Valtioneuvoston Viikko 12, 17.3. - 23.3.2012

TASAVALLAN PRESIDENTTI

Eduskunnan vastaukset

 

Tasavallan presidentti vahvisti 23.3.2012 seuraavat lait:

 

Laki merityösopimuslain 1 luvun 1 §:n ja 13 luvun muuttamisesta, laki merityöaikalain 9 ja 9 a §:n muuttamisesta, laki työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 12 §:n muuttamisesta ja laki merimiesten vuosilomalain muuttamisesta (HE 125/2011 vp). Merityösopimuslain soveltamisalaa laajennetaan siten, että osaa lain säännöksistä sovelletaan suomalaisella aluksella tehtävään työhön myös silloin, kun työnteko ei perustu työsopimukseen. Lisäksi luovutaan merityöaikalakiin ja työajasta kotimaan liikenteen aluksissa annettuun lakiin sisältyvistä vahtihenkilöstöä koskevista erityislepoaikasäännöksistä. Säännökset vastaavat Suomea sitovia kansainvälisiä sitoumuksia. Lisäksi merityöaikalain säännös vuorokautisesta enimmäistyöajasta kumotaan. Myös merimiesten vuosilomalain vuosilomapalkan ja -korvauksen määräytymisen laskentaprosentti korotetaan alle vuoden jatkuneissa työsuhteissa. Laskentaprosentti on 11 heti työsuhteen alusta lukien. Lait tulevat voimaan 1.4.2012. (TEM hallitusneuvos Susanna Siitonen 010 60 48932)

 

Kansainväliset asiat

 

Tasavallan presidentti päätti 23.3.2012 seuraavat kansainväliset asiat:

 

Pääministeri Jyrki Kataisen tai hänen estyneenä ollessaan suurlähettiläs Pekka Huhtaniemen valtuuttaminen allekirjoittamaan sopimus turvallisuusluokitellun tiedon vastavuoroisesta suojaamisesta Suomen tasavallan hallituksen ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen välillä. (UM lainsäädäntöneuvos Kaija Suvanto 09 160 55711)

 

Muuta

 

Tasavallan presidentti päätti 23.3.2012 seuraavat asiat:

 

Tasavallan presidentti päätti olla käyttämättä veto-oikeuttaan seuraavien maakuntalakien osalta: maakuntalaki Ahvenanmaan koeasemalle kuuluvan toiminnan luovuttamisesta, maakuntalaki eräiden asuntohankinnan tukemista koskevien valtakunnan säädösten soveltamisesta Ahvenanmaan maakunnassa annetun maakuntalain muuttamisesta, maakuntalaki Ahvenanmaan metsästyslain muuttamisesta, maakuntalaki radio- ja televisiotoiminnasta annetun maakuntalain 3 §:n muuttamisesta, maakuntalaki Ahvenanmaan maakunnan kunnallisverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, maakuntalaki verotulojen menettämisestä johtuvasta hyvityksestä annetun maakuntalain 4 a §:n kumoamisesta, maakuntalaki pääomaverotuksessa saamatta jääneiden tulojen hyvityksestä osalta. (OM lainsäädäntöneuvos Sten Palmgren 09 160 67745)

 

Ahvenanmaan maakuntapäivien suostumuksen hankkiminen seuraavan kansainvälisen sopimuksen voimaansaattamiseksi: Hallituksen esitys eduskunnalle yhteisestä hankintamenettelystä huutokauppatarkkailijan nimeämiseksi tehdyn sopimuksen ja yhteisestä hankintamenettelystä yhteisten huutokauppapaikkojen nimeämiseksi tehdyn sopimuksen hyväksymiseksi sekä laeiksi niiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. (OM lainsäädäntöneuvos Sten Palmgren 09 160 67745)

 

Nimitysasiat

 

Tasavallan presidentti päätti 23.3.2012 seuraavat nimitysasiat:

 

Canberran suurlähetystön päällikön, ulkoasiainneuvos Maija Lähteenmäen edustuston päällikön tehtävän päättyminen 31.12.2012 sekä Nikosian suurlähetystön päällikön, ulkoasiainneuvos Riitta Reschin edustuston päällikön tehtävän päättyminen 31.5.2012. (UM henkilöstöjohtaja Pirkko Hämäläinen 09 160 55401)

 

Ulkoasiainneuvos Pasi Patokallio Canberrassa olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.1.2013 lukien sekä ulkoasiainneuvos Anu Saarela Nikosiassa olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.6.2012 lukien. (UM henkilöstöjohtaja Pirkko Hämäläinen 09 160 55401)

 

Käräjätuomari Henna Loviisa Luomaranta Oulun käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.5.2012 lukien, hallinto-oikeustuomari Olli Kalervo Kurkela Helsingin hallinto-oikeuden ensiksi täytettävään hallinto-oikeustuomarin virkaan 1.5.2012 lukien, hallinto-oikeustuomari Ilkka Pekka Olavi Hartikainen Helsingin hallinto-oikeuden toiseksi täytettävään virkaan 1.5.2012 lukien, maanmittausinsinööri Antti Tapani Ryynänen Lapin käräjäoikeuden maaoikeusinsinöörin virkaan 1.4.2012 lukien ja asianajaja Vilho Juhani Niiranen Kemi-Tornion käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.5.2012 lukien. (OM hallitusneuvos Anne Hallavainio 09 160 67535)

 

Maavoimien esikunnan operaatiopäällikkö, prikaatikenraali Veli-Pekka Juhani Parkatti Maavoimien esikuntapäälliköksi 24.3.2012-5.6.2012. (PLM ylitarkastaja Aila Helenius 09 160 88180)

 

VALTIONEUVOSTO

Hallituksen esitykset

 

Valtioneuvosto antoi 22.3.2012 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

 

Hallituksen esitys (HE 16/2012 vp) eduskunnalle laiksi rikoslain 23 luvun 5 §:n muuttamisesta. Veren alkoholipitoisuuden rangaistavuuden raja ammattimaisessa vesiliikenteessä laskee yhdestä promillesta 0,5 promilleen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.5.2012. (OM lainsäädäntöneuvos Matti Marttunen 09 160 67653)

 

Hallituksen esitys (HE 17/2012 vp) eduskunnalle lento- ja meripelastusyhteistyöstä arktisella alueella tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Eduskunnan hyväksyttäväksi annetaan toukokuussa 2011 lento- ja meripelastusyhteistyöstä arktisella alueella tehty sopimus. Sopimus koskee hädässä olevien ihmisten pelastamista arktisella alueella. Sopimus ei koske aineellisten vahinkojen tai ympäristövahinkojen torjuntaa. Sopimuksessa määrätään sen maantieteellisestä soveltamisalasta kunkin osapuolen osalta sekä osapuolten välisistä lento- ja meripelastusvastuualueiden rajoista pohjoisnavalle saakka. Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti sopimuksen kanssa. (SM neuvotteleva virkamies Henri Helo 071 878 8415)

 

Hallituksen esitys (HE 18/2012 vp) eduskunnalle laeiksi tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä sekä julkisista hankinnoista annetun lain 49 §:n muuttamisesta. Tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annettuun lakiin lisätään rakentamistoimintaa koskevia erityissäännöksiä. Tilaajan selvitysvelvollisuus sisältää jatkossa tapaturmavakuutuksen ottamisen selvittämisen ja selvitykset ja todistukset on pyydettävä sopimuspuolen toiminnan tai tilaajan ja sopimuspuolen sopimussuhteen vakiintuneisuudesta huolimatta. Lain noudattamisen tehostamiseksi säädetään rakentamistoimintaa koskevasta korotetusta, vähintään 16 000 ja enintään 50 000 euron, laiminlyöntimaksusta. Maksu voidaan määrätä, jos tilaaja on tehnyt sopimuksen liiketoimintakiellossa olevan tahon kanssa tai tietoisena siitä, että sopimuskumppani ei aio noudattaa lakia. Julkisista hankinnoista annettua lakia muutetaan siten, että jatkossa kaikkien hankintayksiköiden on otettava rakentamistoimintaa koskevaan urakkasopimukseen lauseke, jonka mukaan sopimukseen liittyvissä työsuhteissa on noudatettava vähintään niitä työsuhteen vähimmäisehtoja, joita Suomen lain ja työehtosopimusmääräysten mukaan on noudatettava samanlaatuisessa työssä. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.7.2012. (TEM hallitussihteeri Jan Hjelt 010 60 48940)

