Valtioneuvoston Viikko 17, 21.4. - 27.4.2012
TASAVALLAN PRESIDENTTI
Eduskunnan vastaukset
Tasavallan presidentti vahvisti 27.4.2012 seuraavat lait:
Laki rikoslain 32 luvun 11 ja 12 §:n muuttamisesta (HE 138/2011 vp). Rikoslain kätkemis- ja rahanpesurikoksia koskevaa lukua muutetaan. Rankaiseminen rahanpesusta mahdollistetaan laissa tarkemmin säädetyissä tilanteissa myös silloin, kun rahanpesijä on ollut itse osallinen rahanpesua edeltävään esirikokseen. Lisäksi esirikoksen asianomistajan vahingonkorvaus ja rahanpesuun liittyvä menettämisseuraamus sovitetaan yhteen siten, että asianomistajan oikeudet turvataan nykyistä paremmin. Laki tulee voimaan 1.5.2012. (OM lainsäädäntöneuvos Matti Marttunen 09 160 67653)
Laki jätelain muuttamisesta ja laki ympäristönsuojelulain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta (HE 15/2012 vp). Eräiden jätelain velvoitteiden siirtymäaikoja koskevia säännöksiä muutetaan. Samalla lakiin tehdään eräitä teknisluonteisia tarkistuksia. Jätelain säätämisen yhteydessä säädetyn ympäristönsuojelulain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksessä säädetään eräisiin vireillä oleviin asioihin sovellettavasta laista. Lait tulevat voimaan 1.5.2012. (YM lainsäädäntöneuvos Tuomas Aarnio 050 363 4413)
Tasavallan presidentti hyväksyi turvallisuusluokitellun tiedon vastavuoroisesta suojaamisesta Suomen ja Israelin välillä tehdyn sopimuksen ja vahvisti lain turvallisuusluokitellun tiedon vastavuoroisesta suojaamisesta Israelin kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 4/2012 vp). Suomen tasavallan hallitus ja Israelin puolustusministeriön edustama Israelin valtion hallitus allekirjoittivat 5.5.2011 sopimuksen turvallisuusluokitellun tiedon vastavuoroisesta suojaamisesta puolustus- tai turvallisuushallintojen kesken tai niitä varten puolustus- tai turvallisuusalan tutkimuksen, hankintojen tai tuotannon yhteydessä taikka puolustus- tai turvallisuusalan asioiden tai hankkeiden yhteydessä. Sopimuksen tarkoituksena on mahdollistaa Suomen ja Israelin välisessä puolustus- tai turvallisuusalan yhteistyössä tarpeellisten arkaluonteisten tietojen suojaaminen. Sopimusteksti pohjautuu pitkälti Suomen mallisopimukseen. Lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. (PLM hallitussihteeri Jenni Herrala 09 160 88110)
Tasavallan presidentti hyväksyi tutkimus-, kehitys-, testaus- ja arviointihankkeista Suomen ja Amerikan yhdysvaltojen välillä tehdyn sopimuksen ja vahvisti lain tutkimus-, kehitys-, testaus- ja arviointihankkeista Suomen ja Amerikan yhdysvaltojen välillä tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta (HE 5/2012 vp). Sopimuksella sovitaan Suomen ja Yhdysvaltojen puolustushallintojen välisten hankkeiden yleisistä ehdoista, jotka määrittelevät osapuolten välisissä erillisissä hankesopimuksissa määritettyjen tutkimus-, kehitys-, testaus- ja arviointitoimintojen käynnistämistä, toteuttamista ja hallinnointia. Lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. (PLM hallitussihteeri Tuomas Venho 09 160 88052)
Kansainväliset asiat
Tasavallan presidentti päätti 27.4.2012 seuraavat kansainväliset asiat:
