Valtioneuvoston Viikko 22, 26.5. - 1.6.2012

VALTIONEUVOSTO

Hallituksen esitykset

 

Valtioneuvosto antoi 31.5.2012 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

 

Hallituksen esitys (HE 50/2012 vp) eduskunnalle kauppaa, kehitystä ja yhteistyötä koskevan sopimuksen muuttamisesta Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Etelä-Afrikan tasavallan välillä tehdyn sopimuksen hyväksymisestä sekä laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Eduskunnan hyväksyttäväksi annetaan Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Etelä-Afrikan tasavallan kanssa 11.9.2009 Kleinmondissa tehty sopimus kauppaa, kehitystä ja yhteistyötä koskevan sopimuksen muuttamisesta. Sopimuksella muutetaan taloudellista yhteistyötä, kehitysyhteistyötä ja yhteistyötä muilla aloilla koskevia sopimusmääräyksiä. Suurin muutos on tiettyjen poliittista yhteistyötä koskevien uusien sopimusmääräysten lisääminen alkuperäiseen sopimukseen. Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. (UM lähetystöneuvos Jorma Suvanto 09 160 56235)

 

Hallituksen esitys (HE 51/2012 vp) eduskunnalle veroasioita koskevasta tiedonvaihdosta Guatemalan kanssa tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Eduskunnan hyväksyttäväksi annetaan Guatemalan kanssa Pariisissa 15.5.2012 tehty sopimus veroasioita koskevasta tiedonvaihdosta. Sopimuksen tarkoituksena on mahdollistaa verotustietojen vaihtaminen maiden välillä. Sopimus rakentuu Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) laatimalle verotietojenvaihtoa koskevalle malliverosopimukselle. Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. (VM neuvotteleva virkamies Anders Colliander 09 160 33163)

 

Hallituksen esitys (HE 52/2012 vp) eduskunnalle laeiksi Taiteen edistämiskeskusta, valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ja alueiden kehittämisestä annetun lain muuttamisesta. Taiteen edistämisen järjestelystä annettu laki korvataan lailla Taiteen edistämiskeskuksesta, jolla perustetaan Taiteen edistämiskeskus –niminen virasto. Keskuksen yhteydessä on luottamuselimiä, joita ovat taideneuvosto, valtion ja alueelliset taidetoimikunnat sekä erillislautakunnat. Keskustoimikunnalla olevia tehtäviä laajennetaan. Luottamuselinten vertaisarviointiin perustuva päätöksenteko säilytetään. Valtakunnalliset ja alueelliset luottamuselimet säilytetään ja perustetaan taideneuvosto. Taidetoimikuntalaitoksen toimintakykyä parannetaan ja hallintoa yhtenäistetään ja selkeytetään. Keskuksesta aluetoimipisteineen muodostuu yhtenäinen taiteen ja kulttuurin edistämisen kokonaisuus. Päätöksenteon avoimuuden lisäämiseksi luovutaan kiellosta valittaa valtionavustus- ja apurahapäätöksistä. Lisäksi muutetaan valtion taiteilija-apurahoista annettua lakia ja alueiden kehittämisestä annettua lakia. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2013. (OKM johtaja Tuula Lybeck 0295 330 201)

 

Hallituksen esitys (HE 53/2012 vp) eduskunnalle kansainvälistä taksiliikennettä tiellä koskevan Ruotsin kanssa tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta. Eduskunnan hyväksyttäväksi annetaan kansainvälistä taksiliikennettä tiellä koskeva, Ruotsin kanssa elokuussa 2011 tehty sopimus. Sopimuksen tavoitteena on kehittää Suomen ja Ruotsin pohjoista raja-aluetta, poistaa rajaesteitä ja kehittää raja-alueen yrittäjyyttä, työllisyyttä ja väestön hyvinvointia laillistamalla alueella jo harjoitettu kansainvälinen taksiliikenne. Sopimus sisältää määräykset taksiyritysten velvollisuuksista ja siitä, miten taksiliikennettä saa harjoittaa. Lisäksi se sisältää määräykset toimivaltaisista viranomaisista, tiedonvaihdosta viranomaisten kesken sekä tarvittavista asiakirjoista ja riitojen ratkaisusta. Sopimus edellyttää, että toimivaltaisten viranomaisten on ryhdyttävä toimenpiteisiin sopimusta rikkonutta taksiyritystä kohtaan. Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta. Laki sisältää sopimuksen vaatimat seuraamukset sekä suomalaisia taksiluvan haltijoita koskevat tärkeimmät velvoitteet liikenteen harjoittamisesta kuten asemapaikalle palaamisvelvoitteen. Velvoitteet vastaavat kansallista lainsäädäntöä ja niiden pääasiallisena tarkoituksena on varmistaa taksipalvelujen säilyminen asemapaikalla Suomessa. (LVM hallitusneuvos Irja Vesanen-Nikitin 0295 342 544)

