. Lisäksi asetukseen tehdään teknisluonteisia muutoksia. Asetus tulee voimaan 15.2.2012. (MMM vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska 09 160 52229)
Valtioneuvoston päätökset
Valtioneuvosto teki yleisistunnossa 9.2.2012 seuraavat päätökset:
Päätös vahvistaa vuoden 2012 lähialueyhteistyömäärärahoja koskeva käyttösuunnitelma. Vuoden 2012 talousarviossa ulkoasiainministeriön pääluokkaan momentille 24.20.66 (Lähialueyhteistyö) on tarkoitukseen varattu 6 miljoonaa euroa, mistä vahvistetaan 6 miljoonan euron käyttösuunnitelma. Suomen lähialueyhteistyön ensisijainen kohdealue on Luoteis-Venäjän federaatiopiiri, erityisesti Karjalan tasavalta, Leningradin alue, Murmanskin alue ja Pietari. (UM osastopäällikkö Nina Vaskunlahti 09 160 55038)
Päätös todeta, että varatuomari Sauli Niinistö on perustuslain 54 § 2 momentin nojalla valittu tasavallan presidentiksi perustuslain 55 § 1 momentin mukaan 1.3.2012 alkavaksi kuuden vuoden toimikaudeksi. Valtioneuvosto ilmoittaa asiasta presidentiksi valitulle sekä antaa vaalin tuloksesta kuulutuksen. (OM vaalijohtaja Arto Jääskeläinen 09 160 67572)
Päätös määrätä Yliopistollisen Eurooppa-instituutin johtokuntaan johtaja Annu Jylhä-Pyykönen ja yksikön johtaja, dosentti Liisa Hakamies-Blomqvist ylijohtaja Sakari Karjalaisen ja pääjohtaja Markku Mattilan tilalle 1.3.2012 lukien. (OKM opetusneuvos Mirja Vihma 09 160 77319)
Päätös maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla käytettävän myöntämisvaltuuden jaosta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toimeenpanoa varten. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille jaetaan myöntämisvaltuutta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) rahoitusosuutena 62 740 000 euroa ja valtion rahoitusosuutena 58 055 000 euroa käytettäväksi vuonna 2012 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimeenpanoa varten. Myöntämisvaltuudesta 17 997 700 euroa maaseuturahaston rahoitusosuutta ja 14 078 200 euroa valtion rahoitusosuutta on Leader-toimintaryhmien rahoituskiintiöitä varten. Päätös sisältää myös Kainuun maakuntavaltuuston 24.10.2011 49 § tekemässä päätöksessä tarkoitetun myöntämisvaltuuden. Myöntämisvaltuudesta jätetään 5 500 000 euroa maaseuturahaston rahoitusosuutta maa- ja metsätalousministeriön elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille erikseen osoitettavaksi laajakaistahankkeita varten. Lisäksi päätöksellä jaetaan 4 792 000 euroa maaseuturahaston rahoitusosuutta ja 5 857 000 euroa valtion rahoitusosuutta teknistä apua varten, joka on tarkoitettu maa- ja metsätalousministeriön, Maaseutuviraston sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten käyttöön. Osa teknisen avun myöntämisvaltuudesta käytetään kansallista maaseutuverkostoa varten. (MMM maaseutuekonomisti Leena Summanen 09 160 54229)
Päätös antaa sitoumus Suomen Vientiluotto Oy:lle luottomuotoista vienninrahoitusta koskevan alijäämäkorvauksen maksamisesta. Sitoumuksessa valtioneuvosto päättää niistä ehdoista, joiden nojalla Suomen Vientiluotto Oy:lle maksetaan alijäämäkorvausta, kun yhtiön vuosi- tai välitilinpäätökseen perustuva, vienti- ja alusluottojen myöntämisestä johtuva tappio on suurempi kuin yhtiön vapaa oma pääoma. Sitoumuksessa määrätään lisäksi Vientiluoton kiinteäkorkoisen antolainauksen hinnoittelusta, alijäämäkorvauksen maksamisesta sekä Vientiluoton velvollisuudesta raportoida työ- ja elinkeinoministeriölle. (TEM johtaja Risto Paaermaa 010 60 63575)
Päätös alueiden komitean jäsenen ja varajäsenen vaihtamisesta toimikaudella 2010-2015. Euroopan unionin neuvostolle ehdotetaan, että se nimeäisi Suomen edustajaksi maakuntahallituksen jäsenen Gun–Mari Lindholmin ja varaedustajaksi Ahvenanmaan maakuntapäivien jäsenen Wille Valveen alueiden komitean jäljellä olevaksi toimikaudeksi. (TEM hallitusneuvos Tuula Manelius 010 60 64909)
