Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Raha-asiainvaliokunnan istunto 12.4.2018

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 12.4.2018 13.24
Tiedote 191/2018

Luettelossa ovat raha-asiainvaliokunnan ministeriöille puoltamat julkiset asiat. Raha-asiainvaliokunnan valtioneuvostolle puoltamista asioista tiedotetaan valtioneuvoston istunnon jälkeen.

Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi istunnossaan 12.4.2018 seuraavia asioita:

Valtion televisio- ja radiorahaston vuoden 2017 tilinpäätöksen vahvistaminen. Liikenne- ja viestintäministeriö vahvistaa tilinpäätöksen. Valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain mukaan rahaston varat muodostuvat valtion talousarvioon otettavasta määrärahasta suoritetuista varoista, kerättävistä maksuista ja edellisiltä tilikausilta kertyneistä ylijäämistä, jotka ovat rahaston valtion keskuskirjanpidossa olevalla yhdystilillä. Valtion talousarvioon sisältyvästä määrärahasta suoritetaan vuosittain rahastolle Yleisradio Oy:n julkisen palvelun kustannusten kattamiseksi tarvittava summa valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain mukaisesti. Siirto rahastoon vuonna 2017 oli 507,9 miljoonaa euroa. Vuodelle 2017 ei tehty indeksikorotusta. Määräraha käytettiin kokonaisuudessaan Yleisradio Oy:n julkisen palvelun rahoittamiseen. Valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 5 §:n tarkoittamat rahaston varoilla katettavat kustannukset olivat yhteensä noin 0,307 miljoonaa euroa, mikä on noin 0,051 miljoonaa euroa vuotta 2016 vähemmän. Kulut katetaan rahaston alkusaldosta, joka koostuu aiemmista televisiolupamaksusuorituksista. Vuoden 2017 lopussa seuraavalle vuodelle siirtyneiden varojen määräksi muodostui 8,8 miljoonaa euroa, mikä oli 0,288 miljoonaa euroa käyttösuunnitelmassa arvioitua enemmän ja 0,307 miljoonaa euroa edellisvuotta vähemmän. (LVM neuvotteleva virkamies Johanna Särkijärvi 0295 342 024)

Öljysuojarahaston vuoden 2017 tilinpäätöksen vahvistaminen ja ympäristöministeriön tilinpäätöskannanotto. Tilinpäätöslaskelmien mukaan öljysuojarahaston tilikauden kulujäämä vuonna 2017 oli 6 511 581 euroa, joka kirjataan rahaston omaan pääomaan. Oman pääoman määrä on kulujäämän kirjauksen jälkeen 39 668 565,19 euroa. Ympäristöministeriö toteaa tilinpäätöskannanottonaan muun muassa, että öljysuojarahaston hallitus on toiminnassaan riittävästi ottanut huomioon vuoden 2016 tilinpäätöksen vahvistamiseen liittyvät tavoitteet ja on saavuttanut myös asetetut käsittelyaikatavoitteet. (YM hallitusneuvos Oili Rahnasto 0295 250 244)

 
Sivun alkuun