Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kestävän kehityksen teemaviikosta vauhtia toimenpidesitoumusten tekoon

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 30.5.2016 10.13
Uutinen

Suomi osallistuu toista kertaa 30.5 - 3.6. vietettävään Euroopan kestävän kehityksen viikkoon. Mukana on 38 maata ja yli 3200 tapahtumaa, joista 26 Suomessa. Mukaan ovat ilmoittautuneet muun muassa Kela, Microsoft, DNA, MTK, Fujitsu, FIBS ry, Suez Suomi, HSY, ympäristöministeriö ja Finanssiala. Teemaviikon tarkoitus on tehdä näkyväksi kestävän kehityksen työtä ja YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelmaa, Agenda 2030:tä.

Suomi toteuttaa globaalia toimintaohjelmaa muun muassa kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksella, jossa sovitaan toimintatavoista ja tavoitteista hyvän elämän mahdollistamiseksi nyt ja tuleville sukupolville. Konkreettisilla sitoumuksilla luodaan uusia, kestävää kehitystä arjessa edistäviä käytäntöjä.

Sitoumukset tähtäävät vastuullisuuteen monella rintamalla. Kestävään kehitykseen voi sitoutua vaikkapa suojelemalla perinneympäristöjä, torjumalla yksinäisyyttä, edistämällä kulttuurista monimuotoisuutta tai asettamalla tavoitteita energian ja veden käytölle.

Yritykset, järjestöt, koulut, hallinto ja yksityishenkilöt ovat antaneet jo yli 270 toimenpidesitoumusta. Pääministeri Juha Sipilän johtaman kestävän kehityksen toimikunnan tavoitteena on moninkertaistaa toiminnallisten sitoumusten määrä ja lisätä prosessin vaikuttavuutta.

Uusia sitoumuksia on tehty paljon kestävän kehityksen viikon alla. Käytännön toimiin kestävän kehityksen edistämiseksi ovat ryhtyneet muun muassa Posti Group Oyj, tasavallan presidentin kanslia, Suomen Lähetysseura ry, DNA, Keskuspuiston ammattiopisto, Espoo Catering Oy, Espoon kaupunginkirjasto, SOL Palvelut Oy, LähiTapiola, Teknologiateollisuus, opetushallitus, Mankkaanpuron koulu, Globe Hope, Gasum, GreenKey, PEFC Suomi Suomen metsäsertifiointi Oy, Arkea Oy ja Tekes.

Myös Team Finland ja Suomi100 -hanke sekä valtion omistajaohjauspolitiikan linjaukset kannustavat yhteistyökumppaneita ja valtionyhtiöitä hyödyntämään yhteiskuntasitoumusta.

Lisätietoja: apulaispääsihteeri Marja Innanen, p. 040 777 5582, kestävän kehityksen toimikunta, valtioneuvoston kanslia

Kestävän kehityksen viikko

Toimenpidesitoumukset

Suomen raportin yhteenveto - YK

Selvitys Suomen valmiuksista toteuttaa YK:n toimintaohjelmaa

Lisätietoa kestävästä kehityksestä

Juha Sipilä Team Finland
 
Sivun alkuun