Ulkoasiainministeri Erkki Tuomiojan tai hänen estyneenä ollessaan suurlähettiläs, pysyvä edustaja Jan Storen valtuuttaminen allekirjoittamaan sopimus Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Keski-Amerikan välisestä assosiaatiosta. (UM ulkoasiainneuvos Hannele Tikanvaara 09 160 55658)
Valtuuskunnan asettaminen Chicagossa Naton huippukokouksen yhteydessä 21.5.2012 järjestettävään Afganistan-huippukokoukseen sekä mahdolliseen kumppanikokoukseen. Valtuuskunnan puheenjohtajana toimii tasavallan presidentti ja varapuheenjohtajina toimivat ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja ja puolustusministeri Stefan Wallin sekä jäseninä kansliapäällikkö Teemu Tanner tasavallan presidentin kansliasta, suurlähettiläs Pia Rantala-Engberg Suomen erityisedustustosta Natossa, suurlähettiläs Ritva Koukku-Ronde Suomen suurlähetystöstä Washingtonista, alivaltiosihteeri Jaakko Laajava ulkoasiainministeriöstä, osastopäällikkö Kirsti Kauppi ulkoasiainministeriöstä, neuvonantaja Mikko Hautala tasavallan presidentin kansliasta, lehdistöpäällikkö Veera Heinonen tasavallan presidentin kansliasta, yksikön päällikkö Outi Holopainen ulkoasiainministeriöstä ja yksikön johtaja Helena Partanen puolustusministeriöstä. Lisäksi ulkoasiainministeriö oikeutetaan määräämään valtuuskunnalle tarvittavat asiantuntijat. (UM lähetystöneuvos Anne Huhtamäki 09 160 55485)
Suomen sotilaallisen kriisinhallinnan henkilöstön vahvuuden vähentäminen ISAF-operaatiossa 50 sotilaalla siten, että vuonna 2010 päätetty 50 sotilaan lisäjoukko kotiutetaan vuoden 2012 aikana. (UM lähetystöneuvos Anne Huhtamäki 09 160 55485)
Suomen osallistuminen YK:n tarkkailijaoperaatioon Syyriassa enintään 10 sotilaalla. Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta käsittelivät asiaa kokouksessaan 13.4.2012 sekä kirjallisessa menettelyssä 23.4.2012. Eduskunnan ulkoasianvaliokunnalle on annettu selvitys asiasta sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain 3 §:n mukaisesti. Ulkoasiainvaliokunta käsitteli asiaa kokouksessaan 24.4.2012 ja hyväksyi kannanoton, jonka mukaan sillä ei ole huomauttamista valtioneuvoston toimintalinjaan. (UM lähetystöneuvos Anne Huhtamäki 09 160 55485)
Ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen III lukuun ja yleissopimukseen liittyvään LSA-säännöstöön tehtyjen muutosten hyväksyminen. Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) meriturvallisuuskomitea (MSC) on hyväksynyt 89. istunnossaan päätöslauselmat, joilla muutettiin liitteen III luvun ja yleissopimukseen liittyvän pakollisen kansainvälisen hengenpelastuslaitesäännöstön (ns. LSA-säännöstö) pelastusveneitä koskevia määräyksiä. Muutoksilla asetetaan pelastusveneille uusia teknisiä vaatimuksia. (LVM hallitusneuvos Silja Ruokola 09 160 28367)
Ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen II-1, II-2, III, IV, V, VII ja XII lukuun sekä liitteen lisäykseen tehtyjen muutosten hyväksyminen. (LVM hallitusneuvos Silja Ruokola 09 160 28367)
Nimitysasiat
Tasavallan presidentti päätti 27.4.2012 seuraavat nimitysasiat:
Määräaikainen hallintoneuvos, hallinto-oikeustuomari, OTK, VT Tuomas Lehtonen korkeimman hallinto-oikeuden hallintoneuvoksen virkaan 1.5.2012 lukien. (OM kansliapäällikkö Tiina Astola 09 160 67502)