Päätös antaa suostumus Suomen talousvyöhykkeen taloudelliseksi hyödyntämiseksi. ZAO Perspective Technologies Agency -nimiselle yhtiölle annetaan suostumus Pietarin ja Kaliningradin välisen vedenalaisen valokuitukaapeliyhteyden rakentamishankkeelle. Suostumus on voimassa päätöksen antamisesta lukien 40 vuotta, jonka jälkeen se on hakemuksesta uudistettavissa. Päätös on pantavissa täytäntöön muutoksenhausta huolimatta, ellei valitusviranomainen toisin määrää. Suostumus annetaan sillä edellytyksellä, että hakija, hankkeen omistaja tai näiden sijaan tuleva seuraaja täyttää lupapäätöksen luonnoksessa esitetyt ehdot. Hankkeen toteuttajan on noudatettava toimissaan muun muassa yleistä varovaisuusperiaatetta vahinkojen ehkäisemiseksi ja minimoimiseksi, aikaprioriteettiperiaatetta jo olemassa olevien hankkeiden osalta sekä vesilain mukaisen rakentamisluvan ehtoja. Risteämät muiden merenpohjan kaapelien ja putkien kanssa tulee toteuttaa asianmukaisella tavalla. (TEM hallitusneuvos Kari Mäkinen 010 60 63523)
Päätös osaamiskeskusohjelman perusrahoituksen alueellisesta jaosta vuonna 2012. Osaamiskeskusohjelman toteuttamiseen osoitetaan 8 000 000 euroa. Maakunnan liitoille jaetaan maakunnan kehittämisrahaa valtioneuvoston ohjelmaan hyväksymien osaamiskeskusten perusrahoitukseen yhteensä 7 850 000 euroa. Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriölle varataan maakunnan kehittämisrahaa 150 000 euroa osaamiskeskusohjelman valtakunnalliseen kehittämistyöhön. (TEM kehitysjohtaja Jukka Mäkitalo 010 60 64822)
Päätös ohjelmiin sitomattoman maakunnan kehittämisrahan alueellisesta jaosta vuonna 2012. Yhteensä 15 566 000 euron kehittämisrahasta jaetaan alueittain maakunnan liitoille 6 315 000 euroa ja osoitetaan työ- ja elinkeinoministeriölle 1 251 000 euroa käytettäväksi eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta annetun lain, rahoituslaki, (1652/2009) 6 §:n ja 7 §:n mukaisiin toimenpiteisiin. (TEM kehitysjohtaja Jukka Mäkitalo 010 60 64822)
Päätös Euroopan unionin alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoitetta vuosina 2007-2013 toteuttavien toimenpideohjelmien vuoden 2012 myöntämisvaltuuksien jaosta. Valtion vuoden 2012 talousarvion momentilta 32.50.64 (EU:n rakennerahastojen ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-ohjelmiin ohjelmakaudella 2007-2013 jaetaan myöntämisvaltuutta yhteensä 261 512 000 euroa välittäville toimielimille käytettäväksi Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ohjelmien toteutukseen. (TEM neuvotteleva virkamies Jukka Ristaniemi 010 60 49067)
Päätös myöntää teollisuusneuvos Paula Nyberghille ero Teknologian tutkimuskeskus VTT:n johtokunnan varapuheenjohtajan tehtävästä ja määrätä hänen tilalleen kaupallinen neuvos Pekka Lindroos johtokunnan 31.12.2012 päättyväksi toimikaudeksi. (TEM neuvotteleva virkamies Anne Rothovius 010 60 63532)
Valtioneuvosto lähetti eduskunnalle 9.2.2012 seuraavat Euroopan unionin säädösehdotuksia koskevat valtioneuvoston kirjelmät:
Valtioneuvoston kirjelmä (U 1/2012 vp) eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan globalisaatiorahastosta (globalisaatiorahastoasetus). Komission asetusehdotus koskee Euroopan globalisaatiorahastoa (EGR), joka on EU:n rahoitusinstrumentti suurissa rakennemuutostilanteissa. EGR on yksi EU:n monivuotisen rahoituskehyksen ulkopuolelle ehdotetuista erityisvälineistä. Rahaston enimmäismääräksi komissio ehdottaa 3 miljardia euroa, josta maatalouden tukemiseen osoitettu määrä olisi enintään 2,5 miljardia euroa (vuoden 2011 hintoina). Rahaston vuotuinen enimmäismäärä olisi 429 miljoonaa euroa. Vuosia 2014-2020 koskevan globalisaatiorahastoasetuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2014. (TEM osastopäällikkö Tuija Oivo 010 60 49040)