 

Valtioneuvosto antoi eduskunnalle hallituksen kirjelmän hallituksen esityksen sotilaskurinpitolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 142/2011 vp) peruuttamisesta. (PLM hallitussihteeri Jenni Herrala 09 160 88110)

 

Valtioneuvosto antoi eduskunnalle hallituksen kirjelmän hallituksen esityksen laiksi rikostorjunnasta puolustusvoimissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 143/2011 vp) peruuttamisesta. (PLM hallitussihteeri Jenni Herrala 09 160 88110)

 

Valtioneuvoston asetukset

 

Valtioneuvosto antoi 22.3.2012 seuraavat asetukset:

 

Valtioneuvoston asetus ennakkoperintäasetuksen 15 §:n muuttamisesta. Veronhuojennuksen saaneen yhtiön jakamaa osinkoa käsitellään ennakkoperinnässä kokonaan veronalaisena tulona, poiketen normaalisti verotetun yhtiön jakamasta osingosta. Ennakonpidätyksen suuruus on 30 prosenttia. Sama ennakonpidätysprosentti koskee tuollaisen osingon sijaan maksettua sijaisosinkoa. Asetus tulee voimaan 1.4.2012. (VM lainsäädäntöneuvos Jukka Vanhanen 09 160 34753)

 

Valtioneuvoston asetus Saimaan kanavan käytöstä perittävistä lupamaksuista. Asetuksella annetaan tarkempia määräyksiä Saimaan kanavalla purjehtivilta aluksilta perittävistä lupamaksuista. Maksuja peritään Saimaan kanavan vuokrasopimuksesta johtuvien vuotuisten erityisten menojen peittämiseksi. Maksuvelvollisuus koskee kaikkia Saimaan kanavalla purjehtivia aluksia. Lupamaksu määrätään aluksen, lautan tai laitteen koon ja lajin perusteella. Asetuksessa määritellään myös ne alukset, joilta ei peritä lupamaksua kuten huvialukset, valtion viranomaisten alukset tai kanavan kunnossapitotöissä olevat alukset sekä Venäjän lipun alla purjehtivat alukset, jotka käyttävät ainoastaan Saimaan kanavan Venäjälle kuuluvaa osaa. Lupamaksu suoritetaan Liikennevirastolle. Asetus tulee voimaan 2.4.2012. (LVM hallitusneuvos Silja Ruokola 09 160 28367)

 

Valtioneuvoston päätökset

 

Valtioneuvosto teki yleisistunnossa 22.3.2012 seuraavat päätökset:

 

Periaatepäätös kansallisesta perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelmasta 2012-2013. Kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman valmistelu perustuu pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan, jonka mukaan laaditaan Suomen ensimmäinen kansallinen ihmisoikeustoimintaohjelma. Hallitus antaa erikseen eduskunnan edellyttämän laajemman ihmisoikeuspoliittisen selonteon, jossa seurataan asetettujen tavoitteiden toteuttamista. Periaatepäätös on osoitteessa www.valtioneuvosto.fi/periaatepaatokset.(OM johtaja Johanna Suurpää 09 160 67800)

 

Päätös määrätä korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Erna Kentala sivutoimiseksi lääkärivarajäseneksi vakuutusoikeuteen 1.4.2012-31.12.2013. (OM hallitusneuvos Anne Hallavainio 09 160 67535)

 

Päätös määrätä ylitarkastaja Elina Setälä ja erityisasiantuntija Kari Kananen valtioneuvoston esittelijöiksi. (SM hallitusneuvos Ismo Atosuo 071 878 8303)

 

Päätös asettaa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan neuvottelukunta toimikaudeksi 23.3.2012-22.3.2015. Kokoonpano (varajäsenet suluissa): puheenjohtaja: valtioneuvoston apulaiscontroller Esko Mustonen valtiovarainministeriö; varapuheenjohtaja: finanssineuvos Jan Holmberg valtiovarainministeriö; jäsenet: osastopäällikkö Auni-Marja Vilavaara (talouspäällikkö Kaija Sanez) valtioneuvoston kanslia, hallintojohtaja Ari Rouhe (talousjohtaja Risto Hakoila) ulkoasiainministeriö, hallintojohtaja Olli Muttilainen (tarkastusjohtaja Kaisa Sistonen) oikeusministeriö, kehittämisneuvos Harri Martikainen (laskentapäällikkö Kati Korpi) sisäasiainministeriö, ylijohtaja Teemu Penttilä (talousjohtaja Timo Norbäck) puolustusministeriö, budjettineuvos Elina Selinheimo (talouspäällikkö Jukka Nummikoski) valtiovarainministeriö, ylijohtaja Håkan Mattlin (tarkastusneuvos Sari Korpimies) opetus- ja kulttuuriministeriö, talousjohtaja Hannele Laihonen (talousylitarkastaja Ritva Tolonen) maa- ja metsätalousministeriö, talousjohtaja Jaana Kuusisto (talouspäällikkö Mirja Rajala) liikenne- ja viestintäministeriö, talouspäällikkö Taina Vähimaa (hallitusneuvos Lippe Koivuneva) työ- ja elinkeinoministeriö, apulaisosastopäällikkö Mikko Staff (tarkastuspäällikkö Ritva Simula) sosiaali- ja terveysministeriö, hallintojohtaja Aino Jalonen (tarkastusneuvos Jorma Partanen) ympäristöministeriö, ylijohtaja Marjatta Kimmonen (tilintarkastusjohtaja Väinö Viherkoski) Valtiontalouden tarkastusvirasto, finanssijohtaja Maritta Fromholtz (toimialajohtaja Mikko Kangaspunta) Valtiokonttori ja osastopäällikkö Juhani Rantamäki (suunnittelupäällikkö Heli Korhola) Kela. (VM hallinto- ja kehitysjohtaja Päivi Nerg 09 160 33130)

 

Päätös määrätä maa- ja metsätalousministeriön kalatalousylitarkastaja Jouni Tammi ja ylitarkastaja Rami Sampalahti valtioneuvoston esittelijöiksi. (MMM hallitusneuvos Riitta Itkonen 09 160 53331)

 

Päätös myöntää toimiluvat televisiotoiminnan harjoittamiseksi maanpäällisen joukkoviestintäverkon kanavanipussa F MTV Oy:lle (2 kpl) sekä Turner Broadcasting System Europe Limited:lle. Kanavanippu F on television uuden sukupolven kanavanippuja, joissa on mahdollista lähettää myös teräväpiirtokanavia. Lähetysten vastaanottaminen edellyttää uuden sukupolven vastaanotinlaitetta. (LVM neuvotteleva virkamies Jussi Mäkinen 09 160 28498)

 

Päätös asettaa valtuuskunta Kansainvälisen työjärjestön Genevessä 30.5.-15.6.2012 pidettävään 101. työkonferenssiin ja oikeuttaa työ- ja elinkeinoministeriö määräämään valtuuskuntaan kuuluvien edustajien neuvonantajat. Hallituksen edustajiksi määrätään hallitusneuvos Liisa Heinonen työ- ja elinkeinoministeriöstä ja ulkoasiainsihteeri Hanna Nissinen Suomen pysyvästä edustustosta Genevessä, hallituksen edustajien varajäseniksi hallitusneuvos Susanna Siitonen työ- ja elinkeinoministeriöstä ja yksikön päällikkö Pirjo Suomela-Chowdhury ulkoasiainministeriöstä, työnantajavaltuutetuksi asiantuntija Anu Sajavaara Elinkeinoelämän keskusliitto EK:sta, työnantajavaravaltuutetuksi asiantuntija Simopekka Koivu Elinkeinoelämän keskusliitto EK:sta, työntekijävaltuutetuksi kansainvälisten asioiden asiantuntija Katja Lehto-Komulainen Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:sta, työntekijävaravaltuutetuiksi lakimies Heli Puura Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:sta ja kansainvälisten asioiden asiantuntija Marianne Muona Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:sta. (TEM hallitussihteeri Jan Hjelt 010 60 48940)

 