Hallinto-oikeustuomari, OTK, VT Liisa Heikkilä, lainsäädäntöneuvos, OTT, OTK, VT Jukka Lindstedt ja Executive Director, arvonlisäveroasiantuntija, OTK Leena Anneli Äärilä korkeimman hallinto-oikeuden kolmeen määräaikaisen hallintoneuvoksen virkaan 1.5.2012–31.12.2012. (OM kansliapäällikkö Tiina Astola 09 1602 67502)
Asianajaja Juha Heikki Kolu Päijät-Hämeen käräjäoikeuden ensiksi täytettävään käräjätuomarin virkaan 1.8.2012 lukien, määräaikainen käräjätuomari, julkinen oikeusavustaja Risto Erkki Antero Hiltunen Päijät-Hämeen käräjäoikeuden toiseksi täytettävään käräjätuomarin virkaan, asessori Tiina Päivikki Isokääntä Päijät-Hämeen käräjäoikeuden kolmanneksi täytettävään käräjätuomarin virkaan, määräaikainen käräjätuomari Petra Johanna Spring-Reiman Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan, määräaikainen käräjätuomari, viskaali Nina Marika Hotti Vantaan käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan, käräjätuomari Eija Irmeli Tiukuvaara Tuusulan käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan, määräaikainen käräjätuomari, viskaali Ritva Liisa Ilona Hiltunen Keski-Suomen käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.5.2012 lukien ja käräjätuomari Mari Pauliina Hermunen Vantaan käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan 1.6.2012 lukien. (OM hallitusneuvos Heikki Liljeroos 09 160 67608)
Hovioikeudenneuvos Maija Helena Nyyssönen Helsingin hovioikeuden hovioikeudenneuvoksen virkaan, käräjätuomari Jussi Sakari Sippola Helsingin käräjäoikeuden ensiksi täytettävään käräjätuomarin virkaan, käräjätuomari Tarja Margit Kristiina Airakorpi Helsingin käräjäoikeuden toiseksi täytettävään käräjätuomarin virkaan, käräjätuomari Jaana Maria Talvikki Niemitalo Helsingin käräjäoikeuden ensiksi täytettävään käräjätuomarin virkaan, käräjätuomari Juha Pekka Saarenvirta Helsingin käräjäoikeuden toiseksi täytettävään käräjätuomarin virkaan, käräjätuomari Leena Tuija Marjatta Söderholm Helsingin käräjäoikeuden kolmanneksi täytettävään käräjätuomarin virkaan, käräjätuomari Merja Liisa Rinne Espoon käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan, käräjätuomari Eija Liisa Pitkänen Etelä-Savon käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan, määräaikainen hovioikeudenneuvos, käräjätuomari Tuula Hannele Myllykangas Helsingin hovioikeuden ensiksi täytettävään hovioikeudenneuvoksen virkaan, määräaikainen hovioikeudenneuvos, vanhempi oikeussihteeri Kirsti Kaarina Uusitalo Helsingin hovioikeuden toiseksi täytettävään hovioikeudenneuvoksen virkaan ja esittelijäneuvos Anna-Liisa Hyvärinen Helsingin hovioikeuden kolmanneksi täytettävään hovioikeudenneuvoksen virkaan 1.5.2012 lukien. (OM hallitusneuvos Heikki Liljeroos 09 160 67608)
Puolustusvoimien logistiikkapäällikkö, eversti Timo Tapani Rotonen kenraalin virkaan 1.7.2012 lukien viiden vuoden määräajaksi. (PLM ylitarkastaja Aila Helenius 09 160 88180)
Everstiluutnantti Jari Oiva Markus Saloselle Suomen pysyvän ETYJ-edustuston sotilasedustajaksi Wienissä annetun määräyksen peruuttaminen 1.8.2012 lukien ja komentaja Petri Olavi Ilvesaron määrääminen tähän tehtävään 1.8.2012 lukien asemapaikkana Wien, everstiluutnantti Jukka Olavi Kotilehdolle Suomen pysyvässä edustustossa Euroopan unionissa (EUE) apulaissotilasedustajaksi Brysselissä annetun määräyksen peruuttaminen 1.8.2012 lukien ja everstiluutnantti Torsti Aarne Heikki Astrénin määrääminen tähän tehtävään 1.8.2012 lukien asemapaikkana Bryssel ja everstiluutnantti Asko Heikki Tapani Kopralle Suomen edustustossa Pohjois-Atlantin liitossa (NAE) apulaissotilasedustajaksi Brysselissä annetun määräyksen peruuttaminen 1.8.2012 lukien ja everstiluutnantti Arto Petteri Vaaralan määrääminen tähän tehtävään 1.8.2012 lukien asemapaikkana Bryssel. (PLM ylitarkastaja Aila Helenius 09 160 88180)
