Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lainsäädännön arviointineuvosto
Arviointineuvosto avoimuusrekisteristä: Rekisteröintivelvoitteen kiertäminen estettävä

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 13.5.2022 13.29
Uutinen

Avoimuusrekisterilakia koskevan lakiehdotuksen perusteella saa hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä keinoista. Olennaiset vaikutuslajit on tunnistettu ja arvioitu. Lakiehdotuksessa tulisi tarkentaa yhteiskunnallisten vaikutusten arviointia ja avata tarkemmin vaikutuksiin liittyviä epävarmuuksia.

Avoimuusrekisterin tavoitteena on eduskunnan ja ministeriöiden valmisteluun ja päätöksentekoon kohdistuvan vaikuttamisen läpinäkyvyyden parantaminen ja sitä kautta kansalaisten luottamuksen vahvistaminen. Lakiehdotuksella pyritään edistämään hyvien edunvalvontakäytäntöjen muodostumista.

Vaikuttamistoiminta on kuvattu esitysluonnoksessa laveasti ja esitysluonnoksesta on osin vaikea hahmottaa miten suora ja epäsuora vaikuttaminen määritellään. Lukijalle ei hahmotu esitysluonnoksesta selkeää kuvaa, onko lain soveltaminen helppoa vaikuttamistoimintaa harjoittaville toimijoille. Lakiehdotuksessa tulisi vielä arvioida kuinka helposti laki on toimeenpantavissa ja mitä epävarmuuksia lain toimeenpanossa voi esiintyä. Tarkemmat esimerkit ehdotetun lain soveltamisalaan kuuluvasta vaikuttamistoiminnasta lisäisivät ymmärrettävyyttä.

Lakiehdotuksesta ei selviä riittävällä tavalla ehdotettavien soveltamisrajausten merkitys rekisterin luonteelle ja tavoitteille. Avoimuusrekisterivalmistelussa on ollut esillä kolme eri soveltamisalavaihtoehtoa. Lisäksi kaikissa vaihtoehdoissa alue- ja kuntataso jää soveltamisalan ulkopuolelle. Kunnissa esimerkiksi tehdään alueidenkäytön suunnittelun ja rakentamisen merkittäviä päätöksiä. Lakiehdotuksessa on tunnistettu tarve selvittää rekisterin laajentamista alue- ja kuntatasolle rekisterin seurannan ja toimeenpanon yhteydessä, mutta lakiehdotuksesta ei selviä nyt esitettävän rajauksen vaikutuksia.

Vaikutusarvioinnissa tulisi ottaa tarkemmin huomioon epävarmuudet ja mahdolliset epätoivotut vaikutukset. Lakiehdotuksessa ei ole riittävästi arvioitu riskiä, että rekisteröintivelvoitetta kierretään, jolloin sääntelyn tavoitteita ei saavuteta.  Lakiehdotuksessa tuodaan esille jatkokehitystarpeita ja lain jälkiarvioinnin tarvetta. Arviointineuvosto pitää tärkeänä, että jälkiarvioinnin kautta saadaan seurattua, miten sääntely tosiasiallisesti vaikuttaa vaikuttamistoimintaa harjoittaviin toimijoihin ja vaikuttamistoiminnan käytäntöihin.

Lakiehdotuksen vaikutuksia julkisuuden ja tiedonsaannin parantumiseen, kansalaisten asemaan, kansalaisyhteiskuntaan sekä vaikutuksia kansalaisyhteiskunnan osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksiin tulee vielä täsmentää.

Arviointineuvosto pitää hyvänä käytäntönä, että lausuntopalautetta reflektoidaan laajasti esitysluonnoksessa. Lausunnonantajien palautteen perusteella esitysluonnoksessa on tarpeellisin osin täsmennetty, minkälaisia vaikutuksia esitysluonnoksesta ei aiheudu. Tämä on selkeyttänyt vaikutusten hahmottamista.

Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto on annettu avoimuusrekisteriä koskevasta hallituksen esityksestä (hankenumero: OM033:00/2019).

Arviointineuvosto katsoo, että hallituksen esitysluonnos vastaa pääosin säädösehdotusten vaikutusten arviointiohjetta. Arviointineuvosto suosittelee, että hallituksen esitystä täydennetään neuvoston lausunnon mukaisesti ennen hallituksen esityksen antamista.  

Lainsäädännön arviointineuvosto on itsenäinen ja riippumaton toimielin, jonka tehtävänä on antaa lausuntoja hallituksen esitysten luonnoksista ja niiden vaikutusarvioinneista.

Lisätietoja: Lainsäädännön arviointineuvoston puheenjohtaja Leila Kostiainen, p. 0400 805 417 ja erityisasiantuntija Annika Collin, lainsäädännön arviointineuvoston sihteeristö p. 046 923 1001

 
Sivun alkuun