 

Hallituksen esitys (HE 54/2012 vp) eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 14 luvun 3 d §:n muuttamisesta. Työttömyysturvalain muuttamisen tavoitteena on säätää työttömyysetuuksien kustannusten korvaamisen rahoituksesta niissä tilanteissa, joissa Kansaneläkelaitos maksaa korvauksia Suomessa työskentelyn perusteella työttömän työnhakijan asuinvaltiolle. Korvauksia maksetaan sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskevan asetuksen 65 artiklan perusteella. Korvaukset rahoitetaan valtion varoista. (STM hallitussihteeri Pekka Paaermaa 09 160 73204)

 

Hallituksen esitys (HE 55/2012 vp) eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Vakuutusyhtiölakia, ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annettua lakia ja vakuutusyhdistyslakia muutetaan siten, että kuluttajille myönnettävissä vakuutuksissa ei saa käyttää sukupuolta vakuutusmaksujen tai vakuutuksesta saatavien etuuksien laskennassa eikä tehdä sukupuoleen perustuvia eroja maksuissa tai etuuksissa. Laeista kumotaan säännökset sukupuoleen perustuvaa riskinarviointia koskevien tietojen toimittamis- ja julkaisuvelvollisuudesta. Muutostarve johtuu EU-tuomioistuimen tasa-arvodirektiiviä koskevasta tuomiosta, jonka mukaan molempien sukupuolten maksujen ja etuuksien on oltava samat. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 21.12.2012. (STM ylitarkastaja Terhi Valtonen 09 160 74187)

 

Valtioneuvoston asetukset

 

Valtioneuvosto antoi 31.5.2012 seuraavat asetukset:

 

Valtioneuvoston asetus alle 18-vuotiaana vahinkoa kärsineen ansiotulon määrän vahvistamisesta. Asetuksessa vahvistetaan tulonsaajien keskimääräisiin ansiotuloihin perustuva euromäärä, jota voidaan käyttää vahinkoa kärsineen oletettuna ansiotulona määrättäessä ansionmenetyskorvausta vahingonkorvauslain (412/1974) 5 luvun 2 b §:n nojalla. Asetuksen mukaista ansiotuloa voidaan käyttää ansionmenetyskorvauksen perustana, kun henkilövahingon johdosta pysyvästi ja täydellisesti työkykynsä menettänyt ei ollut vahingon tapahtuessa täyttänyt 18 vuotta. Asetus tulee voimaan 6.6.2012. (OM lainsäädäntöneuvos Tuomo Antila 09 160 67719)

 

Valtioneuvoston asetus kansainvälistä tavaran kauppaa koskevista sopimuksista tehdyn yleissopimuksen voimaansaattamisesta sekä yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä annetun lain voimaantulosta annetun asetuksen 2 §:n muuttamisesta. Muutokset johtuvat siitä, että Suomi on peruuttanut yleissopimuksen ratifioimisen yhteydessä antamansa selityksen, jonka mukaan Suomi ei sitoudu noudattamaan yleissopimuksen II osaa, sekä antanut uuden selityksen, jonka perusteella yleissopimuksen II osaa ei kuitenkaan jatkossakaan sovelleta Pohjoismaiden väliseen kauppaan. Asetus tulee voimaan 1.6.2012. (OM lainsäädäntöneuvos Tuomo Antila 09 160 67719)

 