Päätös määrätä sosiaali- ja terveysministeriön ylitarkastajat Jukka Lavaste, Reetta Orsila, Marjo Puputti ja Martina Törnkvist valtioneuvoston esittelijöiksi. (STM hallitusneuvos Liisa Perttula 09 160 73797)

 

Päätös asettaa kansanterveyden neuvottelukunta toimikaudeksi 15.4.2012-14.4.2015. Kokoonpano (varajäsenet suluissa): puheenjohtaja: kansliapäällikkö Kari Välimäki (osastopäällikkö, ylijohtaja Leo Suomaa) sosiaali- ja terveysministeriö; varapuheenjohtaja: osastopäällikkö, ylijohtaja Aino-Inkeri Hansson (johtaja Kari Ilmonen) sosiaali- ja terveysministeriö; jäsenet: johtaja Taru Koivisto

(johtaja Kari Paaso) sosiaali- ja terveysministeriö, osastopäällikkö, ylijohtaja Päivi Sillanaukee (lääkintöneuvos Jukka Mattila) sosiaali- ja terveysministeriö, erityisasiantuntija Soile Paahtama (johtava lakimies Sami Uotinen) Suomen Kuntaliitto, pääjohtaja Harri Vainio (toiminta-alueen johtaja Anna-Liisa Pasanen) Työterveyslaitos, pääsihteeri Tor Jungman Suomen Sydänliitto (johtaja Riitta Särkelä SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys), kaupunginjohtaja Petteri Paronen Kuopion kaupunki (toimitusjohtaja Aki Lindén Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri), budjettineuvos Jouko Narikka (lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää) valtiovarainministeriö, yliarkkitehti Timo Saarinen (ympäristöneuvos Anna-Maija Pajukallio) ympäristöministeriö, pääjohtaja Pekka Puska (ylijohtaja Juhani Eskola) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, varatoiminnanjohtaja Risto Ihalainen (jäsenpalvelupäällikkö Anu Mustakari) Suomen Lääkäriliitto, neuvotteleva virkamies Arja Kekkonen (ylitarkastaja Tiina Pesonen) sisäasiainministeriö, erikoissuunnittelija Tytti Tuulos Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (aluehallintoylilääkäri Kirsti Riihelä Etelä-Suomen aluehallintovirasto), kehittämispäällikkö Kirsi Markkanen (vt. kehittämisyksikön johtaja Marja-Kaarina Koskinen) Tehy, ylijohtaja Riitta Kaivosoja (opetusneuvos Elise Virnes) opetus- ja kulttuuriministeriö, puheenjohtaja Leila Lehtomäki (kehittämispäällikkö Anne Ylönen) Suomen Terveydenhoitajaliitto, ylitarkastaja Patrik Tötterman (neuvotteleva virkamies Päivi Haavisto-Vuori) työ- ja elinkeinoministeriö, professori Sarianna Sipilä Jyväskylän yliopisto (professori Jaakko Kaprio Helsingin yliopisto), ylilääkäri Jorma Järvisalo (osastopäällikkö Elise Kivimäki) Kansaneläkelaitos ja apulaisosastopäällikkö Riitta Heinonen (osastopäällikkö Matti Aho) maa- ja metsätalousministeriö. (STM hallitussihteeri Liisa Katajamäki 09 160 73854)

 

Valtioneuvosto lähetti eduskunnalle 22.3.2012 seuraavat Euroopan unionin säädösehdotuksia koskevat valtioneuvoston kirjelmät:

 

Valtioneuvoston kirjelmä (U 15/2012 vp) eduskunnalle Euroopan yhteisöjen komission suosituksesta neuvostolle Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) ja Etelä-Afrikan hallituksen välisen ydinenergian rauhanomaista käyttöä koskevan yhteistyösopimuksen hyväksymisestä. Sopimuksen tavoitteena on ydinenergian rauhanomaista käyttöä koskeva yhteistyö Euratomin ja Etelä-Afrikan välillä. Yhteistyön laajuus ja yhteistyömuodot käsittävät pääasiassa ydinenergia-alan tutkimuksen ja kehittämisen, ydinaineiden ja ydinteknologioiden käytön, ydinaineiden ja alan laitteiden siirrot ja ydinmateriaalivalvonnan. (TEM ylitarkastaja Maria Ranta-Muotio 010 60 64103)

 

Valtioneuvoston kirjelmä (U 16/2012 vp) eduskunnalle ehdotuksista Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin 2001/83/EY ja asetukseksi asetuksen (EY) n:o 726/2004 muuttamisesta lääketurvatoiminnan osalta. Ehdotuksissa säädettäisiin automaattisesta menettelystä lääkevalmisteen arvioimiseksi, kun on ilmennyt erityisiä turvallisuusepäilyjä. Myyntiluvan haltijan velvollisuuksia ilmoittaa viranomaiselle lääkevalmisteen markkinoilla olosta laajennetaan. (STM neuvotteleva virkamies Pasi Mustonen 09 160 74161)

 

Nimitysasiat

 

Valtioneuvosto päätti 22.3.2012 seuraavat nimitysasiat:

 

Lähetystöneuvos Anu Saarela ulkoasiainhallinnon ulkoasiainneuvoksen virkaan 1.6.2012 lukien sekä filosofian kandidaatti Tapio Wallenius ulkoasiainhallinnon lähetystöneuvoksen virkaan 1.4.2012 lukien. (UM henkilöstöjohtaja Pirkko Hämäläinen 09 160 55401)

 

Valtioneuvosto myönsi lähetystöneuvos Mikko Hautalalle palkatonta virkavapautta ulkoasiainhallinnon lähetystöneuvoksen virasta 16.4.2012-28.2.2018. (UM henkilöstöjohtaja Pirkko Hämäläinen 09 160 55401)

 

Ulkoasiainneuvos Kirsti Kauppi ulkoasiainministeriön poliittisen osaston osastopäällikön tehtävään 1.4.2012-31.8.2016. (UM henkilöstöjohtaja Pirkko Hämäläinen 09 160 55401)

 

Oikeustieteen kandidaatti Päivi Korpiola kuluttajariitalautakunnan varapuheenjohtajan virkaan 1.4.2012 lukien. (OM hallitussihteeri Kirta Heine 09 160 69496)

 

Filosofian maisteri Arto Salmela valtiovarainministeriön neuvottelevan virkamiehen virkaan 1.4.2012 lukien. (VM lainsäädäntöneuvos Salla Kalsi 09 160 33664)

 

Maatalous- ja metsätieteiden maisteri, agronomi Martti Patjas maa- ja metsätalousministeriön neuvottelevan virkamiehen virkaan 1.4.2012 lukien. (MMM hallitusneuvos Riitta Itkonen 09 160 53331)

 

Valtioneuvosto myönsi Risto Lampiselle palkatonta virkavapautta maa- ja metsätalousministeriön neuvottelevan virkamiehen virasta 1.8.2012-31.7.2014. (MMM hallitusneuvos Riitta Itkonen 09 160 53331)

 

Valtiotieteen maisteri Harri Kukka maa- ja metsätalousministeriön neuvottelevan virkamiehen määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.8.2012-31.7.2014, kuitenkin enintään viran vakinaisen haltijan Risto Lampisen virkavapauden ajaksi. (MMM hallitusneuvos Riitta Itkonen 09 160 53331)

 

Varatuomari Katri Valjakka maa- ja metsätalousministeriön lainsäädäntöneuvoksen määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.4.-30.6.2012, kuitenkin enintään viran vakinaisen haltijan Susanna Paakkolan virkavapauden ajaksi. (MMM neuvotteleva virkamies Marit Ilveskero 09 160 52389)

 

Raha-asiat

 

Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi istunnossaan 21.3.2012 seuraavia asioita:

 

Yhteensä 47 666 000 euron valtionavustuksen myöntäminen Suomen metsäkeskukselle. Määrärahaa saa käyttää metsäkeskuslain perusteella metsäkeskukselle aiheutuviin menoihin, yksityismetsätalouden lisäeläkejärjestelmästä aiheutuviin valtionaputoimintaan kohdistettaviin kustannuksiin sekä muuna julkisena rahoitusosuutena valtionaputoimintaan kuuluvissa EU-hankkeissa. Lisäksi vuoden 2012 valtionavustusta saa poikkeuksellisesti käyttää EU-hankkeiden takaisinperintäpäätösten mukaisiin maksuihin Maaseutuvirastolle. Vuoden 2012 määrärahaan sisältyy 1 000 000 euroa metsäkeskuksen sähköisen asioinnin kehittämiseen. (MMM neuvotteleva virkamies Leena Arpiainen 09 160 52402)

 

HALLITUKSEN NEUVOTTELUT

Hallituksen neuvottelu 22.3.2012

 

Hallitus sopi valtiontalouden kehyksistä ja lisäbudjetista: Velkaantuminen pysäytetään, työllisyyttä ja kasvua tuetaan

 

Hallitus on sopinut valtiontalouden kehyksistä vuosille 2013-2016 sekä vuoden 2012 lisäbudjetista. Suomen kansantalous kohtaa tulevina vuosina useita merkittäviä haasteita johtuen väestön ikääntymisestä ja keskimääräistä matalamman talouskasvun ajasta. Nyt tehtävillä päätöksillä hallitus toteuttaa pitkäjänteistä vakautta edistävää talouspolitiikkaa, joka vahvistaa talouden kasvuedellytyksiä ja tasapainottaa valtiontaloutta.