VALTIONEUVOSTO
Hallituksen esitykset
Valtioneuvosto antoi 26.4.2012 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:
Hallituksen esitys (HE 34/2012 vp) eduskunnalle Euroopan vakausmekanismin (EVM) perustamisesta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Eduskunnan hyväksyttäväksi annetaan euroalueen jäsenvaltioiden välillä Euroopan vakausmekanismin (EVM) perustamisesta tehty sopimus. EVM:n enimmäislainanantokyky on 500 miljardia euroa. EVM:n 700 miljardin euron peruspääoma koostuu yhteensä 80 miljardin euron suuruisesta maksetusta osakepääomasta sekä yhteensä enintään 620 miljardin euron suuruisesta vaadittaessa maksettavasta osakepääomasta. Maakohtaisten osuuksien jakoperusteena käytetään EKP:n pääomaosuutta. Suomen osuus EVM:n peruspääomasta on 12,5818 miljardia euroa. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samana ajankohtana kuin sopimus tulee voimaan. (VM finanssineuvos Pekka Morén 09 160 34977)
Hallituksen esitys (HE 35/2012 vp) eduskunnalle laeiksi alueiden kehittämisestä annetun lain 27 §:n muuttamisesta ja rakennerahastolain 2 luvun kumoamisesta. Alueiden kehittämisestä annettua lakia muutetaan niin, että siihen lisätään säännökset Euroopan unionin rakennerahastokautta 2014−2020 varten laadittavien ohjelmien valmistelusta. Tähän liittyen rakennerahastolain ohjelmatyötä koskeva 2 luku kumotaan. Tärkeimmistä periaatteista säädetään laissa alueiden kehittämisestä, ja tarkempia säännöksiä annetaan valtioneuvoston asetuksella. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.7.2012. (TEM hallitusneuvos Tuula Manelius 010 60 64909)
Hallituksen esitys (HE 36/2012 vp) eduskunnalle laeiksi hiilidioksidin talteenottamisesta ja varastoinnista, ympäristönsuojelulain muuttamisesta ja merensuojelulain 7 §:n muuttamisesta sekä Koillis-Atlantin merellisen ympäristön suojelusta tehdyn yleissopimuksen II ja III liitteeseen tehdyn muutoksen hyväksymisestä ja laiksi muutoksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Hiilidioksidin geologinen varastointi Suomen alueella ja talousvyöhykkeellä kielletään. Laeilla pannaan täytäntöön tarpeellisin osin EU:n hiilidioksidin geologista varastointia koskevan direktiivin säännökset. Lisäksi eduskunnan hyväksyttäväksi annetaan Koillis- Atlantin merellisen ympäristön suojelusta tehdyn yleis- sopimuksen II ja III liitteeseen tehty muutos ja laki muutoksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. (YM neuvotteleva virkamies Tuija Talsi 040 720 5574)
Valtioneuvoston asetukset
Valtioneuvosto antoi 26.4.2012 seuraavat asetukset:
Valtioneuvoston asetus vuoden 2011 satovahinkojen viljelmäkohtaisista korvausosuuksista. Viljelmäkohtaisista satovahingoista korvataan 90 prosenttia omavastuun ylittävästä määrästä. Asetus tulee voimaan 2.5.2012. (MMM vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo 09 160 52793)