Valtioneuvoston asetus ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen II-1, II-2, III, IV, V, VII ja XII lukuun sekä liitteen lisäykseen tehtyjen muutosten voimaansaattamisesta. Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) meriturvallisuuskomitea (MSC) on hyväksynyt 79. istunnossaan päätöslauselman 170 ja päätöslauselman 201, jolla tehtiin muutoksia ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen (ns. SOLAS-yleissopimus) liitteen II-1, III, V, VII ja XII lukuun sekä liitteen lisäykseen. Edelleen meriturvallisuuskomitea hyväksyi 81. istunnossaan 18 päivänä toukokuuta 2006 päätöslauselman MSC.201(81), jolla tehtiin muutoksia SOLAS-yleissopimuksen liitteen II-2, III, IV ja V lukuun. Muutokset ja asetus tulevat voimaan 15.6.2012. (LVM hallitusneuvos Silja Ruokola 0295 342 367)

 

Valtioneuvoston asetus ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen II-1, II-2 ja V lukuun sekä liitteen lisäykseen, mainittuun yleissopimukseen liittyvän vuoden 1988 pöytäkirjan liitteen lisäykseen ja mainittuun yleissopimukseen liittyvään paloturvallisuusjärjestelmäsäännöstöön tehtyjen muutosten sekä mainittuun yleissopimukseen liittyvän uudistetun vuoden 2010 palokoesäännöstön voimaansaattamisesta. Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) meriturvallisuuskomitea (MSC) on 88. istunnossaan joulukuussa 2010 hyväksynyt päätöslauselmat 307, 308, 309 ja 311. Päätöslauselmalla 308 tehtiin muutoksia ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen II-1, II-2 ja V lukuun sekä liitteen lisäykseen. Päätöslauselmalla 309 tehtiin muutoksia mainittuun yleissopimukseen liittyvän vuoden 1988 pöytäkirjan liitteen lisäykseen. Päätöslauselmalla 311 tehtiin muutoksia mainittuun yleissopimukseen liittyvään paloturvallisuussäännöstöön. Päätöslauselmalla 307 hyväksyttiin mainittuun yleissopimukseen liittyvä uudistettu vuoden 2010 palokoesäännöstö. Muutokset ja vuoden 2010 palokoesäännöstö tulevat voimaan 1.7.2012. Asetus tulee voimaan 1.7.2012. (LVM hallitusneuvos Silja Ruokola 0295 342 367)

 

Valtioneuvoston asetus sairaankuljetuksen kustannusten korvaustaksasta. Asetuksessa säädetään sairaankuljetuksen kustannusten korvaustaksasta, joka muodostuu lähtömaksun, kilometrimaksun, toisen sairaankuljettajan lisämaksun ja odotusaikamaksun korvausperusteesta. Sairaankuljetuksen kustannusten nousun johdosta sairaankuljetuksen kustannusten korvaustaksaa korotetaan 4,87 prosentilla. Asetus tulee voimaan 11.6.2012. (STM hallitussihteeri Sanna Pekkarinen 09 160 73174)

 

Valtioneuvoston päätökset

 

Valtioneuvosto teki yleisistunnossa 31.5.2012 seuraavat päätökset:

 

Päätös hyväksyä pöytäkirja Suomen tasavallan hallituksen ja Venäjän federaation hallituksen välisen 8.12.1993 tehdyn lentoliikennesopimuksen muuttamisesta (HE 10/2012 vp). (LVM hallitusneuvos Anna Sotaniemi 0295 342 491)

 