 

Ohjelmassaan hallitus on asettanut tavoitteekseen valtion velkasuhteen kääntämisen laskuun vaalikauden loppuun mennessä. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi hallitus parantaa työllisyyttä, vauhdittaa taloudellista kasvua ja lisää verotuloja sekä toteuttaa menosäästöjä sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.

 

Pitkän aikavälin vakauden saavuttaminen julkisessa taloudessa edellyttää ennen kaikkea rakenteellisia uudistuksia, joista tärkeimmät ovat työurien pidentäminen ja kuntauudistus. Osana kehysriihen päätöksiä hallitus on sopinut mittavista uudistuksista, jotka vaikuttavat julkisen talouden kestävyyteen pääsääntöisesti pitkän ajan kuluessa. Linjaukset työurien pidentämisestä vaikuttavat suoraan julkisen talouden kestävyysvajeeseen. Yhden vuoden keskimääräinen lisäys työuraan pienentää kestävyysvajetta yhdellä prosentilla eli runsaalla kahdella miljardilla eurolla. Työmarkkinakeskusjärjestöjen sopimuksen mukainen kokonaisesitys pidentää työuria keskimäärin reilulla yhdellä vuodella.

 

Sopeutustoimet edellytys velkaantumisen pysäyttämiselle

 

Julkisen talouden tasapainottaminen ja kestävyysvajeen kurominen umpeen edellyttävät työllisyys- ja kasvupanostusten ohella mittavia sopeutustoimia. Hallitus uudistaa talouden rakenteita niin, että edellytykset talouden ennusteita vahvemmalle kasvulle vahvistuvat.

 

Hallitusohjelmaan kirjatut toimet kohentavat valtion rahoitusasemaa yhteensä noin 2,5 miljardilla eurolla vuositasolla vuoteen 2015 mennessä. Talouden näkymät ovat synkentyneet ja tarvitaan merkittäviä lisäsopeutustoimia, jotta valtion taloudenpidolle hallitusohjelmassa asetetut tavoitteet saavutetaan ja velkaantumiskehitys pysäytetään. Näiden lisäsopeutustoimien tavoitteena on entisestään kohentaa valtion rahoitusasemaa yhteensä noin 2,7 miljardilla eurolla vuositasolla vuoteen 2015 mennessä.

 

Sopeutustoimet kohdistuvat sekä valtion tuloihin että menoihin. Veronkorotuksia toteutetaan 1,5 miljardilla eurolla ja menosäästöjä 1,2 miljardilla eurolla.

 

Verotuksessa huomioidaan kasvu ja oikeudenmukaisuus

 

Veromuutosten merkittävimmät fiskaaliset vaikutukset ovat ansiotuloverotuksen tarkistuksista luopumisella 2013–2014 ja arvonlisäverokantojen yhden prosenttiyksikön korotuksilla. Vuonna 2014 ansiotuloverotuksen tarkistuksista luopuminen kasvattaa valtion ja kuntien verotuloja vajaalla 800 miljoonalla eurolla ja arvonlisäverojen kiristys nettomääräisesti vajaalla 750 miljoonalla eurolla. Varainsiirtoveron muutoksilla kerätään yhteensä 80 miljoonaa euroa. Pienituloisimpien ihmisten verotusta kevennetään kasvattamalla työtulovähennystä kaikkein pienimpien palkkatulojen luokassa. Myös perusvähennystä korotetaan. Näillä toimilla kavennetaan myös tuloeroja.

 

Kasvun tukemiseksi hallitus valmistelee tehokkaita verokannusteita, jotka otetaan käyttöön jo vuoden 2013 aikana.

 

Kasvuun tähtäävän tuotekehityksen tukemiseksi säädetään T&K-kannustin, jonka kautta yritys saa yhteisöverosta veronhyvityksen, joka riippuu T&K-henkilöstön palkkakustannuksista. Pääomasijoittamisen kasvukannusteelle ja T&K-kannustimelle asetetaan minimi- ja maksimimäärät. Pääomasijoittamisen kasvukannustin säädetään koskemaan vain luonnollisten henkilöiden pieniin yrityksiin tekemiä vähemmistösijoituksia. Investointien lisäämiseksi säädetään teollisuudelle kaksinkertainen poistomahdollisuus vuoden 2014 loppuun asti.

 

Lisäksi otetaan käyttöön määräaikainen kasvukannustin, jonka kautta yksityinen sijoittaja saa verovähennyksen sijoittaessaan listaamattomaan kasvuyritykseen. Riskinottoa lisätään myös nostamalla listaamattomiin pk-yrityksiin tehtävien sijoitusten hankintameno-olettama määräajaksi 50 prosenttiin.

 

Verotuksen kantavia periaatteita ovat oikeudenmukaisuus ja talouskasvun sekä työllisyyden tukeminen. Erityisesti vaikeana taloudellisena aikana on perusteltua kohdistaa suurempi rasitus niille, joiden veronmaksukyky on korkealla tasolla. Hallitus kiristääkin yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevien ansiotuloverotusta luomalla ansiotuloverotaulukkoihin uuden veroluokan. Myös yli miljoonan euron perintöjen verotusta kiristetään ja suurten eläkkeiden verotusta kiristetään vastaamaan palkkatulojen verotusta. Näillä solidaarisuusveroilla lisätään valtion verotuloja arviolta 115 miljoonalla eurolla.

 

Työurien pidentämiseen hallitus kannustaa lisäämällä kaikkiin vapaaehtoisen eläketurvan kohdistuvien vakuutuksen maksujen veroetuihin ehdon, että eläke-etua voi saada vasta eläkeiän yläikärajasta. Muutos ei koske takautuvasti vanhoja sopimuksia. Maatalouden luopumistukijärjestelmän ehtoja tarkistetaan 2013 lähtien luopumistapojen osalta ja 2014 alkaen sukupolvenvaihdosten ikärajoja nostetaan.

 

Energiaverotuksessa jatketaan vähäpäästöisyyteen kannustamista korottamalla maltillisesti veron koostumuksen CO2-komponenttia. Kilometrikorvausten ylikompensaatiota purkavilla rakenteellisilla muutoksilla kerätään noin 70 miljoonaa euroa.

 

Poikkihallinnollisella harmaan talouden vastaisella toimenpideohjelmalla hallitus tavoittelee 300 miljoonan euron vuotuisia lisätuloja. Tätä verotulojen lisäystä ei ole kuitenkaan sisällytetty ennusteeseen johtuen siitä, että konkreettiset toimet ja esitykset verotulokertymän lisäämiseksi ovat vielä valmisteilla. Hallitusohjelman mukainen pankkivero otetaan käyttöön vuonna 2013 ja ns. windfall-vero vuonna 2014. Näiden on oletettu käyttöönoton jälkeen kasvattavan verokertymää vuositasolla yhteensä 340 milj. euroa.