Valtioneuvoston asetus työympäristöstä aluksessa annetun valtioneuvoston päätöksen eräiden säännösten kumoamisesta. Asetuksella kumotaan työympäristöstä aluksessa annetun valtioneuvoston päätöksen (417/1981) 3 - 5 § ja 58 §:n 2 momentti. Kumottavissa säännöksissä säädetään velvollisuudesta tarkastuttaa aluksen työympäristöä koskevat rakennuspiirustukset työsuojeluviranomaisella. Eduskunta on hyväksynyt lain laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella. Lain säätämisen yhteydessä luovuttiin velvollisuudesta tarkastuttaa asuintiloja koskevat rakennuspiirustukset työsuojeluviranomaisella. Jotta aluksen työ- ja asuintiloja koskeva säätely tässä suhteessa olisi yhdenmukaista, työympäristöpäätöksen edellä mainitut säännökset kumotaan. Asetus tulee voimaan 1.6.2012. (STM hallitussihteeri Tuula Andersin 09 160 73105)
Valtioneuvoston päätökset
Valtioneuvosto teki yleisistunnossa 26.4.2012 seuraavat päätökset:
Päätös asettaa valtuuskunta Yhdistyneiden kansakuntien alkuperäiskansojen pysyvän foorumin 11. istuntoon 7.-18.5.2012 New Yorkissa ja oikeuttaa ulkoasiainministeriö määräämään valtuuskunnalle tarvittavat asiantuntijat ja sihteeri. Valtuuskunnan puheenjohtaja on suurlähettiläs, pysyvä edustaja Jarmo Viinanen pysyvästä edustustosta New Yorkissa; varapuheenjohtaja on suurlähettiläs, pysyvän edustajan sijainen Janne Taalas pysyvästä edustustosta New Yorkissa ja jäsenet ovat ministerineuvos Nina Nordström pysyvästä edustustosta New Yorkissa, hallitusneuvos Mirja Kurkinen oikeusministeriöstä, ulkoasiainsihteeri Suvikki Silvennoinen ulkoasiainministeriöstä, ulkoasiainsihteerit Katja Kalamäki, Anna Vitie, Anna-Maria Salomaa ja Mari Pitkänen pysyvästä edustustosta New Yorkissa, jäsen Nihkolas Valkeapää Saamelaiskäräjistä (Sámediggi), nuorisoneuvoston puheenjohtaja Laura-Maija Niittyvuopio Saamelaiskäräjistä (Sámediggi), nuorisosihteeri Inka Nuorgam Saamelaiskäräjistä (Sámediggi) ja harjoittelija Anni Pätilä pysyvästä edustustosta New Yorkissa. (UM lähetystöneuvos Erik Lundberg 09 160 55349)
Päätös myöntää maastavientilupa Patria Land Services Oy:lle. Maastavientiluvan perusteella Patria Land Services saa viedä maasta 31.12.2014 mennessä Kroatiaan kaksi kappaletta Patria AMV panssaroituja pyöräajoneuvoja. Tuotteiden loppukäyttäjä on Kroatian puolustusministeriö. (PLM erityisasiantuntija Sanna Poutiainen 09 160 88291)
Päätös asettaa opintotukiasiain neuvottelukunta toimikaudeksi 1.5.2012-30.4.2015. Kokoonpano (varajäsenet suluissa): puheenjohtaja: johtaja Kirsi Kangaspunta (johtaja Matti Väisänen) opetus- ja kulttuuriministeriö; varapuheenjohtaja: hallitussihteeri Laura Hansén (hallitusneuvos Kaija Suorsa-Aarnio) opetus- ja kulttuuriministeriö; jäsenet: neuvotteleva virkamies Outi Luoma-aho (budjettineuvos Jouko Narikka) valtiovarainministeriö, hallitusneuvos Esko Salo (hallitusneuvos Jaakko Hannula) sosiaali- ja terveysministeriö, kehitysjohtaja Heikki Ravantti (neuvotteleva virkamies Johanna Laukkanen) työ- ja elinkeinoministeriö, johtaja Kaija Erjanti (rahoitusasiantuntija Ulla Halonen) Finanssialan Keskusliitto, johtaja Helena Pesola (etuuspäällikkö Ilpo Lahtinen) Kansaneläkelaitos, etuusjohtaja Anne Neimala (opintotukikeskuksen johtaja Eija Aarnio) Kansaneläkelaitos, sosiaalipoliittinen sihteeri Ville Impiö (sosiaalipoliittinen sihteeri Sini Terävä) Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL, asiantuntija Antti Hallia (asiantuntija Nelli Karkkunen) Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK, edunvalvonta-asiamies Joonas Mikkilä (järjestöasiamies Katri Pohjamo) Suomen Lukiolaisten Liitto, edunvalvontasihteeri Jussi-Pekka Rode Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI (puheenjohtaja Jenni Parpala Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU), opintohallintopäällikkö Petri Sjöblom Turun yliopisto (opintoasiainpäällikkö Marko Wilen Laurea-ammattikorkeakoulu) ja rehtori Riitta Narko Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda (rehtori Hannu Mansikkakorpi Satakunnan koulutuskuntayhtymä). (OKM hallitussihteeri Piritta Väinölä 09 160 77443)
Päätös asettaa satovahinkoneuvottelukunta toimikaudeksi 1.5.2012-30.4.2015. Kokoonpano (varajäsenet suluissa): puheenjohtaja: maatalousneuvos Arja-Leena Kirvesniemi (neuvotteleva virkamies Martti Patjas) maa- ja metsätalousministeriö; jäsenet: maatalousylitarkastaja Anne Vainio (ylitarkastaja Veli-Pekka Reskola) maa- ja metsätalousministeriö, lainsäädäntöneuvos Jyri Inha (neuvotteleva virkamies Kirsti Vallinheimo) valtionvarainministeriö, ylitarkastaja Susanna Jansson (yksikön johtaja Vesa Perätalo) Maaseutuvirasto, vilja-asiamies Max Schulman (kasvinviljelyasiamies Mika Virtanen) Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, tutkimuspäällikkö Johan Åberg (asiantuntija Leena Ala-Orvola) Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ja toiminnanjohtaja Jonas Laxåback (asiamies Rikard Korkman) Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC. (MMM hallitussihteeri Jukka Mirvo 09 160 54236)
Päätös vahvistaa Metsähallituksen ja Metsähallituksen konsernin tilinpäätös vuodelta 2011. Metsähallituksen liiketoiminnan tilikauden 101 706 154,83 euron voitosta ja edellisten tilikausien 30 489 895,39 euron voitosta tuloutetaan valtiolle neljässä erässä yhteensä 110 000 000 euroa, mikä vastaa hallitusohjelmassa sovittua korotettua tuloutustasoa. Metsähallitus maksaa 31.5.2012 vallitsevan tilanteen mukaisen kolmen kuukauden euriborkoron suuruista korkoa lykkäysajalta. Metsähallitus on toteuttanut matkailuliiketoiminnan ja tytäryhtiöiden toiminnan kannattavuuden parantamista koskevia eduskunnan ja maa- ja metsätalousministeriön edellyttämiä toimenpiteitä vuonna 2011. (MMM ylimetsänhoitaja Matti Heikurainen 09 160 53359)
Päätös määrätä työ- ja elinkeinoministeriön ylitarkastaja Markus Ukkola valtioneuvoston esittelijäksi. (TEM hallitusneuvos Kari Mäkinen 010 60 63523)
Päätös vahvistaa valtiontakuurahaston vuoden 2011 tilinpäätös. Toimintavuoden tulos on 5 174 039,02 euroa ylijäämäinen. (TEM ylitarkastaja Päivi Marttila 010 60 64111)
Valtioneuvosto lähetti eduskunnalle 26.4.2012 seuraavat Euroopan unionin säädösehdotuksia koskevat valtioneuvoston kirjelmät:
Valtioneuvoston kirjelmä (U 29/2012 vp) eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston asetukseksi työtaisteluoikeuden harjoittamisesta suhteessa sijoittautumisvapauteen ja palvelujen tarjoamisen vapauteen (Monti II- asetus). Asetuksen tavoitteena on selkeyttää yleisiä periaatteita ja EU:n tasolla sovellettavia sääntöjä, jotka koskevat oikeutta ryhtyä työtaistelutoimiin ja sen harjoittamista palvelujen tarjoamisen vapauden ja sijoittautumisvapauden yhteydessä. Asetus pyrkii myös sovittamaan yhteen näitä oikeuksia ja vapauksia rajat ylittävissä tilanteissa. (TEM hallitusneuvos Liisa Heinonen 010 60 64131)