Päätös työvoimapolitiikan määrärahojen alueellisesta jaosta. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille jaetaan valtion vuoden 2012 lisätalousarviossa momentille 32.30.51 (Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimet) osoitetut 24 000 000 euron määrärahat seuraavasti: Uusimaa 4 890 000 euroa, Varsinais-Suomi 2 040 000 euroa, Satakunta 1 120 000 euroa, Häme 1 960 000 euroa, Pirkanmaa 2 400 000 euroa, Kaakkois-Suomi 1 880 000 euroa, Etelä-Savo 820 000 euroa, Pohjois-Savo 1 250 000 euroa, Pohjois-Karjala 1 190 000 euroa, Keski-Suomi 1 720 000 euroa, Etelä-Pohjanmaa 730 000, Pohjanmaa 790 000 euroa, Pohjois-Pohjanmaa 2 080 000 euroa ja Lappi 1 130 000 euroa. Lisäksi työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen myöntämisvaltuutta jaetaan ELY-keskuksille 2 000 000 euroa ja työ- ja elinkeinoministeriön käytettäväksi jätetään 5 000 000 euroa. Työ- ja elinkeinoministeriö oikeutetaan tarvittaessa tekemään muutoksia päätösehdotuksen mukaisiin ELY-keskuskohtaisiin määrärahoihin. (TEM työmarkkinaneuvos Raija Saastamoinen 010 60 48942)

 

Periaatepäätös työmarkkinoiden toimivuuden ja työvoiman tarjonnan turvaamiseksi. Periaatepäätöksellä määritetään hallituksen rakennepoliittisen kannanoton 22.3.2012 mukaisesti työpoliittinen toimintaohjelma, jolla työmarkkinoiden toimivuutta parannetaan ja työvoiman tarjontaa lisätään. Periaatepäätös on osoitteessa www.valtioneuvosto.fi/periaatepaatokset. (TEM työmarkkinaneuvos Jussi Toppila 010 60 48070)

 

Päätös myöntää ero neuvotteleva virkamies Juha Rissaselle valtiontakuurahaston johtokunnan varajäsenyydestä ja määrätä hänen tilalleen johtokunnan puheenjohtajan henkilökohtaiseksi varajäseneksi neuvotteleva virkamies Marja Hanski työ- ja elinkeinoministeriöstä johtokunnan 31.12.2013 päättyväksi toimikaudeksi. (TEM neuvotteleva virkamies Anne Rothovius 010 60 63532)

 

Päätös myöntää valtiotieteiden maisteri Sirpa Hartojoelle ero sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan muutoksenhakijoiden olosuhteiden tuntemusta edustavan henkilökohtaisen varajäsenen tehtävästä ja nimittää hänen tilalleen hallintotieteen maisteri Hanna-Kaisa Järvi 31.5.2012 lukien sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan 31.12.2013 päättyväksi toimikaudeksi. (STM ylitarkastaja Jukka Lavaste 09 160 73915)

 

Valtioneuvosto lähetti eduskunnalle 31.5.2012 seuraavat Euroopan unionin säädösehdotuksia koskevat valtioneuvoston kirjelmät:

 

Valtioneuvoston kirjelmä (U 37/2012 vp) eduskunnalle komission talousarvioesityksestä vuodelle 2013 (budjetti; Euroopan unioni). Komission esittämä maksumäärärahojen taso 137,9 miljardia euroa on 6,8 prosenttia vuoden 2012 tasoa suurempi. Sitoumusten määrä nousee 150,9 miljardiin euroon eli kasvua on 2,0 prosenttia. Komission esityksen mukaisten maksumäärärahojen taso vastaa 1,03 prosenttia EU:n yhteenlasketusta bruttokansantulosta. Suomen maksujen kokonaismäärä tarkentuu komission talousarvioesityksen 1. oikaisukirjelmän jälkeen ja otetaan huomioon kansallisessa budjettivalmistelussa. (VM lainsäädäntöneuvos Martti Anttinen 09 160 33015)

 

Valtioneuvoston kirjelmä (U 38/2012 vp) eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi toisessa jäsenvaltiossa rekisteröityjen moottoriajoneuvojen siirtämisen yksinkertaistamisesta sisämarkkinoilla. Ehdotus sisältää perusteet toisessa jäsenvaltiossa rekisteröityjen ajoneuvojen rekisteröintipaikasta ja rekisteröintimenettelystä, väliaikaisesta rekisteröinnistä ajoneuvon siirtämiseksi toiseen jäsenvaltioon, ajoneuvorekisteritietojen vaihdosta, elinkeinonharjoittajien ajoneuvojen rekisteröinnistä sekä ajoneuvorekisteriviranomaisista. (LVM hallitusneuvos Jorma Hörkkö 0295 342 503)

 