Valtioneuvoston kirjelmä (U 2/2012 vp) eduskunnalle yhdeksästä tuotedirektiiviehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiveiksi. Euroopan komissio on 21.11.2011 antanut yhdeksän tuotedirektiiviehdotusta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiveiksi: 1) ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettäviksi tarkoitettuja laitteita ja suojajärjestelmiä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta; 2) ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta; 3) ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi hissien ja hissien turvakomponenttien markkinoille saattamista koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta; 4) ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tietyllä jännitealueella toimivien sähkölaitteiden asettamista saataville markkinoilla koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta; 5) ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi mittauslaitteiden asettamista saataville markkinoilla koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta; 6) ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi muiden kuin itsetoimivien vaakojen asettamista saataville markkinoilla koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta; 7) ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi pyroteknisten tuotteiden asettamista saataville markkinoilla koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta; 8) ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi siviilikäyttöön tarkoitettujen räjähdystarvikkeiden asettamista saataville markkinoilla ja valvontaa koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta ja 9) ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi yksinkertaisten paineastioiden asettamista saataville markkinoilla koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta. Kyseiset yhdeksän uuden lähestymistavan mukaista tuotedirektiiviehdotusta on mukautettu NLF-päätökseen (N:o 768/2008/EY). Ehdotetuilla direktiiveillä kumottaisiin vastaavat voimassa olevat direktiivit. (TEM vanhempi hallitussihteeri Sari Rapinoja 010 60 63202)
Nimitysasiat
Valtioneuvosto päätti 9.2.2012 seuraavat nimitysasiat:
Lähetystöneuvos Jukka Siukosaari ulkoasiainhallinnon ulkoasiainneuvoksen virkaan 1.9.2012 lukien. (UM henkilöstöjohtaja Pirkko Hämäläinen 09 160 55401)
Valtioneuvosto myönsi ulkoasiainneuvos Jorma Korhoselle palkatonta virkavapautta ulkoasiainhallinnon ulkoasiainneuvoksen virasta 1.6.2012-31.5.2015. (UM henkilöstöjohtaja Pirkko Hämäläinen 09 160 55401)
Valtioneuvosto myönsi kenraalimajuri Juha Osmo Kilpiälle virkavapautta puolustusvoimien kenraalin virasta 1.5.2012-30.4.2013. (PLM ylitarkastaja Aila Helenius 09 160 88180)
Raha-asiat
Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi istunnossaan 9.2.2012 seuraavia asioita:
Valtiovarainministeriön päätös Euroopan rahoitusvakausvälineen kanssa tehtyjen takaussopimusten ehtojen muuttamisesta. Valtioneuvosto päätti 21.10.2011 valtiontakauksen myöntämisestä Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) varainhankinnalle Irlannille ja Portugalille annettavaa rahoitustukea varten ja määräsi valtiovarainministeriön suorittamaan tämän takauksen myöntämiseen liittyviä tehtäviä. Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV) on esittänyt valtiovarainministeriölle, että ERVV:n ja sen takaajavaltioiden välisten takaussopimusten ehtoihin tehtäisiin tiettyjä teknisluonteisia muutoksia. Takaussopimuksiin tehtävät muutokset ovat seurausta ERVV:n luottoluokituksen laskusta. Takaussopimuksen ehtojen muuttamisella ei lisätä sitä takauksen määrää, johon Suomen valtio on sitoutunut valtioneuvoston 21.10.2011 tekemän valtiontakauspäätöksen VM/1675/02.04.06/2011 mukaisesti. Takaussopimusten muutossopimukset on tarkoitus allekirjoittaa 9.2.2012 pidettävän euroryhmän kokouksen yhteydessä. (VM hallitussihteeri Jaakko Weuro 09 160 34850)
Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi istunnossaan 8.2.2012 seuraavia asioita:
Suomen tuki HALO Trustille vuosina 2014-2015. Vuoden 2012 myöntö- ja sopimusvaltuuksista myönnetään yhtensä 5 400 000 euroa HALO Trustin miinatoiminnan tukemiseen. Tuki jakaantuu siten, että se on vuonna 2014 yhteensä 2 700 000 euroa ja vuonna 2015 samoin yhteensä 2 700 000 euroa. HALO Trust on humanitaariseen miinatoimintaan erikoistunut järjestö, jonka päämaja sijaitsee Skotlannissa. Se toimii nykyään kymmenessä maassa. Järjestö työllistää noin 8 000 miinanraivaajaa. (UM lähetystöneuvos Anna Gebremedhin 09 160 56286)
Vuoden 2011 talousarvion momentin 26.01.29 (Sisäasiainministeriön hallinnonalan arvonlisävero-menot) määrärahan ylittäminen 7 100 000 eurolla. Ylitystarve johtuu erityisesti Rajavartiolaitoksen investointimenojen ja Hätäkeskuslaitoksen tietojärjestelmän uudistamisesta aiheutuvien menojen kasvusta. (SM talousjohtaja Jukka Aalto 071 878 8510)
Finnvera Oyj:n korkotuettomien investointi- ja käyttöpääomalainojen ja takausten myöntämisvaltuus vuodelle 2012. Valtioneuvosto on 17.12.1998 antanut Finnvera Oyj:lle sitoumuksen ns. kotimaiseen toimintaan liittyvien luotto- ja takaustappioiden osittaisesta korvaamisesta (muutettu viimeksi 21.12.2011), jonka mukaan työ- ja elinkeinoministeriö päättää vuosittain yhtiötä kuultuaan sitoumuksen piiriin kuuluvien korkotuettomien luottojen ja takausten yhteisestä myöntämisvaltuudesta, johon sisältyvät luottojen myöntäminen ja takaukset pääomaltaan. Finnveralle myönnetään vuodelle 2012 korkotuettomien investointi- ja käyttöpääomalainojen ja takausten myöntämisvaltuutta 700 000 000 euroa. Epävarmuus rahoitusmarkkinoilla on syksystä 2011 alkaen lisääntynyt. Myös taloudelliset kasvunäkymät ovat heikentyneet ja kasvun odotetaan hidastuvan lähivuosina. Elo-, syyskuussa 2011 tehdyn pk-barometrin mukaan Finnveran rahoitusta aikoo hakea lähes 40 prosenttia pk-yrityksistä, mikä tarkoittaisi rahoituskysynnän kasvua ja voimakasta suuntautumista Finnveraan. Kysynnästä kasvava osuus eli noin kolmannes olisi käyttöpääoman tarvetta. Lisäksi kysyntää lisää suhdannerahoitus, joka on käytössä vuoden 2012 loppuun. (TEM hallitusneuvos Kari Parkkonen 010 60 64938)
HALLITUKSEN NEUVOTTELUT
Ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta 8.2.2012
Puolustusvoimauudistuksen toteutus käynnistyy
Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta (UTVA) ovat käsitelleet kokouksessaan 8. helmikuuta puolustusvoimauudistusta puolustusvoimain komentajan ratkaisumallin pohjalta. Puolustusvoimauudistusta ryhdytään nyt toteuttamaan puolustusministeriön ohjauksessa.
Vuoden 2015 alkuun mennessä toteutettavan puolustusvoimauudistuksen perustavoite on varmistaa, että puolustusvoimilla on edellytykset täyttää tehtävänsä ja ylläpitää Suomen sotilaallinen puolustuskyky 2020-luvulle. Uudistuksen lähtökohtina ovat puolustusvoimien nykyisten tehtävien jatkuminen, yleisen asevelvollisuuden toimivuuden varmistaminen sekä puolustuksen kehittäminen alueellisen puolustuksen pohjalta. Tällä pyritään vastaamaan myös puolustusvoimien noin 200 miljoonan euron säästövelvoitteeseen hallitusohjelman mukaisesti. Puolustusmenoista kolmannes käytetään materiaalisen valmiuden ylläpitoon ja suorituskyvyn kehittämiseen, kolmannes henkilöstöön ja kolmannes toimintaan ja tilakustannuksiin.
Ratkaisumallin mukaan sodanajan vahvuutta pienennetään ja henkilöstön määrää supistetaan merkittävästi. Organisaatiorakenne muutetaan kolmiportaiseksi lakkauttamalla sotilasläänit. Joukko-osastoja, laitoksia ja toimipaikkoja lakkautetaan ja yhdistetään. Tarpeettomista ja vähemmän tärkeistä alueista ja kiinteistöistä luovutaan. Henkilöstön kohtelussa on ohjenuorana hyvän työnantajan periaatteet. Alueellisten vaikutusten lievittämiseksi tehdään yhteistyötä muiden ministeriöiden ja viranomaisten kanssa.
Yleinen asevelvollisuus säilyy Suomen puolustusratkaisun perustana. Sitä kehitetään mm. Siilasmaan raportin suositusten pohjalta. Koko maata puolustetaan myös jatkossa.