 

Yhteiskuntatakuulla torjutaan nuorisotyöttömyyttä - työnteon kannustinloukkuja puretaan

 

Haastavassa taloustilanteessa kehysratkaisujen on muodostettava luottamusta vahvistava kokonaisuus. Suomen tulevaisuuden näkökulmasta työllisyysasteen nostaminen, ammattitaitoisen työvoiman tarjonnan lisääminen ja talouden kasvumahdollisuuksien vahvistaminen nousevat tällöin talouspolitiikan keskiöön.

 

Erityisesti hallitus painottaa nuorille suunnattujen toimenpiteiden tärkeyttä. Nuorissa on laskennallisesti suurin potentiaali työurien pidentämiseksi. Nuorten auttaminen koulutuksen ja oppisopimusten kautta kiinni työelämään on sekä kansantaloudellisesti että inhimillisesti yhteiskunnan arvokkaimpia tehtäviä.

 

Poikkihallinnollinen nuorten yhteiskuntatakuu toteutetaan täysimääräisesti vuodesta 2013 alkaen. Tulevalla kehyskaudella 60 miljoonan euron vuosittaisesta lisäyksestä puolet kohdistuu työ- ja elinkeinoministeriön ja puolet opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle. Peruskoulun päättäneille nuorille luodaan koulutustakuu. Nuorten yhteiskuntatakuun lisäksi vuonna 2013 kohdennetaan 27 miljoonaa euroa ja vuosina 2014–2016 52 miljoonaa euroa toimenpiteisiin, joilla ohjataan ilman koulutusta olevia alle 30-vuotiaita nuoria ammatillisen tutkinnon suorittamiseen.

 

Nuorten työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön esitetään tasokorotusta siten, että määrärahan taso nostetaan 19,5 milj. euroon vuosina 2013-2015 ja 11,5 milj. euroon v. 2016. Määrärahalisäyksellä pyritään toiminnan turvaamiseen.

 

Myös vuoden 2012 lisätalousarviossa on useita työllisyyttä ja kasvua tukevia toimenpiteitä. Hallitus esittää työllistämis-, koulutus- ja erityistoiminen määrärahaan 24 miljoonan euron lisäystä. Samoin ammatillisen lisäkoulutuksen opiskelupaikkojen määrärahoihin ehdotetaan korotusta.

 

Lisätalousarviossa ehdotetaan lisäksi määrärahojen lisäyksiä koulurakennusten ja kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden vuonna 2012 alkaviin korjaushankkeisiin yhteensä 30 miljoonaa euroa. Kaivosteollisuuden tukemiseen ehdotetaan Suomen Teollisuussijoitus Oy:n pääomittamisen kautta samoin 30 miljoonan euron lisäystä.

 

Rakenteellisen työttömyyden vähentämiseksi ja työnteon kannusteiden parantamiseksi hallitus ottaa käyttöön useita uusia toimenpiteitä. Työmarkkinatuen tarveharkinnan poistaminen puolison tulojen osalta madaltaa työllistymisen kynnystä ja vähentää perheiden köyhyyttä.

 

Hallitus toteuttaa myös pitkäaikaistyöttömien aktivoinnissa hallitusohjelman mukaisen kokeilun, jossa päävastuu aktivoinnista siirtyy kunnalle. Kokeilun yhteydessä toteutetaan nk. työllistymisbonuskokeilu, jossa pitkäaikaistyötön saa työllistymisen jälkeen pitää yhden kuukauden ajan työmarkkinatuen. Lisäksi asumistuen tarkistusjaksoa pidennetään kokeiluluonteisesti 6 kuukauteen. Lisäksi selvitetään mahdollisuus ottaa käyttöön työttömän verokortti.

 

Opintotukeen tehdään kustannusneutraali uudistus, joka astuu voimaan vuoden 2014 alusta. Uudistuksen tavoitteena on lyhentää opiskelijoiden valmistumisaikoja parantamalla opintotuen kannustavuutta. Myös perhevapaita koskevat uudistukset valmistellaan vuoden 2012 aikana.

 

Menosäästöt toteutetaan sosiaalisesti oikeudenmukaisesti

 

Menosäästöjä hallitus toteuttaa yhteensä noin 1,2 miljardin euron edestä. Säästöt toteutetaan niin, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten toimeentulo turvataan.

 

Suurimmat säästöt kohdentuvat kuntien valtionosuuksiin, joita vähennetään asteittain siten että taso vuonna 2015 on 520 miljoonaa alempi. Toisaalta hallitus suuntaa kunnille merkittävästi tukea. Hallitus arvioi yhdessä kuntien kanssa, voidaanko kuntien velvoitteita vähentää ja normeja joustavoittaa. Lisäksi selvitetään mahdollisuudet kiinteistöverojen alarajojen nostamiseen. Vuosina 2014-2015 kunnille suunnataan korotettu yhteisöveron jako-osuus sekä pyritään ohjaamaan jäteveron tuotto kunnille. Kokonaisuudessaan kunnille ohjataan lisäverotuottoja yli 260 milj. euroa vuodessa.

 

Sosiaaliturvaa ei leikata ja sen indeksikorotukset toteutetaan. ALV-kannan nousuvuonna sosiaaliturvaan tehdään koko vuoden arvioitua indeksikorotusta vastaava korjaus jo vuoden puoli välissä pienituloisten ostovoiman tukemiseksi.

 

Lapsilisät säilytetään nykytasolla ja niiden indeksikorotukset jätetään tekemättä vuosina 2013-2015.

 

Yksityisen hoidon sairausvakuuskorvauksia alennetaan. Yliopistoindeksi ja opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla valtionosuusindeksi jäädytetään vuodeksi 2013. Ministeriökohtaiset menosäästöt vuoden 2015 tasossa on kirjattu hallinnonalakohtaisissa poiminnoissa.

 

Kasvupanostuksia uuden yritystoiminnan tukemiseksi

 

Hallituksen elinkeino- ja innovaatiopolitiikan tavoitteena on lisätä innovatiivisten, nopeasti kasvavien ja kansainvälistyvien yritysten määrää. Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikan määrärahoja kohdistetaan hallitusohjelman mukaisesti työllisyyttä ja kasvua edistäviin toimiin.

 

Vuoden 2012 lisätalousarviossa Suomen ja Venäjän välisen rajaliikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden varmistamiseksi sekä rajaliikenteen, kaupan ja matkailun kasvuedellytysten parantamiseksi ehdotetaan 11,3 miljoonan euron lisämäärärahaa.

 

Kehyskaudella liikennehankkeissa keskitytään erityisesti vähäpäästöisyyttä, liikenneturvallisuutta ja elinkeinoelämän kannalta tärkeiden kasvua edistävien hankkeiden toteuttamiseen. Kehysriihessä hyväksyttiin hallituskauden suuret hankkeet vuosille 2012-2016. Ohjelman koko on 1,0 miljardia euroa ja se sisältää mm. seuraavat hankkeet: E18 Hamina-Vaalimaa, E18 Vaalimaan rekkaliikenteen odotusalue, Vt 3 Tampere-Vaasa (Laihian kohta), Vt 5 Mikkeli-Juva, Vt 6 Taavetti-Lappeenranta, Vt 8 Turku-Pori, Riihimäen kolmioraide, Ylivieska – Iisalmi - Kontiomäki ratayhteyden parantaminen ja sähköistys, Rauman meriväylä, Kehä I:n parantaminen, Helsinki-Riihimäki -rataosan kapasiteetin lisääminen, E 18, Kehä III:n kehittäminen, Vt 22 Oulu-Kajaani, Vt 4 Rovaniemen kohta, tie-, meri- ja rautatieliikenteen ohjausjärjestelmien uusiminen sekä Helsingin ratapihan parantaminen.

 

Hallitus teki myös periaatepäätöksen Pisara-radan toteuttamisesta, Riihimäki-Pasila radan 2. vaiheesta, Imatra-Luumäki kaksoisraiteesta sekä ratavälin parantamisesta Imatralta Venäjälle.