Nimitysasiat

 

Valtioneuvosto päätti 31.5.2012 seuraavat nimitysasiat:

 

Oikeustieteen lisensiaatti, varatuomari Tiina Astola oikeusministeriön kansliapäällikön virkaan 1.9.2012-31.8.2017. (OM hallintojohtaja Olli Muttilainen 09 160 67622)

 

Oikeustieteen maisteri Aino Lehto puolustusministeriön hallitussihteerin virkaan 1.6.2012 lukien. (PLM neuvotteleva virkamies Antti Korkala 09 160 88120)

 

Ylijohtaja, oikeustieteen kandidaatti Hannu Luntiala Väestörekisterikeskuksen ylijohtajan määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.6.2012-30.9.2013. (VM lainsäädäntöneuvos Salla Kalsi 09 160 33664)

 

Johtaja, filosofian tohtori Mika Tammilehto opetus- ja kulttuuriministeriön johtajan määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.6.2012 - 30.11.2012, kuitenkin enintään siksi ajaksi, kunnes virka hakumenettelyllä täytetään. Tammilehdolle myönnetään vastaavaksi ajaksi palkatonta virkavapautta hänen omasta opetusneuvoksen virastaan. (OKM ylijohtaja Håkan Mattlin 0295 330 208)

 

Opetusneuvos, hallintotieteiden maisteri Jukka Lehtinen opetus- ja kulttuuriministeriön opetusneuvoksen määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.6.2012 - 30.11.2012, kuitenkin enintään siksi ajaksi, jonka viran vakituinen haltija Mika Tammilehto on virkavapaana. (OKM ylijohtaja Håkan Mattlin 0295 330 208)

 

Opetusneuvos, filosofian maisteri Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriön opetusneuvoksen määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.7.2012-31.10.2012, kuitenkin enintään siksi ajaksi, kunnes virka hakumenettelyllä täytetään. (OKM ylijohtaja Håkan Mattlin 0295 330 208)

 

Kauppatieteiden maisteri Katariina Kilpeläinen liikenne- ja viestintäministeriön neuvottelevan virkamiehen virkaan 1.6.2012 lukien. (LVM kansliapäällikkö Harri Pursiainen 0295 342 389)

 

Hallintotieteiden lisensiaatti Tuija Anneli Päivärinta liikenne- ja viestintäministeriön neuvottelevan virkamiehen virkaan 1.6.2012 lukien. (LVM kansliapäällikkö Harri Pursiainen 0295 342 389)

 

Raha-asiat

 

Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi istunnossaan 30.5.2012 seuraavia asioita:

 

Saaristomeren Meripuolustusalueen ja Senaatti-kiinteistöjen välisen vuokrasopimuksen allekirjoittaminen. Saaristomeren Meripuolustusalue vuokralaisena allekirjoitti 24.9.2010 Senaatti-kiinteistöjen kanssa Pansion tykkilaiturin uudisrakennushankkeen ehdollisen vuokrasopimuksen. Tarkempien laiturin vedenalaisten tutkimusten myötä laiturin kustannukset ovat nousseet huomattavasti alkuperäisestä 2 360 000 eurosta (alv 0 %). Senaatti-kiinteistöjen toimitusjohtaja on hyväksynyt hanketta koskevan ehdollisen investointiesityksen 21.11.2011 kustannusarviolla 3 200 000 euroa (alv 0 %). Hanke on arvioitu valmistuvaksi 30.11.2012, vuokra-aika alkaa 1.12.2012 ja kestää 15 vuotta. (PLM erityisasiantuntija Kai Heng 09 160 88227)

 

HALLITUKSEN NEUVOTTELUT

Hallituksen neuvottelu 30.5.2012

 

Hallitus piti neuvottelun Hyvinkään ampumistapauksesta

 

Hallitus on tänään saanut poliisin tilannekatsauksen Hyvinkään ampumistapauksen kulusta ja tutkinnan edistymisestä. Hallitus seuraa selvitystyötä ja kokoontuu keskustelemaan aiheesta uudelleen kun poliisitutkinta on valmistunut.