Puolustusministeriö antaa puolustusvoimille uudistusta koskevan ohjauskirjeen helmikuussa 2012. Säädösvalmistelu toteutetaan niin, että uudistukseen liittyvät lakiesitykset voidaan antaa eduskunnalle syysistuntokaudella 2012. Osa puolustusvoimien hallintorakenteen muutoksista toteutetaan vuoden 2013 loppuun mennessä ja pääosa vuoden 2014 loppuun mennessä. Puolustusvoimien uusi organisaatio ja toimintatapa otetaan käyttöön vuoden 2015 alussa.
Tarkempia tietoja ratkaisumallin sisällöstä löytyy valtioneuvoston (www.valtioneuvosto.fi), puolustusministeriön (www.defmin.fi) ja puolustusvoimien (www.puolustusvoimat.fi) verkkosivuilta.
Lisätietoja: viestintäjohtaja Jyrki Iivonen, puolustusministeriö, p. 09 160 88200 tai gsm 050 568 0553 ja viestintäjohtaja Jyrki Heinonen, puolustusvoimat, p. 02 9950 0700
LUOVUTETUT MIETINNÖT
Kunnallishallinnon rakenneryhmä luovutti 8.2.2012 Elinvoimainen kunta- ja palvelurakenne -selvityksen hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkuselle. Työryhmä esittää alueellisen tarkastelun perusteella Manner-Suomeen 66-70 kuntajakoselvitysaluetta uusien kuntien muodostamiseksi. Mikäli Manner-Suomen kuntarakenne muodostuisi työryhmän esittämien selvitysalueiden pohjalta, merkitsisi se kuntamäärän olennaista vähenemistä. Työryhmä on työssään esittänyt joillekin alueille myös toissijaisia vaihtoehtoja. Uudet kunnat kykenisivät vastaamaan paremmin kasvaviin sekä sisällöllisesti eriytyviin palvelutarpeisiin. Työryhmän esittämät rakennemuutokset vähentävät yhteistoiminnan tarvetta merkittävästi. Tämä vahvistaa kunnallisen itsehallinnon kansanvaltaisuutta ja lisää kuntien toiminnallista ja taloudellista ohjaus- ja päätösvaltaa. Lisätietoja antaa työryhmän puheenjohtaja, ylijohtaja Päivi Laajala 040 482 7046, 09 160 32200, valtiovarainministeriö.
Selvitys
Julkishallinnon tietovarantojen saatavuuden ja käytön edistämistä pohtinut työryhmä julkaisi raporttinsa 9.2.2012. Työryhmä esittää, ettei viranomaisten välisestä tiedon sähköisestä vakiomuotoisesta luovutuksesta viranomaistarkoituksiin peritä jatkossa maksuja. Julkisen hallinnon viranomaisten sähköisessä muodossa olevat tiedot tulisi olla mahdollisimman laajasti kansalaisten, yritysten, tutkimuksen, koulutuksen ja koko yhteiskunnan saatavilla tietoja koskevat luovutus- ja muut rajoitukset huomioon ottaen. Tiedot tulisi luovuttaa ensisijaisesti maksutta tai irrotuskustannuksilla. Tietoluovutuksesta veloitettaisiin enintään PSI (Public Sector Information)-direktiivin mukaisesti. Lisätietoja antaa neuvotteleva virkamies Anne Kauhanen-Simanainen, p. 0400 908 641, valtiovarainministeriö.
Raportti
Kalastuslain kokonaisuudistuksen työryhmän mietintö julkistettiin 9.2.2012. Työryhmä ehdottaa, että uuden kalastuslain tarkoituksena tulisi olla kalavarojen ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä käyttö ja hoito siten, että turvataan kalavarojen kestävä ja monipuolinen tuotto, kalakantojen luontainen elinkierto sekä kalavarojen ja muun luonnon monimuotoisuus. Raportissa ehdotetaan, että maksuttomat yleiskalastusoikeudet (onginta ja pilkintä) säilyisivät ennallaan. Kalastuksenhoitomaksu ja viehekalastusmaksu yhdistettäisiin yhdeksi valtakunnalliseksi maksuksi (kalastuskortti), joka oikeuttaisi kalastamiseen yhdellä vieheellä ja vavalla koko maassa (paitsi kieltoalueilla). Kalastuskortin hinnaksi esitetään 35 euroa vuodessa, 10 euroa viikossa ja 5 euroa vuorokaudessa ja maksuvelvollisuus koskisi kaikkia 18 vuotta täyttäneitä kalastajia. Lisätietoja antaa ylijohtaja Pentti Lähteenoja p. 040 717 1698, maa- ja metsätalousministeriö.
Mietintö