Valtioneuvoston kirjelmä (U 30/2012 vp) eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon annetun direktiivin 96/71/EY täytäntöönpanosta (lähetettyjen työntekijöiden täytäntöönpanodirektiivi). Ehdotuksen tarkoituksena on parantaa direktiivin 96/71/EY täytäntöönpanoa, soveltamista ja käytännön toimenpanon valvontaa. Täytäntöönpanodirektiivi pyrkii varmistamaan työntekijöiden työehtojen toteutumisen, parantamaan eri jäsenmaiden viranomaisten yhteistyötä muun muassa sähköisellä tiedonvaihtojärjestelmällä (IMI), selventämään lähtömaan ja työntekomaan viranomaisten ja yritysten velvollisuuksia, parantamaan yrityksille ja työntekijöille suunnattua tiedottamista lähetetyn työntekijän työehdoista ja sovellettavista säännöksistä, varmistamaan direktiivin noudattaminen yhtäläisillä lähettämistä koskevilla kriteereillä ja tehokkailla seuraamuksilla sekä ehkäisemään sovellettavien sääntöjen kiertäminen ja väärinkäyttö. (TEM vanhempi hallitussihteeri Päivi Kantanen 010 60 48938)
Nimitysasiat
Valtioneuvosto päätti 26.4.2012 seuraavat nimitysasiat:
Lähetystöneuvos Vesa Lehtonen ulkoasiainhallinnon ulkoasiainneuvoksen virkaan 1.9.2012 lukien. (UM lähetystöneuvos Mika Koskinen 09 160 55408)
Yhteiskuntatieteen maisteri Kalle Kekomäki sisäasiainministeriön kansainvälisten asioiden yksikön johtajan määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.5.2012-31.5.2013, kuitenkin enintään siksi ajaksi kuin viran vakinainen haltija tai hänen sijaisekseen määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitetty henkilö on virkavapaalla. (SM kansliapäällikkö Ritva Viljanen 071 878 8203)
Varatuomari Liisa Hakala sosiaali- ja terveysministeriön johtajan virkaan 21.5.2012 lukien. (STM hallitusneuvos Liisa Perttula 09 160 73797)
Raha-asiat
Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi istunnossaan 25.4.2012 seuraavia asioita:
Palosuojelurahaston vuoden 2011 tilinpäätöksen vahvistaminen. Palosuojelurahaston tulot vuonna 2011 olivat 9 199 371,22 euroa ja ne koostuivat lähes kokonaisuudessaan vakuutusyhtiöiden tilittämistä palosuojelumaksuista vuodelta 2010. Kulut tilikaudella olivat 10 067 956,39 euroa, josta siirtotalouden kulut olivat 9 817 052,85 euroa. Rahaston kulujäämä tilikaudelta oli 867 688,45 euroa. Taseen loppusumma tilikauden päättyessä oli 15 097 532,64 euroa. (SM kehittämisneuvos Harri Martikainen 071 878 8512)
Paimion kaupungin saaman perusteettoman edun palauttaminen. Paimion kaupungin 2007-2008 valtionosuusrahoituksen perusteeksi ilmoittamat oppisopimukset eivät kokonaisuutena täytä oppisopimuskoulutukselle ja sen rahoitukselle lainsäädännössä asetettuja edellytyksiä. Paimion kaupungille maksetun perusteettoman etuuden määrä on yhteensä 5 960 247,05 euroa. Palautettava määrä alennetaan 1 700 000 eurolla eikä perusteettomasta etuudesta peritä korkoa. Paimion kaupungin palautusvelvollisuudeksi jää 4 260 247,05 euroa. (OKM johtaja Mika Tammilehto 09 160 77391)