 

Lisätietoja: valtioneuvoston viestintäjohtaja Kari Mokko, p. 040 751 3281

 

LUOVUTETUT MIETINNÖT

 

Talousneuvosto julkisti 29.5.2012 Pellervon taloustutkimuksen laatiman Globaalitalouden haasteita Suomelle vuoteen 2030 -raportin. Raportin mukaan globaalitalouden keskeiset haasteet liittyvät tuloerojen kasvuun sekä talouden ylikansalliseen hallintaan tarvittavien instituutioiden rakentamiseen. Kansallisella tasolla muutoskyvyn merkitys kasvaa. Kehittyvien talouksien, kuten Kiinan ja Venäjän, täytyy pystyä muuttamaan taloutensa rakenteita, jotta niiden vaurastuminen voi jatkua. Suomella on mahdollisuudet menestyä taloudellisesti myös tulevaisuudessa. Tämä edellyttää kuitenkin talouden valmiuksien jatkuvaa parantamista. Erityisesti työmarkkinoiden reagointikykyä pitää lisätä ja koulutusjärjestelmää kehittää edelleen. Raporttiin sisältyy täydentävä kommenttikirjoitus, jonka on laatinut kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala Tampereen yliopistosta. Haukkala suhtautuu pessimistisesti mahdollisuuksiin kehittää toimivaa globaalinhallintoa ja korostaa Venäjän merkitystä Suomelle. Haukkala tuo myös julki huolensa työmarkkinoiden polarisoitumisen mahdollisia yhteiskuntapoliittisista seuraamuksista. Raportti on osoitteessa: http://vnk.fi/julkaisut/listaus/julkaisu/fi.jsp?oid=358635. Lisätietoja antavat tutkimusjohtaja Markus Lahtinen, p. 050 491 3842, Pellervon taloustutkimus, professori Hiski Haukkala, p. 050 5822 173, Tampereen yliopisto sekä pääsihteeri Pekka Sinko, p. 09 160 22177, valtioneuvoston kanslia.

 

Selvityshenkilöt tutkimusprofessori Ritva Jakku-Sihvonen ja erikoistutkija Jorma Kuusela luovuttivat 28.5.2012 Perusopetuksen aika – selvitys koulujen toimintaympäristöä kuvaavista indikaattoreista -raporttinsa opetusministeri Jukka Gustafssonille. Koulujen toimintaympäristön haasteellisuutta kuvaavia indikaattoreita pohtineet selvitysmiehet esittävät perusopetukseen uutta rahoitusmittaria, jonka tarkoituksena on ottaa huomioon koululaisten vanhempien koulutustausta. Uusi koulutusindikaattori perustuisi niiden 30-54-vuotiaiden kuntalaisten määrään, joilla ei ole peruskoulun jälkeen suoritettua tutkintoa. Selvitys liittyy hallituksen tavoitteeseen estää koulujen eriytyminen ja vähentää väestöryhmien välisiä eroja oppimistuloksissa. Koulujen väliset erot ovat kasvaneet voimakkaasti 2000-luvulla, ja hallituksen tavoitteena on puolittaa ero vuoteen 2020 mennessä. Esitetty mittari perustuu hallitusohjelmaan, jonka mukaan valtionosuusuudistuksessa tavoitteena on, että perusopetuksen rahoitus jatkossa perustuisi nykyistä enemmän perusopetuksen toimintaympäristöä kuvaaviin indikaattoreihin, esimerkiksi kunnan maahanmuuttajien väestöosuuteen, aikuisväestön koulutustasoon sekä työttömyysasteeseen. Selvitys on osoitteessa: http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2012/Perusopetuksen_aika.html. Lisätietoja antavat tutkimusprofessori Ritva Jakku-Sihvonen, p. 0295 331 078 ja erikoistutkija Jorma Kuusela, p. 0295 331 113.