 

Työeläkejärjestelmän vaikutukset ja kestävyys arvioidaan

 

Työmarkkinajärjestöjen työurasopimuksen mukaisesti hallitus toteuttaa laajan arvion nykyisen eläkejärjestelmän vaikutuksista ja kestävyydestä, jonka pohjalta työeläkejärjestelmän uudistuksesta päätetään. Tarkastelun lähtökohtana pidetään 62-vuotiaan elinajan odotetta, jollei muusta sovita. Lainsäädännön perustaksi työmarkkinaosapuolet neuvottelevat eläkejärjestelmän uudistuksen, jossa neuvottelujen kohtaan ovat eläkejärjestelmän ikärajat, varhaiseläkejärjestelmät, työkyvyttömyyseläkkeen tuleva aika, perhe-eläke, palkansaajamaksun vähentäminen eläkepalkasta, eläkkeen karttumat ja karttumisen alkaminen, indeksit ja eläke-etuudet turvaavat maksukehitys. Näitä neuvotteluja jatketaan välittömästi. Selvitys toteutetaan vuoden 2013 loppuun mennessä ja uudistus tulee voimaan viimeistään 1.1.2017.

 

Työurasopimuksessa on useita työuria pidentäviä toimia, jotka tulevat voimaan vuoden 2014 alusta. Erityisesti pätkätyöntekijöiden työmarkkina-asemaa tuetaan lyhentämällä ansiopäivärahan työssäoloehtoa 8 kuukaudesta 6 kuukauteen. Ansiopäivärahan kestoon tulee muutoksia, jotka riippuvat työhistorian pituudesta ja työnhakijan osallistumisesta aktiivitoimenpiteisiin. Näin pyritään kannustamaan työnhakijoita osallistumaan esimerkiksi koulutukseen ja tukitöihin. Myös työterveyshuoltoon ja työhyvinvointiin tehdään merkittäviä työuria pidentäviä panostuksia. Osana työurasopimusta on lisäksi sovittu varhennetun vanhuuseläkkeen poistamisesta ja osa-aikaeläkkeen ikärajan korottamisesta 61 vuoteen vuonna 1954 tai sen jälkeen syntyneillä.

 

Vuoden 2015 alusta työttömyysturvaputken ikärajaa korotetaan yhdellä vuodella 1957 ja myöhemmin syntyneiden osalta. Jatkossa kuitenkin 60 vuotta täyttäneellä ja sitä vanhemmalla työttömällä työnhakijalla on ennen ansiopäivärahan enimmäiskeston päättymistä oikeus saada työvoimaviranomaisen järjestelemä tukityö tai muu aktiivitoimi niin pitkäksi aikaa, että työssäoloehto uudelleen täyttyy. Näissä tapauksissa päiväraha määräytyy aiemman työsuhteen perusteella. Ylimenokautena vuonna 1957 syntyneille taataan ansiosidonnainen työttömyysturva 600 päivältä.

 

Kuntauudistus tarvitaan palveluiden turvaamiseksi

 

Väestön ikääntymisen myös kuntatalouteen kohdistamat menopaineet kasvavat edelleen. Kuntien ja kuntayhtymien käyttötalouden pitäminen vakaana edellyttääkin tiukkaa menokuria. Keskeistä on palkkamenojen kasvun hillitseminen ja tuottavuutta parantavien toimien toteuttaminen.

 

Kuntajakolain mukaan yhdistymisavustusten ja valtionosuusmenetysten kompensaation maksaminen lakkaa vuodesta 2014. Viimeiset nykylain mukaiset avustukset myönnetään vuonna 2013 toteutuville kuntien yhdistymisiille. Yhdistyville kunnille varaudutaan suuntaamaan muutostukea, jonka taso ja kohdennus päätetään osana rakennelain valmistelua. Tarvittava rahoitus ratkaistaan seuraavan kehyspäätöksen yhteydessä.

 

Kuntatalouden näkymien kiristyessä hallituksen kuntauudistus on entistä tärkeämpi väline kuntalaisten tasa-arvoisten palvelujen turvaamiseksi.

 

Poimintoja hallinnonalojen määrärahakehyksistä

 

Kehyspäätöksessä on otettu huomioon hallitusohjelman menosäästöjen mukainen kehitysyhteistyömäärärahojen jäädytys siten, että vuosina 2013-2014 varsinaisen kehitysyhteistyön määrärahat ovat euromääräisesti vuoden 2012 tasolla. Vuonna 2015 kehitysyhteistyövaroja leikataan lisäksi 30 miljoonalla eurolla. Kun hallituksen tavoitteena on kuitenkin varmistaa kehitysyhteistyövarojen kasvu kohti 0,7 %:n BKT-osuutta, ilmastorahoitukseen ja kehitysyhteistyöhön ohjataan päästöoikeuksien huutokaupasta saatavia tuloja. Ulkoasiainministeriön säästöt ovat yhteensä noin 47 miljoonaa euroa.

 

Poliisin, syyttäjälaitoksen ja tuomioistuinten yhteistyötä tehostetaan rikosasioiden käsittelyketjussa. Tuomioistuinlaitoksen rakenteellista uudistusta jatketaan vähentämällä hovi- ja hallinto-oikeuksien lukumäärää. Yleisille tuomioistuimille ja syyttäjälaitokselle on tarkoitus rakentaa työskentelyä tehokkaasti tukeva aineistopankki-tietojärjestelmäkokonaisuus. Pikaluotoista johtuvien haittavaikutusten vähentämiseksi valmistellaan uutta lainsäädäntöä. Oikeusministeriössä toteutetaan yhteensä noin 8 miljoonan euron edestä rakenteellisia säästöjä vuodesta 2015 alkaen, oikeusturvasta tinkimättä.

 

Poliisin, pelastustoimen, sosiaali- ja terveystoimen, Rajavartiolaitoksen, Puolustusvoimien ja Tullin käyttöön hankitaan yhteinen kenttäjohtamisjärjestelmä, joka korvaa viranomaisten nykyisin käytössä olevat järjestelmät. Hallitus varautuu myös poliisin sähköisten palveluiden, erityisesti lupapalveluiden kehittämisen rahoitukseen. Poliisien pidemmän aikavälin resurssit turvataan lisäämällä määrärahoja kehyskaudella 12-30 miljoonalla eurolla vuodessa sekä käynnistämällä poliisihallintorakenteen uudistus. Sisäasiainministeriön säästöt ovat yhteensä noin 10 miljoonaa euroa.

 

Puolustusvoimauudistus toteutetaan vuosina hallitusohjelman mukaisesti. Tavoitteena on Suomen puolustuskyvystä huolehtiminen ja pysyvien kustannussäästöjen aikaansaaminen. Puolustusministeriön yhteensä 27 miljoonan euron säästöt kohdistuvat kriisihallintamenoihin ja vuoden 2015 materiaalihankintojen indeksikorotukseen.

 

Verohallinto on valmistellut mittavaa uudistusta, joka kattaisi Verohallinnon kaikki nykyiset verolajit ja niiden käsittelyä hoitavat verotusohjelmistot. Tämän ns. valmisohjelmistouudistukseen perustuvan toiminnanohjausjärjestelmän arvioidaan turvaavan parhaiten verotuksen pidemmän ajan häiriöttömän toiminnan.

 

Tullilaitos jatkaa EU:n laajuisten, sähköiseen tullaukseen liittyvien tietojärjestelmien kehittämistä kehyskaudella. Samalla tullilaitos uudistaa organisaatiotaan siirtymällä valtakunnalliseen yksitasoiseen organisaatioon.

 

Valtiokonsernin yhteiseltä tuottavuuden edistämismomentilta tuetaan eri hallinnonalojen keskeisten tietojärjestelmähankkeiden ja muiden kehittämishankkeiden rahoitusta kumulatiivisesti 140 milj. eurolla kehyskauden loppuun mennessä.

 

Esi- ja perusopetuksen, lukiokoulutuksen, aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä taiteen perusopetuksen laadun parantamista jatketaan kehyskauden aikana. Perusopetuksen ryhmäkokoja pienennetään, aamu- ja iltapäivätoimintaa lisätään, kerhotoiminta vakiinnutetaan ja opiskeluhuoltoa vahvistetaan. Kehittämistoimiin kohdennetaan yhteensä 34,6 milj. euroa lisärahoitusta vuoteen 2015 mennessä. Säästöjä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla toteutetaan yhteensä noin 138 miljoonaa euroa, joista suurin osa tulee eri indeksien jäädyttämisestä.

 

Taideyliopisto perustetaan vuonna 2013 yhdistämällä Sibelius-Akatemia, Kuvataideakatemia ja Teatterikorkeakoulu.