Palkkaussopimuksen tekeminen Elintarviketurvallisuusviraston pääjohtajan Matti Ahon kanssa. Sopimuspalkka on 10 022,00 euroa kuukaudessa 1.5.2012 lukien. (MMM hallintojohtaja Eeva Pystynen 09 160 53327)
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla käytettävän korkotukilainojen myöntämisvaltuuden sekä Maatilatalouden kehittämisrahaston valtiontakausten myöntämisvaltuuden ja avustusvarojen osoittaminen eräiden maatalouden rakennetukien toimeenpanoa varten vuonna 2012. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille osoitetaan myöntämisvaltuutta ja avustusvaroja maatalouden rakennetukilain mukaisten tukien toimeenpanoa varten. Myöntämisvaltuuksien ja avustusvarojen osoittaminen koskee osaa vuonna 2012 tehtävistä tukipäätöksistä. Vuoden 2012 talousarvion momentilla 30.20.49 (Maaseutuelinkeinotoiminnan korkotuki) on käytettävissä korkotukilainojen myöntämisvaltuutta yhteensä 300 000 000 euroa, jonka lisäksi käytettävissä on vuodelta 2011 siirtyvää myöntämisvaltuutta 300 000 000 euroa. Siten vuonna 2012 on käytettävissä korkotukilainojen myöntämisvaltuutta yhteensä 600 000 000 euroa. ELY-keskuksille osoitetaan 63 816 584,32 euroa. Aiemmin vuonna 2012 on sidottu 105 327 042,88 euroa. Maatilatalouden kehittämisrahaston (MAKERA) vuoden 2012 käyttösuunnitelmassa kauden 2008-2013 mukaisiin tukiin varatuista 88 750 000 euron avustusvaroista osoitetaan ELY-keskuksille 27 149 891,59 euroa. Aiemmin vuonna 2012 on sidottu 35 220 033,34 euroa. MAKERAn vuoden 2012 käyttösuunnitelmassa 10 000 000 euroon rajatusta valtiontakausten myöntämisvaltuudesta osoitetaan 4 300 508 euroa. Aiemmin vuonna 2012 on sidottu 2 540 000,00 euroa. Sika-, broileri- ja kalkkuna-alan tuotantorakennusten uudisrakennus- ja laajennusinvestointeja koskevasta vuodelle 2012 asetetusta 33 000 eläinpaikan kiintiöstä osoitetaan ELY-keskusten käyttöön 920 eläinpaikkaa. Aiemmin vuonna 2012 on sidottu 667 eläinpaikkaa. (MMM maatalousylitarkastaja Hannu Porkola 09 160 54247)
Valtiontakuurahaston talousarvion vahvistaminen vuodelle 2012. Rahaston tuloksen ennakoidaan olevan 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kassaperusteisesti tarkasteltuna rahaston tuloksen ennakoidaan olevan 22 miljoonaa euroa ylijäämäinen. (TEM ylitarkastaja Päivi Marttila 010 60 64111)
LUOVUTETUT MIETINNÖT
Sananvapausrikoksia koskevan lainsäädännön uudistamista valmistellut työryhmä luovutti 25.4.2012 ehdotuksensa oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille. Työryhmä ehdottaa, että yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä ja kunnianloukkauksesta tuomittavia rangaistuksia lievennetään ja rangaistavuuden alaa supistetaan. Uudistus korostaisi sananvapautta perusoikeutena. Lisäksi työryhmä ehdottaa muun muassa rikoslakiin uutta, vainoamisen kieltävää rangaistussäännöstä. Vainoamisen kriminalisointia edellyttää naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskeva Euroopan neuvoston yleissopimus. Rikoslakiin lisättäisiin myös uusi viestintärauhan rikkomista koskeva rangaistussäännös, joka kattaisi lähtökohtaisesti kaikki viestintävälineisiin lähetettävät häirintäviestit. Mietintö on osoitteessa http://www.om.fi/1330603391544. Lisätietoja antavat lainsäädäntöneuvos Matti Marttunen, p. 09 160 67653 ja lainsäädäntöneuvos Jussi Matikkala, p. 09 160 67707, oikeusministeriö.