 

Selvityshenkilöt professori Erno Lehtinen ja maisteri Ida Mielityinen luovuttivat 28.5.2012 opetusministeri Jukka Gustafssonille Selvitys henkilökohtaisista koulutustileistä. Soveltuvuus suomalaisen aikuiskoulutuksen rahoituksen uudistamiseksi -väliraportin. Väliraportissa selvityshenkilöt käsittelevät koulutustileille asetettuja tavoitteita eri näkökulmista. Koulutustilien toivottaisiin lisäävän yksilöiden moninaisten koulutuksellisten tarpeiden huomioimista koulutusten suunnittelussa ja vahvistavan heidän omaa sitoutumistaan elinikäiseen oppimiseen. Koulutustilillä tarkoitetaan aikuiskoulutuksen rahoitusmuotoa, jossa yksilöille osoitetaan rahoitusta, jota he voivat käyttää koulutusmaksujen kattamiseen. Väliraportissa esitetään muutamia vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa koulutustilit Suomessa. Koulutustili voi olla koko aikuisväestön käytettävissä oleva rahoitusmuoto tai se voidaan kohdistaa vain erityistä tukea tarvitseville ryhmille. Eräänä vaihtoehtona on vahvistaa nykyisessä järjestelmässä eri keinoin yksilön tarpeiden parempaa huomioon ottamista aikuiskoulutuksen kehittämisessä ja lisätä koulutuksellista tasa-arvoa. Koulutustileille asetettuja tavoitteita on edistetty monella muulla tavoin aikuiskoulutuksessa, mutta nyt esitetty keino on uusi. Lisätietoja antavat erityisavustaja Aleksi Kalenius, p. 040 125 1032 opetus- ja kulttuuriministeriö ja selvityshenkilöt, maisteri Ida Mielityinen, p. 050 594 0731 ja professori Erno Lehtinen p. 040 511 7965.
Väliraportti

 

Työ- ja elinkeinoministeriö julkisti 28.5.2012 Simo Ahon ja Ari Mäkiahon Liikkuvuuden dynamiikkaa. Koulutuksen ja työuran katkosten yhteys liikkuvuuteen työpaikkojen, toimialojen ja ammattien välillä -tutkimuksen, joka tarkastelee koulutuksen ja työuran katkosten yhteyttä liikkuvuuteen työpaikkojen, toimialojen ja ammattien välillä. Tutkimuksen mukaan hiljattain suoritettu perustutkinto tai jatkokoulutus kaksinkertaistaa todennäköisyyden vaihtaa työpaikkaa, ammattia tai toimialaa. Äskettäin tutkinnon suorittaneista jopa 80 prosenttia on vaihtanut työpaikkaa ja yli puolet toimialaa vähintään kerran kolmen vuoden aikana. Kaikista työllisistä vastaavat osuudet ovat noin 40 prosenttia ja 25 prosenttia. Tutkimus on toteutettu tarkastelemalla vuoden 2006 lopussa työllisenä olleiden työmarkkinauraa edeltävien kolmen vuoden ajalta rekisteriaineiston avulla. Tutkimus on osoitteessa: http://www.tem.fi/julkaisut?C=98033&xmid=4815. Lisätietoja antaa työmarkkinaneuvos Matti Sihto, p. 050 396 0092, työ- ja elinkeinoministeriö.

 

Sosiaali- ja terveysministeriön 30.5.2012 julkistaman Psykososiaaliset tekijät suomalaisessa työyhteisössä -selvityksen mukaan suuri osa palkansaajista on tyytyväisiä esimiestensä johtamistapaan. Esimiesten koetaan antavan palautetta ja tukevan alaisiaan useammin kuin esimiehet keskimäärin EU-maissa. Suomalaiset ovat tyytyväisiä myös työtovereiden antamaan tukeen ja apuun. Selvityksessä kartoitettiin psykososiaalisia kuormitustekijöitä ja niiden hallintaa työpaikoilla sekä verrattiin Suomen tilannetta muihin Pohjoismaihin ja EU-maihin. Aineistona käytettiin sekä kansallisia että kansainvälisiä tutkimuksia. Selvityksen teki sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta Työterveyslaitos. Selvitys on osoitteessa: http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/-/_julkaisu/1805822. Lisätietoja: johtava asiantuntija Maarit Vartia (psykososiaaliset tekijät), p. 040 533 9648 ja tutkija Minna Toivanen (monimuotoisuus), p. 030 474 2665, Työterveyslaitos.