 

Korkeakouluopiskelijoiden ateriatuessa varaudutaan ateriatuen korotuksen (0,07 euroa) aiheuttamiin, n. 1,3 milj. euron lisämenoihin. Lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuessa varaudutaan niin ikään matkalippujen hintojen noususta aiheutuvaan kustannusten nousuun.

 

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnon alan säästöt ovat yhteensä 55 miljoonaa euroa.

 

Kehyspäätöksessä on otettu huomioon vuoden 2013 alusta voimaan tuleva Yleisradion rahoitusuudistus. Nykyinen televisiomaksu korvataan yleisradioverolla, jonka tuotto ohjataan siirtona valtion televisio- ja radiorahastoon ja sieltä edelleen Yleisradiolle. Sekä yleisradioveron tuotto että siihen perustuva rahastosiirto on 500 miljoonaa euroa vuonna 2013, minkä jälkeen rahoituksen vuotuista tasoa nostetaan yhdistelmäindeksin perusteella. Hallitus on päättänyt Yleisradion rahoituksen riippumattomuuden turvaamiseksi, että rahastosiirto käsitellään talousarviossa kehyksen ulkopuolisena menoeränä. Kyse on poikkeuksesta hallitusohjelman kehyssääntöön nähden.

 

Energiapolitiikassa toteutetaan Euroopan unionin kasvihuonekaasujen vähentämistavoitteita ja uusiutuvan energian osuuden lisäämistavoitteita. Energiaverotuksessa jatketaan vähäpäästöisyyteen kannustamista korottamalla maltillisesti hiilidioksidikomponentin osuutta verossa. Investointeja uusiutuvaan energiaan tuetaan varaamalla erillistuki merituulivoiman demohankkeelle. Työ- ja elinkeinoministeriön menosäästöt vuoden 2015 ovat noin 80 miljoonaa euroa.

 

Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön, kuitenkin niin että kotihoidontuki, yksityisen hoidon tuki sekä hoitoraha jäävät hallinnollisesti sosiaali- ja terveysministeriön vastuulle.

 

Veteraanien vanhuudenhuollon palveluiden kehittämisen tavoitteena on tukea kotona selviytymistä. Rintamaveteraanien kuntoutusmäärärahan perustasoa korotetaan 4 milj. eurolla, joka kohdennetaan puoliksi kuntoutukseen ja kotona selviytymiseen. Lisäksi veteraanilisää korotetaan 1.1.2013 alkaen noin 50 eurosta noin 100 euroon kuukaudessa.

 

Lääkäri- ja lääkintähelikopteritoimintaan esitetään 23,7 milj. euroa vuonna 2013. Toimintaa koskevaa valtion rahoitusmallia uudistetaan siten, että siirtymäajan jälkeen valtion rahoitus kohdennetaan kunnille osana valtionosuusjärjestelmän mukaista rahoitusta. Kehyskaudella varataan kuitenkin erillinen valtion korvaus lääkärihelikopteritoiminnasta vastaavalle hallinnointiyksikölle FinnHEMS Oy:lle. Sosiaali- ja terveysministeriössä toteutetaan yhteensä vajaan 170 miljoonan euron edestä menosäästöjä, joista lapsilisien indeksijäädytys muodostaa merkittävimmän osan.

 

Ympäristönsuojelun määrärahoja suunnataan aiempaa enemmän Itämeren suojelun tehostamiseen, vihreää taloutta edistävien hankkeiden rahoittamiseen, Metsähallituksen luontopalvelujen rahoitukseen sekä Etelä-Suomen metsien suojelun toimintaohjelman (METSO) jatkamiseen, aiempien suojeluohjelmien toimeenpanoon ja soiden suojeluun. Lisäksi panostetaan riittävän öljyntorjuntavalmiuden ylläpitoon. Ympäristöhallinnon säästöt ovat noin 5 miljoonaa euroa.

 

Asuntopolitiikan tukitoimet suunnataan erityisesti erityisryhmien asunto-olojen kehittämiseen ja kasvualueiden vuokra-asuntorakentamisen tukemiseen. Asuntojen korjausavustuksia painotetaan vanhusten ja vammaisten asuntojen korjaamiseen ja hissien jälkiasennuksiin kotona asumisen mahdollistamiseksi. Energia-avustuksia myönnetään uusiutuvaa energiaa hyödyntävien lämmitystapojen käyttöönottoon ja energiakorjausten kannustamiseksi. Valtakunnallista kosteus- ja hometalkoot -toimintaohjelmaa jatketaan. Asuntopolitiikan säästöt ovat yhteensä noin 15 miljoonaa euroa.

 

Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmalla haetaan valtionhallinnon sisäisin toimin keinoja vastata julkisen talouden kestävyysvajeen supistamistarpeeseen sekä työmarkkinoiden muutokseen. Toimintojen tehokkuuden lisäämiselle asetetut tavoitteet säilyvät taloudelliselta kokonaisvaikutukseltaan ennallaan. Tuottavuuden ja tehokkuuden ohella tarkastellaan palveluiden saatavuutta, laatua ja vaikuttavuutta.

 

Ohjelmassa painotetaan erityisesti henkilöstön osaamisen kehittämistä, vaikutusmahdollisuuksia omaan työhönsä, työkykyä tukevaa toimintaa sekä johtamisen ja esimiestyön merkitystä tuloksellisen toiminnan edellytyksinä. Ohjelma sisältää mm. ydintoimintoanalyyseihin, inhimilliseen pääomaan sekä tuloksellisuuden kehittämiseen liittyviä kehittämistoimia, joiden tavoitteena on synnyttää mittaviakin prosesseja, rakenteita ja toimintamalleja koskevia ehdotuksia ja uudistuksia.

 

Suomen ja euroalueen suhdannetilanteesta

 

Hallituksen kehyspäätöksen taustalla olleet analyysit osoittavat talousnäkymien olevan nyt viime vuoden loppua hieman myönteisemmät. Kuluvan vuoden kasvu on hyvin pitkälti yksityisen kulutuksen varassa. Maailmankauppa ja -talous kasvavat kohtuullista vauhtia, joskin hitaammin kuin viime vuonna, mutta Suomen viennin kasvu uhkaa hiipua. Samoin Suomen tärkeiden kauppakumppaneiden talouskehitys osoittaa joitakin hiipumisen merkkejä. Koko euroalue on edelleen vaarassa ajautua taantumaan.

 

Ensi vuonna taloudellisen aktiviteetin ennustetaan piristyvän. Kasvu on kuitenkin edelleen pitkälti kotimaisen kysynnän varassa. Vuonna 2014 talouskasvu kiihtyy jääden kuitenkin yhä pitkänaikavälin keskiarvoa alhaisemmaksi. Vaihtotaseen ennustetaan tasapainottuvan ja työttömyyden kääntyvän maltilliseen laskuun.

 

Viimeaikaiset tapahtumat euroalueella todistavat sen, että julkisen talouden tila vaikuttaa markkinoiden käsitykseen maan tulevasta kasvupotentiaalista. Ylivelkaantuneen talouden kohdalla liian suuri osuus tulevasta talouskasvusta ohjautuu tuottavan toiminnan sijaan velanhoitokustannuksiin. Suomen kohdalla ensiarvoisen tärkeää on määrätietoisesti harjoittaa talouspolitiikkaa, joka tähtää työllisyysasteen nostoon, kestävyysvajeen umpeen kuromiseen ja sitä kautta korkeampaan talouskasvuun pitkällä aikavälillä.

 

Lisätalousarvioesityksen tunnuslukuja

 

Hallituksen esityksessä eduskunnalle vuoden 2012 lisätalousarvioksi varsinaisten tulojen arviota ehdotetaan korotettavaksi nettomääräisesti 96,5 milj. eurolla. Korkotulojen lähdeverojen arviota ehdotetaan alennettavaksi 60 milj. eurolla johtuen alentuneesta korkotaso-oletuksesta sekä saaduista kertymätiedoista. Arvonlisäveron kertymäarviota korotetaan 126 milj. eurolla kertymätietojen ja tarkentuneen tulopohjaennusteen johdosta. Arviota ajoneuvoverokertymästä korotetaan 42 milj. eurolla saatujen kertymätietojen pohjalta. Muista lainoista kertyvien korkotulojen arviota alennetaan 14 milj. eurolla ja arviota talletuksien korkotuloista 71 milj. eurolla. Talletuskorkotulojen alentumisen taustalla on tärkeimpänä tekijänä alentunut arvio kassan sijoituksille sovellettavasta korkotasosta. Arvioita muista lainoista maksettavista lyhennyksistä korotetaan 73,5 milj. eurolla johtuen pääasiassa Islannin ennenaikaisesti maksamasta lainanlyhennyksestä.

 

Varsinaisten tulojen 96,5 milj. euron korotus ja määrärahojen 214,3 milj. euron lisäys huomioon ottaen vuoden 2012 lisätalousarvioesitys on n. 118 milj. euroa alijäämäinen ja lisää nettolainanottoa. Valtion nettolainanotoksi vuonna 2012 arvioidaan n. 7,5 mrd. euroa, jolloin valtionvelan määrä vuoden lopussa olisi n. 87 mrd. euroa eli n. 44 % suhteessa bruttokansantuotteeseen.

 

Lisätalousarvion määrärahakohdennukset tehdään pääsääntöisesti työllisyyttä ja koulutusta tukeviin toimenpiteisiin sekä yritysrahoitukseen.

 

Liite 1: Hallituskaudella 2012–2015 aloitettavat liikennehankkeet

 

Liikenneinvestoinnit:

 

E18 Hamina-Vaalimaa (PPP-hanke, sopimusvaltuus) (240 M€)

E18 Vaalimaan rekkaliikenteen odotusalue 25 M€

Vt 3 Tampere-Vaasa (Laihian kohta) 20 M€

Vt 5 Mikkeli-Juva 20 M €

Vt 6 Taavetti-Lappeenranta 90 M€

Vt 8 Turku-Pori100 M€

Pääratojen routa- ja pehmeikköalueiden korjaukset 85 M€

Riihimäen kolmioraide 10 M€

Ylivieska–Iisalmi - Kontiomäki ratayhteyden parantaminen (sähköistys) 90 M€

Rauman meriväylä 20 M€

Mt 101 Kehä I:n parantaminen 35 M€

Helsinki-Riihimäki -rataosan kapasiteetin lisääminen 150 M€

E 18, Kehä III:n kehittäminen 110 M€

Bioenergia- ja raakapuukuljetusten turvaaminen (raakapuuterminaalit) 40M€

Vt 22 Oulu-Kajaani 45 M€

Vt 4 Rovaniemen kohta 25 M€

MAL -hankekokonaisuudet 30 M€

Tie-, meri- ja rautatieliikenteen ohjausjärjestelmien uusiminen 90 M€

Helsingin ratapihan toiminnallinen parantaminen 100 M€

 

Kaivosyhteyksien ja elinkeinopoliittisten tärkeiden hankkeiden kehittämisestä päätetään erikseen

 

Imatra-Luumäki kaksoisraide ja ratavälin parantaminen Imatralta Venäjän rajalle, suunnittelu 10 M€

 

Kaivosyhteyksien ja elinkeinopoliittisten tärkeiden hankkeiden kehittämisestä päätetään erikseen

 

Liite 2: Valtioneuvoston rakennepoliittinen kannanotto

 

Hallituksen neuvottelu 21.3.2012

 

Hallitus piti neuvottelun puolustusvoimauudistuksesta

 

Hallitus käsitteli neuvottelussaan keskiviikkona 21. maaliskuuta puolustusvoimauudistusta.

 

Tasavallan presidentti sekä ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta käsittelivät puolustusvoimien esitystä puolustusvoimauudistuksen ratkaisumalliksi istunnossaan 8. helmikuuta. Puolustusvoimien esittämä malli hyväksyttiin tuolloin sellaisenaan.

 

Hallituksen neuvottelussa 21.3. todettiin, että mallin valmisteluun liittyvien tulkintakysymysten selkiyttämiseksi Uudenmaan Prikaatia koskevat osuudet tarkastellaan vielä yksityiskohtaisemmin tasavallan presidentin sekä ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa torstaina 29. maaliskuuta. Puolustusministeri Stefan Wallin esittelee tuolloin prikaatin asemaan koskevat perusteet erillisenä kokonaisuutena. Muilta osin puolustusvoimauudistukseen liittyviä jo tehtyjä linjauksia ei käsitellä.

 

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta 16.3.2012

 

Kansallinen kyberturvallisuusstrategia laaditaan vuoden 2012 aikana

 

Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta keskustelivat kokouksessaan perjantaina 16. maaliskuuta kansallisen kyberturvallisuusstrategian valmisteluista.

 

Tietoverkko- ja kyberuhat ovat nousseet keskeiseksi kansainväliseksi ja kansalliseksi kysymykseksi. Vuoden 2012 aikana laaditaan kansallinen kyberturvallisuusstrategia, jonka tavoitteena on parantaa kokonaisvaltaiseen tietoverkkoturvallisuuteen liittyviä kansallisia valmiuksia ja luoda osaltaan edellytykset yhteiskunnan häiriöttömälle toiminnalle.

 

Valiokunta keskusteli myös valmistautumisesta Soulin ydinturvahuippukokoukseen (26.-27.3.2012), johon tasavallan presidentti osallistuu. Kokoukseen osallistuu 52 maata ja 4 kansainvälistä järjestöä. Kokouksessa käsitellään keinoja ydinmateriaalien laittoman haltuunoton estämiseksi ja huonosti valvottujen, ydinrikollisuuden ja ydinterrorismin uhan kannalta keskeisten ydinmateriaalien turvaamiseksi.

Kokouksessa käsiteltiin myös Suomen YK:n turvallisuusneuvostokampanjan ajankohtaisia asioita.

 

Lisätietoja: hankepäällikkö Yrjö Benson, turvallisuus- ja puolustusasiain komitean sihteeristö, p. 09 160 88233 (kyberturvallisuusstrategia); apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen, ulkoasiainministeriö, p. 160 55006 (ydinturvahuippukokous)

 

LUOVUTETUT MIETINNÖT

 

Työryhmä luovutti rahapeleihin liittyvien haittojen arviointijärjestelmää koskevan ehdotuksensa 20.3.2012 sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljaselle sekä sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kari Välimäelle. Sisäasiainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän mukaan rahapelien kehityksen myötä viranomaiset tarvitsevat luotettavan menetelmän ja kriteerit rahapelien haitallisuuden arviointiin. Riskejä arvioitaessa on otettava huomioon kunkin pelin ominaisuudet sekä toimeenpano- ja jakelutavat. Työryhmän mukaan muuttuva toimintaympäristö tuo uusia haasteita rahapelien arviointiin ja pelihaittojen ehkäisyyn. Erityisesti internetissä tapahtuva pelaaminen mahdollistaa nopeatempoisen ja lähiympäristön sosiaalisen kontrollin ulkopuolella olevan pelaamisen, johon liittyy erityisiä pelihaittariskejä. Suomessa rahapelien pelisäännöt annetaan sisäasiainministeriön asetuksella. Työryhmä ehdottaa, että rahapelien sääntöjen vahvistamisen yhteydessä on arvioitava pelituotteeseen ja peliympäristöön liittyvät ominaisuudet. Keskeiset arvioitavat tekijät ovat pelin tahti, peli- ja panosvalikoima, pelin palkitsevuus, peliin liittyvät lisähoukutukset sekä pelituotteen tarjonta. Työryhmä ehdottaa, että arviointien tekemistä varten perustetaan arviointityöryhmä. Työryhmä tekisi pelituotteen haitta-arvioinnin sekä antaisi lausuntonsa sisäasiainministeriölle pelin haitallisuudesta ja haitallisuusluokituksesta. Työryhmä voisi myös suositella toimenpiteitä haittariskien minimoimiseksi. Työryhmän raportti on osoitteessa www.intermin.fi/julkaisu/102012. Lisätietoja antavat: työryhmän sihteeri, ylitarkastaja Saaramia Varvio, p. 071 878 1881, Poliisihallitus, työryhmän sihteeri, tutkija Antti Murto, p. 09 310 28061, pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca, johtaja Kari Paaso, p. 09 160 74018, sosiaali- ja terveysministeriö ja ylitarkastaja Jukka Tukia, p. 071 878 8573, sisäasiainministeriö.